kuinka moni on todella saanut sijoituksessa lapsen, jolla ei ole missään vaiheessa ilmennyt ongelmia, jotka johtuvat ajasta ennen sijoitusta?
tarkoitan lasta, joka ei todellakaan hyötyisi terapiasta ja joka ei oireile millään tasolla. ei psyykkisesti eikä fyysisti? josta todella voi sanoa, että saatiin normaali, terve lapsi?
tarkoitan lasta, joka ei todellakaan hyötyisi terapiasta ja joka ei oireile millään tasolla. ei psyykkisesti eikä fyysisti? josta todella voi sanoa, että saatiin normaali, terve lapsi?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sijoitettavilla lapsilla on hyvin usein ADHD ja monia muita oppimishankaluuksia tai FAS/FAE, alkoholin aih.neurologisia vammoja.
Kaiketi on poikkeus,jos näin ei ole.
Joten haasteita riittää: jos sattuu kuvittelemaan nimittäin,että hyvä,turvallinen tavallinen tasapainoinen perhe-elämä riittää,on otettava aikalisä ja tarkennettava: sijoitettavalla lapsella on muitakin vaikeuksia,kuin eroahdistus ja rankka psyykkinen tausta.
Sen kanssa on elettävä ja haettava tukihoitoja ammattilaisilta - sijaisperheen arkeen kuuluvaa toimintaa.
Miten edes kehtaat kirjoittaa tänne : kuinka monella on normaali lapsi??? määrittele sana normaalilapsi!!!!! jos on vaikka adhd niin ei ole normaaali vai? tai jos käy psykologilla niin ei ole normaali? jos jollain on traumoja menneisyydestä niin ei ole normaa???
"josta todella voi sanoa, että saatiin normaali, terve lapsi?"
olen aivan tavallinen nainen, työssä käyvä ihminen, joka ajatteli, että voi tarjota yhdelle huostaanotetulle kodin.
ja jolle sijoitusta tehdessä sanottiin lapsen olevan normaali terve lapsi. oletuksena että terapiaa tms ei tulla tarvitsemaan. että normaali hoito ja valvonta riittävät. sitten kun lapsi oli talossa kuherruskuukausi vietetty ja alkoi arki, niin tuli tuhrimista ja särkemistä. olojen rauhoittuminen, kun antoikin lapselle tilaa alkaa työstää aiempia kauhuja. perheneuvolan testit ja lapsella sisään padottua vihaa niin, että ei millään yksin selviä. kolme vuotta terapiaa takana ja nyt pikkuhiljaa käsissä lapsi, joka alkaa uskaltaa näyttää tunteensa ja olla oma itsensä.
tätä tarkoitan. minut johdettiin harhaan, uskoteltiin, että tavallinen arki riittää. kunka moni muu on samassa tilanteessa?
lapsen piti myös olla ihan terve mutta myöhemmin tulikin ilmi monia sairauksia.Hänessä todettiin fas,näkövamma,monimuotoinen kehityshäiriö jne.
Tämän lisäksi vielä oireet jotka johtuvat varhaislapsuuden turvattomuudesta ja heitteillejätöstä eli raivareita,itkuisuutta,agressiivisuutta ja vihantunteita ym jotka varmasti tulevat jokaiselle sijaisperheelle tutuksi sijaislapsen tullessa taloon ja nämä minun mielestäni ovatkin niitä juttuja joita osasin odottaakkin koska tuskin kukaan lapsi pystyy täysin ilman minkäänlaista reaktiota/tunnekuohuja selviämään niin rankoista kokemuksista joita nämä lapset ovat joutuneet kokemaan.
minulla tosin on vain kokemusta lapsesta jonka äiti on viinan,huumeiden ja lääkkeiden sekakäyttäjä mutta lapsiahan sijoitetaan sijaisperheisiin myös muista syistä joten en ota kantaa siihen miten näiden lasten laita on.
Ihan sama tilanne meillä!! Ei meille puhuttu mistään vaurioista, kun lasta sijoitettiin, piti olla terve. vasta myöhemmin kuulin, että "terve" tarkoittaa fyysistä terveyttä, ei henkistä, eli ei pitäisi olla mitään näkyvää vammaa!!! Jumanskukku, kyllä meitäkin höynäytettiin puhumalla, että muka normaalia elämää voi ja tulee jatkaa lapsen kanssa, mutta kaukana siitä!! Nyt kun haluaisimme tehdä normaaleja, tavallisia asioita, olemme muka itsekkäitä, sijaislapsi kun ei kykene tähän normaalielämään, tarvitsisi ympärivuorokautista valvontaa!! Onko normaalia?!?!?
todellakaan ADHD ei ole normaali. jos olisi kaikki hyväksyisivät asia , eikä lapselle tarvittaisi hakea apua, ei tarvittaisi kouluavustajaa kouluun eikä kukaan hämmästelisi koheltajaa.
normaalin käsite on venyvä, mutta sillä käsitän yleiseti hyväsytyn ja julkisesti tavoiteltavan käyttäytymisen ja elämän.
esim. down-syndrooma ei ole normaali-ihmisen merkki, silti down-ihmiset elävät normaalia tai lähes normaalia elämää tietyin rajoituksin. monet ihmiset voisivat otta heiltä elämäntapa oppia.
minun tarkoittamiani ei-normaaleja tapoja tuskin kukaan "normaali" haluaisi siirettävän yleiseen käyttöön.
En tiedä asiasta sen enempää, mutta kun omaa lastani oltiin sijoittamassa, perhekotiehdokkaat halusivat ensin tutustua meihin. Eli he kävivät meillä ja me heillä. Sitten he halusivat keskustella lausuntoja antaneiden lääkäreiden kanssa ja miettivät tarkkaan, haluavatko ottaa lapseni vai ei. Tietysti tässä vaiheessa tuli itselleni sellainen olo, että lapseni on kuin markkinatavaraa, ottaako kukaan vai ei. Keskusteltiin myös perhekotivanhempien kanssa siitä, mitä he haluavat/pystyvät tarjoamaan lapselleni eli tässä tuli ilmi se, kuinka lapsen arkinen elämä tulee muuttumaan. Ymmärrän tietysti sen, että voi olla kyseessä nopeakin huostaanotto, mutta ei ole kenenkään eduksi se, että tietoja pimitetään. Kyllä pitää kertoa avoimesti, minkälainen lapsi on kyseessä ja hänen ongelmat. Sijaisperhe voi miettiä, onko heillä voimavaroja/taitoa lähteä kasvattamaan ko. lasta. Ei todellakaan ole sama, kasvattaako "normaalia" lasta vai moniongelmaista. Kun sijaisperhe tietää, minkälainen lapsi on tulossa, he voivat jo etukäteen miettiä mahdollisia ongelmia ja ottaa lapsen vaikeudet huomioon. Ei tietenkään kaikki vanhemmat pysty samoihin keskusteluihin kuin minä, joka itse halusin lapseni sijoittamista. Silloin taustatietojen antamisen vastuu kuuluu sosiaalihoitajille.
Sossut vetoavat joskus vaitiolovelvollisuuteen ettei tarvitse kertoa lapsesta riittävästi tietoja. Tällöin sijaisvanhemmat saattavat tehdä tietämättään virheellisiä päätöksiä, mikä ei ole kenenkään etu pidemmän päälle. Lyhytnäköisesti ajatellen, kuten viranomaiset usein valitettavasti tekevät, kunnat saavat nopeasti lapsen sijoitettua ja edullisesti.
Lapseni joutui terapiaan selvittelemään sijaisperheessä saatuja kokemuksia. Millähän perusteella yksi sun toinen käyttäytymishäiriö on kodin syytä?
Voit ehkä löytää vastauksen hyvin läheltä.
Ei yhtään ns. "tervettä" lasta, kaikkein sairaimman kohdallakin sanottiin vain, että voi olla pikkasen poikkeava, on kehitysvammainen, sitten yhdellä puhkesi vaikea sairaus, sitä nyt ei voitu tietää sijoituksessa.
Sairaalasta on kaksi lasta haettu, niistä tiedettiin, jokaisella on alkoholin ja huumeiden diaknosoituja sairauksia ym....
Nyt oikeastaan, kun ajattelee, on ollut tosi haasteellista olla äitinä näille lapsille.
Voiko joku todella olettaa, että sijoitettu lapsi selviäisi huostaanotosta ilman minkäänlaisia henkisiä ja psyykkisiä vaivoja?
Jos puhutaan lapsesta, joka on vanhempien toimien /toimettomuuden johdosta huostaanotettu, ja muistaa tilanteen ja omat vanhempansa, menneisyyden lisäksi myös ero vanhemmista aiheuttaa seurauksia.
Jos ihmetellään, miksi sairauksia löytyy sijoituksen jälkeen, on varmaankin ainakin osittain mietittävä aikaisempaa hoitoa: jos on kyseessä heitteille/hoitamatta jättö, ei asioita varmaankaan ole tutkittu. Lisäksi traumaattinen lapsuus, kunnollisen kiintymyssuhteen puuttuminen ja/tai vaillinainen hoito aiheuttavat seurauksia, joiden vaikutus saattaa näkyä vasta myöhemmin esim. masentuneisuutena.
Miksi ihmiset haluavat sijoitettujen tai adoptoitujen olevan "normaaleja" ja terveitä? Eikä sairas lapsi ansaitse parempaa?
Mielestäni tässä keskustelussa oli kyllä kyse harhaanjohtamisesta ja siitä, ettei kaikkea ole asianmukaisesti informoitu....
kun tietää mitä odottaa, niin ei pety vaan usein yllättyy positiivisesti.
mutta kun odottaa kokemuksen perusteella tietyllä normilla tiettyä asiaa ja sitten käytännössä tulee vastaan ihan muuta, pettyy ja järkyttyy.
ihan todella, kyseessä on huoli lapsesta. sitä on avautunut ottamaan uuden valmiin perheenjäsenen. ja tietää että vaikeuksiakin voi olla edessä. mutta jos sijoitus tilanteessa annetaan ymmärtää ettei huolia ole, kaikki on normaalia. niin se ryöppy mikä eteen tulee, se taistelu byrogratiaa vastaan, että saa lapselle sen mikä hänelle kuuluu, alkaa raivostuttaa. kun olisi edes osannut varautua pahimpaan. jos seuraavaa tulee, en usko mitään muuta kuin kirjallisia lääkärin lausuntoja