Onko kukaan koskaan miettinyt mistä todella johtuu se että viimeisten vuosien aikana on tullut kauhean paljon lapsia, niitä ns huonosti voivia lapsia? Mistä nämä kaikki lapset ovat oikein tulleet ja mikä heidät on siihen ajanut?
Olen itse 4-kymppinen, ja muistelin kerran yhden tuttavani kanssa "entisiä" aikoja. Pohdittin ja kummasteltiin maailman menoa ja muitakin erilaisi asioita.
Tuli mieleemme myös seuraavaa - joskus 80 luvulla tuli laki että lapsella on oikeus tavata etävanhempaansa. Siis nimenomaan lapsella on oikeus tavata.
Ennen tätä ei ollut mitään puhetta tapaamis järjestelyistä, vaan vanhemmat ne tarvittaessa järjestivät - ei ollut mitään "pakko" tapaamisia olemassa. Käytännössähän tämä usein tarkoitti sitä että kun lapset tulivat siihen ikään että itse halusivat ja ymmärsivät että on olemassa myös etä, joka toki usiemmiten oli isä - niin silloin he itse halusivat tavata ja tutustua tähän etäänsä.
Eli ihan vain karrikoiden tulimme siihen tulokseen, että ennen vanhaan kun todella edettiin lapsen omien halujen ja kehitystason mukaan - niin ei silloin myöskään ollut (ainakaan niin paljon kuin nykyään) näitä huonosti voivia & syrjäytyneitä lapsia. Ihan meille maallikoille tuli mieleen että onko todellakin lapsen edusta kyse silloin kun pientä jopa alle 3-vuotiasta lasta aletaan riepottamaan kodista toiseen joka (toinen) viikonloppu? Onko käynyt niin että aikuisten halut ja päämäärät ovat menneet ohi lapsen edun?
Tai kertokaa nyt - tulimmeko ihan vääriin johtopäätöksiin, vai voisiko tämä jo pienten lasten kodista toiseen riepottaminen olla yksi syy siihen että nyt on niin paljon näitä huonosti voivia & syrjäytyneitä lapsia/nuoria?
Olen itse 4-kymppinen, ja muistelin kerran yhden tuttavani kanssa "entisiä" aikoja. Pohdittin ja kummasteltiin maailman menoa ja muitakin erilaisi asioita.
Tuli mieleemme myös seuraavaa - joskus 80 luvulla tuli laki että lapsella on oikeus tavata etävanhempaansa. Siis nimenomaan lapsella on oikeus tavata.
Ennen tätä ei ollut mitään puhetta tapaamis järjestelyistä, vaan vanhemmat ne tarvittaessa järjestivät - ei ollut mitään "pakko" tapaamisia olemassa. Käytännössähän tämä usein tarkoitti sitä että kun lapset tulivat siihen ikään että itse halusivat ja ymmärsivät että on olemassa myös etä, joka toki usiemmiten oli isä - niin silloin he itse halusivat tavata ja tutustua tähän etäänsä.
Eli ihan vain karrikoiden tulimme siihen tulokseen, että ennen vanhaan kun todella edettiin lapsen omien halujen ja kehitystason mukaan - niin ei silloin myöskään ollut (ainakaan niin paljon kuin nykyään) näitä huonosti voivia & syrjäytyneitä lapsia. Ihan meille maallikoille tuli mieleen että onko todellakin lapsen edusta kyse silloin kun pientä jopa alle 3-vuotiasta lasta aletaan riepottamaan kodista toiseen joka (toinen) viikonloppu? Onko käynyt niin että aikuisten halut ja päämäärät ovat menneet ohi lapsen edun?
Tai kertokaa nyt - tulimmeko ihan vääriin johtopäätöksiin, vai voisiko tämä jo pienten lasten kodista toiseen riepottaminen olla yksi syy siihen että nyt on niin paljon näitä huonosti voivia & syrjäytyneitä lapsia/nuoria?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Avi(o)erot ovat yleistyneet paljon ja tämä osittain selittää miksi lapset/nuoret voivat pahoin. Tutkimuksissa on käynyt ilmi että avioeroprosessin aikana lapsi voi huonosti mutta jos ero hoidetaan fiksusti ja lapsi saa säilyttää läheiset suhteet kumpaankin vanhempaan niin hän voi yhtä "hyvin" kuin ydinperheen lapsi. Esimerkiksi vuoroviikkolapset (jotka siis asuvat sekä äidin että isän kanssa vaikka vuoroviikoin) voivat keskimäärin paremmin kuin muut erolapset. Nämä lapset saavat myös enemmän aikaa vanhemmiltaan kuin esim ydinperheen lapset.
90-luvun lama ja työttömyys aiheuttivat paljon syrjäytymistä ja tämä myös näkyy lapsissa.
yksiselitteisesti, missä syy. Jos vertaan omaa lapsuuttani ja omien lasteni lapsuutta, eroina on se, että minun lapsuudessani kaikilla aikuisilla oli oikeus puuttua lasten käyttäytymiseen eli "koko kylä kasvatti". Tänä päivänä pitää tarkasti miettiä, kenen lapsia menee neuvomaan. Herkästi tullaan silmille ja nuorisolla on sanat valmiina: vittu ämmä älä puutu. Lapsuudessani aikuinen, oli se sitten oma lähimmäinen tai naapurin mummo, oli aina paikalla. Ei tarvinnut koulun jälkeen olla yksin tunti tolkulla, meni vaikka sitten sinne naapurin mummon luo. Sitten tämä pelihelvetti: uskon, että yksi viheliäimmistä keksinnöistä on väkivaltapelit ja -ohjelmat. Väkivaltaa ja räiskintää tulvii joka tuutista. En usko sen tekevän kenellekään hyvää. Syitä löytyy varmaan vielä vaikka kuinka paljon....
ja muista, että aika kultaa muistot! Oma lapsuus oli niin ihanaa ja rauhallista. Aurinkokin paistoi useammin ja lämmemmin. Ainakin minulla.
Omasta mielestäni yhtenä syynä on se, että kasvatus on nykyään tiedettä. On jos jonkinlaista kasvatusmetodia ja suositusta... entisvanhaan riitti, kun kasvatti lapsensa maalaisjärjellä ja vähän niinkuin perstuntumalla.
Ei me ihmiset oikeastaan olla eläimiä kummempia... vähän älykkäämpiä vain. Yksinkertaiset ja selkeät asiat toimivat aina kuitenkin parhaiten... tai ainakin varmimmin.
Nykylapsien ja nuorten pahoinvointiin on varmaan hirveä määrä eri syitä... alkaen mediasta ja päättyen nykyiseen talouden ehdoilla pyörivään yhteiskuntaan. Elämästä on tullut yhtä suurta kilpailua... välillä tekisi mieleni ottaa perhe mukaan ja muuttaa johonkin korpeen asumaan rauhassa ja vaihdantataloudessa... kasvattaisi onnellisena porkkanoita eikä edes vilkaisisi telkkariin päin.
Jokin aika sitten julkaistiin uutisissa joku tutkimus, jossa kerrottiin että afrikkalaiset ovat tyytyväisimpiä elämäänsä ja eurooppalaiset amerikkalaiset tyytymättömimpiä. Tieto lisää tuskaa.
Siinäpä oli kaikki, mitä olisin halunnut aiheesta sanoa.
Samaa asiaa pohdimme veljieni kanssa muutamia päiviä sitten. Me -yh-äidin kasvattamat, saimme tavata isäämme silloin kun halusimme. Aloite oli meillä. Äiti ei patistanut tapaamisiin, isä ei ollut kovin aktiivinen pitämään yhteyttä, mutta eipä ollut lasten-paras-laitkaan köyttä työntämässä. Meillä oli hyvät välit isäämme ja aina olimme tevetulleita hänen vaatimattomaan kotiinsa.
Muistelemme miestä lämmöllä, vaikka kaukoisä ja "hiukan" viinanviemä olikin.
Koskaan isäni ei sanonut äidistämme pahaa sanaa, vaikka äiti avioeron halusikin. Ja ainoa asia, josta kuulin äitini rutisevan, olivat elatusmaksut, jotka tulivat, jos tulivat.
Veljeni on joka-toinen-viikko-isä ja toinen veljeni viikko-isä, jonka lapsi lähtee äidilleen aina viikonlopuiksi. Joten, tiedän myös olevan hyviä isejä, jotka haluavat olla lastensa elämässä 100%:sti. Minun lapsillani oli huonompi onni.
23 yötä Jouluun !
Toisten aikuisten mielestä kaikki lapset voivat huonosti! Se taas johtuu siitä, että jos yksi on sellainen, on kaikki!
Aikoinaan ehkä vieläkin yleistetään huonosti käyttäytyviä nuoria, että kaikki on samanlaisia, joka ei todellakaan pidä paikkaansa.
Mun mielestä ei ole muuta syytä siihen, että osa lapsista eivät tiedä minne kuuluvat! Isä/äiti juoksee suhteesta toiseen, ja lapsi ei tiedä paikkaansa, kumpi tällä viikolla hänestä huolehtii. Kenelle kertoa asioista jotka painavat mieltä vai voiko kertoa ollenkaan, kuka kuuntelee. Kummallakaan ei ole aikaa.
Kaikki lasta koskevat päätökset tekee aikuinen, eikä lapsella ole valtaa sanoa edes omaa mielipidettä asioista jotka koskevat häntä. Ei kysytä haluatko, vaan laitetaan lapsi haluamaan kuuntelematta häntä. Kamat selkään, ja ei kun viikonlopun viettoon jonnekin toisen vanhemman luo. Ja taas kamat selkään ja kotiin.
Kuka jaksaa iloita lapsuudesta joka on matkalaukkuelämää? Kumpikaan vanhemmista ei reissaisi viikotain muiden halusta paikasta toiseen, mutta eihän hänen tarvikkaan, kun lapsi tekee sen hänen puolestaan, vaikka syy ei edes ole hänen!
Lapsella on oikeus kumpaakin vanhempaan, mutta on julmaa käyttää häntä heittopussina ja pelinappulana aikuisten sotkuissa. Lasta käytetään jopa viestin viejinä, jos aikuiset eivät pysty keskustelemaan keskenään!
Kummatkohan tässä ovat enemmän aikuisia, lapset vai vanhemmat? Sääli, sillä ennen lapsuus oli aikaa vailla huolia, nyt huolet ovat kasautuneet myös lasten harteille eikä turvallista lapsuutta enää kovin moni lapsi vietä. Ei ole enää normaalia perhettä, sitä kodin turvaa ja pysyvyyttä. On vain epävarmuutta ja epätietoisuutta, missä ollaan ensiviikolla, vai ollakko missään.
Lapsuus on onneksi lyhyt, mutta liian arvokas pois heitettäväksi!
Sinun kommenttisi oli kuin suoraan meidän keskustelustamme. Eli juuri samoja asioita mekin ihmettelimme ja ajattelimmme.
Tuli muiltakin kirjoittajilta hyviä komentteja ja ajatuksia - pitäisikö jonkun tahon saada nämä kaikki lasten kasvatus "työhön" asallistuvat ihmiset saada mukaan tähän asiaan. Jotenkin jäi itselle sellainen kuva että olemmeko me "aikuiset" tehneet lapsistamme hyödykkeitä ja omien (saavuttamattomien) tavoitteidemme jatkeita?
Miedän perheessä on viime aikoina käyty keskustelua asuakko maalla vai kaupungissa -kummallekin vaihtoehdolle löytyy sekä positiivisia että negatiivisia kannanottoja. Tällä hetkellä itsellä sellainen tunne että olisiko sittenkin parempi päästä asumaan jonnekin pieneen kuntaa jossa ihmiset ehkä ihan oikeasti tuntisivat toisensa ja samalla myös välittäisivät toisistaan - sillä kai sellaistakin vielä Suomesta löytyy. Ottaa vuorotteluvapaata tästä "työ-oravanpyörästä" ja antaa aikaa edes sen vuoden verran lapsille... tyyliin meidän perheessä leivotan pullaa aina sunnuntai aamuisin.
Jos vanhemmat ovat osanneet hoitaa eronsa hyvin niin lapsi saa olla koko ajan kotona eikä hänen tarvitse viettää matkalaukkuelämää. Kummassakin kodissa on vaatteet ja vehkeet eikä niitä tarvitse siirrellä paikasta toiseen. Säännöllinen rytmi - esimerkiksi vuoroviikoin - tekee sen että lapsi tietää aina kummassa kodissa hän milloinkin on. Vanhemmat tekevät edelleen kaikki päätökset hänen asioista yhdessä ja huolehtivat siitä että informaatio lapsen asioista välittyy puolin ja toisin. Vanhemmille jää enemmän aikaa lapselle kun vastuu lapsesta on jaettu heidän välillä.
Onneksi löytyy muitakin ihmisiä, joilta löytyy samanlaisia ajatuksia kuin itseltänikin. Monesti, kun ääneen sanoo jollekin, että ottaisivat lasten mielipiteet huomioon ja unohtaisivat omat halunsa, saa kamalan ryöpytyksen päälleen.
Olen itsekin yh-äidin kasvattama (ikää 30 v.), ja tavannut isääni silloin kun on ehditty. Tarkoitan, ettei ollut mitään pakko tapaamisia eli joka toinen viikonloppu tai vastaavaa. Kun muistelen mennyttä (vaikkakin aika on jotain kullannutkin), niin olen todellakin sitä mieltä, että olisi ollut helvettiä, jos olisi pakko rytmi tapaamisissa. Enemmän sitä olisi tressannut, koska oli sitä lapsena kiva leikkiä kavereiden kanssa ja ei sitä aikaa ajatellut lapsena samoin kuin nyt aikuisena. Silloin kun näin isää oli se hienoa ja muutoin oli ihanaa olla kotona ja leikkiä omia juttuja. Sanoisinko.."ei se määrä, vaan laatu".. Parempi oli kun sai tavata isää silloin kun halusi. Vaikka tapaamisilla oli joskus pitempikin väli, ei sitä ajatellut, koska äitini oli selittänyt eron ja kertonut, että näen isää harvemmin. Äiti jaksoi selittää, että elämässä joskus käy niin, että vanhemmat eroavat, enkä tuntenut äidin katkeruutta, ja siten koin elämäni turvalliseksi ja tasapainoiseksi.
Ja mitä minusta tulikaan, kunniallinen työtä tekevä kansalainen, vaikka en isääni nähnytkään noin paljon kuin tänä päivänä etävanhemmilta vaaditaan.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsen edun mukaista ei aina välttämättä ole se, että nähdään mahdollisimman useasti. Varsinkin silloin, kun se tulee enemmänkin vanhempien järjestelyistä ja paineista, kuin lapsen omasta valinnasta.
Ehkä kannattaisi välillä unohtaa kaiken näköiset tilastot ja muut, ja alkaa käyttämään maalaisjärkeä asioissa.
Kiitos järkevästä kirjoituksestasi.
Mukavaa Joulun odotusta !
Haluan kasvattaa lapsiani exäni kanssa vaikka olemme eronneet. Minulla on tiettyjä vahvuuksia vanhempana - ja exällä vähän toisenlaiset - ja lapsi kaipaa kummankin vanhemmuutta. En missään nimessä halua että lapseni tapaa isäänsä - vaan haluan että he elävät isänsä kanssa. Samoin en suostuisi omia lapsiani tavata - vaan elän heidän kanssa arkea ja juhlaa. Tällä tavalla lapsemme saavat turvallisen kasvuympäristön ja isän ja äidin pitämässä heistä huolta. Lapsemme saavat olla kotonaan koko ajan eikä tarvitse lähteä kyläilemään jonkun isän/äidin nimisen sukulaisen luo. Heillä on kaverit ja harrastukset ym ja elämä jatkuu kummassakin kodissa.
Ole tyytyväinen siitä, että lapsillasi on tuollainen isä. Tajuatko?
Se, että ex-miehesi on kunnollinen ja hyvä isä, ei tee sinusta sen parempaa ihmistä yh-äitien joukossa. Jotain sinullakin tuntuu olevan pielessä, kun et osaa nauttia omasta hyvästäsi, vaan arvostelet toisia, joilla asiat ei ole yhtä hyvin kuin sinulla.
Niin, en lähtenyt vinkumaan elareita, yksinhuoltajuutta tms vaan olen antanut isän huolehtia lapsista - osa lapsista asuu hänen luonaan ja osa minun luonani. Pidän hänet tasavertaisena vanhempana enkä esimerkiksi lähtisi väittämään lapsille että heidän pitäisi mennä kylään (!) isänsä luo.
Niin makaa kuin petaa ...
Etkö halunnut pitää lapsia luonasi? Kaikkia?? Olen hämmästynyt!Ehkä olisi ollut lasten kannalta parempi asua samassa osoitteessa ja osoite olisi ollut isän luona.
Näinkin voi asiasi ymmärttä, jos haluaa vi**uilla!
Hyvää Joulua Erin.
Osa lapsista haluavat "asua" isän luona, osa minun luonani. Käytännössä ei ole kovinkaan paljon merkitystä kumman luona on kirjoilla - viettävät kuitenkin paljon aikaa toisenkin luona. Heillä on huoneet ym kummassakin kodissa ja homma sujuu. En tosiaan halunnut omia lapsiani eron jälkeen - yhtä paljon isän lapsia ovat kuin minun. Pääasia on että heillä on kaksi kotia ja saavat rakkautta ja hellyyttä sekä isän että äidin taholta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000039&posting=22000000005609869
Itse käyt täällä vinkumassa kun lasten isä ei anna rahaa tai lahjoja sinun kotiisi vaan kehtaa viettää joulua lasten kanssa omassa kodissaan. Ilmeisesti sinäkin kuulut siihen minä-minä-sukupolveen ja käytät vielä lapsiasi hyväkseen näissä jutuissa.
En lukenut muista viestejä. Oli niin paljon. Siksi tämä saattaa olla toistoa entisiin.
Tänä päivänä maksetaan lamavuosien säästöjen laskua. Yhä vain.
-80-luvulla vielä oli kunnilla rahaa ja siten myös henkilökuntaa, resursseja, auttaa perheitä ja lapsia, jotka apua tarvitsivat. Ongelmat eivät välttämättä olleet ns. isoja. Mutta niihin pystyttiin puuttumaan jo varhaisessa vaiheessa. Siksi ne eivät karanneet käsistä.
90-luvun alussa tuli lama, ja kunnat karsivat palveluista ja juuri lapsista. MIelenterveystyö, ehkäisevä, ei näy missään. Tulokset näkyvöät vasta vuosien päästä. Eikä niitä voi mitata juuri muuten kuin yksilön kokemana, eikä se ole mikään mittari.
Siksi näistä kohteista oli helppo ottaa se säästö.
'
Ja sitten se juttu, minkä olet ymmärtänyt väärin:
tapaamisoikeus on LAPSEN OIKEUS tavata etävanhempaansa.
Etävanhemmalla ei ole velvollisuutta tavata lastaan. No, puhutaan tapaamivelvollisuudesta, mutta virallisesti sitä ei ole. On elatusvelvollisuus vain.
Jos hän ei siis halua, hänen ei tarvitse tavata. Hän vaan ei hae lasta tapaamiselle. Etävanhemmalle ei ole asetettu mitään sankitiota siitä, että hän laiminlyö lapsen oikeutta, tai ettei hän välitä lapsestaan.
Että se siitä.
Sen sijaan, jos lähivanhempi ei anna lasta tapaamiselle (vaikka lapsi itse ei halua sinne tapaamiselle tms.) hänelle lankeaa sakko. Lähivanhemman on pakko luovuttaa lapsi tapaamiselle, vaikka lapsi sitä vastustaisikin, koska etä haluaa käyttää tätä lapsen oikeutta tavata hänet, sillonkin kun lapsi ei halua....
Mutta tämä tuskin selittää massailmiötä pahoinvoinnista.
Laman jäljiltä on myös paljon vanhempia, jotka eivät jaksa, koska apua ei ole saatu ajoissa. Se heijastuu lapsiin.
Olen minäkin muuten 4-kymppinen.
Kyllä pahoinvointia oli ennenkin.
'
Ja minusta te olette vetäneet helppoja johtopäätöksiä isoista, monisäikeisistä asioista.
Niinpä, monta voi olla syytä nykyajan pahoinvointiin. Pahoin voivat sekä monet lapset että aikuiset. Työpaikalla sen huomaa, miten loppuunpalaneita ihmisiä riittää...
Yksi syy on mielestäni nykyajan todella hektinen elämäntyyli. Media lisää paineita ja stressiä varsinkin tietysti "vastustuskyvyttömille" lapsille ja nuorille.
Juuri puhuimme ystävieni kanssa tästä elämänmenosta, lasten kasvatuksesta jne. Totesin, kun eräs vanhempi naishenkilö hyvin kärkkäästi moitti "nykyvanhempia", että OLIHAN esim. 70-luvulla AIVAN ERI ASIA KASVATTAA LAPSIA!!! Miettikää, miten yksinkertaista elämä silloin oli. Telkkarista ei tulvinut mainos/seksi/väkivaltatulvaa. Ei tarvinnut koko ajan vahtia lapsiaan, mitä he telkkarista katsovat (jos telkkari jollain sattui kotona olemaan). Nyt sieltä tarjoillaan yksin kotona oleville lapsille lähes mitä tahansa iltapäivästä alkaen... Ei hyvä mielestäni!! Juu, voihan sitä opettaa lapsensa pitämään telkkari kiinni. Vaikeaa vaan toteuttaa, kaverit kyllä pitävät ajantasalla, mitä roskaa kandee katsoa jne....
Netti on vielä tietysti oma maailmansa...
Niin, että oli todella helppoa ennen vanhaan vanhempana olla. Ne "uhat" olivat toista luokkaa kuin nykyään.
Yritetään parhaamme kukin omien kykyjemme ja resurssiemme mukaan!! Itse kahden lapsen totaaliyksinhuoltajana tiedän, että voimia tässä tarvitaan. Mutta rakkaus lapsiin sitä antaa!
Tätä minäkin olen miettinyt. En kuitenkaan lähtisi siitä, että ennen olisi ollut kasvatus eri asia. Olkoonkin, että tv ja netti ovat nykyajan "riesana", ne kuuluvat tähän aikaan ja vanhemman tehtävä on alusta alkaen ohjata oikeaan netin käyttöön ja valistaa, mitkä ovat sopivia ohjelmia katsottavaksi.
Tottakai, heti kun et ole valvomassa, tehdään jotain aivan muuta, esim etsitään netin suurimmat tissit. Tietenkin, näin lapset ja nuoret ovat aina tehneet, koetelleet vanhempien rajoja ja tehneet kiellettyjä asioita, jo ennen kuin netti ja tv keksittiin. Näin he tekevät tulevaisuudessakin.
Nykyään on kuitenkin helppo tehdä tv:stä lapsenvahti ja netistä kaveripiiri. Onko se lapsen vika? Ei, kyllä se on meistä vanhemmista kiinni. Joten ei muuta kuin ulos luistelemaan ja hiihtämään lasten kanssa. Liikunnan lisäksi siinä tulee yhdessäoloa, sitä ja vain sitä lapset kaipaavat. HUOMIOTA, VÄLITTÄMISTÄ, ja ennen kaikkea AIKAA!
Kotityötkin sujuvat kuin itsestään, kun tekee lapsen kanssa yhdessä ja kannustaa kun toinen auttaa. Tiedät varmaan kuinka ylpeyteen pakahtumaisillaan pikkulapsi voi olla jos osaa ihan itse laittaa astianpesukoneen tms. päälle. Tai kun se itseleivottu pipari josta tuli isin muotoinen *jostain syystä hirmu paksu =o/* otetaan uunista paistumasta...
Ai niin, laitan minäkin joskus barbifilmin pyörimään aamulla tytölle, saa sitten juoda rauhassa pannullisen kahvia ja polttaa tajuttoman paljon tupakkia ihan rauhassa. Ehkä se ei kuitenkaan ole synneistä suurin.