monitehosilmälasit

Kokemukseni moniteholaseista. Sain kolme vuotta sitten lapsiltani joululahjaksi lahjakortin Instruun. Joten ostin sillä monitehot. Mutta olen aika pettynyt niihin. Ne ovat pääasiassa käsilaukussa silmälasikotelossa. En voi niitä käyttää, kun tulee sellainen tunne, että minun silmissäni olisi jonkinlainen suonenveto. On pakko ottaa ne vähän väliä pois. Kyllä minä niillä näen mutta en voi pitää kovin pitkään kun lähden esim. kauppaan. Joten minulla riippuu ne kaulalla nauhassa aivan kuten lukulasit. Missähän on vika. Ostin nämä lasit juuri sitä varten, ettei minun tarvitsisi roikottaa lukulaseja kaulalla kaupassa käydessäni. Nyt kuitenkin ollaan samassa pisteessä.
1113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

3v on pitkä aika. Käy uudessa tarkastuksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapinkoira kirjoitti:

Kokemukseni moniteholaseista. Sain kolme vuotta sitten lapsiltani joululahjaksi lahjakortin Instruun. Joten ostin sillä monitehot. Mutta olen aika pettynyt niihin. Ne ovat pääasiassa käsilaukussa silmälasikotelossa. En voi niitä käyttää, kun tulee sellainen tunne, että minun silmissäni olisi jonkinlainen suonenveto. On pakko ottaa ne vähän väliä pois. Kyllä minä niillä näen mutta en voi pitää kovin pitkään kun lähden esim. kauppaan. Joten minulla riippuu ne kaulalla nauhassa aivan kuten lukulasit. Missähän on vika. Ostin nämä lasit juuri sitä varten, ettei minun tarvitsisi roikottaa lukulaseja kaulalla kaupassa käydessäni. Nyt kuitenkin ollaan samassa pisteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu