Koulumurhat

Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien tulokset ovat tunnettuja jopa kansainvälisesti. Yhteensä 20 ihmistä tulitettiin hengiltä 22 kaliiperiln (5,6 mm) puoliautomaattomaatiaseilla.

Uusin tieto on se, että poliisi pyrkii seulomaan yhdessä sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten kanssa tulevia koulumurhaajia.

Suomi on äärimmäisen väkivaltainen maa ja Suomesta kannattaa itse kunkin poistua oman taloudellisen tilanteensa ja kykyjensä mukaan.

Minun kohdallani se tulee tapahtumaan pysyvästi lähiaikoina.
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei ne mitään murhia ollut kun ampui sattumanvaraisesti ympäriinsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väkivalta kirjoitti:

Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien tulokset ovat tunnettuja jopa kansainvälisesti. Yhteensä 20 ihmistä tulitettiin hengiltä 22 kaliiperiln (5,6 mm) puoliautomaattomaatiaseilla.

Uusin tieto on se, että poliisi pyrkii seulomaan yhdessä sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten kanssa tulevia koulumurhaajia.

Suomi on äärimmäisen väkivaltainen maa ja Suomesta kannattaa itse kunkin poistua oman taloudellisen tilanteensa ja kykyjensä mukaan.

Minun kohdallani se tulee tapahtumaan pysyvästi lähiaikoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu