Mennäänpä erääseen luostariin.
Siellä on samassa yhteydessä sekä munkki- että nunnaluostarit ja niiden seinien sisällä on tapahtunut paljon asioita, jotka voisivat nostaa pahimmiltakin irstailijoilta niskakarvat pystyyn. Kukaan ei koskaan ole kertonut mitään, koska lopulta jokainen kuvioihin sekaantunut korruptoituu nauttimaan siitä kaikesta.
Tässä on eräs lyhyt episodi valkeiksi kalkituilta käytäviltä.
Valkoisessa kammiossa on nuori nainen, aivan uusi noviisi.
On ilta-aika ja aika käydä nukkumaan. Ennen luostariin tuloaan hän on jo ehtinyt löytää oman lihansa ilot ja nyt hän, luullen olevansa rauhassa aamuun saakka, uppoutuu nautintoonsa, eikä kuule paksun oven vaimentamia askeleita käytävällä.
Luostarin pääpiru, vanha kaikenkokenut apotti ja uusi abbedissa ovat tarkistuskierroksella. He avaavat nuoren kokelaan oven ja näkevät pikku nunnan matalalla sängyllään helmat nostettuina, haarat paljaina hyväilemässä itseään.
Abbedissan kauhunkiljahdus saa nuoren naisen havahtumaan nautinnostaan ja peittelemään itseään häpeillen.
Vanhempi nainen on aivan poissa tolaltaan ja kokenut apotti käyttää tilaisuuden siekailematta hyväkseen ja käskee abbedissaa rankaisemaan nuorta tyttöä moisesta siveettömyydestä.
"Jos hän kerran noin pahoin himoitsee lihallista täyttymystä, niin saakoon sitä sitten oikein kunnolla!"
Apotti käskee abbedissaa polvistumaan matalan sängyn päähän, painamaan päänsä tytön haaroihin ja nuolemaan tätä. Abbedissa on niin järkyttynyt, ettei osaa muuta kuin seurata annettuja ohjeita. Juoni apotti alkaa hieroa pullistumaa kaapunsa alla ja katselee ympäri kammiota huomaten luostarissa tehdyn, karkeapintaisen kynttilän. Hän ottaa sen ja antaa sen abbedissan käteen käskien tätä työntämään sen tytön märkään pilluun, jotta tämä saisi jumalattoman nautintonsa.
Abbedissa on edelleen niin sekaisin kaikesta tapahtuneesta, ettei osaa muuta kuin jatkaa kehoituksesta nuolemista samalla, kun työntelee kynttilää kiemurtelevan tytön sisälle ja ulos.
Apotti katselee näkymään aikansa runkkaillen ja nostaa sitten pirullinen hymy huulillaan abbedissan kaavun ylös vaakatasossa olevan selän päälle. Alta paljastuu rehevä takapuoli reippaan kirahduksen saattelemana. Abbedissa ei ole ollenkaan tyytyväinen tapahtumien kulkuun, mutta on jo vastoin tapojaan ja parempaa tietoaan alkanut kiihottua tilanteesta, eikä voi olla ulvahtamatta nautinnosta, kun apotti tarttuu häntä hävystä ja hieroo hetken.
Apotti nostaa oman helmansa, polvistuu ja painaa kyrpänsä abbedissan tiukkaan pilluun katsellen samalla nuoren tytön kiihtyvää kiemurtelua.
Abbedissa meinaa lopettaa nuolemisen ja kynttilällä naimisen, mutta päätyy toiseen mielipiteeseen apotin läimäyttäessä häntä kipeästi pakaroille samalla, kun kehottaa vain jatkamaan...
*the end

Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä ihmeessä, tuohan on vasta alkua... jatka...
:D saa jatkaa....