Meidän lapselle on opettajan taholta ehdotettu hoitoeurytmiaa. Eurytmian lisääminen olisi kuulema lapselle eduksi, koska hän on jatkuvasti saanut kehnoa palautetta käden taidoista. Lapsemme ei osaa käyttää liimaa taideteoksiin. Millaista hoitoeurytmia on ja kuinka paljon sitä annetaan ja onko siitä ollut hyötyä käden taitojen parantamisessa?
Hoitoeurytmia?
1
241
Vastaukset
- steinerlapsi
Hei, itse olen käynyt steinerkoulun (valmistunut YO 2010) ja käynyt "hoitoeurytmiassa" pari vuotta lukuhäiriön tähden ala-asteella. Itse sisällöllisesti (eurytmisesti) tehtiin samoja asioita kuin luokkien yhteisillä tunneilla. Näissä tunneissa tärkein tekijä lienee lapsen rauhottuminen ja keskittyminen ilman ulkopuolisia paineita tai hälinää. Lisäksi "pikkueukka" -tunnin aikana sai opettajan jakamattoman huomion. Vaikka eurytmian syvin olemus ei avautunutkaan minulle täysin 13 vuoden jälkeen, en koe näistä ylimääräistä tunneista olleen mitään haittaa. Lukemaan opin ajallani ja tunneilta oli mukavaa välillä päästä rauhoittumaan :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791482
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431071No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall187795Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38755- 14680
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21670Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17603