Olis nyt älyttävä...

Tässä Lumon ja Ruusiksen kilpalaulannassa olis nyt hyvä älytä, että aivan turha yrittää mollata ja kaataa kumpaakaan tanssipaikkaa. Ei näitä paikkoja nykyään yhtään liikaa ole tarjolla.
Paikat ovat luonteeltaan aivan erilaiset joten molemmille löytyy kannattajansa.
Tunnelmatanssijat menevät Ruusikseen ja kuntotanssijat valitsevat Lumon.
Aivan turha täällä on sättiä kumpaakaan paikkaa, tanssijat lopulta kuitenkin valitsevat mieleisensä tuntojensa mukaan.
Mielestäni kumpikin paikka saisi olla olemassa se antaa vaihtoehdon valita.
1984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

näin on Jumppasalissa kuntoillaan Tanssisalissa tanssitaan tunnelmoiden

Äänestä
  • No apua .... tunnelmoitiin Lumossa kavereiden kanssa. Eikö olisi saanut ??

    No kaikkihan sen tietävät että Lumossakin tunnelmoidaan. jotkut vain eivät sitä tajua ;))

    Äänestä

Aivan oikein ! Tunnelmatanssijat ja kuntotanssijat ovatkin liikkeellä aivan eri ajatuksin tanssi-illan vietosta. Ja periaatteessa sopivat huonosti samalle parketille yhtaikaa.
Siis tunnelmatanssijoiden toive on, että Lumo jatkaa ja voi hyvin niin se vetää kaikki kuntotanssijat sinne isoon saliin missä on hyvä kuntoilla.

Äänestä

lumon palvelut paranee entisestään. Kun lumossa tanssitaan jumppasalissa niin nyt salin päästä on eristetty pieni alue jossa ne naiset joita ei haeta miestenhaulla ja miehet joita ei haeta naistenhaulla voivat juosta viivoja niin saavat pienen hien pintaan eikä tule kylmä.

Äänestä
  • Niin ja olis aivan upeeta jos sinne saatais lattiaan piirrettyä ruudut joissa voisi hypätä ruutua aikansa kuluksi.

    Äänestä

  • lumonera kirjoitti:

    Niin ja olis aivan upeeta jos sinne saatais lattiaan piirrettyä ruudut joissa voisi hypätä ruutua aikansa kuluksi.

    Ei kai siellä nyt mitään Ruusiksen hömppää aleta tekemään.

    Äänestä

Täällä on muutama perusnegatiivinen jotka ei osaa nauttia elämästä. Miksi pitää mollata kumpaakaan, tanssijat valitsevat paikkansa minne menevät ja mollaajat ei käy missään koska heillä on huono itsetunto. Kukaan ei heidän kanssa tanssi tai he eivät osaa tanssia ja sitten täällä kirjoittelevat ja uskovat, että sillä olisi jotai merkitystä näiden tanssipaikkojen menestykseen. Käydään edelleen missä huvittaa ja muodostetaan käsitys paikasta. Minulle riittää että on hyviä tansittajia ja tanssittava musiikki, siitä se tunnelma tulee vaikka kalahallissa.

Äänestä
  • Ei tarvitse olla negatiivinen asenne, jos huomaa,että Lumosta on tullut enemmän kunto- ja kädenalustanssijoiden paikka. Ruusulinnasta taas lähi- ja tunnelmatanssijoiden paikka. Molemmissa olen käynyt ja tämän havainnut.

    Äänestä

  • Näinhän se kaiketi menee mitä lähempänä paikka sitä helpompi lähteä
    harrastaan kun taas tunnelmoidaan niin joskus tulee liiankin pitkiä matkoja ajeltua.

    Äänestä

  • Akiv kirjoitti:

    Näinhän se kaiketi menee mitä lähempänä paikka sitä helpompi lähteä
    harrastaan kun taas tunnelmoidaan niin joskus tulee liiankin pitkiä matkoja ajeltua.

    Jos Lumossa saa tanssia lattareida yllin Kyllin, niin sinne !!

    Äänestä

Ykstanssijako määrää minne kukakin menee. Jokainen saa valita tanssipaikkanssa ilman että joku alkaa määräilemään minne saa mennä

Äänestä
  • Jokainen "ykstanssija " ihan itse määrää mihin menee tanssimaan. Siksi erilaisia tanssipaikkoja saisi olla tarjolla. Tunnelmaa hakevat päätyvät Ruusulinnaan ja jumppatanssijat suunnistavat Lumoa kohti. Näin on hyvä pääkaupunkiseudulla.

    Äänestä

  • Dancedans kirjoitti:

    Jokainen "ykstanssija " ihan itse määrää mihin menee tanssimaan. Siksi erilaisia tanssipaikkoja saisi olla tarjolla. Tunnelmaa hakevat päätyvät Ruusulinnaan ja jumppatanssijat suunnistavat Lumoa kohti. Näin on hyvä pääkaupunkiseudulla.

    Minä tunnelmoin myös Lumossa.

    Äänestä

  • tunnelmallista kirjoitti:

    Minä tunnelmoin myös Lumossa.

    Toki se sinulle suodaan. Jokainen tunnelmoi siellä missä oikean tunnelman tuntee löytävänsä. Me tanssijat olemme sillälailla herkkiä taiteilijoita, että vaistoamme mieleisen tunnelman tanssipaikoista.

    Äänestä

Mitenkä minä en ole erottanut Ruusun ja Lumon tanssijoissa mitään erilaisuutta, molemmissa on tanssijoita joka lähtöön. Toiset tanssii vauhdikkaammin niin kuin kaikissa tanssipaikoissa.

Äänestä
  • No, huomaatko tanssipaikoissa yhtään mitään eroavaisuutta ?

    Äänestä

  • Danssar kirjoitti:

    No, huomaatko tanssipaikoissa yhtään mitään eroavaisuutta ?

    Joo, toinen on Nurmijärvellä ja toinen Vantaalla.

    Äänestä

  • Danssar kirjoitti:

    No, huomaatko tanssipaikoissa yhtään mitään eroavaisuutta ?

    Kummassakin paikassa omat hyvät ja huonot puolensa.

    Äänestä

Totta, ei ole mitään perustetta moittia toisia vain siksi että heillä on erilaisia mieltymyksiä. Ikävää luettavaa. Varsinkin kun ei yhtään perustella. Pelkkä sanojen hyvä tai huono käyttö ei kerro mitään ulkopuoliselle, jotka haluaisivat ymmärtää mistä on kysymys. Tavallaan tämän lapsellisen purkautumisen ymmärtää, kun uudesta paikasta ei tulekaan itselle mieleistä. Tanssipaikkoja kun ei ole liiaksi, ainakaan riittävän lähellä.

Jaottelu kunto- ja tunnelmatanssijoihin on varsin epäonnistunut. Tuskinpa kovinkaan moni tulee tansseihin pelkästään kuntoilun takia. Eiköhän jokainen odota hyviä tunnelmia ja kohtaamisia, tanssilaji ja -tyyli ei siinä ole määräävin tekijä. Yksi nauttii parhaiten tangosta, toinen salsasta, kolmas bugista, neljäs rumbasta jne. Moni tykkää näistä kaikista ja monesta muustakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ykstanssija kirjoitti:

Tässä Lumon ja Ruusiksen kilpalaulannassa olis nyt hyvä älytä, että aivan turha yrittää mollata ja kaataa kumpaakaan tanssipaikkaa. Ei näitä paikkoja nykyään yhtään liikaa ole tarjolla.
Paikat ovat luonteeltaan aivan erilaiset joten molemmille löytyy kannattajansa.
Tunnelmatanssijat menevät Ruusikseen ja kuntotanssijat valitsevat Lumon.
Aivan turha täällä on sättiä kumpaakaan paikkaa, tanssijat lopulta kuitenkin valitsevat mieleisensä tuntojensa mukaan.
Mielestäni kumpikin paikka saisi olla olemassa se antaa vaihtoehdon valita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu