Nyt alkaa mennä jo vähän liian lujaa, kolmekin sättimiestä yhtaikaa. Sitä teen ite mitä just eniten pelkään vastapuolen tekevän...
Onko tää joku vielä tunnistamaton riippuvuuden muoto. Onko mun itsetuntoni tän tarpeessa todella. Mikä motiivi teillä muilla on virtuaalisuhteisiin?
Antaako ne myös vai ottaako vaan. Ja MIKSI, perhekin kaipaa huomioo ja työt kaatuu päälle.
Lopettaako pitäs kokonaan, sit ois niin tyhjää....
Onko tää joku vielä tunnistamaton riippuvuuden muoto. Onko mun itsetuntoni tän tarpeessa todella. Mikä motiivi teillä muilla on virtuaalisuhteisiin?
Antaako ne myös vai ottaako vaan. Ja MIKSI, perhekin kaipaa huomioo ja työt kaatuu päälle.
Lopettaako pitäs kokonaan, sit ois niin tyhjää....
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tämähän on yksi sisältö elämään tämä maailma täällä netissä. Chattielämä kietoutuneena siviilielämään....
Mä olen päässyt jonkin verran jo tästä touhusta eroon...tai oikeastaan se on ollut osittain pakon sanelemaakin. Ikävä on kaikkia chat-tuttuja...
Kyllähän se itsetunto siitä kohenee, kun muutkin kuin oma mies kehaisee.....
Hyvät jatkot...ja huolehdi samalla perheestäsi ja työstäsi, kun huolehdit itsestäsikin chattailemalla.
..olin aikanaan tavallaan koukussa chattiin ja muutamaan miespuoliseen chattuttavaankin, tunnustan. Nyt olen päässyt olosuhteiden pakostakin vähän irti siitä.
Onhan se mukavaa kun vieläkin chattiin eskyessä joku "tuttu" kyselee kuulumisia ja on oikeasti (?) kiinnostunut minusta ja kuulumisista. Kuin menisi kahvilaan jossa on iso joukko tuttuja ja joka puolelle pitää ehtiä huutelemaan moita ja juttelemaan.
Ehkä chattailu on jonkinlaista vastapainoa arjelle ja sen tylsyydelle. Ja ainakin itse olen huomannut että chatin kautta voi saada oikeastikin ystäviä, vaikka ei koskaan tapaisi livenä. Ja vaikka onkin perhe yms niin on useampikin tuttavuus chatissa vienyt hetkeksi mennessään ihastumisen myötä.
Kuin eläisi kaksoiselämää..
Hyvä etten "hyppää kaulaan" kun tötmään tuttuun nimeen chatin nimilistassa. Se oli pitkän aikaa kuin toinen koti, toinen elämä. Ja vain mun omaa.. pieni salaisuus.
Huh... aivan kuin oisin itse kirjoittanut tuon viestin. Niin tuttua tekstiä.
Mä tein ratkaisuni. Lopetin chattäilyn!!! Todellakin lopetin, vaikka näitä viestejä vielä joskus luenkin. Päätös oli vaikea ja vaati itsekuria. Ja kaiken lisäksi tyhjä olokin jäi :-(. Chatissa on niin helppoa tulla "palvotuksi" ja rakastetuksi. Ja itse menin niin pitkälle, että suostuin tapaamaan näitä "mielenkiintoisia" ihmisiä. Siinä vaiheessa kun aloin laskemaan tapaamieni ihmisten määrän -tajusin halveksivani itseäni.
Oliko sit mitään hyvää lopettamisessa. Ehdottomasti! Pidän taas enemmän itsestäni, perheeni on jälleen elämäni numero yksi. Ja työtkin tulee tehtyä. Huonoa omaatuntoa ei enää noista asioista tarvitse kantaa. Voin paremmin. Keskityn OIKEAAN elämään ja OIKEISIIN elämän arvoihin.
Ja silti välillä kaipaan niin pirusti sinne chattiin taas....
*heh* Me ollaan tässä tyttöjen kanssa mietitty, että ollakseen onnellinen naisella pitäisi oikeastaan olla kolme miestä. Yksi sellainen kotimies, yksi bailuheppu ja yks vaikkapa kulttuurihemmo. Chat taas on mielestäni niitä helpoimpia keinoja tuon ympäristön toteuttamiseen. Kunhan vaan kumpikin osapuoli tietää tarkalleen, missä mennään.
Niinpä niin, tottakai se tekee itsetunnolle hyvää, kun joku on kiinnostunut. Mutta perheellisen kannattaa ilman muuta pitää kiinni itselleen asettamista rajoista. Niinkuin tietysti kaikessa muussakin normaalissakin elämässä.
Tee päätös ja pysy siinä, ei kannata kantaa huonoa omaatuntoa ajanvietteestä :)
en osaa sanoa
ota tyhmä suihin
siitä kun olen sinkku. Onko chattaily silloin "sallitumpaa". Kaikki vapaa-aika kun tuntuu menevän siinä, kaikki kotityöt mullakin jää tekemättä.
Vielä en ole ketään tavannut. Tuntuu siltä, että sitten tästä lystistä katoo sen kiehtovuus. osittain on myös sellainen olo, että olenko niin epätoivoinen, että tätä kautta täytyy seuraa hakea. Tunnenko turhaan niin, sillä siitä ei todellakaan ole kysymys?
Chattaily on mielettömän mukavaa piristystä arkipäivään, kun sitä ei ota liian vakavasti!
ettet jo ota sitä liian vakavasti, kun siihen kaikki aika menee? Tuo on yksi syy siihen että en chattaa - ei ole kivaa jäädä koukkuun, mulla ei kerta kaikkiaan olisi aikaa sellaiseen. Netti on täynnä koukkuja, kaipaan joskus jollakin tasolla jopa nettideittailua vaikka järki sanoo että välinehän se vain oli ja pitääkin olla. Ota välillä etäisyyttä siihen sättäämiseen! Chat-riippuvuuksia ei liene vielä paljon tutkittu, mutta aikanaan voi esiin tulla rankkojakin tuloksia.
Moi.....
Minäkin aloin chatata ensin vain uteliaisuuttani mutta löysinkin chatin kautta monta tosi hyvää ja huumorintajuista kaveria joista on tullut ystäviäni,,,,todella ystäviä joiden kanssa voi jutella kaikesta maan ja taivaan välillä,,,,, ja yksi on ylitse muiden,,,, häneen minä rakastuin ja hän rakastaa minua.... joten enää minun ei tarvitse chatata vaan olemme hänen kanssaan yhteydessä sekä sähköpostilla että kännykällä päivittäin..... hän toi elämääni kauan kadoksissa olleen onnen ja ilon,,,,, olen varattu ja niin on hänkin mutta siltikin rakastamme toisiamme,,,, tulevaisuus näyttää miten meidän käy,,,,, Joten minulle chatti toi kaiken mitä ihminen voi kaivata, jännitystä, onnea, iloa, rakkautta,,,,
Olet varattu henkilöön jota et rakasta ja joka ei rakasta sinua?! Miksi olla varattu noilla reunaehdoilla? Ei tunnu oikein kliffalta. Ja ne onni ja ilo ovat olleet jo kauan kadoksissa, kerrot. En ymmärrä tuollaisia varauksia yhtään, ainakaan ilman jotain selitystä...
repe edustamasi ajatusmalli on pääosin syynä näihin huikeisiin avioerolukuihin. Kyllä ennemmin sen kaksoiselämän kirot jonkun aikaa ja se rinnakkaissuhde ,jonka avulla kestää sen oman arjen paremmin. On tietyt sitoumukset jotka on tehty, eikä ole milloinkaan tarpeen alkaa toimenpitesiin ennenkuin se on ehdottaman välttämätöntä.
Jos täällä aina kaikki tehtäisiin omien mielihalujen mukaan niin eikö se olisi aika itsekästä ja maailma olisi ankeampi paikka.
Siksi suosin sättiä henkireikänä, nyt tää taas antaa eikä ota, työtkin sujuu ja hymyilyttää. Ja mikä sisältö iskelmissä =))
siis jos kumpikaan ei rakasta enää toistaan, palaakohan se rakkaus tosiaan sillä että mennään vieraisiin ja "kestetään kaksoiselämän kiroja jonkin aikaa"? En kuule usko! Eihän se sitoumus sentään itsetarkoitus ole, ajatushan on että tahdotaan rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Kyllä tuntuisi aika ankealta saada tietää että vaimokullalla on jo kaksi vuotta ollut toinen, mutta hän ei ole pukahtanut mitään kun on se sitoumus!
Eikö nimenomaan se ole omille mielihaluilleen periksi antamista, että mennään vieraisiin ja annetaan elämänkumppanin luulla että eihän tässä mittään... Minusta sinun ajatusmallisi ei ole ainakaan vähemmän itsekäs kuin minun!
Sätti on tietysti ihan toinen juttu kuin fysikaalinen kontakti penetraatiotasolla - ja jos sättäilystä sinänsä on arjessa jaksamiseen iloa ja apua, niin eikun hanaa vaan!
Moikka....
ehkä ymmärrät paremmin kun kerron että menin naimisiin pakosta en rakkaudesta..... ja nyt olen jumittunut rakkaudettomaan avioliittoon loppuelämäksi ,,,,, lapset sitovat minut tähän liittoon,,,,, ja me elämme täällä vain kerran sen yhden ainoan.... minä olen velvollisuudet täyttävä joten en voisi kuvitella jättäväni lapsiani ja niin siinä kävisi jos eroaisin miehestäni toisen miehen vuoksi. Joten jos nyt olen eka kerran löytänyt miehen jota todella rakastan ja hän minua.... niin sitten tapahtukoon se salassa.... me tyydymme tähän tilanteeseen tällähetkellä,,,, tulevaisuus näyttää sitten miten meille tulee käymään,,,,, en kadu mitään; olen siis kai itsekäs eka kerran elämässäni.....
tuttu juttu kyllä, eikä repekään väärässä ole, mutta ehkä tumppia ja muakin sitoo sen pelko ett ei voi ihan varmasti tietää, oisko elämä eronneena sitten parempi. Kai sitä sitten osais ratkaista elämänsä yhtälön, jos vois olla vakuuttunu ett se tehty ratkasu on oikein. Jos ei oo ,täytyy sit maata montun pohjalla ja aatella että muualla paistaa aurinko ja sättimiehet antaa elämään sen nosteen...
Halutaan ostaa: kristallipallo tulevaisuuden visioiden selvittämiseks =)
Kenties minäkin olen pelkuri enkä uskalla tehdä ratkaisua elämäni suhteen mutta ennen chattia ja niitä miehiä,,,,,osa muuten todellakin fiksuja eikä pelkän seksin perään vaikka niin luullaan,,,,elämäni oli todella tylsää,,,,pelkkää lasten hoitoa , siivousta, pyykinpesua,,,, luulin että tätä tämä on sit loppuelämän ,,,nyt kun tiedän että muutakin on tarjolla niin kaikki on muuttunut,,,, jaksaa sitten tätä kotiakin pyörittää vaikka ei rakkautta kotona saakkaan,,,, ja kun saa rakkaaltaan edes sähköpostia päivittäin ja juttelutuokion chatissa niin taas jaksaa,,,ja kun tietää että joku ajattelee ja kaipaa minuakin,,,,niin taas jaksaa.... ja tämä joku antaisi vaikka kuun taivaalta jos pyytäisin,,,voiko enempää edes vaatia,,,, se kuulostaa jo liian hyvältä ollakseen totta mutta niin vain on,,,, olemme tavanneet toisemme ja tunne senkuin vahvistui,,,, mutta aikuisina ihmisinä tunnemme ja tiedämme vastuumme,,,, lapset ensin ja sitten vasta oma Elämä....
Nim. Ehkä joskus mekin sitten tulevaisuudessa
Pari kymysystä...:
1) Luuletko että lapset eivät vaistoa jos vanhemmat elävät rakkaudettomassa liitossa ja että kotona eivät asiat ole kohdallaan? Ovat kuulemma hyvinkin tarkkanäköisiä. Voivat "kärsiä" enemmänkin tällaisessa keinotekoisesti koossa pysyvässä perheessä kuin tilanteessa jossa vanhemmat alkavat reilusti elää omaa elämäänsä.
2) Mitä tarkoitat sillä että olet jumittunut loppuelämäksesi? Kai sinun lapsesi kasvavat koko ajan kuten muidenkin. Vai onko miehesi väkivaltainen, rikas, muslimi tai kaikkia näitä?
3) Mistä tiedät että erossa miehesi saisi ne lapset? Useammin kai sentään menee toisin päin. Jos miehesi on varakas, sen suuremmat olisivat sitten elatusmaksutkin, joten varmaan pärjäisitte.
Joka tapauksessa: onnea siitä että olet löytänyt elämääsi oikean ihmisen. Ja kun olette tavanneetkin, tiedätte että miellytätte toisianne ihan oikeasti. Toivonpa että saatte toisenne jonakin päivänä. Jos vuodesta vuoteen elää vain toisille eikä lainkaan itselleen, näivettyy ja kuluu loppuun...
No ensinnäkin.... lapset tosiaan on vaistonneet että kaikki ei ole avioliitossamme hyvin,,,, niin monet riidat on riidelty vaikka on yritetty säästää lapsia,,,, usein olen kuullut lapsilta että erotkaa jos se on tuollaista koko ajan.... mutta mutta mieheni on uhannut tappaa itsensä jos otan hänestä eron jonka olen joskus hänelle sanonut,,,, joten onko minulla tällaisesta ulospääsyä,,,,ei ole,,,, hän voi olla myös väkivaltainen ja on uhannut minua jos lähden tästä avioliitosta,,,, joten minä en näe mitään ulospääsy tietä ei ainakaan niin kauan kun lapseni asuvat kotona jos sittenkään.
Ja komento meidän taloudessa kuuluu että jos minä jään kiinni pettämisestä niin ovi sulkeutuu heti takanani ja takaisin pääsyä ei ole,,,, enkä näe lapsiani sen jälkeen.....
Ainoa lohtuni tällä hetkellä on tosiaan Rakkaani jonka kanssa edes voin olla hetken onnellinen.....
Kuulostaa jotenkin tutulta tuo että mies sanoo tappavansa itsensä...ei ole eka tapaus! Takuuvarmasti hän EI sitä tee, eivät ne juuri koskaan tee jotka tuollaisella uhkaavat. Onpahan kuitenkin saanut sinut uskomaan. Ja mitä sitten jos tekisikin? Eihän se sinun syysi olisi vaikka hän sinut syyllistääkin. Tietysti lapset siinä jäisivät ilman lihallista isää, mutta on kyllä isiä joita ilman onkin parempi lapsen kasvaa. Vaan kuten sanoin, hän Ei itsaria tee - ne jotka tekevät eivät siitä etukäteen paljon huutele!
Eikä miehesi pysty päättämään yhtään mitään siitä miten sinä lapsiasi eron jälkeen näkisit, sillä mitä ilmeisimminhän he asuisivat sinun luonasi! Jos miehesi uhkailee väkivallalla, tapaus lienee selvä: lapsia ei hänelle anneta. Ja eiköhän lasten omakin mielipide jotain paina. Ja jos miehelläsi on taipumusta väkivaltaisuuteen, en kyllä neuvoisi että sinä ja lapset jatkatte asumista samassa huushollissa, sillä jos hänellä kerran kaalissa naksahtaa niin maalit ovat pelottavan lähellä. Ilmeisesti miehesi ei kuitenkaan vielä ole ollut väkivaltainen, niin ymmärsin.
Sitä ihmettelen, miten nynny tämä rakastettusi on kun hän ei ole selvittänyt kanssasi toimintavaihtoehtoja. Kai hänkin haluaisi enemmänkin kuin sen mitä teillä on nyt? Vai pelkääkö hän sinun vapautumistasi liittosi kahleista? Minusta näyttää siltä että ero on ainoa mahdollisuutesi, ja nyt kannattaisi miettiä lähinnä tapaa toteuttaa se. Sinun kannattaisi ottaa yhteyttä lakimieheen (lähinnä kai -naiseen), sillä kysymys on niin isoista asioista että kannattaa edetä taiten. Kirjoituksistasi päätellen olet toistaiseksi kiertänyt lainoppineet 20 kilometrin päästä. Ehkä käynti maksaa jotain, mutta hintaa tuolle elämänsä pilaamisellekin kertyy. Ja sitten tiedät mitä todella voit tehdä ja missä marssijärjestyksessä.
Kaikki sanomani nojaa tietysti siihen että olet pysynyt totuudessa... miehesi kertomus perheesi kuvioista saattaisi olla merkittävästi toisenlainen. Ei mulla kyllä ole mitään vaikeuksia uskoa sinua; ystävättäreni siskon mieskin uhkaili itsarilla jos ero tulee - arvaa tekikö, höpö höpö...
Minäpä kerron sinulle pohjaa mieheni uhkailuille.... kaippa olen sitten fiksu, näyttävä, iloinen, huumorintajuinen nainen jonka miehet aina huomioivat liikun sitten missä liikun,,, koska tulen hyvin ihmisten kanssa juttuun niin siksi kai löysin chatistakin juttukavereita niin helposti,,,, myös sen rakkaani joka on myös sidottu perheeseensä, työhönsä, opiskeluunsa,,,,, kuten minäkin olen,,,, mieheni on myös erittäin mustasukkainen, koska minut huomioidaan, kännykkä soi ja viestejä tulee myös miehiltä jo asemani takia,,,, olen merkittävässä asemassa,,,,, ehkä menin naimisiin aikoinaan liian hätiköiden ja nuorena,,,, nyt sitten elän tässä asemassa ja kärsin,,,, mutta mieheni ei ole lyönyt minua eikä lapsia,,,, varmaankin löisin takaisin paistinpannulla tilaisuuden tullen..... ;-) joten ei minulla ole hätää.... nuorin lapseni on 5 vuotta joten hän tarvitsee vielä isääkin.... siksikin en ole eroa todella harkinnut,,,,
Tiedän eläväni eräänlaista kaksoiselämää,,,, mutta toivon että tämä ilo minulle edes suodaan.... paljon iloja elämässäni ei todellakaan ole ollut,,,, Lapset ja Rakkaani... ps.rangaistus tottelemattomuudesta meidän taloudessa on mieheni väkivalta sängyssä
Kuule, raiskaus on rikos nykyään myös avioliitossa - eikä ihan kevyt olekaan! Saavatpa siinä lapset miehen mallin oivalliselta tyypiltä, jessus sentään!
Vaikka kierteletkin kysymyksiäni, ihmettelen vielä, miten niitä lapsia on siunaantunut vielä ensimmäisen jälkeen (se viisivuotiaskin!) vaikka a) et ole koko aikana rakastanut miestäsi ja b) 70-luvulta lähtien nainen on voinut ihan vapaasti päättää ehkäisystään ja lasten tulosta. Sekä ex-avovaimoni että nykyiseni jättivät alkuperäismiestensä kanssa yhteen lapseen, kun henkisiä edellytyksiä ei enempään ollut ja rakkaus jäi nuoruuden lähtötelineisiin. Ihan kuin olisit pannut elämääsi oikein yrittämällä solmuun tekemällä useita lapsia miehen kanssa, jonka olet koko ajan tiennyt ihan vääräksi. Vaikea on ymmärtää tällaista valintaa.
Ilmeisesti miehesi on liittosi alussa saanut tahtosi hallintaansa ja pitänyt sen hallinnan näihin päiviin asti. Ei hyvä, mutta irtautumisprosessisi on sentään alkanut, ja se taas on hyvä.
Että semmosta tuli tästä mieleen.
Väkisin ottaminen on tosiaan rikos mutta jos samassa huoneessa nukkuu vielä viisivuotias niin mitä sinä voit muuta tehdä kuin kärsiä hiljaa,,,, ja kyyneleet valuvat pitkin poskiasi,,,,, minä yritän säästää lapsiani,,,, toivottavasti he eivät joudu samaan tilanteeseen koskaan elämänsä aikana.
Lapsia tuli kait siksi että luulin että avioliitto paranisi sen vuoksi,,,,menihän se aina aikansa mutta palasi taas uomiinsa hyvin pian.... ehkäisyä ei mieheni koskaan ole hyväksynyt...mutta tämän viimeisen lapsen jälkeen tein sterilisaation ,,,,siitä alkoi kapina aikani....sain kait kyllikseni....
Ja nyt olen niin täynnä kaikkea tätä että kun pienin on kuitenkin jo viisi niin lähdin hakemaan jotain myös itselleni,,,, menin mukaan järjestötoimintaan jota mieheni myös vastusti ja vastustaa yhä edelleen,,,, menin sinne chattiin ja löysin kavereita joille voin purkaa pahaa oloani,,, ja löysin sen yhden ylitse muiden..... myöskin chattailu on mieheni mielestä ajan haaskausta ja sekin olisi kielletty mutta teen sitä silti aina kun voin ja kirjoitan sähköposteja.... minä olen aina halunnut jutella ihmisten kanssa muuten olisin näivettynyt henkisesti kokonaan koska mieheni ei keskustele eikä halua keskustella mistään,,,, Joten tällaista tämä on..... Olenko suuri syntinen en tiedä????????
Voi Tumppi, kylläpä kuulostaa tutulta. Itsellänikin on kolme lasta, en ole rakastanut miestäni aikoihin, tiesin jo alussa että hän on väärä. Mutta minkäs mahdoin, uhkailut tehosivat ja alistuin. Lapset on omasta halustani alkunsa saaneet, rakkauteni olen heille antanut, elänyt vain heille.
Nyt sitten tapasin ihanan miehen netin kautta ja hän herätti henkiin kuolleeksi luulleet tunteeni. En ole häntä vielä tavannut, mutta silti tunnen voimakkaasti häntä kohtaan.
Tuntuu vaan, että kaikki on liian myöhäistä, en luota että saisin tämän onnen saada ja pitää. Enempää en jaksa kertoa, mutta tsemppiä sulle ja toivon että kaikki menee onnellisesti kohdallasi.
Taitaa Repelläkin mättää pahemman kerran, kun tuntuu siltä, että hänen epätoivoisena lähetystehtävänään on raivokas avioeon iloista saarnaamienen tuntemattomille ihmisille. Onko joku nainen ollut Repelle tuhma, antanut kenkää tms. pahaa? Tumppille vielä terkkuja, oletko koittanut hoitaa liittoasi hyvällä, siis tosi hyvällä, et vastaa aina pahaan pahemmalla, vaikka tavallaan olisi syytäkin, vaan hyvällä, joskus se tepsii yllättävän hyvin (ei takuuvarmasti, on sitkeitä juntteja), kokeilepa huviksesi?
Tällaiset asiat ovat kyllä vaikeita, jotkut ihmiset ovat kyllä täysmänttejä, joiden ei olisi ikinä pitänyt mennä naimisiin toisten ihmisten riesaksi. Minullakin on ikäviä kokemuksia tällaisesta liitosta. Loppuaikoina kaikki mitä tein tai sanoin oli väärin ja tyhmää, kaikki muiden miesten tekemiset olivat mielenkiintoista ja jännää. Tämän tapaisen liiton kestäminen kyllä varmasti koettelee, mutta kyllä lapset ovat myös tärkeitä, ei niitä niin vain voi jättää riitakapuloiksi. Ymmärrän hyvin ongelmasi vaikeuden. Kyllä Suomessa miehet paljon itsemurhia tekevät, oliko se noin 1000 vuodessa ja aika suuri osa onnettoman rakkauden tähden. Ihmettelen vaan, että jos miehellesi liitto on niin tärkeä, että hän tappaisi itsensä sen loppumisen takia, niin miksi hän ei ole muka valmis tekemään mitään sen HYVÄKSI sen aikana. Hommahan olisi selvä, jos ukkosi tappaisi itsensä, niin ja vain itsensä, muitakin ratkaisuja silloin tällöin vielä tapahtuu. Tee vaan niin kuten parhaimmaksi näet, helppoja ratkaisuja ei löydy joka lähtöön.
Täällä kaikki ovat toisilleen tuntemattomia - tutut keskustelevat keskenään ihan muualla.
Eivätkös nämä keskustelut yleensä ala siten, että joku tuntematon kertoo julkisesti mutta salanimellä enemmän tai vähemmän painajaismaisesta tilanteestaan ja odottaa siihen asiallisia kommentteja tahi neuvoja joista sitten ajattelee kuten tahtoo. Ei täällä kukaan itsensä kanssa halua keskustella.
Sotket asioita myös sillä tavoin, että en muista missään valittaneeni että omat asiani olisivat millään muotoa huonosti. Ja naiset ovat olleet mulle enimmäkseen hyviä, jopa erittäin. Ei ole tarvetta mollata eikä alistaa, ei. Toivottavasti omat hommasi ovat edes puoliksi yhtä hyvällä mallilla...
Tietysti monet miehet - ilmeisesti sinäkin - ovat sitä mieltä, että naisen pitää vain alistua alistumasta päästyäänkin ja koettaa loputtomasti "hyvällä" saada kusipäistä äijäänsä oikeille raiteille. Se ei kuitenkaan yleensä onnistu, eikä mokoma asiaintila ole minun syyni.
Kaiken jälkeem onko tumppu narsisti????
Kysyyn mies itse:
Jos todella olet sitämieltä että nautin tästä kaikesta ja olen narsisti niin siitä vaan..... eihän tämä tapa mutta kiduttaa,,,,, se on vissiin sitten sitä Narsismia.... mutta sinähän oletkin mies,,,,, varmaan nautit tilanteesta,,,,, Kukaan ei ole tällaisessa tilanteessa ehdoin tahdoin,,,, jos en olisi niin velvollisuudentuntoinen niin pakkaisin kamani ja häipyisin mutta minut on kasvatettu hoitamaan asiat kunnialla,,,,, eriasia pystynkö siihen repimättä sieluani riekaleiksi,,,, mitä se on jo,,,,, riekaleina,,,,, kaippa meillä naisilla on se velvollisuudentunto tiukemmassa kuin MIEHILLÄ,,,, ne voi huidella mielinmäärin ja ottaa etäisyyttä kodista mutta auta armias jos nainen haluaa vaihtelua kotielämään niin siitä nousee kauhea haloo,,, ei kärsi edes chattiin mennä ettei siitä tulisi sanomista miehen puolelta.,,,, ja silti chatissa on paljon myös naimisissa olevia miehiä,,,, yllätys yllätys,,,,, Joten Revi Siitä MIES