Kuka saa kuka ei...

Ei tälle palstalle voi rajata kuka saa kirjoittaa
kuka ei.Must esimerkiksi on aina kirjoittanut
asiallisesti ja vaikka ei ikäkriteeri ihan
täyttyisikään niin sehän on vain rikastuttavaa
vuorovaikutusta keskustella eri ikäisten kanssa.
Pulma edellisellä palstalla oli se että siellä
oli niin kovin nuoria ja hiukan asiattomiakin
juttuja jotka eivät seniori-ikäistä jaksaneet
kiinnostaa. Tällekin palstalle häiriköitä on
tullut ja tulee vastakin sillä se on joillekin
elämää suurempi kysymys, panna kapuloita
rattaisiin, mutta ne pitää vain sivuuttaa.
Mielestäni nimimerkin valinta on jokaisen oma
asia eikä siihen toinen voi puuttua. Siinä
mielessä tämä on "avoin palsta" jokainen voi
julkituoda mielipiteensä ja osallistua aiheeseen
joka kiinnostaa. Pakkoko on joka ainoaan
aiheeseen sanoa mielipiteensä.
Ei muuta kuin naputtelemaan.
26875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Minä olen tosiaan mielissäni siitä, että olen
hyväksytty. Oikeessa työelämässä ei oikein voi
puhua monistakaan kipeistäkin aiheista, joista
ollaan 45 kavalla keskusteltu kaikenlaisten
hulluttelujan lisäksi.
Nautin myös vähän "oudosta huumorista", josta
joku voi ottaa herneet nenäänsä - mikä ei aina
ole se tarkoitus.
Nyt voisinkin viikoloppukevennykseksi kirjoittaa
yhden mies-nais-vitsin, joka oli jossakin niistä
kymmenistä kiertoviesteistä, joita kulkee
sähköposteissa:
Siis: Mies sainoi Jumalalle: "Jumala, miksi teit
naisesta niin kauniin?" - Jumala vastaa: "jotta
te miehet rakastuisitte naisiin." "Mutta Jumala,"
mies jatkaa, "Miksi sitten teit heistä niin
tyhmiä?" Jumala sanoo: "Jotta hekin rakastuisivat
teihin."
Vähän tyhmä vitsi, mutta niin tuntuu todelta
joskus???? Toivosin vastapalvelukseksi uusia
hyviä juttuja teiltä myös - keskustelijat.
Muuten, ei kaikki työelämässä olevat käy netissä
vain työnantajan kustannuksella. Olen siitä elävä
esimerkki.

Äänestä
  • Hauska vitsi sisältää julman totuuden!!

    Äänestä

  • osa jotka työaikana kirjoittelevat,käyttävät
    työnantajan aikaa,oli lupa eli ei.Käyn minäkin
    töissä mutta käyn netissä vain iltaisin ja
    viikonloppuisin,omalla ajalla.Sitä minä vaan että
    jos on kiire ettei ehdi lukemaan,niin juolahtipa
    mieleen että salaa pitää tehdä.
    Juttu:
    Vanha papparainen,jotain 89, meni lääkäriin ja
    valitti,että kirvelee kuste... Lääkäri lähetti
    labraan kokeisiin,että onko paleltunut tai sitten
    tippuri. No vastaukset tuli ja lääkäri totesi,
    että tippuri on. Siihen pappa,että minä jo
    ihmettelin että missäs sen palelluttanut olisin.
    Hauskaa alkavaa viikkoa.
    Älkää "palelluttako" paikkojanne,kevät säät ovat
    petollisia.

    Äänestä

  • mari kirjoitti:

    osa jotka työaikana kirjoittelevat,käyttävät

    Fenix-lintukin tuhkasta.

    Äänestä

Tai oikeastaan aforismeja. Lasse Lehtinen on
melkoinen humoristi. Hänen viimeisimmästä
kirjastaan jäi mieleeni pari lausahdusta:
"Ihminen, joka inhoaa lapsia ja koiria, ei voi
olla läpeensä paha".
"Konservatiivi on entinen liberaali, joka on
kulkenut asematunnelin läpi".
Toivottavasti tästä syntyy hyvä keskustelupalsta.
Meitä miehiä pitäisi myös löytyä lisää tekstiä
näpyttelemään.

Äänestä
  • Nyt en muista, mistä on niin tuttu tuo
    nimimerkkisi - uneton seatlesta? Onko se
    elokuvasta vai???
    Samalla voisin työviikon alkajaisiksi heittää
    päivän hajatelman: "ainoa mikä on pysyvää - on
    muutos".

    Äänestä

  • must kirjoitti:

    Nyt en muista, mistä on niin tuttu tuo
    nimimerkkisi - uneton seatlesta? Onko se
    elokuvasta vai???
    Samalla voisin työviikon alkajaisiksi heittää
    päivän hajatelman: "ainoa mikä on pysyvää - on
    muutos".

    KOKOkeskus=MUSta
    Näin käy kun kahden puolueen jäsenet lyövät
    hynttyynsä yhteen.

    Äänestä

eikun räväkkää menoa
kuuskymppinen saa "panot"
vaikka viisitoistavuotiaalta
eroottisella chatilla jos haluaa
mielestäni tässä nyt tehdään
kuuskymppisistä seniilejä ja
selitellään
voishan sitä jutella järkeviäkin
paskaako se merkitsee mitä täällä
kirjoitellaan
jokainen saa osallistua ja jos
saa keskustelun aikaan niin o.k.

Äänestä
  • ei varmaankaan halua mitään "panoja",ei ainakaan
    viistoista vuotiailta,nehän on lastenlasten
    ikäisiä.Meillä vanhemmilla ihmisillä on paljon
    korkeampi moraali ja kasvatus kuin teillä
    nuoremmilla.Ei sitä ensimmäiseksi ajatella kun
    nähdään ihminen,että miten sen sais sänkyyn.
    Enkä usko että haluttaisiin niin hirveästi
    myöskään keskustella alapään jutuistakaan.

    Äänestä

  • mari kirjoitti:

    ei varmaankaan halua mitään "panoja",ei ainakaan

    mistään
    siunailleet vain, että on se mukava, kun on mukava
    ja on se hyvä kun on vanhuksillekin mahdollisuus
    keskustella
    toimintaa
    action
    minä halusin sanoa, että eihän sitä tarvitse vain
    hyssytellä kuusikymppisiäkään, ministeri-ikä
    nyt tuntuu, että teidät pitäisi kietoa villaan ja
    pumpuliin ettei tulis hyvin kasvatetulle sielulle
    vahinkoa, ottakaa ihmeessä kantaa ja jutelkaa
    jostakin

    Äänestä

  • jenniina kirjoitti:

    hyssyttelyä, emmekä oppituntia miten mistäkin
    aiheesta pitäisi kirjoittaa ja kuinka räväkästi.
    Meillä on juuri näin ihan hauskaa joten
    seksihurjastelijat voivat pysyä muilla palstoilla.

    Äänestä

  • Mai kirjoitti:

    hyssyttelyä, emmekä oppituntia miten mistäkin
    aiheesta pitäisi kirjoittaa ja kuinka räväkästi.
    Meillä on juuri näin ihan hauskaa joten
    seksihurjastelijat voivat pysyä muilla palstoilla.

    haluaisimme jutella, mutta te vetäydytte
    kuoreenne kuin kilpikonnat
    vähän optimismia ja huumoria, pliis
    eihän se kuolema vielä tule pitkään aikaan
    nuoret on nuoria ja niillä on kyllä
    huumorintajua, mutta sitä ihmettelen miten
    kipsissä 60 - väki tuntuu olevan

    Äänestä

  • Emme me täällä "panoja" kaipaa. Me kaipaamme
    asiallista keskustelua elämän enemmän tai
    vähemmän vakavista aiheista. Ja silloin ollaan
    hieman korkeammalla tasolla kuin "panoissa". Se,
    mitä täällä kirjoitellaan, merkitsee niin paljon,
    että paskaa ei viitsi lukea, vaan ne, jotka
    haluaisivat osallistua kunnon keskusteluun,
    kaikkoavat täältä. Siksi lapset, olkaa kilttejä
    ja menkää omiin leikkeihinne.

    Äänestä

  • mari kirjoitti:

    ei varmaankaan halua mitään "panoja",ei ainakaan
    viistoista vuotiailta,nehän on lastenlasten
    ikäisiä.Meillä vanhemmilla ihmisillä on paljon
    korkeampi moraali ja kasvatus kuin teillä
    nuoremmilla.Ei sitä ensimmäiseksi ajatella kun
    nähdään ihminen,että miten sen sais sänkyyn.
    Enkä usko että haluttaisiin niin hirveästi
    myöskään keskustella alapään jutuistakaan.

    Pisteesi nousivat silmissäni vähintään tuhat
    prosenttia.
    Meistähän voi tulla vielä ystävät, niinkuin
    mustin ja tatjaanankin kanssa, vaikka ovatkin
    vähän alaikäisiä.Ja niinhän taidat olla sinäkin.
    Mutta silti joskus kirjoitat sentään järkeviä.

    Äänestä

  • Harmaa kirjoitti:

    Emme me täällä "panoja" kaipaa. Me kaipaamme
    asiallista keskustelua elämän enemmän tai
    vähemmän vakavista aiheista. Ja silloin ollaan
    hieman korkeammalla tasolla kuin "panoissa". Se,
    mitä täällä kirjoitellaan, merkitsee niin paljon,
    että paskaa ei viitsi lukea, vaan ne, jotka
    haluaisivat osallistua kunnon keskusteluun,
    kaikkoavat täältä. Siksi lapset, olkaa kilttejä
    ja menkää omiin leikkeihinne.

    minun mielestä jumalia on monta
    tai ihminen on kehitellyt uskonnon
    semmoiseksi psyykkiseksi dopingiksi
    ja raamattu olis niinkun vähän hemo-hessiä
    ja papit kyröjä

    Äänestä

  • jentsu kirjoitti:

    minun mielestä jumalia on monta
    tai ihminen on kehitellyt uskonnon
    semmoiseksi psyykkiseksi dopingiksi
    ja raamattu olis niinkun vähän hemo-hessiä
    ja papit kyröjä

    Veit melkein sanat suustani, mutta ilmeisesti
    nykykielelle käännettynä. Totta kai jumalia on
    monta, koska jokaisella ihmisellä on oma
    jumalansa sisimmässään - vaikka ei aina olisi
    ehkä tullut ajatelleeksi asiaa. Ja kyllä uskontoa
    tyrkytetään moneltakin taholta ikäänkuin
    dopingina, mutta aivan samoin kuin doping, myös
    uskonto auttaa monissa tapauksissa saavuttamaan
    parempia tuloksia, jos omat voimat eivät muuten
    riitä. Raamatun ehkä tulkitset nyt hieman
    virheellisesti - et ehkä ole lukenut sitä niin
    kovin paljon oikein ajatuksen kanssa. Siinä
    kirjassa on paljon turhaa pöpinääå, mutta siellä
    on myös suuria ajatuksen helmiä, aivan
    noudattamisen arvoisia elämänohjeita.
    Sano vain pappeja kyröiksi - en minäkään
    välikäsiä kaipaa, jotka ottavat vain osuutensa
    pois siitä kaupankäynnistä, jota käyn itseni ja
    korkeimman välillä, käytettäköön siitä sitten
    mitä nimitystä tahansa.

    että ihmiset manipuloidaan
    uskontoon ja voitais esim.
    keskittyä johonkin todella
    tärkeään, onhan tietysti
    jumalanpalvelus kulttuuria,
    ja antaahan kirkko tietyt
    toimitukset, kuten häät,
    kasteen, hautajaiset, mutta
    pitääkö siihen olla tällainen
    peitetarina

    Äänestä

  • jenniina kirjoitti:

    että ihmiset manipuloidaan
    uskontoon ja voitais esim.
    keskittyä johonkin todella
    tärkeään, onhan tietysti
    jumalanpalvelus kulttuuria,
    ja antaahan kirkko tietyt
    toimitukset, kuten häät,
    kasteen, hautajaiset, mutta
    pitääkö siihen olla tällainen
    peitetarina

    Maassamme on voimassa uskonnonvapaus. Täällä saa
    kohtuullisissa rajoissa harjoittaa melkein
    millaista uskontoa tahansa. Uskontokunnan voi
    itsekin perustaa - siinä se sujuu kuin minkä
    tahansa yhdistyksen perustaminen.
    Onhan noita yritettykin, erilaisia uskontokuntia.
    Jotkin niistä ovat olleet jopa taloudellisesti
    menestyksellisiä. Kerää vain porukkaa
    ympärillesi, keksi oma kehystarinasi, luo omat
    eettiset periaatteesi ja suunnittele
    houkuttelevat rituaalisi ja katso, kuinka monet
    lähtevät seuraamaan sinua. Tuskin sinulta edes
    ihmetekoja edellytetään. Tämänkin palstan kautta
    saat sanomasi leviämään vaikka maailman ääriin.

    olis kiva
    olis Ukko Ylijumala
    Tapio
    Ahti
    ja vaikka mitä
    sitten vois olla luonnossa
    ja nauttia sen
    ihmeellisyyksistä

    Äänestä

  • jenniina kirjoitti:

    olis kiva
    olis Ukko Ylijumala
    Tapio
    Ahti
    ja vaikka mitä
    sitten vois olla luonnossa
    ja nauttia sen
    ihmeellisyyksistä

    on jo keksitty.Siellähän nämä "uskovaiset"
    estävät ihmisiä hankkimasta
    elantoaan,lukitsemalla itsensä puihin ja
    metsätyökoneisiin. Samoin nämä "eläinystävät"
    jotka päästävät häkkieläimet luontoo,missä ne
    kuolevat kun eivät osaa pyydystää ruokaa. Siinä
    sinulle uskontoja. Mutta toivoisin ettet menis
    niihin mukaan.
    Raamattu on satukirja,ei sitä pidä ottaa
    kirjaimellisesti.Asiat täytyy vaan tehdä niin
    että tulee toimeen itsensä kanssa.Se riittää,ei
    siihen muuta tai muita pappeja tarvita.

    olen jokseenkin samaa mieltä
    ihmmisen pitää olla kiva toisille
    ei niinkuin jenniina 60 porukalle

    Äänestä

  • jenniina kirjoitti:

    olen jokseenkin samaa mieltä
    ihmmisen pitää olla kiva toisille
    ei niinkuin jenniina 60 porukalle

    Itseironiaako?

    Äänestä

  • Harmaa kirjoitti:

    Maassamme on voimassa uskonnonvapaus. Täällä saa
    kohtuullisissa rajoissa harjoittaa melkein
    millaista uskontoa tahansa. Uskontokunnan voi
    itsekin perustaa - siinä se sujuu kuin minkä
    tahansa yhdistyksen perustaminen.
    Onhan noita yritettykin, erilaisia uskontokuntia.
    Jotkin niistä ovat olleet jopa taloudellisesti
    menestyksellisiä. Kerää vain porukkaa
    ympärillesi, keksi oma kehystarinasi, luo omat
    eettiset periaatteesi ja suunnittele
    houkuttelevat rituaalisi ja katso, kuinka monet
    lähtevät seuraamaan sinua. Tuskin sinulta edes
    ihmetekoja edellytetään. Tämänkin palstan kautta
    saat sanomasi leviämään vaikka maailman ääriin.

    Olen samaa mieltä kanssasi joissakin asioissa.

    Äänestä

  • Erkki kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kanssasi joissakin asioissa.

    Oletko sinäkin tiukkapipoinen? Mainitsemasi
    nimimerkki joskus on - ja määräilevä.
    Oli kiva kirjoittaa tämä nimi Erkki, se tuo
    nuoruusmuistot mieleen!

    Äänestä

  • Harmaa kirjoitti:

    Pisteesi nousivat silmissäni vähintään tuhat
    prosenttia.
    Meistähän voi tulla vielä ystävät, niinkuin
    mustin ja tatjaanankin kanssa, vaikka ovatkin
    vähän alaikäisiä.Ja niinhän taidat olla sinäkin.
    Mutta silti joskus kirjoitat sentään järkeviä.

    taas kerran. Meikäläistä vähän on masentanut kun
    tuntuu muuttuneen tämä keskustelut ihan
    omalaatuisiksi. Ainoa palsta kai nykyään missä on
    jotain asiallista on tämä 60 :-D.
    No, eihän sitä paljon jouda täällä
    surffailemaankaan, kun on kevättä rinnassa ja
    ulkona on valoisaa pitempään, notta voi ulkoilla.
    Oikein hyvää jatkoa kaikille
    toivoopi "ala-ikäinen"

    Äänestä

  • Mai kirjoitti:

    Oletko sinäkin tiukkapipoinen? Mainitsemasi
    nimimerkki joskus on - ja määräilevä.
    Oli kiva kirjoittaa tämä nimi Erkki, se tuo
    nuoruusmuistot mieleen!

    nyt olet käsittänyt väärin veli harmaan
    kirjoittelut. Ei hän halua määräillä - on vain
    itsepäinen ja tarkka poika.
    Minä itse olen keskustellut, kiistellyt ja
    väitellyt hänen kanssa jos jonkilaisista jutuista
    ja pahaa mieltä ei ole tullut kummallekaan.
    Aina pitää keskustella ja muistaa myös perustella
    mielipiteensä - niihän. Tylsää olisivat
    keskustelupalstat, jos kaikki vain
    kirjoittaisivat, "joo joo --- olen samaa mieltä"
    Kiistellään vaan... uusista mielenkiintoisista
    aiheistakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mai kirjoitti:

Ei tälle palstalle voi rajata kuka saa kirjoittaa
kuka ei.Must esimerkiksi on aina kirjoittanut
asiallisesti ja vaikka ei ikäkriteeri ihan
täyttyisikään niin sehän on vain rikastuttavaa
vuorovaikutusta keskustella eri ikäisten kanssa.
Pulma edellisellä palstalla oli se että siellä
oli niin kovin nuoria ja hiukan asiattomiakin
juttuja jotka eivät seniori-ikäistä jaksaneet
kiinnostaa. Tällekin palstalle häiriköitä on
tullut ja tulee vastakin sillä se on joillekin
elämää suurempi kysymys, panna kapuloita
rattaisiin, mutta ne pitää vain sivuuttaa.
Mielestäni nimimerkin valinta on jokaisen oma
asia eikä siihen toinen voi puuttua. Siinä
mielessä tämä on "avoin palsta" jokainen voi
julkituoda mielipiteensä ja osallistua aiheeseen
joka kiinnostaa. Pakkoko on joka ainoaan
aiheeseen sanoa mielipiteensä.
Ei muuta kuin naputtelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu