Joulu

Tänään se alkaa. Kaikki ryntäävät
kalenterin luokse ja avaavat luukun.
Ensimmäisen.

Huomenna aamulla toinen luukku. Raskain mielin
työtaakan alla miettivät töissä miten ihmeessä saavat joululoman järjestettyä tänä vuonna.

Kolmas. Työpaikalla riita joululomista. Kaikki haluaisivat pitää lomansa juuri silloin kuin sinäkin.

Neljäs luukku. Ah lauantai. Töihin ei tarvitse mennä, mutta aamulla on kello soittamassa, jotta ehditään ostaa lahjat sisarustten lapsille. Koko päivä kuluu ostoskeskuksesa.

Viides. Nyt on muistettu lasten serkut. Rahat on loppu ja paljon on hankkimatta. Ja huomenna pitää mennä töihin. Masentaa. Miten tästä selviää.

Kuudes. Taas töissä. Joululomien sovittelu jatkuu. Kaikki saavat joustaa, sillä pomo lähtee etelän matkalle ja ei voi päästää kaikkia pitkälle lomalle.

Seitsemän.Ensimmäinee joulukortti kolahtaa luukusta. Apua. En ole muistanut koko joulukortteja.

Kahdeksan. Ruokatunnilla ryntään kauppaan ostamaan aineksia joulukortteihin. Tiimarintäti hymyilee maireasti.

Yhdeksän. Illalla askaretelen joulukorteja huovasta ja pahvista. Kun olen rytännyt 15 pahvia lattialle, päätän vielä juosta kauppaan ostamaan valmiita kortteja.

Kymmenen. Töiden jälkeen pikkujouluihin. Ei mitään päälle pantavaa. Inhoan pikkujouluja ja päätän viime tipassa olla menemättä.

Yksitoista. Ostoskeskukseen tiemme vie. Nyt on vuorossa mummojen ja muiden sukulaisten lahjat. Ja rahaa palaa. Tulee inhottava olo kaikesta kalliista.

Kaksitoista. Tänään leivomme pipareita lasten kanssa. Kaksi ensimmäistä pellillistä palaa vanhan perinteen mukaan. Savuhälyttimet huutavat.

Kolmetoista. Illalla paketoin lahjoja. Mies istuu sohvalla.

Neljätoista. Lapsilla on koulussa pikkujoulut. Olen unohtanut ne lahjat kokonaan ja joudun kaivamaan jo valmiiksi paketoiduista lahjoista jotain koululle vietäväksi.

Viisitoista. Tänään vien kaikki joulukortit postiin. Postissa saa jonottaa puoli tuntia.

Kuusitoista. Radiosta soi joululauluja. Ne kuulostavat niin hienolta. Hetken jo luulen että olen saanut joulun sydämeeni.

Seitsemäntoista. Viimeinen työpäivä. Juomme glögit ja syömme joulutortut.

Kahdeksantoista.Siivous päivä. Mies käy ostamassa viimeiset lahjat.

Yhdeksäntoista. Siivous jatkuu. Joulutontut laitetaan ikkunoihin ja valot sytytetään.

Kaksikymmentä. Vielä pari lahjaa kaupasta ja sitten kierros sukulaisissa, jotta saamme lahjat toimitettua ja omat haettua meille.

Kaksikymmentä yksi.
Kuusi haetaan mummolan metsästä. Tai voi olla että se olikin jo naapurin puolta, mutta mitä sillä väliä kun naarpuri on jo vanha ja toinen jalka haudassa.

Kaksikymmentäkaksi.
Nyt leivotaan. Kaupasta raahataan kuusi kassillista jouluherkkuja kotiin jotta siten voidaan tuskailla mihin kaikki mahtuu.

Kaksikymmentäkolme. Koristellaan kuusi. Kaikki alkaa olla valmista. Laitetaan paketitkin kuusen alle odottamaan. Meille kun ei enää joulupukkia tule.

Aatto. Vihdoin. Rauhoitutaan. Syödään ja saunotaan. Jossain vaiheessa päivällä avataan lahjat. Pelataan ja leikitään lasten kanssa. Ollaan vaan ja hipsutellaan ympäri taloa uusissa pörrösukissa.
3244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuossa kalpenee jeesuslapsi kapalossaan välittömästi. Vaadinkin tämän perusteella koulujen joulukuvaelmien päivittämistä nykyaikaan.

Äänestä
  • kiitos. eikös ne joulunodotukset melkein näin mene.

    Hyvää joulun odotusta sinulle.


    - nasuparta -

    Äänestä

muutkin kiitos.:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nasuparta kirjoitti:

Tänään se alkaa. Kaikki ryntäävät
kalenterin luokse ja avaavat luukun.
Ensimmäisen.

Huomenna aamulla toinen luukku. Raskain mielin
työtaakan alla miettivät töissä miten ihmeessä saavat joululoman järjestettyä tänä vuonna.

Kolmas. Työpaikalla riita joululomista. Kaikki haluaisivat pitää lomansa juuri silloin kuin sinäkin.

Neljäs luukku. Ah lauantai. Töihin ei tarvitse mennä, mutta aamulla on kello soittamassa, jotta ehditään ostaa lahjat sisarustten lapsille. Koko päivä kuluu ostoskeskuksesa.

Viides. Nyt on muistettu lasten serkut. Rahat on loppu ja paljon on hankkimatta. Ja huomenna pitää mennä töihin. Masentaa. Miten tästä selviää.

Kuudes. Taas töissä. Joululomien sovittelu jatkuu. Kaikki saavat joustaa, sillä pomo lähtee etelän matkalle ja ei voi päästää kaikkia pitkälle lomalle.

Seitsemän.Ensimmäinee joulukortti kolahtaa luukusta. Apua. En ole muistanut koko joulukortteja.

Kahdeksan. Ruokatunnilla ryntään kauppaan ostamaan aineksia joulukortteihin. Tiimarintäti hymyilee maireasti.

Yhdeksän. Illalla askaretelen joulukorteja huovasta ja pahvista. Kun olen rytännyt 15 pahvia lattialle, päätän vielä juosta kauppaan ostamaan valmiita kortteja.

Kymmenen. Töiden jälkeen pikkujouluihin. Ei mitään päälle pantavaa. Inhoan pikkujouluja ja päätän viime tipassa olla menemättä.

Yksitoista. Ostoskeskukseen tiemme vie. Nyt on vuorossa mummojen ja muiden sukulaisten lahjat. Ja rahaa palaa. Tulee inhottava olo kaikesta kalliista.

Kaksitoista. Tänään leivomme pipareita lasten kanssa. Kaksi ensimmäistä pellillistä palaa vanhan perinteen mukaan. Savuhälyttimet huutavat.

Kolmetoista. Illalla paketoin lahjoja. Mies istuu sohvalla.

Neljätoista. Lapsilla on koulussa pikkujoulut. Olen unohtanut ne lahjat kokonaan ja joudun kaivamaan jo valmiiksi paketoiduista lahjoista jotain koululle vietäväksi.

Viisitoista. Tänään vien kaikki joulukortit postiin. Postissa saa jonottaa puoli tuntia.

Kuusitoista. Radiosta soi joululauluja. Ne kuulostavat niin hienolta. Hetken jo luulen että olen saanut joulun sydämeeni.

Seitsemäntoista. Viimeinen työpäivä. Juomme glögit ja syömme joulutortut.

Kahdeksantoista.Siivous päivä. Mies käy ostamassa viimeiset lahjat.

Yhdeksäntoista. Siivous jatkuu. Joulutontut laitetaan ikkunoihin ja valot sytytetään.

Kaksikymmentä. Vielä pari lahjaa kaupasta ja sitten kierros sukulaisissa, jotta saamme lahjat toimitettua ja omat haettua meille.

Kaksikymmentä yksi.
Kuusi haetaan mummolan metsästä. Tai voi olla että se olikin jo naapurin puolta, mutta mitä sillä väliä kun naarpuri on jo vanha ja toinen jalka haudassa.

Kaksikymmentäkaksi.
Nyt leivotaan. Kaupasta raahataan kuusi kassillista jouluherkkuja kotiin jotta siten voidaan tuskailla mihin kaikki mahtuu.

Kaksikymmentäkolme. Koristellaan kuusi. Kaikki alkaa olla valmista. Laitetaan paketitkin kuusen alle odottamaan. Meille kun ei enää joulupukkia tule.

Aatto. Vihdoin. Rauhoitutaan. Syödään ja saunotaan. Jossain vaiheessa päivällä avataan lahjat. Pelataan ja leikitään lasten kanssa. Ollaan vaan ja hipsutellaan ympäri taloa uusissa pörrösukissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu