Kumpi on ns.vakavampi suhde teidän mielestä: avoliitto ilman kihloja vai kihlat ilman naimisiin haluamista ja/tai yhdessä asumista? Ite oon sitä mieltä, että vasta yhdessä asuessa toisen oppii tuntemaan kunnolla..en siis ymmärrä, et miks mennä kihloihin ennen kun on asunu yhdessä..
kysymys
Nimetön
292245
0Äänestä
Vastaukset 29
Vanhimmat
Mut siis sehän on niiq tosi maqeet et on niinq sormus sormes niin sitä voi niiq näytellä frentsuille....just.Ihan tosissaan se on nykyään niin että parien treffien jälkeen ollaan jo menossa kihloihin.Musta se on menettänyt kokonaan jo merkityksensä.Siis onhan toki vielä niitä aikuisia jotka ymmärtävät kihlan tarkoituksen mutta valitettavasti sen merkityksen raiskaa niin moni "lapsi" joille se on vain niiiiiin hienoa olla kihloissa.
joten mun vastaus tuohon kysymykseen on:avoliitto ilman kihloja.
Kihlaus on aina ollu mun mielestä lupaus avioliitosta, joten minkä takia mennä kihloihin jos ei ole aikomustakaan avioitua. Minusta vakavampi suhde on avoliitto ilman kihloja. Itse menin poikaystävän kanssa kihloihin 7 kk:n seurustelun jälkeen, ja oli ihan pakko varmistaa mieheltä, että hän ymmärtää kihlauksen samalla tavalla kuin minä, eli lupauksena mennä jonakin päivänä naimisiin.
No tietysti tuo ensimmäinen koska tuo jälkimmäinen EI OLE MIKÄÄN KIHLAUS!!!
Tiedätkö sä edes että kihloissa ei ole jos ei olla sovittu naimisiin menosta vaikka sormukset olisikin vaihdettu? Oikeisiin kihloihin mennessä ei tarvitse sopia hääpäivää mutta naimisiin pitää olla tarkoitus mennä. Sormusta ei ole pakko ostaa. Mutta pääidea on se että kihloissa ollaan silloin kun naimisiinmenosta ollaan puhuttu/kosittu vaikkei sormuksia (vielä) olisikaan!
Mielestäni vakavampi suhde on tietenkin avoliitto ilman kihloja, jos molemmat ovat kuitenkin sitoutunet toisiinsa. Kihlat ilman lupausta avioitumisesta eivät ole kihlat, asuttiin yhdessä taikka ei.
Viimeinen lauseesi "en siis ymmärrä, et miks mennä kihloihin ennen kun on asunu yhdessä.." pisti silmään. Minä menen kihloihin ennen kuin olen asunut yhdessä mieheni kanssa siksi, että mielestäni yhdessä asuminen kuuluu vasta avioliittoon.
Ihan tiedoksi vaan, että kihlaus on lupaus avioliitosta, eli ette vopi olla kihloissa jos ette halua naimisiin, myöskin se kun olette kihloissa tarkoittaa sitä, että elätte avoliitossa. Eli ette voi elää avoliitossa ilman kihloja..
Ja ihan tiedoksi että minä ja poikaystäväni muutamme yhteen vasta kun olemme naimisissa, ja voit esittää poikaystävästäni lähes minkä vaan kysymyksen, niin kerron vastauksen.(Eli tunteminen ei vaadi yhdessä asumista) Minun mielestäni olisi vaan niin julmettuman väärin asua yhdessä, mutta että ei kuitenkaan oltaisi naimisissa. Ei mee mun päähän.
Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että kihlaus on lupaus avioliitossa. Kihloihin ei voi mennä ilman aikomusta mennä naimisiin. Minä ja poikaystäväni menimme kihloihin itse asiassa 2 päivää ennen kuin muutimme yhteen. Sitä en tosin ymmärrä, miten ei muka voi elää avoliitossa ILMAN kihloja? Yhdessä asumisella ja kihlauksella ei ole mitään tekemistä keskenään, ellei kosintaa ole tapahtunut. Eli avoliitossa voi mielestäni hyvinkin elää ilman kihloja. Voi olla, että ymmärsin pointtisi väärin, mutta eipä sille mahda mitään, erilaisia kun ollaan:).
nyt oli kyllä niin pöyristyttävää informaatiota esitetty että oli vallan pakko ottaa kantaa.
kirjoittajan mukaan "kihloissa oleminen" tarkoittaa automaattisesti avoliitossa elämistä. Edelleen hän esittää, että avoliitossa ei voi elää ilman kihloja.
Perusteita hän ei näille väitteilleen esitä. Oletko sinä ihan oikeasti tätä mieltä?
Kihloissa (=lupaus avioliitosta annettu puolin ja toisin) voi vallan hyvin olla, vaikka pari ei asuisikaan yhdessä. Kihloissa olemisen olotila ei siis millään muotoa tarkoita avoliitossa asumista, kuten kirjoittaja antoi ymmärtää. Toiseksi, avoliitossa voi niin ikään vallan hyvin elää aivan ilman kihlausta.
Lisäksi kirjoittaja tiedustelee alkuperäisen kirjoittajan ikää, mutta minua itseäni ainakin jäi mietityttämään tämän "Alfan" kypsyys mitä aiheeseen tulee.
Itse näen ja koen kihlat ja yhdessäasumisen vakavampana kuin pelkän yhdessä asumisen. Ja itse omasta ajatusmaailmastani sen verran etten ikinä voisi kuvitellakaan meneväni kihloihin ennen kuin olen asunut poikaystäväni kanssa yhdessä. Siinä sitä näkee sujuuko yhteinen arki vai ei, sitähän se elämä kuitenkin tulee olemaan.:)
Kihloissa olo tarkoittaa sitä, että on sovittu naimisiinmenosta. Toinen on siis kosinut ja toinen vastannut myöntävästi = avioliittolupaus.
Avoliitto tarkoittaa sitä, että asutaan yhdessä, mutta ei olla naimisissa.
Kihloissa oleminen ei välttämättä tarkoita sitä, että elettäisiin avoliitossa. Avoliitossa eletään vain silloin, kun tosiaan eletään virallisesti saman katon alla. Eli jos pariskunta ei asu yhdessä, niin ei myöskään silloin ole avopari, vaikka kihloissa olisikin.
Totta on se, ettei voi olla kihloissa, ellei ole antanut lupausta avioliitosta. Mutta ikävä kyllä nykyään on paljon näitä ns. teinikihlauksia, jossa avioliitosta ei puhuta sanaakaan, vaan sovitaan vain, että "mennään kihloihin", eikä ymmärretä mitä kihlaus tarkoittaa. No, nämähän eivät tietysti ole oikeita kihlauksia.
Ja vielä vastaus alkuperäisen kirjoittajan kysymykseen: Mielestäni avoliitto on vakavampi kuin kihlaus ilman yhdessä asumista.
"Ja ihan tiedoksi että minä ja poikaystäväni muutamme yhteen vasta kun olemme naimisissa, ja voit esittää poikaystävästäni lähes minkä vaan kysymyksen, niin kerron vastauksen.(Eli tunteminen ei vaadi yhdessä asumista)"
Tunteminen ei myöskään tarkoita sitä, että osaat jokaisen nippelitiedon poikaystävästäsi. Väität, että osaat vastata jokaiseen kysymykseen poikaystävästäsi. Pistetään ensin ne helpot:
Mihin aikaan hän yleensä tykkää herätä aamulla?
Kun hän tulee töistä, haluaako hän syödä heti vai vasta myöhemmin?
Kuinka paljon omaa, henkilökohtaista aikaa poikaystäväsi tarvitsee keskimäärin päivittäin?
Sitten lisätään vaikeustasoa:
Kuinka paljon poikaystäväsi osallistuu taloustöihin sitten, kun asutte yhdessä?
Kuinka usein poikaystäväsi täytyy päästä omien kavereidensa kanssa ulos sitten, kun olette naimisissa?
Kun poikaystäväsi on vakiintuneessa parisuhteessa, kuinka usein hän haluaa seksiä?
1.Hän herää seitsemän aikaan, päivästä riippuen.
2.Hän haluaa syödä välittömästi töistä tultuaan.
3.Keskimäärin ei yhtään
4.Hän inhoaa tiskausta, muuten auttaa missä vain pyydän.
5.Tyyliin kerran puolessa vuodessa
6.Lähes joka ilta.
Katsos kun asioista voi puhua ja ottaa selvää sillä tavalla, siihen ei vaadita yhdessä asumista. Itseasiassa puhuttiin juuri vähän aikaa sitten poikaystäväni kanssa kihloista jahän kysyi, että kuinka hyvin minä tunnen hänet. Minä vastasin kysymyksellä että "sano jotain mitä en sinusta tietäisi" Hän sanoi, että "Niimpä"
En tietenkään tiedä kaikkea poikaystävästäni, enkä haluakaan tietää. Vaikka olisimme olleet 30 vuotta naimisissa haluan silti oppia hänestä jotain uutta.
"Katsos kun asioista voi puhua ja ottaa selvää sillä tavalla, siihen ei vaadita yhdessä asumista."
Suoraan sanottuna tuo on aika naiivi asenne. Jos kumpikaan teistä ei ole ollut avoliitossa, ette todellakaan tiedä, millaista elämänne on sen jälkeen, kun olette asuneet yhdessä jonkin aika. Kyselemällä nuo asiat eivät selviä. Tämä siksi, että kysymykseen vastaajakaan ei tiedä oikeaa vastausta.
Mutta jos haluatte elää omassa lapsenomaisessa haavemaailmassanne, niin eläkää vaan.
Siis et voi asua yhdessä poikaystäväsi kanssa ennen kuin olette naimisissa, mutta harrastatte kuitenkin nyt jo seksiä?! Mitä pahaa olisi sitten siinä, että asuisitte yhdessä? Tiedän, että jotkut pitävät seksiä ennen avioliittoa syntinä, mutta en ole ennen kuullut, että jotkut harrastavat seksiä, mutta yhdessä asuminen ilman avioliittoa onkin sitten kauhistus.
Ja mitä noihin vastauksiisi Tanen kysymyksiin tulee: Ainahan voi kaikenlaista luvata ja luulla. Mutta totuus selviää vasta sitten, kun ollaan jo pidemmän aikaa asuttu yhdessä.
Emme todellakaan ole harrastaneet seksiä. Mielestämme sekin kyllä kuuluu sinne avioliittoon. Jälleen kerran olemme puhuneet asioista ja tiedän kyllä poikaystäväni haluista sen verran kun minun täytyykin tietää. Tiedän kuinka monta lasta hän haluaa ja se vastaa omaa haluamistani.-Puhuminen on aliarvostettua nykyään, ei sen puoleen, elämmehän lopunaikoja.
Ja mielestäni lapsellista on se, että kaikki pitää kokeilla jo ennen kun menee naimisiin tai alkaa vakavaan suhteeseen. Kummasti vaan me uskovaiset erotaan muita pareja selvästi harvemmin, vaikka ei seksiä ennen avioliittoa harrastetakaan tai asuta yhdessä tms.
Totuus on, että kaikki ne toisen ärsyttävät ja inhottavat piirteet ja tavat tulee esille vasta silloin, kun on asunut toisen kanssa saman katon alla pitempään kuin kuukauden. Meillä oli mieheni kanssa ennen yhteen muuttamista kaukorakkaus; minä asuin 500 km päässä hänestä, emmekä tavanneet kuin kerran kuussa. Vasta sen jälkeen, kun olimme muuttaneet yhteen, alkoivat ne puolet hänessä, joihin en ole hulluna tulla esiin.
Rakkaudessa vaan kun on siitä kyse, että rakastaa ja hyväksyy toisen sekä hyvine että huonoine puolineen. Eikä se rakkauden kesto ja syvyys ole uskosta kiinni.
"Kummasti vaan me uskovaiset erotaan muita pareja selvästi harvemmin, vaikka ei seksiä ennen avioliittoa harrastetakaan tai asuta yhdessä tms." Mittaatko sinä uskon sillä harrastetaanko parisuhteessa seksiä vai ei? Siltä se ainakin kuulosti. Samalla tavalla sitä petetään ja jätetään, oltiin uskovaisia tai ei. Usko ja sen lujuus kun katso eivät ole kiinni siitä, asutaanko yhdessä. Ihminen voi olla hyvinkin uskonnollinen, vaikka harrastaisi seksiä, asuisi yhdessä jne.
Et todellakaan voi tietää, kuinka usein poikaystäväsi haluaa seksiä, jos teillä ei vielä ole säännöllistä seksielämää! Seksin määrä muutenkin vaihtelee suhteen aikana: alkuaikoina sitä ollaan harrastamassa koko ajan, myöhemmin seksielämä hieman rauhoittuu, toisilla se hiipuu lähes kokonaan. Sitä ei voi etukäteen tietää. Sen oppii tietämään ajan kanssa, kun asuu toisen kanssa ja harrastaa seksiä.
Eihän poikaystäväsi voi itsekään tietää, kuinka usein haluaa rakastella, jos hän ei ole koskaan seksiä harrastanut. Ette voi myöskään tietää mitään toistenne mieltymyksistä. Seksi on sellainen asia, joka pitää kokea käytännössä ennen kuin siitä tietää mitään olennaista. Voi hyvinkin olla, että toinen teistä haluaisi kokeilla kaikkea erikoista sängyssä ja toinen tyytyisi mielellään lähetyssaarnaaja-asentoon kerran viikossa pimeässä peiton alla.
Helppohan se on tietämättömänä luvata, että "häiden jälkeen sitten rakastellaan joka päivä". Totuus onkin sitten jotain muuta. Hoh hoh, kyllä käy sääliksi, että joku on noin naiivi. Sinulla taitaa olla pitkä matka takaisin maan pinnalle sitten häiden jälkeen.
ihan uteliaisuuttani haluaisin tietää, että minkäs ikäinen sinä olet?
On eri asia olla uskonnollinen tai olla uskossa. Jos ihminen on uskossa hän ei rakastele ennen avioliittoa eikä asu elämänkumppaninsa kanssa yhdessä ennen avioliittoa, tosin ainahan näin ei ole ja emme me uskovaisetkaan täydellisiä ihmisiä ole, hairahduksia sattuu meilekin.
En mittaa uskoa näiden asioiden perusteella mitä on tullut ilmi. Minulle usko on sitä, että Jeesus on herra ja hän on kuollut minun vuokseni. Raamatussa on kohta:"Minulle elämä on kristus ja kuolema on voitto" ja se pätee hyvin minuun. Usko on elämäni tärkein asia, kuten poikaystävällänikin (ja muilla taivaanperillisillä), en oleta että ymmärrätte ja itseasiassa se on minulle ihan sama ymmärrättekö vai ette, sillä myönnän että hullulta tämä kuulostaa jos ei ole Raamattua tavaillut.
Minulle on ihan sama mitä uskotte tietävänne minun ja poikaystäväni suhteesta. Minulle on myös ihan sama että mitä luulette että minulle käy häiden jälkeen, sillä tiedän ja tunnen suhteeni. Tiedän myös sen että poikaystäväni olisi erittäin huvittunut ja puistelisi päätään jos näkisi yhdenkin teidän viesteistänne, aivan kuten minäkin.
Ei minun tarvitse todistella teille mitään, sillä ette te kuitenkaan ymmärtäisi, kummasti vaan kaikki uskovaiset ystäväni ymmärtävät minua täysin.
Viestinne ovat oikeastikin todella huvittavaa luettavaa. En odota että koskaan oppisitte ymmärtämään, sillä se on mahdotonta. Ei minunkaan päähäni mene monikaan asia, mitä parit, jotka eivät ole uskossa tekevät.
Toivon siunausta elämäänne ja 1.Piet.1:13-14
and by the way.. On eri asia nähdä kumppaninsa kerran kuukaudessa ja asua 500km päässä rakkaastaan kun että näkee joka päivä ja välimatkaa on alle 10km. Eli kai ne huonot puolet tuleekin esiin vasta sitten kun muuttaa yhteen. Et kai oikeasti muuta kuvitellutkaan?
juu..sano mitä sanot, mutta et todellakaan voi tietää poikaystäväsi seksihaluista ennen kuin olette seksiä harrastaneet..katos kun ihminen voi puhua toista ja ajatella ja haluta jotain muuta..nämä asiat tulevat esille toisen käytöksestä sitten kun on tosi kyseessä..lähes joka ilta..heh.Tiedät varmaankin jo myös poikaystäväsi lempiasennon..kyllähän sen yleensä tietääkin kokeilematta..
Tästä taas huomaa, miten suvaitsematonta ja itsekeskeistä sakkia uskovaiset ovat! Tämäkin pikkutyttö vähättelee toisia, luulee olevansa oikeassa joka asiassa, tuomitsee toisenlaiset maailmankatsomukset ja julistaa oman uskonsa paremmuutta.
Sinulle on ehkä hyvä ratkaisu odottaa häihin asti, ennen kuin muutatte yhteen ja alatte todella oppia tuntemaan toisianne. Moni muu sen sijaan toteaa paremmaksi ratkaisuksi aloittaa todellinen parisuhde jo ennen naimisiinmenoa.
Seksi on tärkeä osa suhdetta. Ja se on kaunis asia. Mutta miksi pitäisi mennä naimisiin, jotta sitä voisi harrastaa? Ei avioliitto muuta suhdetta miksikään, se ei tee suhteesta kestävämpää. Pitäisi pystyä sitoutmaan ilman avioliittoakin. Sitä paitsi on typerää kiirehtiä naimisiin sen vuoksi, että vihdoinkin pääsisi harrastamaan seksiä...
Olet todella lapsellinen ja henkisesti kypsymätön ihminen. Ja erittäin suvaitsematon. Toisaalta kirjoituksesi naurattavat, mutta toisaalta säälin sinua. Mutta kai sinäkin jonakin päivänä pääset nauttimaan oikeasta parisuhteesta. Luultavasti olette jo päättäneet hääpäivän, jonka jälkeen sitten voitte muuttaa yhteen ja katsoa, sovitteko itse asiassa ollenkaan toisillenne.
Kunnioitan mielipidettäsi kypsyydestäni, itse en tosin ole samaa mieltä. Mielestäni oma viestisi osoittaa paljon enemmän kypsymättömyyttä kuin omani. Ja tuota tarkoitan ihan vilpittömästi, en loukatakseni tms.
Minun ei ollut tarkoitus tulla tänne riitelemään tällaisesta asiasta. Kuten sanoin, minulla ei ole mitään tarvetta todistella teille yhtään mitään tai hakea hyväksyntää teoilleni/ajatuksilleni. Minun puolestani saatte elää juuri niinkuin haluatte, itse en niin eläisi vaikka Jeesusta ei olisikaan elämässäni, mutta jokaisella on omat tapansa tehdä asiat.
"Moni muu sen sijaan toteaa paremmaksi ratkaisuksi aloittaa TODELLINEN parisuhde jo ennen naimisiinmenoa"-Tämä oli mielestäni aika mielenkiintoinen ilmaisu, enpä kuitenkaan sano siihen yhtään mitään, sillä mitäpä se hyödyttäisi -Ei mitään. Puolestani saatte pitää mienkiintoiset ajatuksenne =)
Näkemiin vaan kaikille.
No kylläpä te nyt jaksatte vaahdota jostain seksistä. Mitäs väliä sillä on tietääkö etukäteen kuinka paljon tai kuinka vähän sitä sitä on vai onko ollenkaan? ei kai se nyt mikään eroon johtava asia ole. Vai oletteko niitä ihmisiä jotka kuvittelevat että avioliitosta voi erota jos seksielämä ei tyydytä tai mies ei imuroi? Voi hyvänen aika. Anteeksi hermostumiseni mutta täytyy näköjään toisten tehdä ongelmia ihme asioista.
Käypä joskus lukemassa parisuhteeseen liittyviä keskusteluja. Niissä on usein keskustelua siitä, mitä pitäisi tehdä, kun toinen haluaa seksiä enemmän kuin toinen. Moni on todennut olevansa onneton, kun seksielämä on hiipunut täysin. Kyllä eron syynä voi siis olla se, ettei yksi osa suhdetta (seksi) toimi. Ikäväähän tietysti on erota huonon seksielämän vuoksi, jos ollaan jo naimisissa. Juuri siksi ei kannatakaan "ostaa sikaa säkissä", vaan asua yhdessä ennen naimisiinmenoa ja oppia oikeasti tuntemaan puolisonsa.
Enkä nyt tarkoita, että avoliitto olisi vaan jotain yhteiselon harjoittelua. Avoliitto on ihan yhtä vakava asia kuin avioliittokin, mutta siinä ei ole sitä virallista puolta. Eli jos toinen osoittautuukin ihan erilaiseksi, mitä seurusteluaikana on kuvitellut, niin onhan se parempi todeta ennen avioliittoa. Uskokaa pois: yhteisessä taloudessa asuessa selviää paljon sellaisia asioita, joita ei seurustellessa huomaa ja jotka eivät kysymällä selviä.
Seksi on luonnollinen ja tärkeä osa aikuista parisuhdetta. Puolisoiden on hyvä olla suhteellisen samanlaisia halujensa suhteen. Ongelmia todennäköisesti tulee, jos parilla on erilaiset toiveet esimerkiksi seksin määrän, laadun ja toteuttamistapojen suhteen. Haluaisitko itse viettää loppuelämäsi kumppanin kanssa, joka ei koskaan halua sinua? Tai jolla olisi sellaisia toiveita, jotka eivät sinua miellyttäisi: esimerkiksi hän haluaisi harrastaa sadomasokismia ja parinvaihtoa?
No, voihan olla, että sinä sietäisit kumppania, joka ei osallistuisi kotitöihin ja joka haluaisi sinua ehkä kerran vuodessa ja silloinkaan mikään "tavallinen seksi" ei kelpaisi. Useimmat kuitenkin haluavat tasavertaisen puolison, jonka kanssa suhde - seksi mukaanlukien - sujuu.
Puhut asiaa!
Tiesin yhden pariskunnan joka oli seitsemän vuotta yhdessä.. asuivat erikseen, opiskeluajan toisilla paikkakunnillla.. asuivat siis viikonloput yhdessä.(joita me kutsuimme ennen yhdessä asumista erikoistehosteiksi) Olivat kihloissa ja naimisiin menossa. Tunsivat siis toisensa. Muuttivat yhteen ja erosivat puolen vuoden sisällä. Ihan vain yksi esimerkki myös siitä että vaikka toisesta tiedetään asioita niin aina se ei kerro silti sitä koko totuutta. Mutta ei sano sitä että toisinkin voi tehdä. Omat vanhempani tapasivat, hetken kuluttua äitini tuli raskaaksi, saman katon alle ja naimisiin..ja vieläkin ovat yhdessä..yli 3o vuotta takana. Jokainen tekee niinkuin se itsestä tuntuu hyvältä. Meillä kuitenkin asuttiin yhdessä ennen kihlausta ja ensi kesänä naimisiin ja hyvin menee. Ei voi siis sanoa kumpi on vakavampi suhde! Ja eihän tuo ole edes kihloissa olemista, jos ei ole lupausta naimisiin menosta..
Mutta muistakaamme että jokainen suhde on erilainen!!
Ja sitten on näitä kuten minun vanhempani, tapasivat, menivät muutaman viikon päästä naimisiin, elivät onnellisena 35 vuotta ja 4 kuukautta sitten erosivat kun isäni lähti etsimään "kadotettua nuoruuttaan" , "minuuttaan" ja "elämättä jäänyttä nuoruuttaan" tosin uusi muijakin oli löytynyt, minun, eli tyttären ikäinen. Oli sitten kuitenkin kuulemma huono sijoitus mennä ensimmäisen kanssa naimisiin.
Että näin..
Varmasti on näitäkin!! Mutta omassa ystäväpiirissäni tai tuttavillani ei ole sattunut moista, itseasiassa en tunne yhtään jolla olisi käynyt noin, joten tohon en osaa sanoa juuri mitään. Ja olen kuitenkin asunut ympäri suomea.. ja tunnen monenlaisia ihmisiä.. luulenpa että harvemmalle taitaa noin käydä.. ellei siitä ole sitten tulossa muotivillitys..
Hyvä daadaa! Minunkin mielestäni on ihan turhaa väitellä tästä asiasta jollain palstalla. Jokaisen suhteen tarina, jokaisen ihmisen arvot ja ajatukset ovat erilaisia. Monet yhdessä asuneet parit eroavat ja myöskin ne parit, jotka eivät ole asuneet yhdessä ennen avioliittoa. Sitä vastoin taas monet pysyvät yhdessä! Jokainen tekee niin kuin sydän sanoo. Itse en ole vielä asunut poikaystäväni kanssa, mutta voin kyllä sanoa, että hänet tunnen, koska kauan olemme seurustelleet ja paljon puhuneet asioista. Sitä paitsi tiedän, että rakastan häntä (meillä on ollut myös paljon vastoinkäymisiä ja rakkaus on ollut koetuksella) niin paljon, ettei meidän tarvitse "kokeilla" sujuuko yhteiselo. Totta kai välillä joku asia toisessa ärsyttää ja on vaikeitakin kausia, mutta aina niistä on selvitty. On kyllä rakkaus heikolla pohjalla, jos taloustöiden tms. takia erotaan! Jos on sellainen olo, että pitää "kokeilla" miten elämä sujuu, niin kannattaa miettiä kaksi kertaa, onko oikean ihmisen kanssa. Katsokaas kun ei koko elämää voi kokeilla. Vaikka olisittekin asuneet yhdessä muutaman vuoden ennen avioliittoa ja kokeilleet yhteiselämää, niin ei koskaan voi tietää, mitä tulee myöhemmin elämässä vastaan. Ei pahoissa kriiseissä muutaman vuoden kokeilut auta. Mutta kuten sanoin, kaikki omalla tyylillään. Kuitenkin ajattelen niin, että jos on varma rakkaudestaan ja yhteiselämä sujuu, niin ei kokeiluja tarvita. Kyllä sen tietää, kun se oikea tulee kohdalle.
Mielestäni siis ehkä kihlaus on vakavampaa kuin avoliitto eli yhteiselämän "kokeilu". Jos siis tuolla mielellä ollaan liikkeellä, niin kuin moni täällä on ollut. Kihlauksessa sentään luvataan mennä naimisiin, eli siis viettää koko loppuelämä toisen kanssa. Avoliitto tuntuu monille olevan sellainen, että jos nyt ei yhteiselo sujukaan, niin voi ainakin erota.
Älkää vetäkö hernettä nenään, tämä oli vain minun mielipiteeni! Todella harmi, että ihmiset ovat nykyään niin kyynisiä melkein kaiken suhteen..
Useimmille avoliitossa asuville avoliitto ei ole "yhteiselämän kokeilua", vaan se on yhteiselämää. Monille ei ole tärkeää avioitua nopeasti, vaan pystytään sitoutumaan ilman virallista paperia liitosta.
Kihlautuminen on pelkästään lupaus naimisiinmenosta, ja tuollainen lupaus on loppujen lopuksi helppo antaa ja helppo myös rikkoa. Se ei siis takaa sitä, että suhde kestäisi. Eikä sitä takaa avioliittokaan, puolet avioliitoistahan päättyy eroon.
Minulle avoliitto merkitsee sitä, että olen sitoutunut puolisooni kaikin tavoin. En ole suhteessa kokeilumielellä, vaan aion viettää loppuelämäni mieheni kanssa. Se, että jonakin päivänä todennäköisesti lupaan todistajien ja henkikirjoittajan edessä rakastaa miestäni ja hän minua, ei yhtäkkiä muuta suhdettamme erilaiseksi. Tärkeämpää on, että olemme sitoutuneet toisiimme ja rakastamme toisiamme joka päivä. Ei siihen tarvita virallista paperia.
Mielestäni avoliitto on vakavampi kuin kihlaus. Avoliitossa sitoutuu toiseen ihmiseen, elää hänen kanssaan arkena ja juhlassa, oppii tuntemaan hänet kunnolla jne. Kuka tahansa voi helposti antaa lupauksen avioliitosta, mutta kaikki suhteet eivät kestä arjen jakamista. Loppujen lopuksihan avoliitto on täysin rinnastettavissa avioliittoon. Ainoastaan virallinen paperi liitosta puuttuu ja lain kohtia sovelletaan eri tavoin esimerkiksi kuolemantapauksen sattuessa.