Olen 35 vuotias mies ja minulla on neljä lasta.
8-vuotias poika ja 6,4, ja 1-vuotiaat tytöt.
Vaimoni on uskossa, ollut nyt kolmisen vuotta.
Vaimoni lapsuudessa hänet pakotettiin uskomaan ja käymään kirkossa ja muuta tälläistä. Mutta murrosiässä hän sanoutui irti kirkosta ja oli ateisti.
Itse kuulun kyllä kirkkoon, mutta en ole uskovainen.
Käyn kirkossa ainoastaan häissä ja hautajaisissa ym.tilaisuuksissa, jotka kuuluvat arkiseen ja tavalliseen elämään.
Vaimoni kuitenkin alkoi yhtäkkiä lukea raamattua ja liittyi kirkkoon.
Nyt hän käy joka sunnuntai kirkossa, kuuluu erilaisiin toimintaryhmiin ja pitää esikoulua silloin tällöin.
Mutta ongelma onkin, että vaimoni meni mielestäni liian pitkälle, kun opetti lapsille, että on olemassa vain yksi isä! Jumala.
Lapseni eivät kutsu minua isäksi, vaan nimelläni Jarmo.
Tästä on riidelty vaimon kanssa jo monta kertaa, ja yritin saada meitä perheterapiaan, mutta vaimon mielestä Jumala auttaa.
Aloin yhdessä välissä miettiä asumuseroa ja jopa avioeroa, viedä lapseni pois, koska olen niin epätoivoinen. Vaimoni etäännyttää lapsiani minusta. En saa enää päättää lapsien asioista, koska heillä on vain YKSI isä, JUMALA!!!
Jumala, joka menee lapsien oman isän edelle!
Onko kellään ollut tämän kaltaisia ongelmia?
Miten niistä on selvitty?
8-vuotias poika ja 6,4, ja 1-vuotiaat tytöt.
Vaimoni on uskossa, ollut nyt kolmisen vuotta.
Vaimoni lapsuudessa hänet pakotettiin uskomaan ja käymään kirkossa ja muuta tälläistä. Mutta murrosiässä hän sanoutui irti kirkosta ja oli ateisti.
Itse kuulun kyllä kirkkoon, mutta en ole uskovainen.
Käyn kirkossa ainoastaan häissä ja hautajaisissa ym.tilaisuuksissa, jotka kuuluvat arkiseen ja tavalliseen elämään.
Vaimoni kuitenkin alkoi yhtäkkiä lukea raamattua ja liittyi kirkkoon.
Nyt hän käy joka sunnuntai kirkossa, kuuluu erilaisiin toimintaryhmiin ja pitää esikoulua silloin tällöin.
Mutta ongelma onkin, että vaimoni meni mielestäni liian pitkälle, kun opetti lapsille, että on olemassa vain yksi isä! Jumala.
Lapseni eivät kutsu minua isäksi, vaan nimelläni Jarmo.
Tästä on riidelty vaimon kanssa jo monta kertaa, ja yritin saada meitä perheterapiaan, mutta vaimon mielestä Jumala auttaa.
Aloin yhdessä välissä miettiä asumuseroa ja jopa avioeroa, viedä lapseni pois, koska olen niin epätoivoinen. Vaimoni etäännyttää lapsiani minusta. En saa enää päättää lapsien asioista, koska heillä on vain YKSI isä, JUMALA!!!
Jumala, joka menee lapsien oman isän edelle!
Onko kellään ollut tämän kaltaisia ongelmia?
Miten niistä on selvitty?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aika paha, kun Suomessa on tuo uskonvapaus. Toisaalta on rikollista manipuloida pikkulasten mieltä, tai en ole varma, mutta luulisin näin. Rakastatko vaimoasi, rakastaako hän sinua?
Niin no, uskon kuitenkin, että kun lapsesi kasvaa vielä jokusen vuoden niin he itse huomaavat, että asiat ei ole niin kuin heidän äitinsä väittää. Silloin ja ehkä jo nytkin on mahdollista parantaa tilannetta puhumalla lastesi kanssa.
Vaimosi olisi pitänyt opettaa, että sinä olet niiden lapsien maallinen isä, ja sitten on Kaikkivaltias isä Taivaassa. Kerro tuo vaimollesi.
Hei Jarmo! Olen itse uskovainen 20-vuotias naimisissa oleva nainen. Todella surullista kuulla miten vaarin vaimosi on asiat kasittanyt. Han todella on mennyt liian pitkalle.
Jeesus sanoo Raamatussa etta "on olemassa vain yksi Isa, Jumala". Mutta luulen etta han tarkoittaa silla omaa isaansa, biologista isaahan Jeesuksella ei ollut, kun oli Pyhasta Hengesta saanut alkunsa. Raamatussa kylla puhutaan normaaleista isista niin paljon etta tuo lause ei missaan nimessa voi merkita sita etteiko lapsesi voisi kutsua sinua isakseen. Sina olet heidan isansa. Johan yksi kymmenesta kaskystakin: kunnioita isaasi ja aitiasi, sen sanoo. Eihan siina sita tarkoiteta etta tulisi kunnioittaa vain Jumalaa ja lapsen aitia. Jumalan kunnioittamiseen on oma kaskynsa; mina olen Herra sinun Jumalasi, ala pida muita Jumalia. Sanohan nama argumentit vaimollesi.
Jos sekaan ei auta, suosittelen etta etsit jonkun uskovan ihmisen, jonka tiedat olevan ajatuksissaan jarkeva. Kerro hanelle ongelmasi ja pyyda tata henkiloa kertomaan vaimollesi mika on oikein. En nimittain tieda vaimosi lisaksi ketaan uskovaa joka ajattelisi noin tuosta asiasta.
Lisaksi voit vedota vaimoosi; jos hanella ei ole Jumalan edessa mitaan salattavaa ja han haluaa pitaa pyhan avioliittonne koossa, hanen tulisi pystya selvittamaan asioita myos perheterapiassa.
Kerro vaimollesi myos suuresta kivustasi asian takia. Kerro kuinka sinuun sattuu se, etta lapsesi eivat kutsu sinua isakseen. Kysy, milta hanesta tuntuisi, jos lapset eivat enaa kutsuisi hanta aidiksi, vaan etunimellansa? Kysy, onko hanella yksinoikeus lapsienne vanhempana? Raamattu sanoo etta mies on naisen paa. Ja perheen paa.
Rukoilen, etta vaimosi kykenisi nakemaan asiat oikein. Voimia sinulle!
moi.mulla on vähän saman tyylinen asia.uskovainen on vaan hyvä ystäväni joka on lapseni kaveri.kuuntelen välillä sen lapsen kertomuksia kun se on meillä ja välillä en tiedä mitä ajattelis.kerran olimme kaikki kolme ruokapöydässä kun tämä tyttö (7 vuotta)yhtäkkiä sanoi ,että hänellä on kaksi isää? oma isä ja taivaan isä.no siihen tyttöni vastas että mulla ei ole kuin yksi isä ja se on tossa ja näytti sormella minua.ai kun tuli hyvä olo.minun mielestäni lapsille ei nuorena sitä pitäis niin (kovaa)pantata niitten päähän.sitten kun ovat vanhempia päättäkööt itse mitä elämältään haluavat.(tietysti perhearvot säilyttäen)
...päinvastainen.
Sukulaisperheeni, noin 40v isä, 35v äiti ja 3 lasta, nyt 13v, 11v ja 7v.
Kuuluvat Helluntaiseurakuntaan, perheen isän puolelta 'sukuperintönä' ja ovat aina olleet uskossaan vahvoja. Vanhemmat siis.
Lapset ovat oppineet pienestä asti kutsumaan vanhempia 'iskäsi' ja 'äitiksi', eikä etunimellä kutsumista katsota hyvällä.
Olen joskus keskustellut kyseisten vanhempien kanssa tuosta ei-saa-kutsua-etunimellä aiheesta, mutta en nyt enää muista mikä oli pointtina siinä että omaa isää/äitiä ei ole suotavaa kutsua etunimellä.
Mutta sen he ilmaisivat että isää saa sanoa isäksi sillä maallinen isä on 'isä' ja se toinen on 'Isä'.
Ja tuo isolla-kirjaimella kunnioittavaan sävyyn ilmaiseminenhan ilmenee myös puhetavassa, kun puhutaan Taivaan Isästä eikä 'isästä'.
Minulle tuo oman isän kutsuminen etunimellä on aina ollut normaali asia, ainakin se on ollut hyödyllinen siinä tilanteessa kun on pitänyt saada 'kovakorvaisen' isäukon huomio kiinnitettyä:
"Iskää? Tuu auttaan!... Faijaa!??... HEIK-KI!!"
(Ja tuossa vaiheessa isän aivot yleensä ovat siirtäneet korvien kautta sisään tulleen informaation otsalohkoissa sijaitsevaan havainnointi-keskukseen :) ;)
Mutta tuo, että omaa isää ei saa sanoa 'isäksi', menee jo kyllä hieman liikaa yli.
Mutta faktahan on se, että uskonto aiheuttaa mielenterveydellisiä vinksahtamisia eniten maailmassa.
Uskoisin, että tuollainen johtuu ainakin osaksi vanhanaikaisista kasvatuskäsityksistä... hyvä esimerkki tästä löytyy läheltä:
Meillä on seitsemänvuotias poika, joka puhuttelee meitä etunimillämme. Mutta sitäpä ei katsota hyvällä silmällä; erityisesti meidän kummankin vanhemmat ovat monta kertaa huomauttaneet asiasta, heidän mielestään se on kamalaa. Heidän mielestään lapsemme ei kunnioita meitä... Heidän mielestään lasten pitää osoittaa kunnioitusta vanhempiaan kohtaan kutsumalla heitä isäksi ja äidiksi - aika vanhanaikaista. Minusta on tärkeämpää, millaiset suhteet lapseen on noin niin kuin yleisesti, eikä sillä, sanooko hän minua äidiksi vai Piiaksi.
Ihmettelin tosissaan tuota kirjoitustasi, ja lisäksi vielä muita samanlaisia!
Oma poikani, nyt jo aikuinen, kutsui ja kutsuu minua tilanteesta riippuen nimeltä ja äitiksi ja mutsiksi yms. isäänsä isäksi, ja nimeltä ym.
En voi mitenkään ymmärtää tuollaista rajaamista vedoten Isä-Jumala asiaan.
Totta kai, näin uskovana, olen siinä uskossa, että meillä on yksi ja ainoa Jumala. Sen lisäksi ja yhtäaikaa Hän on Isä, Rakkaus, Paimen, Anteeksiantaja,ja paljon muuta, jota en nyt edes muista näin yhtäkyytiä.
Ja ensimmäinen ja ainoa nimi, jonka Hän itsestään on antanut, on: Minä olen.(2 moos 3:14, 15)
Myös me ihmiset olemme täällä maan päällä isiä, ja äitejä ( muuten, Jumala on myös äiti!!) armahtavaisia ja rakastavia, aivan kuin Taivaallinen Isämmekin on, joka meihin on nämä taipumukset asettanut.
Nauttikaamme tästä onnesta, joka on rikkaudeksemme annettu; olkaamme isiä ja äitejä, rakastakaamme ja armahtakaamme toisiamme, niinhän Kristuskin tekee meille. Juuri tuo saa elämän maistumaan elämältä.
Kaikki mikä rajoittaa meidän yksityisyyttämme, tai paremminkin kävelee ylitsemme, saa meidät tuntemaan pahaa ja epäoikeudenmukaista mieltä, ja se ei koskaan ole ollut Jumalan tapa toimia, vaan ihmisten.
Ymmärrän, että tilanteesi on suorastaan kestävyyden rajamailla, mutta jos Raamattuun halutaan vedota, on puolellasi perheen pään ominaisuus ja vastuu sen hoitamisesta, joten kaiketi pitäisi pystyä pääsemään tässä asiassa molempia tyydyttävään ratkaisuun.
Voisiko mitenkään olla mahdollista sinun vähäsen antaa periksi siitä, että Jumala saisi olla Taivaallinen Isä, ja vaimosi siinä, että sinä olet tässä maailman ajassa teidän perheen isä, ja vastuussa vaimosi kanssa lastenne hyvinvoinnista ja kasvatuksesta.
Toivon teille kaikkea hyvää!
Minulla on kolme lasta, joille olen kertonut
uskostani. En kuitenkaan ole ahdistanut mielestäni
niillä asioilla. Kaksi lapsistani ajattelee asi-
oista myönteisesti, yhden ajatuksista en oikein tiedä.
Olen myös allalla, jossa edellytyksenä on omakohtainen
usko.
Raamatun mukaan Jeesus kielsi kutsumasta ketään Isäksi,
mutta tällä hän ei tarkoittanut biologista isää.
Jeesus käytti myös vastaavia sanoja kuten Mestari.
Sanojen sisältö oli hebreassa tai arameassa vähän
eri asia hengellisessä mielessä.
Voimia sinulle isä!
(omat lapseni kutsuvat minua etunimellä tai "äitiin"
viittaavalla nimellä, liekö "seniili" myös sellainen?
Pääasia mielestäni on, että lapset hyväksyvät/kunnioittavat
minua ja minä heitä.)
Voit mailailla, jos haluat!