Radiokanavat...

Pahimmat ovat NRJ ja Suomipop.
Musiikissa ei itsessään ole mitään vikaa, mutta kun ne samat s@@t@n@n kappaleet soivat taukoamatta uudelleen ja uudelleen.
Laitan radion päälle aamulla n. klo 8 aikoihin.
(Radioni on sen verran vanha ja huono, että se ei tahdo löytää muita kanavia kuin Nostalgia, NRJ ja Suomipop)
Tällä hetkellä soi NRJ. Kello 9 mennessä kanavalta on kerennyt tulemaan jo VÄHINTÄÄN kaksi kappaletta useampaan kertaan.
MIKSI!?
Eikö ne perkuleen toimittajat löydä mitään muuta soitettavaa, kun ne samat loppuunkulutetut "hitit".
He, jotka kuuntelevat radiota esim. autoissaan lyhyiden matkojen ajan, eivät välttämättä huomaa sitä, kuinka usein kanavalla soitetaan samaa musiikkia päivän aikana.
Yksi kappale soi vähintään 5 kertaa päivän aikana, joskus jopa 10 kertaa.
Vähän alan olemaan jo kypsä radiosta tulevaan musiikkiin, mutta eihän tässä sitten ole muuta vaihtoehtoa, kuin hankkia uusi radio!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt1 kirjoitti:

Pahimmat ovat NRJ ja Suomipop.
Musiikissa ei itsessään ole mitään vikaa, mutta kun ne samat s@@t@n@n kappaleet soivat taukoamatta uudelleen ja uudelleen.
Laitan radion päälle aamulla n. klo 8 aikoihin.
(Radioni on sen verran vanha ja huono, että se ei tahdo löytää muita kanavia kuin Nostalgia, NRJ ja Suomipop)
Tällä hetkellä soi NRJ. Kello 9 mennessä kanavalta on kerennyt tulemaan jo VÄHINTÄÄN kaksi kappaletta useampaan kertaan.
MIKSI!?
Eikö ne perkuleen toimittajat löydä mitään muuta soitettavaa, kun ne samat loppuunkulutetut "hitit".
He, jotka kuuntelevat radiota esim. autoissaan lyhyiden matkojen ajan, eivät välttämättä huomaa sitä, kuinka usein kanavalla soitetaan samaa musiikkia päivän aikana.
Yksi kappale soi vähintään 5 kertaa päivän aikana, joskus jopa 10 kertaa.
Vähän alan olemaan jo kypsä radiosta tulevaan musiikkiin, mutta eihän tässä sitten ole muuta vaihtoehtoa, kuin hankkia uusi radio!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu