Suomen lapinkoiran häntä

Kotikoira

Lapinkoirani 7kk täysmustan häntänpäästä on ns. nivelkippurassa n.1-2cm. Muuten todella tuuhea pitää selänpäällä kuin myös j-suorassa, mielialanmukaan. Pitääkö olla ihan suorat nivelet?
Kiitos tiedoistanne.

4

2600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • What

      Häääh? Muotoiles uusiksi tuo kysymys?

    • Perheenjäsen

      Meillä nyt yli 4 vuotias Suomenlapinkoira narttu. Koira syntyi normaalisti jonka eläinlääkäri totesi terveeksi kaikin puolin, terveystarkastuksessa ennen kun koira luovutettiin.
      Alle 1 vuoden ikäisenä kuitenkin huomasin, että hännässä on jotain poikkeavaa.
      Häntä ei aivan noussut kiepille oikealla tavalla, ja tuntui että koira vähän arasteli, kun häntää kosketteli. Rokotuksilla eläinlääkäri tutki häntää, kertoi että se on.
      Kippuralla kuin sian saparo, että kannattaisi kysellä kasvattajalta asiasta.
      No minä kysyin ja tiedoksi että, kasvattaja ei suhtautunut asiaan kovin hyvin ja kertoi myös että hännässä ei voi olla mitään vikaa. Koirani oli tuolloin jo yli 1 vuoden ja olin siihen hyvin kiintynyt, joten jätin kasvattajan rauhaan jossain vaiheessa harkitsin kuitenkin koiran kuvauttamista. Mutta luovuin asiasta sitten.
      Nyt koirani on yli 4 vuotta vanha ja voi hyvin ja häntäänkin saa koskea.
      Tiedoksi hännässä ei tarvitse olla mitään isoa vikaa, mutta näyttelykoiraksi tälläiset koirat eivät kelpaa.

    • eppasti

      Paimenkoukku, "J-koukku" hännänpäässä on ihan sallittu. Hännän saa tällöin suoristetta käsin, jos kokeilee. Häntämutka taas on hylkäävä virhe näyttelyssäkin. Googleta vaikka tuota paimenkoukkua, jos asiaa valaisisi enemmän :)
      Muutenkin häntien kirjo on aikamoinen lapinkoirilla. Rotumääritelmän mukaan liikkeessä selän päällä kannettu, nartuilla varsinkin helposti levossa laskeva. Joku ei nosta häntää ollenkaan, jollain se tuntuu aina olevan selällä, jollain on hyvinkin kippurassa... Harvoin pelkkä häntä aiheuttaa mitään terveydellisiä ongelmia, näyttelyt ja jalostus ovat sitten ihan asia erikseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3525
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      106
      2311
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      592
      2256
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2016
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1638
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1638
    7. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      73
      1610
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1491
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1436
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      92
      1391
    Aihe