En tahdo olla paha poliisi

No aika normaaliahan toi perheessä tuppaa oleen. Tärkeintä on nyt että keskustelet vaimosi kanssa ja sovitte teidän lapsille rajat yhdessä. Ja sellaset että äiti ei niistä lipsu. Teidän on tärkeää olla samaa mieltä asioista. Ja lapsilla on tärkeetä olla selvät säännöt.

Lapsille ei myöskään sovi jankata asioita. Kun joku asia on kielletty, niin siitä ei edes keskustella, kun se on kielletty kertaalleen, vaan lapsi ohjataan muuhun tekemiseen.

Myöskään lapsen puolesta ei tehdä asioita. Lapsen on puettava itse, samoin kuin opeteltava kuivaksi. Aikataulu perheessa on vaan oltava sellainen, että se otetaan huomioon. Eletään siis aikuisten ehdoilla ja lapsille annetaan koko ajan sopivia virikkeitä. Esim. lapsi voi auttaa pöydän kattamisessa, sijata oman vuoteensa.

Jos on huonoja tapoja, niin niillä ei saa antaa lapselle huomiota. Esim. jos lapsi marisee, hän ei saa mitään. Vaan ohjataan leikkeihin. Toki lapsia pitää myös palkita hyvästä käytöksestä. Siis palkinto voi olla lukuhetki isän kanssa, tai tietty jukurtti kaupasta.

Voisit myös järjestää erilaisia kokkaus ja taide hetkiä lasten kanssa. Esim. tehdä vapaa päivänä pitsaa, koristella lasten kanssa jäätelöannokset, rakentaa legopalikoista. Siis että lapset saa kokemuksia, että olet ihan kiva iskä. Aina ei tarvi siis tehdä mitään pitkää aikaa kerrallaan, vaan riittää kun on läsnä esim. 5 min. Ja sitten on vaikka toisessa huoneessa. Mutta lapsi kuitenkin tietää sinun olevan kotona. Voit myös suihkuttaa/kylvettää lapsia säännöllisesti.

Lapsiltahan ei siis kysellä minne mennään ja mitä tehdään, ja mitä sä haluut. Lapsi saa alle 6 v Valita toki päällepistettävän paidan esim. kahdesta. Tai Minkä karkin tai jukurtin haluaa kaupasta. Mutta lapsi ei päätä, mennäänkö kauppaan tai ulos tai kylään. Eikä ole vastuussa perheen ruokalistasta. Vanhemmat päättää nukkumaanmeno ajat Ja sen Minkälaisia koneita lapset kotonaan käyttävät. Toki lapset kokeilevat enemmän rajojaan, jos kasvattajat ovat erilaisia. Ja siinä on yksilöllisiä eroja.

Antakaa aikaa myös parisuhteen hoitamiselle. se on kuitenkin tärkein lahja teidän lapsillenne.

Olet ihan itse hautasi kaivanut suostumalla tuohon rooliin. Voit myös lopettaa.

En yritä saada sinua häpeämään huutamista, mutta olethan nyt varmaan jo itsekin älynnyt, ettei siitä ole yhtään mitään hyötyä ainakaan pitkällä tähtäimellä. Huutaminen (ja muu väkivalta) ovat lapselle vain merkkejä siitä, ettei aikuisella ole tilanne ja omat tunteet hallussa. Maltti voi ihmiseltä mennä, mutta se ei ole mikään kasvatusmetodi. Mitä enemmän huudat, sitä vähemmän se lapsille merkitsee.

Jos ei ole aivan valtava kiire ja hätätilanne, ei aikuisen pidä suostua pukemaan väkisin rimpuilevaa lasta. Jos teet näin, miksi lapsi olisi rimpuilematta seuraavallakaan kerralla? Itse lopetin pukemisen ja sitten istuttiin ja pidettiin ikävää, kunnes lapsi älysi, että tilanne laukeaa vasta, kun hän on lopettanut vastustamisen. Eikä kuusivuotiasta missään tapauksessa enää saa pukea. Mikäli hän ei suostu pukeutumaan, hän saa siitä rangaistuksen, esimerkiksi pelit- tai telkkakieltoa.

Jäähy on mielestäni ajanhukkaa. Jäähylle voi mennä yhdessä aikuisen kanssa - ja tietenkin sen aikuisen, jonka läsnä ollessa on käyttäytynyt huonosti. Kahden kesken sitten lapsen hieman rauhoituttua keskustellaan, missä meni pieleen. Vihaista ja surullista lasta ei saa jättää yksin. Aikuisen ei pidä mennä tunteeseen mukaan, vaan pitää pysyä rauhallisena.

Jos tilanteet tiedetään ennalta haastaviksi, siihen pitää aikuisen ymmärtää varautua etukäteen. Molemmat voisivat olla paikalla yhtä aikaa tilannetta hoitamassa, jos mahdollista. Tunnelma kannattaisi pitää mukavana, muistuttaa, että ollaan lähdössä tekemään jotain kivaa. Isompaa lasta kannattaa kehua omatoimisuudesta. Hänen itsetuntoaan voisi nostaa esimerkiksi se, jos hänellä olisi vastuullaan tehtävä, vaikkapa hanskojen pukeminen pienemmälle tai esimerkin näyttäminen.

Missään tapauksessa kuvaamasi tilanne ei ole terve. Miksi epäilet omaa tunnettasi? Sinun on keskusteltava vakavasti puolisosi kanssa. Muuten olet pahis vielä vuosikymmeniä.

En jaksanut lukea muiden vastanneiden viestejä kokonaan... mutta minusta suurin syy on äidissä. Ei ilmeisesti osaa olla luja niin kuin tietyissä kohdin pitäisi, ei siis luota itseensä vaan rakentaa auktoriteettinsa mieliksi olemisen ja uhkailun varaan. Eikä ota huomioon isän tunteita, eiköhän ne lapsetkin sen aisti.
Suora ja asiallinen keskustelu varmaan olisi paras lääke... vaikka hyväpä minäkin olen neuvomaan, kun en onnistu oman mieheni kanssa keskustelemaan mistään vähänkään vaikeammasta, paremmin te kai parisuhteessanne pärjäätte kuin meikäläiset.... Toivottavasti saatte tuonkin ongelman ratkaistua... Ehkä ilmapiiriä voisi jotenkin parantaa niin että lapset eivät aiheuttaisi niin paljon kurinpidollisia toimenpiteitä, pitäisikö ajanviettoon perheen kesken mahdollisesti satsata enemmän?

Seuraavalla kerralla kun lasten äiti huutaa sinua hätiin, vastaa asiallisesti että äiti hoitaa tämän tilanteen itse, koska äiti pystyy siihen. '

Ehdottoman tärkeää on, että puhutte puolison kanssa tästä asiasta. Olette molemmat mahdollistaneet sen, että roolinne ovat asettuneet näin. Usein toinen on se ns. paha poliisi, mutta tärkeintä olisi se, ettei äiti mitätöitä sinua puuttumalla asioihin, kun sinä hoidat tilannetta. Eli jos sinä puet lasta, niin äiti on hiljaa! Tai jos sinä laitat jäähylle, niin äiti ei sieltä pois päästä, vaan sinä sitten kun aika on kulunut. (Ja selvität asian lapsen kanssa puhumalla, halaat ja pussaat päälle. Muistatko sen?)

Sinun kannattaa nyt lisätä mukavaa tekemistä lasten kanssa, niin pääset sitäkin kautta pois pahan poliisin roolista. Nauratko lasten kanssa? Silität ja pidät sylissä? Ala tehdä niitä asioita.

Eli puhukaa linjat selviksi. Jos kurinpito on vaimolle vaikeampaa, niin selvää on kuitenkin se, ettei hän saa puuttua sinun kurinpitoosi.

Meilläkin isäntä komentaa herkemmin kuin minä, mutta en koskaan mitätöi hänen sanomisiaan tai tekojaan. Ja pystyn kyllä itsekin hoitamaan tilanteita napakasti. Ja koskaan en uhkaile, että isäntä tulee kohta tms. Minullakin pitää olla riittävästi auktoriteettia. Mutta sen tiedän, että turvaa lapset hakevat ennemmin minulta. Lapset eskari, 4v ja 3v.

Toistensa kunnioittamisen vaje siellä on. Osin silti, mutta lasten kanssa pelimerkit on sekaisin.
Hyviä neuvoja jo oli, toisen tekemiseen ei saa sekaantua. Ne pitää selvittää kahden kesken myöhemmin. Lapset oppivat käyttämään molempien heikkouksia hyväkseen päästäkseen tavoitteeseensa.
Vaimolla on pitkä oppimisjakso edessä, jos haluaa lapsista tasapainoisia keskustelevia aikuisia. Rajat on rakkautta mitä suurimmassa määrin. Lupaukset täytyy myös pitää. Nekin kortille vähäksi aikaa.

Aina ei välttämättä hoksaa typeriä tapojaan kasvattajana ja siihen voi toinen ihan nätistikin puuttua ja sanoa rauhallisella hetkellä, että oletko huomannut, että teet näin aina ja se ei tunnu hyvälle... sovitaanko, että jatkossa tehdään näin?