Focus 2014 sivuturvatyynyillä?

focus_vai_avensis

Onko vuoden 2013 ja 2014 Focuksissa vakiona sivuturvatyynyjä.

Myyjän varustelistauksessa ei turvatyynyjä näy.

Maahantuoja on saanut erän täysin uusia rekisteröimättömiä Trend-varusteltuja vuoden 2014 focuksia ja myy niitä varsin huokeaan hintaan (14 000 €). Puuttuuko tästä karvalakkimallista sitten turvatyynyt?

Hintaeroa vähän käytettyyn (1-2 vuotta, max 30 000 km), on kuitenkin 2 - 3 000 euroa, ja näissä näkyy poikkeuksetta molevan myös sivuturvatyynyt, ja useimmiten myös paljon muita varusteita.

Netistä, tai Fordin oppaista ei saanut mitään irti, ja ulkomaisille myyjille ei viitsi ensimmäisenä soittaa.

8

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • foordisti
    • ostaja_fordin

      Eipä myyjät tapaa niin uusien kuin käytettyjen autojen valmistenumeroita nettiin laittavan.

      Ja menee melko hankalaksi, jos kaikkia vertailuautoista pitää ryhtyä valmisnumeroita sähköpostilla kyselemään. Varsinkin näissä halpisautoissa myyjän kiinnotus palvella asiakasta on yleensä melko nollassa.

      • foordisti

        Aloittaja ei taida olla myyjä. valmistenumeron saa hienosti erinäisistä lähteistä ihan hienosti rekisteriotteesta kotona koneella istuen ei tarvitse soitella/lähetellä s.postia myyjille.
        esim. bilteman sivuilla autojen varaosahaussa voi laittaa rekkarin ja sieltä lävähtää valmistenumero.


    • Ykkösmalli

      10 vuotta vanhemmassa ykköskoppaisessa on sivutyynyt edessä ja ihan vakiona.

    • samaaaina

      Aloitus muutenkin selvä provo!!
      En ole missään nähnyt 14t€ myynnissä uusia focuksia ja jos näen ostan heti!!
      2-3v vanhastakin saa maksaa 20t€, ellei ole paljon ajettu.

    • alkupostaaja

      Olipas taas harvinaisen typerä vastaus edelliseltä, mikähän lie ahdistaa? 12-14 k€ on ollut aina ihan normaali hinta uudelle stokkifocukselle (siis niille, mitä tehdas tekee vakiona autokauppiallle, ja jotka saat sellaisenaan saman tien mukaan kaupan pihalta ilman mitään 3 kuukauden odotuksia tai lisävarusteilla kikkailua)

      Ulkomaisille myyjille ei viitsi turhaan soitella, valmistenumerojen perään. Sähköpostiin eivät jaksa halpisatuojen osalta vastailla juuri millään innolla. Rekkareita ei uusissa autoissa ole, ja käytetyistäkin on kuviin irrotettu. Kaiken lisäksi epäilen, jotta Saksalaisella tai Belgialaisella rekkarilla ei valmistenumeroita kotona istuessa kovin helposti selvitellä :D

      Jonkinlainen kuva on jäänyt jotta noissa Trend-malleissa sivuturvatyynyt puuttuvat (Siis ne penkistä laukeavat). Myynti-ilmoituksissa niitä ei ilomoitella ja jos sellaset on hommattu, ne korostetusti kerrotaan. Tästä ei tietenkään voi olla varma. Jorkin yläpalkin turvatyynyt taitaa joka fordissa kuitenkin olla vakiona?

      Joku voi kertoa jos oikeasti tietää.


      ps. On muuten uusien 2014 fokuksien hinta tippunut hyvin, 1.6 uusi maksaa Saksassa tällä hetkellä 11 400 € ja ecoboosti tonnin enemmän. 2015 puskeminen markkinoille varmaan pelottelee myyjät laskemaan "vanhojen" mallien stokkiautot pois varastoista.

      Ja on noita 2015 myös jokunen myynissä, 12 500 € 1.6 ja ecoboostit taas tonnin enemmän. Noilla hinnoilla kannattaisi varmaan jo Suomeen noita tuoda. Lieneekö mennyt luultua vähemmän kaupaksi uusia tilausautoja, ja linjastot Saksassa tuottaa liikaa focia? Voisi selittää äkillisen varastoautojen hinnanpudotuksen.

      • STOKKISFOCUS

        Kumma kun Nettiauto ei löydä yhtään 2014-2015 <5000tkm ajettua Focusta alle 20000€!??!?????
        Ja kyllä ne muutkin esittelyautot siellä ilmotetaan!!

        Kuten edellinen totesi, niin minäkin ostan HETI uuden Focuksen 14000€!!
        LAITAPPA OSOITETTA MISTÄ VOIN HAKEA??!?

        Taidan itse provoilla hintoinesi ja miten saksan hinnat suomeen liittyvät??


      • tyhmäkö_

        Ei hitto mikä uuno täällä taas sössöttää. Loppuiko äly vastata asialliseen avauskysymykseen ja pitää siksi alkaa raivoamaan ja provoamaan. Jos et itse osaa Saksasta autoja katsoa, ei siitä silti tarvitse tuollaisia kilareita ottaa.

        http://www.autoscout24.com/ListGN.aspx?vis=1&state=A&atype=C&make=29&model=15537&pricefrom=1000&kmto=2500&page=1&results=20&ustate=N,U&sort=price&mmvco=1&mmvmk0=29&mmvmd0=15537

        Tuolla noita on useita kymmeniä. Uusia 2014 mallin focuksia. Hinta 1.6 koneelle on tällä hetkellä 11 400 € Saa halutessaan kalliimmalla (esim 1.0 ecoboosteja 12 400 €:lla)


        http://www.autoscout24.com/ListGN.aspx?vis=1&state=A&atype=C&make=29&model=15537&fregfrom=2015&pricefrom=1000&kmto=2500&page=1&results=20&ustate=N,U&sort=price&mmvco=1&mmvmk0=29&mmvmd0=15537&flzh=1

        Tuolla näkyy Uudet 2015 mallit.
        http://www.autoscout24.com/ListGN.aspx?vis=1&state=A&atype=C&make=29&model=15537&fregfrom=2015&pricefrom=1000&kmto=2500&page=1&results=20&ustate=N,U&sort=price&mmvco=1&mmvmk0=29&mmvmd0=15537&flzh=1

        Hintaa taas 12 300 ja ecoboosteila 1000 € enemmän.
        ______

        Ei Saksassa tuotantoa pysäytetä jos tilausautoja ei tule odotetulla tavalla. Sitten liukuhihna tuottaa hyvin myyvää varustetasoa, joita paikalliset autokauppiaat (ja myös Fordin jälleenmyyjät) saavat ottaa suoraan liikkeeseen myytäväksi.


        Josko räyhääjäkin osaisi palata alkuperäiseen keskusteluun tai antaa edes muiden jutella turvatyynyistä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      123
      3067
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1445
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1309
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1037
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1037
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1027
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      957
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      767
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      743
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      730
    Aihe