Reilukerho

Luin läpi vanhojen tietokoneiden sisältämiä kansioita, joita esikoiseni tallensi minulle tähän uuteen pöytätietokoneeseeni.

Törmäsin Reilukerholaisiin ; ) Kerho koostui lapsenmielisistä aikuisista, jotka provoilivat eri keskustelupalstoilla.

Reilukerho lie kuihtunut kasaan ja osallistujatkin vanhentuneet ja viisastuneet ; ) Kopioimani reilukerholaisten viestit ovat syksyltä 2008.

Olin tuolloin, vuonna 2008 vielä keltanokkakirjoittaja ja jouduin usein kerholaisten hyökkäyksen kohteeksi. Opin hyvin pian, että kun puskasta aletaan kiusaamaan useammalla eri nimimerkillä kiusaajia on itseasiassa vain yksi tai kaksi, jotka kuuluivat reilukerhoon. he raportoivat toisilleen myöhemmin toisella foorumilla suolen sisäisistä oksenteluistaan. He palkitsivat jäseniään hyvistä paskanheitoista kehuen ja valitsivat joukostaan kuukauden reilun jne jne. Nyt kun luin noista kerholaisten touhuista ja viesteistä toisilleen oli pakko hymyillä, lapsellista sekoilua kieltämättä.

Kerholaiset tekivät myös joukkohyökkäyksiä palstoille. Porukka oli verrattavissa talviseen tilhilaumaan, joka pölähtää marjaisaan pihlajapuuhun, mutta sillä erotuksella, että syömisen sijaan he alkoivat mellastamaan ottaen keskustelupalstan haltuunsa. Oli vaan odotettava, että he häipyvät.

Muistatko sinä tuota aikaa vai olitko jopa kerhon jäsen?

92

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koti-kiusattu

      Niinkauan ku olen palstalla ollut heist on kuiskittu,silloin alkuaikoina tääl oli vaan älykköjä ,josko niitä olivat.

    • Löytyi tällainen tallenne kansioistani ; )

      Entä sinä?
      Entä sinä? Kukaties jo valtioneuvos. Vai mitä? Ei veikkoseni, tähtää korkeammalle, sanoi Mandijef. Olen jo kohonnut salaneuvokseski. Judgenov kalpeni yhtääkkiä, jäykistyi, mutta pian hänen kasvonsa laajenivat joka taholle mitä leveimpään hymyyn. Hän kyykistyi, kouristui,vallan kutistui. Hänen tietokoneensa, näppäimistönsä, näyttä ja pöytä kutistui nekin. Lolitan pitkä leuka venyi entistäänkin pitemmäksi. Nittan teki rintamaasennon ja pani kaikki pukunsa napit kiinni. Minä teidän ylhäisyytenne...Erittäin hauskaa! ...palstaystävä, niin sanoakseni, mutta yhtääkkiä sellainen hoviherra! Hi-hi-hii! Joutavia rypisti Mandijef kulmiaan.... Miksi tuo tuollainen äänensävy? palstan keskustelijoitahan me olemme... Miksi tässä mokomaa pokkuroimista? ....Hyvänen aika...Mitä te? hihitti Judgenov kutistuen yhä enemmän....Teidän ylhäisyytenne suosiollinen huomaavaisuus.... on kuin piristävä elämänvesi.. Teidän ylhäisyytenne, tyttäreni Nittan ja tässä vaimoni Lolita, palstalainen, määrätyssä mahdollisessa mielessä.
      Mandijef yritti sanoa jotakin, mutta Judgenov kasvoilla oli siinä määrin harrasta kunnioitusta, imelyyttä ja matelevaa hapatusta, että salaneuvosta rupesi kuvottamaan. Hän kääntyi sivuttain ja ojensi Judgenoville kätensä jäähyväiseksi.
      Judgenov puristi Mandijefin käden kolmea sormea kumarsi koko vartalollaan ja hihitti.... kuin kiinalainen..... Hihihi Lolita hymyili. Nittan raapaisi jalkaansa ja pudotti lakkinsa. Kaikki kolme olivat onnellisen pökertyneitä.

      Sen pituinen Se.

    • palstanuori

      Voi miten lapsellisia ovat olleet/ovat.

      • surkeeta

        Tarkoitat varmaan et korppis oli lapsellinen. Toihan on sen kirjoittama kyhäelmä.

      • näinon
        surkeeta kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan et korppis oli lapsellinen. Toihan on sen kirjoittama kyhäelmä.

        Plussa sulle

      • ettäniin

        Reilu plussas ihtijään

    • Wanha_palstapieru

      Tottahan ne muistetaan. Muutama elämänsä hukannut näyttää pyörivän täällä vieläkin. Ei niistä kummempaa painetta jaksanut ottaa, semmoista koulukiusaajameininkiä, vähän tyttöjen malliin, porukan pojat olivat liian tyttömäisiä pystyäkseen kiusaamaan kuin pojat koulussa.

      • 19.11 08 suurtsaari
        Ja näin ruoska viuhuu. Ja ruoska viuhuu näin. Sanoo täti palstalla. Paikalliset ovat tädin jo messiaaksi ylentäneet. Mistä Reilujen Kerho asianmukaisesti lähettää onnittelut. Messiaaksi ei päästäkkään noin vaan. Historia on opettanut. Pitää olla pitkäaikaista meriittiä suvaitsevaisuudesta ja muista raamatullisista hyveistä.
        Muutoin on palsta jo rauhoittunut ja hyväksynyt tosiasian invaasiosta. Agenttimme Fly Stalker saanee piakkoin uuden tehtävän.

        Oma kommenttini.
        Invaasion ovat palstalaiset hyväksyneet eli kuten aikaisemmin kirjoitin, oli viisainta antaa heidän rehvastella aikansa hiljaa reakoimatta ja odottaa, että poistuvat palstalta.

    • Täman jutun muistan. Typy nimimerkki teki mokan. Hän kirjoitti jotain, ja kehui kirjoitustaan ja itseään seuraavassa viestissä, omalla nikillään kun ei muistanut kirjautua ulos.
      Huikea moka.

      Kerholaisten viestintää asian tiimoilta.

      13.10 synnove
      Tuli mieleeni kaivaa viimeaikojen juttujani. Useimmat eivät ehkä ole älyn jättiläisen kirjoittamia, vaan minun.

      No on varmasti sattumaa, että Typ...eiku Lolitalle kävi kuin kävi, että kirjoitteli issekseen,

    • ö-Öö

      Jaa, Reilujen kerho

      En tiedä, toimiiko nykyisin. Aikoinaan tekivät hauskoja iskuja suoli24.nkin. Mun käsittääkseni se koostui erittäinkin monmuotoisesta, omanlaisensa huumorintajun omaavasta jengistä. Jostain syystä käsitys, alunperin WOW.n pelaajien perustama rentoutumisyhdistys, joka sopi etukäteen, milloin "isketään" johonkin kohteeseen. Elikkäs noin periaatteessa vähän palvelunestohyökkäuksen omaisesti kävivät muutaman tunnin trollaamaassa ja fleimaamassa jollain keskustelufoorumilla.

      Siis ihan huumorimielessä heittämässä läppää. Ihan hauskoja tyyppejä, jonkun kerran törmäsin minäkin.

      Muistin mukaan niillä oli oli oma sivusto. Nyt en sitä löytänyt, sen sijaan jokin linkki oli WOW.n saitille, jossa kerho mainitaan perustetun.

      http://koti.mbnet.fi/mikgiz/wow/

      =DW=

      • Laiffareilla kokoontuivat juonimaan "hauskuuksiaan" kohteita mihin iskevät. Huvittavinta oli, että sinne pääsi vapaasti vakoilemaan kun tiesi linkin. Kokeilin linkkiä ei enää toimi. En usko, että kyseessä oli linkkisi osoittamana ketju, siitä kopioitu toimintamalli hyökkäyksiin suolen sisällä.

      • ö-Öö

        Laiffarin jengi eri porukkaa.

        Net ihan vakisuoli24 käyttäjiä. Siirtyivät laiffarille Cafe-keskusteluista, kun siellä pottuunnuttiin niihin. Ilmeisimmin jotkut nykyisin Huuhaassa. Toi Reilujen kerho ei ollut suoli24 vakkarijengiä, osa tietenkin ehkä olikin. Se oli suolen ulkopuolinen juttu, joka joskus aina iski tännekin. Nopeita viestiketuja yllättäen jollekin palstalle. Mutta mun mielestä ne toimi paljon laajemmin, usein mainitsivat muita portaaleita, missä oli ollut kivaa.

        Luulen, osa laiffarijengistä oli entisiä chättihoitsuja. Niillä oli todella rajua huumorintaju chätissä ja niitä oli aika paljon. Lähinnä yökköjä, niillä kun oli aikaa öisin chattäillä työpaikalta. Mun tietojen mukaan ainakin yks niistä sai potkut töistä, koska varoituksista huolimatta jatkoi chattimistä sairaalan koneilla. Joskus chatissä oli tapana pitää hoitsujen laskenta öisin, yli kymmenenkin ilmoittautui. Että se niinkuin hoitsujen kiireistä. Mutta terävää ja hauskaa jengiä. Nyt kaikilla älypuhelimet, nykyisin tuskin netissä roikkumisen takia potkuja saa. En tiedä, missä juoruavat nykyisin, ehkä facessa.

        =DW=

      • täyshuti
        ö-Öö kirjoitti:

        Olet ihan pihalla, tietosi taitaa olla hevosmiesten tietotoimistosta peräisin.

      • Korvenneito

        Laitan vielä ennen nukkumaan menoa, yhden kopioidun purkaksen joka kertoo kirjoittajan ylimielisestä asenteesta viiskymppisten palstalla. liekö ollut joku yöhoitaja kommentin takana.

        Syvonne 13.10.08

        Nyt kun pääsin oikeaan vireeseen sanon kyllä, että usein olen miettinyt, onko tällä palstalla sittenkään itseni tasoista seuraa?

        Kysymys on useinkin tullut k..mieleeni viimeaikojen tapahtumia seuratessani.

        Ensimmäisenä mieleeni muistuu ex-jäsenen epäily - hänestä itsestään lähtien - että jos kutsuisin jotkut teistä kynttiläillallisille luokseni, niin hän aikaansaisi vain särkyneitä kahvikuppeja shampanjalaseista puhumattakaan.

        Illallisilla - joihin ketään ei sittenkään tietenkään kutsuttu, silakka sen sijaan kutsuttiin - olisimme voineet katsella valokuvia minusta ja monista upeista kattauksista sekä miljöistä joita olen erittäin vaikuttavasti mukana laatimassa.

        Voi teitä, rahvas. Kootkaa itsenne.

      • yxexlaiffari

        Laiffarit jäi silloin aikanaan Laiffareille ja tämä reiluiksi itseään kutsuva häirikköjengi muutti omaan salakapakkaansa munfoorumille. Häiriköivät heitä jotka eivät heidän metkuihinsa mukaan lähteneet, plus herkästi provosoituvia viisikymppisiä..
        Taitaa siellä vieläkin hääriä tännekkin kirjoittavia, esim. huulirasvanitta.

      • Synno-ve
        Korvenneito kirjoitti:

        Laitan vielä ennen nukkumaan menoa, yhden kopioidun purkaksen joka kertoo kirjoittajan ylimielisestä asenteesta viiskymppisten palstalla. liekö ollut joku yöhoitaja kommentin takana.

        Syvonne 13.10.08

        Nyt kun pääsin oikeaan vireeseen sanon kyllä, että usein olen miettinyt, onko tällä palstalla sittenkään itseni tasoista seuraa?

        Kysymys on useinkin tullut k..mieleeni viimeaikojen tapahtumia seuratessani.

        Ensimmäisenä mieleeni muistuu ex-jäsenen epäily - hänestä itsestään lähtien - että jos kutsuisin jotkut teistä kynttiläillallisille luokseni, niin hän aikaansaisi vain särkyneitä kahvikuppeja shampanjalaseista puhumattakaan.

        Illallisilla - joihin ketään ei sittenkään tietenkään kutsuttu, silakka sen sijaan kutsuttiin - olisimme voineet katsella valokuvia minusta ja monista upeista kattauksista sekä miljöistä joita olen erittäin vaikuttavasti mukana laatimassa.

        Voi teitä, rahvas. Kootkaa itsenne.

        Minä olen muistanut sinua paljon.
        Paljon enemmän kuin ketään muuta.
        Kaipuuta polttavaa olen tuntenut kylmin illoin
        miettinyt sinua - Synnove - enemmän kuin muita.

        Oi rakas roolipeli-nikkini.

        Miten olenkaan kaivannut hersyvää iloasi ja suunnatonta itseihailuasi kaikesta lahjattomuudestasi huolimatta. Jaksoit uskoa omaan erinomaisuuteesi. Sisimmässäsi nauroit eniten itsellesi. Kehitit itsellesi virtuaalipersoonan, joka lainasi jopa kuvansa televisiosarjan ehkä parhaimmalta komediennelta Patricia Routlegeltä, joka esitti Hyacint Bucket`iä.

        Jotkut lukijat taisivat luulla Sinun olevan tosissasi. Useimmat ehkä eivät. Sarkasmia on vaikeaa ilmaista keskustelupalstoilla, joissa toiset ovat tosissaan ja toiset eivät. Kaikki asiayhteydestä pilkotut tekstit näyttävät oudoilta, kenties loukkaaviltakin. Tuo jo unohtaneeni teksi liittyi johonkin hupailuun, joita silloin harjoitettiin.

        Mieleeni tulee joltain palstalta jonain aikana tehty jatkokertomus, jossa palstalaiset kutsuttiin kirjoittajien kotiin ja muistaakseni osa heistä siinä kertomuksessa rysäytti lentokoneella suoraan keittiön pöytääni. Semmoista oli kirjoittajien elämä silloin.

        Oi Synnove. Osuit asian ytimeen lausuessasi " Voi teitä, rahvas. Kootkaa itsenne." Käyttäkää mielikuvitustanne ja taitoanne kirjoittaa laadukasta sisältöä palstoille.

        Kyllä 60 kansa osaa, kunhan vain viitsii.

      • Synno-ve kirjoitti:

        Tervetuloa keskusteluun virtuaali Synnove. Tiesin saavani kunnian jutella ihan aidon Reilun kanssa. Itselle naurmisen taito on taivaan lahja, mutta ei se tarkoita sitä, että samaistuu englantilaiseen näyttelijään ja alkaa naputtelemaan käsikirjoittajan tekstiä ja nauraa höröttää itekseen.

        Josko alkaisit kirjoittamaan ihan itse laadukasta sisältöä palstalle, mutta muista täällä ei tykätä itsevarmoista saati mielikuvitusrikkaista naisista senhän olen omakohtaisesti ja karvaasti jo kokenut.

        Tule mukaan kirjoittamaan. Ole nöyrä, kerro itsestäsi ja sairauksistasi vaikkapa vaivaisenluusta jos sinulla ei ole muita vakavampia sairauksia. Käsittele myös menetyksiäsi tai lasten epäonnistumisia sillä se on tie empaattisten kirjoittajien kastiin ja siten menestykseen..

    • epäreilukerho

      Judge cooper alias polynikkien veljeskunta etc
      Synnove pullo alias hyacintt, alias kylli.kyllä etc
      Arkunkantaja alias tukkusutija etc
      Nittaminax alias animatti etc
      Kahjovaakutin alias tähtitoimittaja,mokkamimmi,wirnixi etc
      Kadunmies alias katukettunen etc
      Näiden lisäksi muutama perässähiihtäjä

      • epäreilukerho kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Linkistäsi putkahti esiin mielenkiintoinen nimimierkki Umbrella. Kellot soi, kellot soi. Nimimerkki kirjoittanut viimeksi salakapakkaan 28.12.2014 vanha tuttavateni. Kilkattaa, kilkattaa....???

      • juorukello

        Kili-kili ja ding-dong.

        Tuttavateni (sic) saattaa liittyä johonkin tai siten ei. Kovinkaan suurta vaivaa ei ollut tuon tiedon hankkimiseen.

      • Tiedä_vaan

        Ei se itse mitään keksinyt paitsi noita nimimerkkejä. Kopsasi ja väritti muiden juttuja. Sen oma foorumiyritelmä kuoli hetkessä mielikuvituksen puutteeseen.

    • Paloma4ever

      Minä otin pitkän paussin palstalta juuri siihen aikaan kun noi trollasi parhaimmillaan täällä. En kyllä nähnyt pätkääkään huumoria tai älykkyyttä lapsellisten aikuisten sisäsiittoisessa, itseriittoisessa itseään toistavassa ja ajoittain hyvinkin yksioikoisessa sanailussa. Hämmästytti vain että suomi24 antoi niiden rauhassa rellestää ja karkoittaa muut käyttäjät ottamatta minkäänlaista vastuuta palstan toiminnasta.

      • tätejäjasetiä

        Tahallista häirintää, kiusatekoa ja porukalla jonkun kirjoittajan kimppuun hyökkäämistä. Yritystä muka vallata ja sekoittaa palstan toiminta ja saada kirjoittajat "pelkäämään" tätä porukkaa.
        Olen itsekin joutunut tuon ilkeän sakin kohteeksi.
        Touhuissaan ei ollut mitään hauskaa, muiden kuin heidän omasta mielestään.

      • Paloma4ever
        tätejäjasetiä kirjoitti:

        Nimi täysin harhaanjohtava, reilujen kerho, mieluummin vaikka kahjojen klubi. En ole varsinaisesti ollut koskaan heidän silmätikkunaan, enkä puuttunut häiriköintiin myöskään, mutta ei tänne tuleminen enää ollut edes kivaa kun ylläpito tai luotsit ei valvoneet pätkääkään vaan antoivat trollien mellastaa kuin pellossa.

    • hmp.f

      Olen kerhosta kuullut, ja myös huhuja siitä kuka sinne on kuulunut. Siihen aikaan kirjoitin 40 palstalla, se sai kaiketi olla heistä rauhassa.
      Yksi mun "missio" (höhhö) kirjoittaessa on ollut se, että yritän keskittyä itse kirjoituksiin enkä niinkään kirjoittajiin. Kaikenlainen luulottelu kuka on kuka ei ole mun juttu. Olen sen virheen tehnyt kaksi kertaa, ja kummatkin meni ihan persiilleen. Eka oli muuten tuon DW:n joukko-lynkkaus, jos niin voi sanoa. Naiset luulivat häntä ihan toiseksi mieheksi, kun huomasin että olivat väärässä koetin hillitä heitä, mutta myöhässä. Toisesta olen kertonut jo kymmeniä kertoja. Nainen jota luulin täyspäiseksi ystäväksi meni sekaisin ja sai meidät toisen naisen kimppuun.
      Enää en toisten sotia sodi. Enkä mieti kuka on kuka.

      • ö-Öö

        Lynkkaus?

        Aikanaan oli sellainen juttu, joku nuori kundi tavallaan keikkas mun nikin. Meillä kummallakin oli Dreamweaver, mutta meitsillä alussa ja lopussa =. Siitä tuli sekaannuksia. Sinällään ei isoa haittaa, kundi oli parikymmentä vuotta nuorempi komea nuorimies, sillä oli profiilli julkinen, mulla ei :D Sitten tuli jokin nimimerkki uudistus ja erikoismerkit kiellettiin. Samalla piti rekisteröidä kaikki nimimerkit uudestaan. Noh, keikkasin nikin takaisin.

        =DW=

      • myösmukana

        Taidan arvata ketä sekaisin mennyttä naista tarkoitat, onhan hän vieraillut tälläkin palstalla monin eri nikein.
        Ja kymmeniä nikkejä käyttänyt.
        Menitte mukaan, kuinka joku saa toiset manipuloitua sillä tavalla.

        Jotain Kukkoa silloin ajettiin takaa. Jos en ihan väärin muista, sä sait silloin kyytiä myös.

      • hmp.f
        myösmukana kirjoitti:

        Taidan arvata ketä sekaisin mennyttä naista tarkoitat, onhan hän vieraillut tälläkin palstalla monin eri nikein.
        Ja kymmeniä nikkejä käyttänyt.
        Menitte mukaan, kuinka joku saa toiset manipuloitua sillä tavalla.

        Ei se nikki ole täällä käynyt, ehkä vieraillut mutta ei majaillut. Siis tarkoitan että en ole häntä täällä nähnyt, mutta täällä tapahtuu paljon sellaista mitä en näe.
        "Myösmukana", ei hän manipuloinut, hän sairastui jotenkin. Hänelle kaikki oli totta. Totta kai me autettiin ystävää. Tajusimme vaan liian myöhään että kaikki oli harhaa.

      • tuttumulle
        hmp.f kirjoitti:

        On hän ollut täällä monella rekatullakin nikillä, mm. bibimbab tms. babegoya, ja joku erästä entistä nikkiään matkiva, oliko anjaniinuska.
        Palsta oli hänen kiihkonsa kohde. (Palstalainen)

      • sattumaa

        Kuinkas sattuikaan. Minullekin sattui kerran vuosia sitten muka "ystävä", jota pidin täysipäisenä. Sekopää narsistiksi osoittautui. Ei hän olisi suvainnut minun kirjoitella millekään palstalle. Hänellä taisi olla sellainen harhainen luulo että omistaa koko S24:n. Eipä olisi uskonut että ihminen voi joko heittäytyä tai olla muuten vaan niin kummallinen. Sairasta.
        Hänelläkin on monta nikkiä.

      • oelenlen
        tuttumulle kirjoitti:

        On hän ollut täällä monella rekatullakin nikillä, mm. bibimbab tms. babegoya, ja joku erästä entistä nikkiään matkiva, oliko anjaniinuska.
        Palsta oli hänen kiihkonsa kohde. (Palstalainen)

        Oel, siitähän hänet tunnisti! Ei ole hetkeen näkynyt.

        Ei ole babegoyana kirjoittanut, kävin katsomassa mitä hän on kirjoittanut. Puhun toisesta ihmisestä. Ja Sattumaalle, hän ei myöskään ollut narsisti vaan vainoharhainen.

        Eikä se nyt hyvät ihmiset ollut pointtini, että kuka on ollut mitäkin nikkiä! Pointtini oli että (niin kuin siivoojaparka ylempänä kirjoitti) että ei voi tietää kuka on kuka, joten ihan turha arvailla ja miettiä kirjoittajia, kun pitäisi keskittyä kirjoituksen sisältöön ja itse aiheeseen.

      • toisellapalstalla
        oelenlen kirjoitti:

        Oel, siitähän hänet tunnisti! Ei ole hetkeen näkynyt.

        Eikö hän kirjoittanut muuttaneensa Thaimaahan.

      • hohhohhah

        Mutta Bibimbanina on? Mistä nykyisin näkee, kuka mitäkin on kirjoittanut?

      • tuttumulle
        hmp.f kirjoitti:

        Ei ole babegoyana kirjoittanut, kävin katsomassa mitä hän on kirjoittanut. Puhun toisesta ihmisestä. Ja Sattumaalle, hän ei myöskään ollut narsisti vaan vainoharhainen.

        Eikä se nyt hyvät ihmiset ollut pointtini, että kuka on ollut mitäkin nikkiä! Pointtini oli että (niin kuin siivoojaparka ylempänä kirjoitti) että ei voi tietää kuka on kuka, joten ihan turha arvailla ja miettiä kirjoittajia, kun pitäisi keskittyä kirjoituksen sisältöön ja itse aiheeseen.

        Sinäkin voit erehtyä jos joku osaa muuntautua ja esittää.

      • nekin
        hohhohhah kirjoitti:

        Mutta Bibimbanina on? Mistä nykyisin näkee, kuka mitäkin on kirjoittanut?

        Hänellä oli noita ulkomaalais nikkejä, So blue, Kveen been, Quiet place jne.

      • hohhohhah

        QuietPlacen muistan hyvin!

      • dääääääääämmmmmmm
        toisellapalstalla kirjoitti:

        Eikö hän kirjoittanut muuttaneensa Thaimaahan.

        Thaimaastakin voi tänne kirjoitella, luulisin..........

      • hmp.f

        Nyt täällä meinaa rauhallisempi ihminen hermostua. Uskokaa nyt jo etten puhu Anjaniinasta. Ja Tuttumulle, tämän ihmisen minä tunnistan vaikka heinäsuovasta. Se ei ollut tällaista pientä vainoharhaisuutta mitä te nyt täällä harrastatte.
        Hitto teidän kanssa, ei olisi pitänyt puhua yhtään mitään... :////////

      • menijo

        Älä viitsi.

      • älähermostu

        Jaa, onko se sun omia nikkejäs ?

      • Paloma4ever

        DW:llä on ollut tapana tässä vuosien saatossa lynkata itse itsensä silloin tällöin. :)

      • hmp.f
        älähermostu kirjoitti:

        Jaa, onko se sun omia nikkejäs ?

        Höh, keksi jotain omaperäisempää kuin tuo ainainen vainoharhainen jankutus.
        Mun nikit ovat olleet tuffe, putkivalo, miss.fire, salander* (ei rekattu), m.miina ja nyt tämä. Olikohan siinä kaikki... Voi olla että joku jäi välistä. Ootko nyt tyytyväinen?

        Anjaniina oli joskus mun ystävä, luulen tuntevani häntä. Eikä mulla ole tapana (eikä syytäkään) parjata edes ex-ystäviä yleisellä foorumilla. Jos on, teen sen suoraan hänelle. Jotain selkärankaa pitää ihmisellä olla.

        Paloma4ever pisti kyllä suun uudestaan hymyyn :))

      • kuhankysyn

        Ootko se tissinikki?

      • hmp.f kirjoitti:

        On jänskä kuinka vanhat nikit unohtuu. Nyt kun laitoit esille nuo aikaisemmat nikkisi muistin, että olemme aina tulleet hyvin toimeen keskenämme.

      • hmp.f
        kuhankysyn kirjoitti:

        Ootko se tissinikki?

        En ole Valionainen :) Siinä olikin mukava pakkaus... jos joku hänet tuntee, lähettäkää tuffelta terveisiä.

        Korppis, niin ollaan. Vaikka ollaan eri mieltäkin.

    • muistanhyvin

      He valitsivat joukostaan vuoden parhaimman ja ansioituneimman kerholaisen, joku kunnianimikin tälle oli. Palstalaisten joukosta valittiin jollain perusteilla hän jota saatiin eniten suututettua, sillekin oli nimensä.

    • tuttukerho

      Muistan hämärästi viiskymppisten ajoilta tuosta kerhosta kohistun ja suuri osa täälläkin kirjottavista puuhansa muistaa, ovat siirtyneet tänne.

    • stop111444

      Korvenkukka/Anjaniina........

      • hmp.f

        Juuei. Kaksi eri henkilöä, kaksi eri sukupuolta. Tämä on tieto eikä mikään luulo.

      • oelen

        Se rakki ainakin oli korvenkukka, oliko anjaniinan hurtta?

    • de-meter

      Nyt en ihan ymmärrä korppis, miksi alat hämmentää jotakin vanhaa soppaa ? Tuosta kerhosta minäkin olen lukenut, mutta en tiennyt heidän toimistaan. So what, entä sitten ?
      Koituiko heidän leikeistään erityistä haittaa jollekulle ?
      Jos täällä lähtee jäljittämään, kuka kukin on ja nimeämään "stalkkaajia" - kuten heitä kutsut -
      mitä siitä seuraa, mitä siitä itse saat ?

      • antaisi.olla

        Samaa mietin, vaan en viitsinyt puuttua turhaan ja vanhaan asiaan.

      • Olen huomannut joidenkin teistä, jotka olette kommunikoineet kanssani yksityisviesteillä huolestuneen. Olkaa ihan rauhassa.

        Kysymys on selkeyttää ja avata silmiä kuinka ananyymipalsta voi toimia muutamien ihmisten temmellyskenttänä ja vesittää asiapitoiset keskustelut. Liittämistäni viesteistä käy ilmi, että puskasta tehdyissä aloituksissakin voi olla aivan muut päämäärät kuin keskustella otsikon asiasta.

        Kysyit mitä tästä seuraa mitä tästä saan. Kuten olet huomannut osaan provosoida ihmiset kirjoittamaan, joko he oivaltavat asian ja keskustelevat aiheesta tai ärsyyntyvät. Tällaiset ketjut lisäävät tietoa ja opettavat minua kuinka ihmiset käyttäytyvät sosiaalisessa mediassa. Ei ole kysymys sen vakavammasta asiasta.

      • de-meter

        Avata muiden silmiä ? Uskotkos meidän muiden täällä sokkona kirjoittelevan ? Tajuamatta sitä, miten palsta toimii ? Tai miten ihmiset täällä käyttäytyvät ?
        Osaat provosoida ihmiset oivaltamaan asiasi tai ärsyyntymään ? Entä mitä siitä saat ?
        Jos nyt tenttaaminen sallitaan...

      • hmp.f
        korppis kirjoitti:

        Olen huomannut joidenkin teistä, jotka olette kommunikoineet kanssani yksityisviesteillä huolestuneen. Olkaa ihan rauhassa.

        Kysymys on selkeyttää ja avata silmiä kuinka ananyymipalsta voi toimia muutamien ihmisten temmellyskenttänä ja vesittää asiapitoiset keskustelut. Liittämistäni viesteistä käy ilmi, että puskasta tehdyissä aloituksissakin voi olla aivan muut päämäärät kuin keskustella otsikon asiasta.

        Kysyit mitä tästä seuraa mitä tästä saan. Kuten olet huomannut osaan provosoida ihmiset kirjoittamaan, joko he oivaltavat asian ja keskustelevat aiheesta tai ärsyyntyvät. Tällaiset ketjut lisäävät tietoa ja opettavat minua kuinka ihmiset käyttäytyvät sosiaalisessa mediassa. Ei ole kysymys sen vakavammasta asiasta.

        En minä ole siitä huolestunut, että mitä olet tallentanut ja putkahtaako tänne jotain itsestäni esille. Ensiksi en usko sinusta sellaista, ja toiseksi... enköhän jo ihan ite ole kertonut täällä itsestäni kaiken :)
        Se mitä keskusteltiin sun edellisessä ketjussa, oli jotain ihan muuta, ja pysyn kannassani. Ymmärrän tietty että sä näet asian vähän eri tavalla, mutta minusta sulla on osittain silloin pää puskassa :)) Näissä joissakin asioissa pidät kiinni menneisyydestä kuin kilpi, suojaamassa sinua.
        Siinä mielessä tällaisten vanhojen juttujen kaivaminen on hankalaa, että kun jälkeenpäin tarkastaa asioita, ei ole enää samassa tilanteessa tai mielentilassa. Mikä vuonna 2008 on tuntunut hauskalta tai hyvältä idealta, näyttää nyt vain hölmöltä ja kulahtaneelta.

        En elä menneessä, mutta nyt näyttää siltä, että uudet aloitukset ovat laimeita, eivätkä herätä intohimoiseen sanan vaihtoon josta tykkään.

        Pystyn tänään paremmin analysoimaan itseäni ja kuin silloin rehellisenä keltanokkakirjoittajana, joka uskoi lähes kaiken mitä palstalla kirjoitettiin.

        Massa-ilkeily, vaikka yhden nimimerkin tekemänänä antoi kuvan, että puskissa on joukko vastustajia, jotka mustaavat minua pahaksi. Anonyymius antaa mahdollisuuksia ajaa ihmistä takaa ja kuten ketjussa on käynyt ilmi, joku on jopa seonnut.

        Realisti pitää osata olla. En ole ikinä mennyt massan mukaan vaan olen luonut omia polkuja, etsinyt aitopaikkoja, joista voin seurata tapahtumia ympärilläni.

        Nyt vuosien jälkeen ymmärrän paremmin nuo Reilujen viestit, joita olen tallentanu ja nyt lukenut. Useinhan me kirjoitamme hyvin itsekeskeisesti, moni ei edes tarkista mitä on kirjoittanut ja kohta jopa kirjoittaa itseään vastaan. sekin on nähty tässä ketjussa.

        Historia ei mielestäni koskaan maistu kulahtaneelta. Histoariaa tutkimalla ymmärtää tätäpäivää ja tässä keisissä palstauudistuksesta. Anonyymeyden suosimisesta Suomi24 antaa mahdollisuuden ihmisille piiloutua ja leikkia aivan muuta kuin todellisuudessa ovat.

        Huijata itseämme voimme kaikki jos se tuntuu hyvältä ja auttaa eteenpäin..

        Joo, arvaas vaan kuinka mua harmitti aamupäivällä. Kun tarkoitus oli olla puuttumatta nikkeihin, ja kuinkas ollakaan, ainoa paikka missä niitä mainitaan on siinä missä mä olen mukana! Mutku... vastustan sitä, että jollekin sysätään kaikkien tekemiset niskoihin. Oikeus pitää jakaa oikein. Mulla on tapana ottaa asiat esiin esimerkkien voimin, mutta tuollainen puolivihjailu millä yritin asiaani avata, se ei ihan toiminut niin kuin ajattelin.
        Tämä minun "hullu" palsta-ystävä ei seonnut palstakirjoittelun takia, sanottakoon nyt sekin kun tässä oikeutta olen ajamassa takaa.

        Olen ollut vierailevana tähtenä kaffella ja laiffilla. Siellä kirjoitteli oikeita sanataitureita. Luulen kuitenkin että sinänsä meitä muita ei niin hetkauta niiden vanhat jutut koska emme olleet osallisina. Se hetken nautinto ja loisto oli silloin.

    • Tarkoitukseni oli jutustella Reilujen kerhosta. Minulle on tänä päivänä ihan sama ketkä siellä itsensä nolasi. Arvuuttelua tietty on aina palstalla ollut ja se kuuluu tähän systeemiin, että saa kirjoittaa anonyymisti mitä sylki suuhun tuo, mutta vasta sitten kun pystyy todeksi väitteensä todistamaan voi todistusaineistoa siirtää palstalle.

      Tässä taas todisteita kopiointia laiffareiden sivustoilta.

      14.10 WIRNI
      "Onneksi olkoon jäsen SutinaLempi! (Lolita)

      Lämpimät onnittelut jäsen SutinaLemmelle, tässä pokaali Tällä kertaa en valita vaan suon ansaitun voiton hänelle. Myönnän kyllä nauraneeni ääneen kyseiselle mokalle varsinkin kun itselleni on joskus sattunut samantapainen kömmähdys. Tosin en silloin älynnyt kehua itseäni.

      Oma panokseni tässä ”pienessä provosoijien joukossa” ei tällä kertaa tuottanut tulosta, johtui ehkä liian säyseistä kommenteista Nitan tupakkiketjussa. Paskanheittoon muissa ketjuissa en halua osallistua, jätän sen mielihyvin niille joiden vatsanväänteet ovat pahimmillaan. Lisäksi olen Taikiksen kanssa samaa mieltä siitä, että jokainen vastaa omasta kirjoittelustaan eikä ketään saisi niputtaa sen mukaan missä on ennen raapustellut tai missä nykyään kirjoittelee. Hypervilkutukset 50-palstan mukaville, ja laiskemmat niille jotka jaksavat valittaa häröilemisistä ihan kuin eivät saisi sitä aikaan omasta takaa varsinkin kun itsekin kiekuvat pusikossa. Lisävilkutukset myös puskissa oleville ex-laiffareille, tunnen kyllä mettäni puut. *avaa paskavarjon ja hipsii töihin* Tuliko linkki varmasti kopioitua?"

      14.10 Arkunkantaja menakseni en ymmärrä näitä juttuja lain. Liittyyvarmaan siihen laardiin kekä lisää trippittikkitsssuuhhssttsuuss rasvojen närää veren- ja kuunkierossa.

      Saa kai sitä käydä josokusustaas vaikka kuuskumppisilla. Tosin siellä on vielä typerämmät jutut kuin seitenkumppisilla.

      Oma kommenttini: Koska näitä viestjä on hauska lukea näin vuosien jälkeen joten jaan sen ilon myös teille lukijat.

      • de-meter

        "Koska näitä viestjä on hauska lukea näin vuosien jälkeen joten jaan sen ilon myös teille lukijat."
        Ai jaa. No mikäs siinä sitten "aina hauskaa olla pittää"...Tietysti me, jotka emme olleet mukana silloin jäämme tuosta ilosta osattomiksi, mutta näinhän se pakkaa usein olla....

      • de-meter kirjoitti:

        Tähän voisin kommentoida siten, että pidä hauskaa nyt vaikka dementiaketjussa tai vanhaikotiketjussa ne kun ovat tulevaisuutta ei menneisyyttä. Ei muistella kun ei muisteta.

        Lainaan reilujen sutkautuksia toisilleen.

        "Lakkaa seikoilemasta".
        "Haetaan lakkaa satamasta kun lakkaa satamasta".

    • Enpä ollut jäsen, enkä vanki.
      (Hella Wuolijokea mukaellen)

      Muistan kyllä minulle lähetetyn linkin kerholle.
      Minä olin linkissä jonkun äänestyksen ykkönen :)
      Eivät ressukat olleet ymmärtäneet minua silloinkaan alkuunkaan.
      Tämän aloituksen vihjailuista olen joissakin ihan samaa mieltä, joissakin vähän
      ja joissakin täysin epä-tietoinen.

      Kiitokseni "korpikirjailijalle"
      On välillä virkistävää tällainen aloitus.
      "meidän kerholta" :)

      H.

      • Muistan, että sinut valittiin joskus viikon Reiluksi. Siitä on minulla jossain maininta pitää kaivaa tarkemmin kansiota.

        Viikon Reilutittelin sai Reilukerhon jäsen, joka oli tehnyt jonkun merkittävän "iskun" tai "mokan" palstalle tai hämmentänyt palstalla, tehden kyseenalaisia urotekoja.

        Palstalainen valittiin myös joskus Reiluksi. En tosin päässyt käsitykseen mitkä olivat tilleliin johtavat kirjoittajan ansiot.

      • yxexlaiffari

        hoon taisivat valita joskus vuoden suolinkaiseksi

      • "korpikirjailija"

        Jos saisit tänään antaa "rauhan-palkinnon"
        Antaisitko minulle :)
        Olenhan ollut aina vasta-rantasi suloisin, kiltein Kiiski.
        Toistenkin rantojen, tarkemmin ajatellen.
        Jopa kansain-välisten.

        yst.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "korpikirjailija"

        Jos saisit tänään antaa "rauhan-palkinnon"
        Antaisitko minulle :)
        Olenhan ollut aina vasta-rantasi suloisin, kiltein Kiiski.
        Toistenkin rantojen, tarkemmin ajatellen.
        Jopa kansain-välisten.

        yst.

        H.

        Et ansaitse rauhan-palkintoa.

        Rehellinen palstalainen-tittelin ansaitsee muutama palstalainen. He kirjoittavat rehellisesti omista mielipiteistään, elämästään ja itsestään.

      • "korpikirjailija"

        Yh...hyy...
        Me emme ansaitse toisiamme?
        Et saa sanoa noin!

        Sinä tiedät että kirjoitan aina rehellisesti ja totta.
        Kaunoten tosin toisinaan.
        Anna minulle kirjoitukseni, joka sinua epäillyttää.
        Tarvittaessa riisun siitä hörhelöni.

        Osaan kyllä kirjoittaa aseista-riisuvan lutu-miehen kommentein.
        Mutta silloin en todellakaan olisi minä.

        H.

      • koti-kiusattu

        Olen täs lueskellut reilusta porukasta ja olen iloinen lukemastani,en olekkaan porukan hölmöin,mun touhut on ihan täyspäisiä verrattuna reiluihin.
        Uskon että korppis on arkistonsa analysoinut hyvinkin tarkkaan .
        Pitää tarkistaa mielipire yhrestä paljon äänessä olevasta älyköstä.

      • henrjii

        Jo oikeen alakaa peliättämähän, mitä kaikkea liikkuu vapaalla jalalla

      • luottoaeiole
        henrjii kirjoitti:

        Jo oikeen alakaa peliättämähän, mitä kaikkea liikkuu vapaalla jalalla

        En luota yhteenkään kirjottajaan, hunksiin vähiten. Oikea pensselisetä.

      • koti-kiusattu kirjoitti:

        Olen täs lueskellut reilusta porukasta ja olen iloinen lukemastani,en olekkaan porukan hölmöin,mun touhut on ihan täyspäisiä verrattuna reiluihin.
        Uskon että korppis on arkistonsa analysoinut hyvinkin tarkkaan .
        Pitää tarkistaa mielipire yhrestä paljon äänessä olevasta älyköstä.

        Uskon ymmärtäväni. Olen tehnyt omat johtopäätökseni. Olen kuin en olisikaan jos olen kuten olen, tulee erimielisyys ja vaikka osoittaisin olevani oikeassa en olekaan oikeassa ; )
        Älykkäät tahtovat olla oikeassa.

    • Kopy

      Eipä paljoa kiinnosta lukea joitankin arkistosta esiin kaivettuja kirjoituksia. Mieluummin ihan jotain tuoretta ja uutta. Mitä väliä sillä on jos o ollut joksus joku ryhmittymä ja varsinkaan mitä intoa on lukea ja nostaa esiin heidän vanhoja kirjoituksiaan?

      • Pirrepäs

        Kallistun kannattamaan Kopy, en ymmärrä ollenkaan miksi näitä täällä vielä setvitään..

      • koti-kiusattu

        Jos ja kun oletetaan että ne viheltäjät on edelleen kirjottelemassa tääl palstalla, osaa väistää.
        Sama juttu noitten venäläis yhtiöitten maakaupois,Ne politikot jotka siel eturivis touhus on edelleen vaikuttamassa keskuuressamme,ainakin yks on ehrokkaana vaaleis,en varmaan äänestä.

        Onko täällä muitakin kuin viheltäjiä?

      • ö-Öö

        Puheenaiheet vähissä.

        Jos ei ole mitään uutta sanottavaa, muistelee menneitä. Taitaa liittyä demenitiankin oireisiin :DDD

        =DW=

      • koti-kiusattu

        Voit laittaa mut ihan vapaast ihan mihin porukkaan haluut,ei putoo kruunu mun päästä.

      • tuttujuttutaas
        ö-Öö kirjoitti:

        Puheenaiheet vähissä.

        Jos ei ole mitään uutta sanottavaa, muistelee menneitä. Taitaa liittyä demenitiankin oireisiin :DDD

        =DW=

        Pakko vetää vanhoja juttuja näkösälle, kun muuten ei pääse enää paistattelemaan itserakkauden loisteessa.

      • Pirrepäs kirjoitti:

        Kallistun kannattamaan Kopy, en ymmärrä ollenkaan miksi näitä täällä vielä setvitään..

        Eihän tähän ketjuun tarvitse tulla taivastelemaan. Voitte siirtyä DW: kanssa pohtimaan tulevaisuutta ja vanhustentalon palvelutarjontaa.

      • sen.verran
        korppis kirjoitti:

        Eihän tähän ketjuun tarvitse tulla taivastelemaan. Voitte siirtyä DW: kanssa pohtimaan tulevaisuutta ja vanhustentalon palvelutarjontaa.

        Pitäähän heidän erinomaisuutensa ja tekopyhyytensä tuoda julki.

      • Pirrepäs
        korppis kirjoitti:

        Eihän tähän ketjuun tarvitse tulla taivastelemaan. Voitte siirtyä DW: kanssa pohtimaan tulevaisuutta ja vanhustentalon palvelutarjontaa.

        No niinkin tietysti, mutta eipä tästä tämän enempää..

    • Maksat_sanoo_poks

      Kyllä ketjussa esiin tulevat lähes kaikki tuon porukan tyypit ainakin muutaman käyttämänsä nimimerkin voimin. Onkohan siinä sakissa yhtään niin täysipäistä että olisi luopunut vapaaehtoisesti trollaamasta näitä palstoja, epäilen että ei.

    • näinsennäin

      Kun tämä roskasakki katosi kaffelta ja lifestä, yritti muutama kirjoittaja jatkaa siellä kirjoittamista, mutta se ei näille vajakeille kelvannut, vaan halusivat että palstat pysyvät tyhjinä. Metodi heillä oli sama kuin koulukiusaajilla: Ryhmittäydytään ja hyökätään.
      Edustivat (-vat) ihmisen halveksuttavinta ajattelua.

    • Laitoit sopivasti tuon edusti- edustivat koska meillä on täällä oma vajakkimme, joka edustaa itseään ja useita muita mielensä luomia roolihahmoja epämiellyttävillä väliintuloilla ja keskiyön tunteina tehdyillä rivoilla aloituksilla, jotka ketovat kirjoittajan sen hetkisestä sekavasta mielentilasta. Yksi vanhempia naisia solvaava aloitus ilmestyi viime yönä nyt se on poistettu siinä oli sanamuotoja, joita samaan aikaan yksinäinen vajakimme käytti toisessa ketjussaan.

      • Löysin tuon ruman viestin, naisena kirjoitetun se oli paheiden ketjussa. Se ei siis ollut aloitus vaan yön tuntien sekoilua ilmeisesti omassa aloittamassaan ketjussa. Ei täällä juurikaan muut yöllä kirjoittele kuin vajakki.

      • ent.siivoojaparka
        korppis kirjoitti:

        Löysin tuon ruman viestin, naisena kirjoitetun se oli paheiden ketjussa. Se ei siis ollut aloitus vaan yön tuntien sekoilua ilmeisesti omassa aloittamassaan ketjussa. Ei täällä juurikaan muut yöllä kirjoittele kuin vajakki.

        Naisiahan me Paloman kanssa ollaan. Mutta kumpaa sinä meistä vajakiksi haukut? Meillä kun kello on tuntia vähemmän kuin Suomessa, niin monesti menee ylitöiksi. Ei kai yöllä kirjoittaminen ole kiellettyä kunhan ei unissaan hupaja.

      • korppis1
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Naisiahan me Paloman kanssa ollaan. Mutta kumpaa sinä meistä vajakiksi haukut? Meillä kun kello on tuntia vähemmän kuin Suomessa, niin monesti menee ylitöiksi. Ei kai yöllä kirjoittaminen ole kiellettyä kunhan ei unissaan hupaja.

        En kumpaakaan.

      • korppis1 kirjoitti:

        En kumpaakaan.

        Lähetin ton viestin kännykästä ja silloin en kirjoittele muuta kuin asiaa. Ethän sinä voi itseäsi saati Palomaa rumiin viestiin samaistaa. Joten se siitä ; )

      • joopatijootaas
        korppis kirjoitti:

        Lähetin ton viestin kännykästä ja silloin en kirjoittele muuta kuin asiaa. Ethän sinä voi itseäsi saati Palomaa rumiin viestiin samaistaa. Joten se siitä ; )

        seliseli...
        Kannattaisi hiukan miettiä sanomisiaan.
        Ei niitä hymiöillä voi kuitata.

      • joopatijootaas kirjoitti:

        seliseli...
        Kannattaisi hiukan miettiä sanomisiaan.
        Ei niitä hymiöillä voi kuitata.

        Tarkoitin DW:tä menikö kaaliin.

    • suskat

      Oli jotenkin kummallista havaita, että monet erittäin terävät kirjoittajat vajosivat tämän täällä omallakin aloituksellaan reilukerhosta kirjoittavan tyypin tasolle, jonka kirjoitukset ovat aina olleet apukoulutasoista kuraa. Kaippa se seura sitten tekee kaltaisekseen, vai?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe