Hei valokuvaajat, kertokaa mitä pitää tehdä. Osallistuin pari kesää sitten osallistuin kilpailuun jossa kuvan lähettämällä voi voittaa matkan. En tietysti voittanut yhtään mitään. Nyt se yritys käyttää mun kuvaa nettisivulla ja mainoksissa. Soitin sinne ja pyysin poistamaan kuvan kun siinä näkyy meidän perhettä ja pari naapuria. Firmasta sanottin että olen hyväksynyt säännöt osallistuessani kisaan jne. Millä saan heidät lopettamaan kuvan käytön?
Kuva pois näkyvistä?
15
119
Vastaukset
Yleensä kilpailuun osallistumisen ehtona on kuvan vapaa käyttö joten olisi pitänyt lukea ehdot ensin jos nyt korpeaa.
Ole kuitenkin hieman ylpeä, he arvostavat kuvaasi koska pitävät sitä esillä julkisesti. Nyt kun kerrot jollekin saavutuksistasi voit mainita myös tämän ja vaikka pistää linkin osoittamaan sitä.
Omalta kohdaltani tiedän ainakin yhtä kuvaa lainatun Picasa albumistani itä naapurin jonkinlaisiin seurustelusivuilta ulkonäöltään vaikuttaviin verkkojulkaisuihin, kuva ei juurikaan silmissäni vaikuta mitenkään seksistiseltä vaan on kevään ensi kukka takapihalla, krookus yksinään. Ehkä se yksinäisyys on symboolisella tavalla sopiva aiheeseen. Kun kuvani on 1600 pix pitkä sivu niin noissa (usea sivusto) se on pudotettu puoleen.
Tätähän tapahtuu mutta sen ei kannata antaa vaivata vaan pitää, jos moista pelkää, ottaa asia huomioon etukäteen. Minä en pelkää moista!- Helppi
Yleiseksi tavaksi ei ole muodostunut kuvien ansioton kerääminen, joka on myös lainvastainen toimi. Tekijänoikeus menee edelle mikäli asiaa puidaan salissa sekä henkilön käyttämisestä mainonnassa on säädöksiä sekä oikeudenpäätöksiä.
Ehdotan, että käännyt jonkun lainoppineen puoleen kuvan poistamiseksi. - Näinonmarjat.fi
Entäs ne kilpailuun osallistuessa hyväksytyt säännöt lähetetyn kuvan vapaasta käytöstä...?
Esimerkiksi:
"14. Järjestäjällä on oikeus käyttää kuvia ilman eri korvausta kilpailun tiedottamis- ja markkinointitarkoituksessa. Kuvien tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla.
15. Palkituista kuvista voidaan koota näyttely ja tehdä uutisia alan lehtiin ja sanomalehtiin. Tätä tarkoitusta varten järjestäjät voivat pyytää ilman eri korvausta painokelpoisen tiedoston palkituilta."
http://www.suomenoja.fi/yhdistystoiminta/valokuvauskilpailut/valokuvauskilpailu-2013/valokuvauskilpailun-saannot-ja-osallistumisohjeet-2013/
Kyllä sopimus on SOPIMUS ja ei sitä mikään lainoppineen puoleen kääntyminen muuksi muuta. - Kohtuutonsopimus
Tästä: http://web.archive.org/web/20040822084335/http://www.soberit.hut.fi/teknologiaoikeus/Word ja pdf seminaarit/Sipila.doc
- valokuvaajaks
Valokuvan ottajalla on aina copyright ottamiinsa kuviin. Myöskään kuvia, joissa on tunnistettavia henkilöitä ei saa käyttää ilman ko. henkilöiden lupaa. Mars siis juristille. Jos olet pennitön/vähävarainen, ota yhteyttä oikeusaputoimistoon.
Älkää ihmiset osallistuko typeriin kuvakilpailuihin, koska niiden ainoa tarkoitus on kerätä valtava määrä ilmaista kuvamateriaalia, josta normaalisti lehdet ja muut yritykset joutuisivat maksamaan.- Edellinen
Avaaja:
"Nyt se yritys käyttää mun kuvaa nettisivulla "
Edellinen vastaaja:
"Myöskään kuvia, joissa on tunnistettavia henkilöitä ei saa käyttää ilman ko. henkilöiden lupaa. Mars siis juristille. Jos olet pennitön/vähävarainen, ota yhteyttä oikeusaputoimistoon."
-Nähdäksen termi "mun kuvaa" ei tuossa tarkoita valokuvaa jossa asianomainen esiintyy. Jos kuitenkin olisi (varsinkin muun perheen kuvat) niin kertomasi kuvan kaupallisesta käytöstä ilman ao. henkilöiden lupaa SAATTAA pitää paikkansa. Tässä kuitenkin palataan takaisin kuvakilpailun sääntöihin jossa avaaja kertomansa mukaan on luvan käyttöoikeuden jo myöntänyt. Lisäksi olen nähnyt kuvakilpailusääntöjä jossa nimen omaan mainitaan se että kuvan lähettäjän vastuulla on se että kuvista mahdollisesti tunnistettavat henkilöt ovat suostuneet kuvien käyttöön kaupallisesti.
-Ilman alkuperäisten sääntöjen näkemistä mielestäni ei juuri ole perusteita sanoa mahdollisuuksista saada kuvansa näkymättömiin.
Erityisen totta on viimeinen lauseesi noista ns. kuvakilpailuista, ne kun ovat useimmiten juuri tapa kerätä ilmaista kuvamateriaalia hyväuskoisilta kuvaajilta.
- lue_jatkossa_säännöt
No mitä mieltä teidän perhe ja "pari naapuria" on asiasta? Varmaan kysyit heiltä luvan kilpailuun osallistumiseen, mutta olivatko he tästä mahdollisesta kuvan jatkuvasta esittelystä tietoisia? Jos joku heistä haluaa naamansa pois netistä, niin hänestä voisi olla apua. Itse olet kilpailusäännöt ja -ehdot hyväksynyt, etkä voi yksinäsi sitä kumota.
Jos sulla on esim. jokin mielenterveyshäiriö, niin voit vedota mielisairauden aiheuttamaan harkintakyvyn pettämiseen... - sanakiertämään
Valokuvaajat ovat hyvin tietoisia valokuvankeräyskilpailuista ja osaavat vältää niitä. Toivottavaa olisi jotta he valistaisivat ongelmasta kanssaihmisiä.
- lue-SÄÄNNÖT-tollo
"Millä saan heidät lopettamaan kuvan käytön?"
Et yhtään mitenkään.
Tässä maassa on varsin laaja sopimusvapaus.
Se pätee myös valokuviin ja valokuvateoksiin.
Oikeudessa luultavasti saisit kuvasi pois julkisesta käytöstä, koska tekijänoikeus sanoo niin, mutta tekisit samalla sopimusrikkomuksen ja saisit maksaa pitkän pennin oikeudenkäynnistä yms. Onneksi tästä keskustellaan. Muutoin kilpailu houkuttavin kutsuin ja koukuttavin palkinnoin houkuttelisi mukaan vielä enemmän osanottajia, jotka eivät tarkoin tiedä, mihin sitoutuvat tuotoksensa lähettäessään. Ymmärtääkseni nykyään aika selkeästi säännöissä kerrotaan järjestäjän oikeudet kilpailukuviin - vai olenko tutustunut vain asiallisiin kilpailuihin? Itse tapaan lähettää kilpailuihin vain kuvia, joilla ei ole minulle muuta käyttöarvoa ja joihin en ole ikuistanut ihmisiä. Jos haluan käyttää esimerkiksi jotain tilanteesta tai näkymästä näppäämääni otosta muuhunkin kuin kilpailuraatien ärsyttämiseen, niin otan samaan aikaan samasta tilanteesta useita, toisistaan hieman poikkeavia kuvia. Muita versioita näkymästä voin käsittääkseni käyttää vapaasti ... vai miten on?
- peruscänönistiö
"Muutoin kilpailu houkuttavin kutsuin ja koukuttavin palkinnoin houkuttelisi mukaan vielä enemmän osanottajia, jotka eivät tarkoin tiedä, mihin sitoutuvat tuotoksensa lähettäessään. "
Jos ei osaa lukea, ymmärrä luettua tai on muuten dille, niin ei siihen mikään keskustelu auta, koska se edellyttää luetunymmärtämistä. - Off-Topic
"... niin otan samaan aikaan samasta tilanteesta useita, toisistaan hieman poikkeavia kuvia."
Hiukan toisinpäin...
-Olen törmännyt kilpailusääntöihin jossa rajataan osallistuminen JOS saman kuvasarjan vastaava kuva on julkaistu tai osallistunut johonkin toiseen kilpailuun tms. Sanamuoto ei ollut tuo pilkulleen mutta tuohon suuntaan.
"Muita versioita näkymästä voin käsittääkseni käyttää vapaasti ..."
Jälleen kerran palataan lähtöpisteeseen eli siihen mitä kilpailun säännöissä sanotaan. Ja kun kuvansa kisaa lähettää on se samalla sääntöihin sitoutuminen.
Äkkiä läpi lukien tuossa olisi esimerkki asiallisista kilpailusäännöistä, vai osaakos joku luke "kuin piru raamattua" etä jotain olisi piilotettuna...?
http://www.hameenkyro.fi/kuntainfo/ajankohtaista/?x32696=1154436
.
.
.
.
- viikatemies
Ole tarkkana valokuvakilpailujen kanssa.
Monet julkaisut ja mediatalot sekä muut yritykset järjestävät eri julkaisujen ns. lukijan kuva -toimintojen ohella erilaisia valokuvakilpailuja. Niihin osallistuminen on yhtä helppoa kuin digikuvien jakelu muutenkin.
Valokuvakilpailujen säännöissä järjestäjä vaatii yleensä kuvien täyden käyttöoikeuden. Tämä on myös kilpailuun osallistumisen edellytys. Tällä tavoin kilpailun järjestäjä saa vapaasti käyttöönsä mittavan määrän kuvamateriaalia. Silti vain esimerkiksi kolme parasta palkitaan, ja usein vain nimellisellä korvauksella.
Mitä kilpailujärjestäjä sitten voi kuvilla tehdä?
Kun kilpailujärjestäjällä on kuvien täydet käyttöoikeudet, voidaan niitä käyttää vapaasti mm. mainoksissa, painotuotteissa jne. julkisessa käytössä ilman korvausta alkuperäisen kuvan ottajalle.
Ironista kyllä, valokuvakilpailujen järjestäjät osaavat kuitenkin yleensä vaatia , että kilpailuun osallistujalla on kuvissa olevien henkilöiden suostumukset kuvien julkiseen käyttöön. Samoin osallistujan täytyy itse olla valokuvan ottanut henkilö ja sen tekijänoikeuksien omistaja. Näin järjestäjä siirtää vastuun kuvan mahdollisesta asiattomasta käytöstä ja sen aiheuttamista seuraamuksista kuvan ottajalle.
Muista, että kilpailuun osallistuvat kuvat voi päätyä minne tahansa – ajattele jos kuvassa on ystäviäsi tai perheenjäseniä.
Valokuvakilpailuun osallistuvan on syytä tutustua internetissä järjestettävien valokuvakilpailujen sääntöihin huolella, vaikka itse osallistuminen olisikin erittäin vaivatonta. Samoin kuin lomamatkalla kännykällä otetun digikuvan voi lähettää lähes reaaliajassa kotiväelle, voi sen lähettää internetissä järjestettyyn valokuvakilpailuun tai julkaisuun “Lukijan kuva” -palstalle. Valokuvien julkaisemisessa on kuitenkin aina korrektia huomioida muun muassa
kuvassa esiintyvien ihmisten oikeudet ja vastaavat seikat. Näistä on lisätietoa muun muassa Finnfoto ry:n nettisivuilla. Osoitteesta www.finnfotory.fi/lomakkeet/ löytyy muun muassa “valokuvan 10 käskyä” -ohjeistuksen lisäksi valokuvaajan ja valokuvan tekijänoikeuksiin sekä kuvankäyttöön liittyvät suositukset ja neuvot kuvien käyttäjille sekä sääntöluonnos valokuvakilpailujen järjestäjille.
Yleispätevät ohjeet Finnfoto ry:n verkkosivuilla http://finnfoto.fi/tyokalut/ olevan “valokuvakilpailunsääntörunko” -lomakkeen perusteella valokuvakilpailun järjestäjä voi muokata oman kilpailunsa säännöt lisäämällä vain yhteystiedot, palkinnot ja muut ohjeet. Täydennettävät kohdat on lomakkeessa merkitty selkeästi punaisella tekstillä. Finnfoto ry:n valokuvakilpailun sääntösuositukset huomioivat ja tarkentavat monessa tapauksessa epämääräiseksi muodostuneet valokuvakilpailun järjestäjän ja osallistujan väliset tekijänoikeus- ja korvausasiat. Digitaalisten ja myös tavallisten valokuvien toimittamiselle kilpailuun on laadittu yleispätevät ohjeet, samoin on selkeästi ohjeistettu kuinka kuvamateriaalia tulee käsitellä ennen ja jälkeen kilpailun. Myös sille, miten menetellään kilpailuun osallistuneiden tavallisten valokuvien palauttamisessa ja digitaalisten kuvatiedostojen kanssa on yleispätevät ohjeet. - huijarifirmat
Eli et mitenkään.
Ironista. Kilpailuun osallistumalla menetät käytännössä kaikki oikeudet kuvaasi.
Ja mikä on palkka mahdollisuus voittaa luksus matka tms. todennäköisyys jotain 1/5000.
Siinä sai yritys 5000 kuvaa yhdestä matkan hinnasta ja kaikkiin on oikeudet. Jokainen kuvaaja laittanut parasta osaamistaan voiton huumassa. Tuon työn jos yritys olisi tehnyt valokuvaajalla olisi kustannukset ollut tähtitieteellisiä ja valinnanvara kuvista silti pienempi.
Yrityksen kannalta nerokasta, kuvaajien kannalta huijausta. - SuperMajor
Näistä oikeuksista väännetään loputtomasti. Kuvan ottajalla on aina ottamaansa (ei omistamaansa) kuvaan tekijänoikeudet, joista hän voi tehdä kaikenlaisia sopimuksia: luovuttaa kaikki tekijänoikeudet, rajattomat käyttöoikeudet tai rajoitetut käyttöoikeudet. Korvauksista voi myös sopia. Jos esim. kilpailun järjestäjä on tehnyt sopimustekstin, se pitää lukea kunnolla. Se, miten kuvia käytetään ja mitä kuvia voi käyttää, on asian toinen puoli. Julkisella paikalla otetuissa kuvissa olevilta ihmisiltä ei tarvitse pyytää lupaa, olisihan se ihan järjetöntä, mutta kuvaa ei voi käyttää miten tahtoo. Sitä ei saa käyttää sellaisessa asiayhteydessä tai sellaisella tekstillä varustettuna, jotka saattavat kuvassa olevat henkilöt epäedulliseen valoon, epäilyksenalaisiksi, liitetyksi rikokseen ym. Yksityisyyden suojan piirissä otetut kuvat (esim. yksityisasunnossa) saa julkaista vain luvan kanssa. On hyvinkin ymmärrettävää, että kuvakilpailuja järjestävät haluavat tällaisissa kuvissa on kohteen lupa. Eikä kuvassa edes tarvitse olla ihmistä.
Yleisesti ottaen tunnutaan olevan tyytymättömiä (roska)lehtien (ilmaisjakeluiden?) tapaan hankkia ilmaista tai lähes ilmaista kuvamateriaalia. Jos pitää hankkia kuva jupottelevasta julkkiksesta, palkatkoon papparazzeja, eikä pitäisi turvata suttuisiin kännykkäkuviin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83296MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758