Aattelin nyt ottaa puheenaiheeks rikollisuuden. Ainahan meitä nuoria syytetään kaikesta, mutta aihettakin kait löytyy. Ainakin tän asian suhteen. Tutkimusten mukaan yli puolet suomalaisnuorista on viime vuonna tehnyt vähintään yhden rikoksen. Miksi? Mikä saa nuoret varastamaan, pahoinpitelemään tai jopa tappamaan? Mikä tässä maailmassa on vikana? Tahtoisin kuulla mielipiteitä siitä, onko syyllinen TV, liian löyhä kasvatus, aiheettoman lievät rangaistukset vai jokin muu. Mikä tekee hyvistäkin oloista tulevan nuoren rikolliseksi? Mitä voitaisiin tehdä, jotta niin ei kävisi?
rikollisuus
hessu
6219
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
TV ohjelmat syynä nuorison väkivaltaan
En todellakaan ihmettele, miksi näin on päässyt käymään ja miksi väkivaltaisuudet ovat kokoajan lisääntyneet. Jos lähdemme etsimään todellista syytä sille, miksi väkivalta lasten, nuoreten, kuin aikuistenkin osalta on lisääntynyt, voimme helposti todeta, että syy löytyy lähempää kuin osaamme kuvitellakaan. Se syy löytyy lähes jokaisen talouden olohuoneesta, nurkasta ja se on musta laatikko joka tuuppaa koteihimme jokapäiväisen annoksen tappamista, ryöstämistä, ampumista ja väkivaltaa.
Todellakin, se musta laatikko olkkarissa on televisio ja toisin sanoen, Hollywoodin vastaanotin. Hollywoodista tulevat ne täydelliset ohjeet mukiloimiseen taikka lähipuodin aseelliseen ryöstämiseen.
Olisi ihme, jos tuollainen 10-17 -vuotias identiteettiään ja muiden hyväksyntää hakeva nuori ja lupaava potkunyrkkeilijä ei ottaisi mallia siitä, kuinka Sylvester Stallone yhdellä nyrkinheilahduksella kellistää vastustajansa ja joka lentää ensin ilmassa kymmenen metriä ja sitten kämähtää maahan kuin naatti. Tämä Sylvesterin kallistama uhri ei tosin kuole, vaan nousee hetkenkuluttua entistä pirteämpänä ylös ja jatkaa armotonta taisteluaan vahingoittumatonta Sylvesteriä vastaan.
Onko siis enää aiheellista ihmetellä, miksi kouluissamme, kuten kaduillakin, väkivalta on lisääntynyt roimasti? Totuus on se, että väkivaltaiseen käyttäytymiseen syynä ei välttämät ole kotikasvatus vaan opitut mallit televisiosta ja epärealistiset kuvaukset nyrkkitappeluista. Siispä, vanhemmille tiedoksi, tarkistakaapa piruuttanne, mitä lapsenne katsovat telkkarista - voitte yllättyä.
PS. Sanokaa ei väkivallalle, jota valitettavasti joka toisessa TV ohjelmassa on yllin kyllin. Miksi?
Jos syynä väkivallan lisääntymiseen on TV, syynä on myös kasvatus. Vanhempien pitäis valvoa, mitä lapset telkkarista kattoo. Ainakin pienten lasten kohdalla asia on näin.
Nykyäänhän tulee paljon sellasia lastenohjelmia, joissa mätkitään ja hutkitaan tosta vaan - ja kaikki kuitataan pelkillä nauruilla. Toisen kärsimys on tekijän ilo. Miksi vanhemmat antaa alle kouluikäistenkin lastensa katsoa tällaisia ohjelmia? TV muutenkin haittaa pienen lapsen kehitystä ainakin mielikuvituksen ja ajattelun osalta. TV kokonaan pois pikkulapsilta, tilalle äiti kirjaa lukemaan ja kavereita leikkiseuraksi.
Nuorille tarkoitetut väkivaltaohjelmat on toinen askel lapsen kieroutuneessa kehityksessä. Kun lapsi 10 vuoden iästä eteenpäin näkee toistuvasti murhia ja verenvuodatusta TV:stä, totta kai useimmat turtuu siihen. Eräässäkin kokeessa lapset rupesivat hakkaamaan samanlaista nukkea, jota aikuinen oli TV:ssä hakannut ja saanut kehuja siitä (ks. mm. lukion psykologian kurssit). On siis täysin kiistatonta, että TV:n tarjoamat mallit vaikuttavat katsojiin.
Vika ei ole yksistään television, vaan myös löyhän kasvatuksen. Vanhemmat eivät uskalla puuttua tarpeeksi lastensa tekemisiin. Vanhemmilla ei ole tarpeeksi aikaa valvoa lapsiaan ja järjestää näille kehittävää tekemistä. En väitä, että vanhempien pitäisi jatkuvasti valvoa mitä heidän 15-vuotias lapsensa katsoo TV:stä. Väitän, että tarjoamalla lapselle oikeat eväät elämään tämä lapsi ei 15-vuotiaana katso Moottorisahamurhaajaa, rellestä kaupungilla ja käytä huumeita. Vanhemmilla on parhaat edellytykset puuttua siihen, mikä heidän lapsestaan lopulta tulee.
koulu on myös yksi tekijä. etenkin yläasteella on ryhmään kuulumisen tarve niin suuri, että sen eteen ollaan valmiita tekemään ties typeryyksiä. hyvänä esimerkkinä on kiusaaminen. sen opettajat sallii aivan liian pitkälle. minkäänlaista haukkumista, kuminpalasilla heittelyä tai muutakaan ei saisi suvaita. kaikesta pitäis joutua heti tilille.
asia erikseen on häirikköoppilaat, joiden puolia vanhemmatkin pitää. luin joskus hesarista, kuinka eräskin oppilas oli häiriköinyt tunnilla pahasti. se oli (muistaakseni) syljeskellyt ja uhannut heittää tuolinsa muita päin. opettaja oli pyytänyt sitä poistumaan. pyytänyt uudestaankin, mutta turhaan. ope sitten tarttui sitä paidasta ja talutti sen käytävälle. no, sitten tän oppilaan vanhemmat soitti koululle ja valitti tapahtuneesta. asia jätettiin sikseen, mutta vanhemmat kertoi tarkkailevansa tän opettajan touhuja, koska niitten lasta ei saa silleen nöyryyttää!
miten tollanen vanhempien "kaltoinkohdeltu" silmäterä ikinä oppii eron oikean ja väärän välillä?
Eiköhän tää yhteiskunta oo läpimätä. Raha se perimmäinen syy on. Täytyy olla tehokas, tuottaa rahaa, dollarinkuvat pyörii jatkuvasti silmissä. Äidit (tai isät) ei voi jäädä kotiin hoitamaan lapsia, täytyy olla töissä hankkimassa perheelle lisää tienestejä. Ylitöitä otetaan, ja samalla poltetaan ittensä loppuun. Ei jää aikaa eikä voimavaroja kasvatukseen. Yritykset toimii rahaperiaatteella, tehokkuus on päivän sana. Suorituksia katsotaan jo pienillä lapsilla. Kuinka mones sija tulee hiihtokilpailussa? Kuinka nopeesti juoksee 50 metriä? Kuka on luokan nopein? Kenellä on paras todistus? Jatkuva kilpailu ja pätemisen tarve pilaa monen lapsen ja nuoren elämän. Aina ei pelkkä parhaansa tekeminen riitä, vaan täytyy olla se paras.
Siis aikuisten tekemät rikokset ovat ihan normaali ja luonnollinen juttu? Mikä tekee 30-vuotiaan tekemästä murhasta vähemmän järkyttävän kuin 18-vuotiaan tekemästä? Miksi aikuiset tekevät rikoksia?
TV tuskin on pääsyyllinen - se on vain helppo syntipukki. "TV/tietokone/pleikkari teki lapsestani sosiaalipummin ja taparikollisen, itse en ole mistään vastuussa". Ja arvaas mitä - väkivaltaa on ollut olemassa ennen televisiotakin.
(Disclaimer: minunkaan mielestäni väkivaltaohjelmat ei kuitenkaan kuulu pikkulapsille.)
Helppoja vastauksia näihin kysymyksiin tuskin on, enkä jaksa tässä analysoida syvällisemmin. Toivottavasti onnistuin herättämään muutaman ajatuksen.
Fakta on kuitenkin se, että nuorten tekemät rikokset on lisääntynyt viime aikoina hälyttävästi. Asiantuntijat on huolissaan nykysestä kehityksestä. Jotain on tehtävä, jotta rikosten määrä saataisiin laskuun. Ja otan nyt vaikkapa Elina Lappalaisen surman esimerkiksi: tekijänä vasta peruskoulussa ollu poika. Totta kai sellanen uutinen hätkähdyttää.