Tulipa muistutus siitä, että toisin voisi olla.

kipupäivä

Olen ollut terve ja tehnyt kaikenmaailman hommia, mm. lumen luontia. Aamulla herättyäni oikeassa lonkassani tuntui hirveä kipu. Nelinkontin pääsin kipulääkepurkille ja kipuvoiteen ulottuville. Joskus kauan sitten oliin samassa tilanteessa ja tutkitutinkin itseäni, syytä ei löytynyt. Nyt olen jo hieman parempi, mutta lepäilen. Onpahan muistutus siitä, että mikään ei ole itsestään selvää. Voi taas nauttia ihan tavallisesta olosta, sillä luulen tervehtyväni.

12

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erikoista

      Todennäköinen syy,iskias hermon kiputila. Sopii hyvin edeltäneeseen toimintaan, selkäranka joutunut olemaan mosiaa sennoissa, joten uskoisin iskias hermon pullahtaneen hieman vieralle alueelle. Kyllä lääkärin pitää asia tunnistaa.

      • kipupäivä

        Lepäily auttanee. Pystyn jo kävelemään, mutta otan rauhallisesti. Enpä pystyisi hoitamaan lapsenlasta, jos olisi sovittu kuten viikonloppuna. Saan todella olla onnellinen, kun olen saanut olla terve.


      • kipupäivä kirjoitti:

        Lepäily auttanee. Pystyn jo kävelemään, mutta otan rauhallisesti. Enpä pystyisi hoitamaan lapsenlasta, jos olisi sovittu kuten viikonloppuna. Saan todella olla onnellinen, kun olen saanut olla terve.

        Raskaat, perättäiset lumityöt kipeyttivät selkäni surkeaan kuntoon. Lannerangan-alueen nikamien olen tiennyt olevan rtg- ammoisia aikoja heikossa kunnossa.
        Oikeastaan keskeytymättömällä verryttelyllä skolioottinen ruotoni sallii liikkumisen. ja jotakin pientä hyötyliikuntaakin.
        Istuessa tälläset kipuselät oireilevat, mutta hullunaan se typpää kävelystä ja varsinkin pyöräilystä.
        Tuntui aamulla kolata paikat putsiin tietäen, että saamme pitkän loman lumihommista.
        Kun heräsin,aamulla verkkovirtakello vilkutti merkitsi, että,sähkökatkos oli käynyt, vilkkuvista numeroista kännykän näyttämään aikaan osoitti, että katko oli tullut n. klo 8.20.
        Kalliksi tuli nämä sateet kunnille kuten sähköyhtiöillekin. Taajamat lienevät näistä lähes tykkänään säästyneet, meidän ainakin.


      • kipupäivä

        Mulla ei noita lumitöitä paljon ole mitä vähän paikkailen auraajan jälkiä kun tuppaa tukkimaan kulkureittejäni vaikka ojaan mahtuisi vaikka millä mitalla lunta. Kroppanikin on yleensä kunnossa. Tavoitteena on tehdä jumppaohjelma vähintään kerran viikossa ja tänään ajattelin hoitaa asian, eipä tehnyt mieli - ehkä huomenna.


      • Toissailtana oli jo ainakin meidän kaupunginosassa puolen tunnin sähkökatkos. En jaksanut lähteä katsomaan, kuinka laaja oli. Mutta ei tontilla ympäri pyörien näkynyt missään valoja. Ja keskellä asuinaluetta olen.
        Lunta on tullut. Olen yrittänyt kiireimmät ottaa, että pääsee kulkemaan. Välipäivät meneekin sitten siirtäessä niitä lumia sivummalle, ettei keväällä tulva yllätä, kun tontti on kalteva. Sitten on vedet kellarissa.
        Ristiselkä vähän kipuilee rankemman päivän jälkeen. Olen joka aamu yrittänyt jumpata. Särkylääkkeillä päässyt eteenpäin. Ainakin toistaiseksi...


      • kipupäivä

        Eipä vielä ole kunnossa kroppa, mutta parempi on kuin eilen. Maisema on talvisen kaunis, kun pehmeää lunta on puiden oksilla. Olisi mitä kaunein sää tehdä lumihommia, jopa yrittää hiihtää, mutta katselen vain ikkunasta. Eilen kunto salli jo auton puhdistamisen lumesta, mutta ajokkikin saa nyt vielä levätä. Tie on kymmenen metrin päässä ikkunastani ja melkoiset lumivallit näkyy jo olevan.


    • Kukkahame

      On koettu kolme issiashermon kiukuttelua, eivät ole olleet mukavia mutta kipuja on piisannut.
      Ensimmäinen oli umpisuolileikkauksen jälkeisenä aamuna wessan pöntöllä odottamassa, silloin kirjoitettiin vuosi 1973., ja hoito oli makuuasento ja polvitaipeiden alle kuutiotyyny.
      Kolme kokonaista viikkoa siellä sairaalassa meni.
      Sitten -93 oli uusinta ja nyt on menossa kolmas"erä", alkoi vuosi sitten, ja sain lääkityksen joka vei voimat, nyt alan olla jo kunnossa mutta ½ vuotta kävin fysikaalisessa joulun alla se loppui.
      Kiitän Luojaani että olen saanut terveydenhuollosta apua ja omaisilta, ehkä olen jo kesään mennessä kokonaan parantunut.

      Issias ei ole niitä helpoimpia sairauksia.

      • kipupäivä

        Sinuun verrattuna olen toistaiseksi päässyt helpolla, saas nähdä mitä tulevaisuus tuo.


      • liikettä

        Netistä löydät hyviä voimisteluliikkeitä iskiashermon hoitoon.
        Jatkuva monipuolinen liikunta pitää paikat kunnossa, eikä sinun tarvitse hikipäissä rehkiä, liikettä vaan.

        Olen nähnyt iskiashermopotilaita, joille omat opit olleet avuksi.

        Tsemppiä sinulle ja iloista mieltä


      • kipupäivä

        Kiitos vinkeistä. Olen liikunnallinen ja olisin aloittanut eilen hiihtokauteni, mutta.....Ajattelin kokeilla tuota omaa jumppaohjelmaani ensin, on asiantuntijoiden laatima. Ostin videona, mutta osaan jo ulkoa. Ellen enää osaa, varmaan on muistissa jotain.


    • Lorena

      Ystäväni soitti Savosta kertoi olleensa infektiokierteessä pitkän aikaa. Ensin kausi flunssa, kuumetta ja kovaa yskää kk verran. Sitten ryöhähti kova kipu jalkaan kunnes nousivat rakkulat ihon pintaan, lääkäriin joka totesi vyöruusun olevan kyseessä, kk meni senkin potemisessa.
      Nyt on paikkakunnalla liikkeellä vatsatauti, totesi, kait sekin hänen huusholliin jossain vaiheessa tulee. Joten tautinen talvi on menossa.

      Kaakonkulmille satoi pari vrk painavaa räntäistä lunta jokka lopuksi jäätyi puiden oksiin kiinni. Tykkylumi oksilla aiheuttaa havupuiden oksien katkeilua varsinkin männyissä.

      Toivon kaikille talviraikkaita päiviä joka tuhoaa ilmassa liikkuvat virukset toivottavasti pysytään hyvässä iskussa !

      https://www.youtube.com/watch?v=lFfk2Bpok2Q

      • kipupäivä

        Peppar peppar, ei ole vielä kohdalle sattuneet nuo kausijutut. Muutama vuosi sitten sairastin bakteerin aiheuttaman ruusun, joka on vakava sairaus, mutta parannettavissa antibiooteilla päinvastoin kuin virusperäinen vyöruusu. Sen jälkeen useammalla tutulla on ollut ruusu ja sairauden kehittymistä on seurattu tarkkaan päivittäin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      273
      9450
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      5
      2821
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      252
      2063
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      109
      1976
    5. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      78
      1478
    6. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1457
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      133
      1408
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1016
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      941
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      848
    Aihe