Kiva on asua vihreässä keitaassa. Onko muka Mannerheimtiellä viihtyisää? Kokeilun arvoista toki. Keitaassa on rauha ja syke pysyy nautinnollisena ja ikä siedetävänä. Asua pitää puussa, puulla, metsässä, puoliksi maassa, vedessä, veden päällä, luomusti. Sitä varten tarvitaan joko maanalainen, mikä olisi samanlaista kuin päänahan alla kutisi asukkaita tai tiedemiesten olisi jo aika yleistää heidän keksimiään lentäviä lautasiaan. Ufot jo ovat aikoja sitten kertoneet lautasen reseptin. Oikeastaan herra Hitler aloitti hankkeen, mutta Nasa ja Esa ja Baikanur ovat jatkaneet. Kysykää salaisen palvelun työntekijöiltä.
Nyt kyllä olisi jo aika kertoa ja tuoda uutta teknologiaa. Kallista se on. Ja epävarmaa. Pitää siis lopettaa sotimisen ja olla hiljaa hetken, että Ufot korjaisivat ihmisten virheet ja neuvoisivat eteenpäin. Lisäksi pitää, ainkin urpojen, rukoilla tiedemiesneroja täydentämään puuttuvat osat.
Lautasella pääse turvallisesti 360 asteetta lentoon. Pitää olla luontoystävällistä ja turvallista. Mutta olen aika luonnon kannalta muuten. Tätä kutsutaan Perhe yhteiskunnaksi. Sitä, että koko perhe asuu yhdessä ja on aivan kotona alusta loppuun ja osaa hoitaa kaikki mitä täydelliseen Elämään kuuluu: 1) keskuslähetys tietokone, jonka kautta opitaan ja pidetään yhteyttä Kosmokseen. Usan avaruushallinnolla oli jo humanoideja ja Neuvostoliitolla ehkä. Telepatialla voi keskustella kanssa. 2) Lääketieteellinen Säekone, jolla muuttamalla säeitä, sillä kaikki materiasta henkeen on säettä, energiaa, jonka taajuuden ymmärtämisellä pääsee sen ytimeen. Oikeastaan Kosminen Evoluutio on aika samanlainen Ufoilla, ihmisillä, dinoilla ym. Perustotuudet ymmärtämällä voi jo Säestää kaikki sairaudet ihan omatoimisesti kotoa käsin keskustietokoneen välityksellä. Iskät olisivat töissä tämän yhteyden kautta. 3) Lentävä lautanen jokaiselle oma, että lapsetkin osaavat lentää sitä 4) Omavaraisuu tarkoittaa sitä, että perhe itse tuottaa ruokaa aina minne meneekin ruukuissa, pihoissa, tarhoissa ym, maukasta kasvisruokaa ja kosmista herkkua, paljon salaattia ja hedelmiä. 5) Perheen päätehtävä kuten kaikilla elävillä ylipäätänsä tarkoituksena on Vastuun otto. Perhe itse opiskelee mitä on elämä ja ottaa Vastuuta yhdessä. Muu tarvittava hoituu tietokoneen välityksellä, paitsi kaverien tapaaminen.
Vähän Modernimpi malli, mitä nyt voi aiheuttaa on se, että lapsia voi ottaa työpaikkoihin. Töissä äidit saisivat pitää lapsiaan, samaan tapaan kuin näin eräässä valokuvassa EU:n kokouksessa äidin, jolla oli vauva mukana. Se oli aivan tulevaisuutta jo nyt se. Mahtavaa!! Rohkeat äidit ovat Maailmamme pelastajat. Näin sitä pitää tehdä ja siten sodilta vältytään. Lapsia ei saa erottaa vanhemmiltaan, vaan ihmisten on opittava Vastuun Otto eli sitä, että toista ei saa vahingoittaa yhtään edes pahalla silmällä. Siten rauha laskeutuu. Autot pitää poistaa maan alle ja puita pitää kasvattaa niiden oikeaan kokoon aivan keskustassa. Taloista tehdä avaria vihreitä keitaita ja yhteiskunnan aivan maksuttoman kaikessa, mutta jotenkin sitä pitää tehdä velvollisuudetkin: logistiikka, ruoan tuotanto...Jokainen ihminen on synnytetty, horoskooppi opin mukaan, henelle luonteenomaiseen tehtävään, niinpä kaikki mitä ihmisen täytyy tehdä on ottaa se kutsumus käyttöön ja kaikki järjestyy. Globalisaatiovaltio on kuin yksi koti ja ihminen on kuin yksi perhe. Eläimiä ei kannata syödä, koska niitä koskee. Ja jos joku on vihainen, niin hänen pitää kävellä, pyöräillä, kertoa toiselle ihmiselle ym, mitä henelle kuuluu. Varmasti sellaisia yhteiskuntia on olemassa, jossa viha on rikostettu.
Jos ihminen mielii synnyttää aivan kohdusta, niin pitää elää maapallolla. Pelkään itse sitä, että jos Lentävä lautanen saapuu kuvaan, niin miten ihmisen seksuaalisuudelle käy? Onko painovoima ja sukupuoli sidoksissa?
Tulevaisuus Perheessä - Aina
69
150
Vastaukset
- Mr.A.Bird
2000 luvulla kaikki lapset ovat Rainbowlapsia. Heidän auransa on kaikkiväristä kuin sateenkaari. Rainbow eli sateenkaari ei tarkoita homo lapsia. Ei suinkaan, hyvät, lasten tietämättömät mutta hyvää tarkoittavat suojelijat. Sateenkaari tarkoitta sitä, että ihmiset ovat tasavartaisia ja yhtä rodusta, iästä, seksuaalisuudesta, yhteiskunta asemasta huolimatta. Ihmiset ovat yhtä.
Sielu voi olla nuorta tai vanhaa, maanpäällistä tai avaruudelta tullutta, mutta keho on suhteellisen maanpäällistä.
2000 luvulla syntyneet lapset ovat iloisia, tulevat kaikkien kanssa toimeen, ovat rauhallisia, elämän positiivisia, omaavat sellaista tietoa, mitä heidän vanhempansa eivät tiedä, siis ihan kosmista tietoisuutta, he ovat jumalien sanan saattajaa. Lapset opettavat vanhempiaan, eikä vanhemmat heitä. Tässä on ero. Aikuisen pitää muistaa se koko elämä, joka on yhtä nopeata ja katoavaista kuin ohikiitävä nuoruus. Lapsia pitää synnyttää ja kun se on tehty, aikuinen on vapaa ja onnellinen ja valmist antamaan kapulan seuraavalle. Tätä on elämää. Antakaa hyvät aikuiset jo kapulanne eteenpäin, älkää pitäköö liian kauan itsellään vaan synnyttäkää lapsia paljon. Elämä ei odota eikä kysy, elämä tuo ja ottaa.
Lapset haluavat olla vanhempien kanssa. En tuntisi yhtään lastan, joka onnellisuuttaan haluaisi hyvästellä vanhempansa. Byrokratia hyvästelee kaikkia, koska odotaa pitää pitkään, mutta lapsi ei odota ketään vaan kasvaa aikuiseksi.
Rakastakaa vanhempia, hyvät borokraatit yhtä paljon kuin lapsia. Ja jos näin ei tapahdu, niin Rainbow lapset muuttavat teitä sisältäpäin ja koko yhteiskuntaa samassa. Heillä kun on yliluonnolliset kyvyt ja vielä sellaiset, mitä meillä aikuisilla ole olemassa.
Ei saa mennä töihin. Äiti ja Isä eivät menee. Kotona pitää olla, jos haluaa kasvattaa tasapainoisia lapsia. Luonto heimoillakin onnellisuus on heimonsa kotona aivan alasti ja yksinkertaisesti. Jos heillä olisi tietokone, he olisivat jo aivan korkesti koulutettuja, kuten mekin. Lentävä lautanen päälle ja a'vot!
Luonto on kaiken ydin. Kauniskin se on. Kiireessä sitä huostetaankin toisiaan.
Seuraava Rainbow Gathering on Latviassa kesällä. Teretulemast kaikki lasten suojelijat. Rainbow Gatheringissä kasvatetaan ihmisten vastuun tuntoa Luonto Maa Äitiä kohtaan, sillä se on yhtä Pyhää kuin on ihminen. Lauletaan aivan samalla tavalla kuin kirkossa ja tanssitaan, syödään. Siellä on paljon lapsia, jos teitä kiinnostaa. Juhla on kesällä 2015. Bussilla sitä ajaakin. Onko kellään bussia lainaan? - Mr.A.Bird
En tiedä. Hölmöä, että aikuinen suojelija tietää, että lapsi kaipaa vanhempaansa, koska itkee ja pyytää takaisin, mutta ei suojelija päästä lastaan. Oma sydämmeni ainakin paukahtaisi tyhjäksi aivan puhki. Se teki jo nyt.
Vanhempi itkee, lapsi itkee. Mutta byrokraatiassa on käytäntö. Paperit ovat kauniissa pinossa, mutta allekirjoitus puuttuu ja ihminen on vapaa. Kuinka paljon puuttuukin olla vapaa?
Ei ei ei. Rainbow on VOIMAA. Minä rukoilen sitä. Jos lapseni ei palaa nyt, niin minä pyydän ihan sikana JUMALAA, että hän tekisi lapsestani lentävän ikuisen vapaan tulemaan ja menemään, olemaan hän, kuka hän ikinä tahtoo olla, onnellisen, kauniin, täydellisen, vapaan. Tätä ei voita mikään. - A.B
Jos en pääse luoksesi, niin sinä olet sinä
Äiti synnytti sinua ja sinä olet Maan lapsi
joka on vapaa olemaan oma itse
Äiti kaipaa sinua, Hän, joka kantoi sinua kivussa
Olet hänen lapsensa.
Äiti maa on sinun koti, jossa vapaa sielu
voi riemuita ja elää vapauttaan.- A.B
Kuka hemmetti saatana on keksinyt byrokratian, kuka saatana on keksinyt oikeuslaitoksen, kuka saatana on keksinyt antaa lapsia lasten tarhoihin, kouluihin, pois kotoaa, toisille ihmisille hoidettavakseen, joilla ei ole mitään kontaktia lapsiin, koska eivät ole heidän vanhempiaan!?
- baubau
Kuka saatana on antanut luvan juopoille ja kaikin puolin holtittomille ihmisille hankkia lapsia? Eivät pysty millään tasolla huolehtimaan lapsistaan, biologisesta vanhemmuudesta huolimatta.
- boubou
Oletko sinä kysynyt lupaa joltakin? Ei aivan täysillä näytä menevän sinullakaan!
- kadunlapsi
Ei tuo elämäntapa nyt ihan kaikille sovi. Varmaan vaikea saada lapsi takaisin, jos on huostattu, kun tuollaisa ajatuksia revittelee.
- Mr.AB
Ihmisellä on oikeus kertoa mielipiteensä ja sosiaalitoimistolla on oikeus rangaista häntä? Rangaista koska olla töissä virastotalossa kannattaa. Saa ison palkan ja epäreilua oikeutusta harrastaa moraalitonta ihmisyyden hajottamista. Jos te uhoatte vanhempia, varsinkin biovahnempi sivuilla, niin ollaan kusessa Suomalainen lapsikasvatus.
Kertokaan kuinka suuri prosentti omasta lapsistani kuuluu valtiolle? Mikä on valtion osuus lapsessani, jotta tiedän. Rokotteet, koulut, lastentarhat, pakkoruoat, pakkoleikit, pakkotädit, pakkohoidot, pakkoopiskelu...Onko se suurin osa mitä lapsiin tulee? Mitä järkeä tehdä lapsia? - Mr.A.B
Mr.AB kirjoitti:
Ihmisellä on oikeus kertoa mielipiteensä ja sosiaalitoimistolla on oikeus rangaista häntä? Rangaista koska olla töissä virastotalossa kannattaa. Saa ison palkan ja epäreilua oikeutusta harrastaa moraalitonta ihmisyyden hajottamista. Jos te uhoatte vanhempia, varsinkin biovahnempi sivuilla, niin ollaan kusessa Suomalainen lapsikasvatus.
Kertokaan kuinka suuri prosentti omasta lapsistani kuuluu valtiolle? Mikä on valtion osuus lapsessani, jotta tiedän. Rokotteet, koulut, lastentarhat, pakkoruoat, pakkoleikit, pakkotädit, pakkohoidot, pakkoopiskelu...Onko se suurin osa mitä lapsiin tulee? Mitä järkeä tehdä lapsia?Minä en puutu sinun lastenhoitoosi, koska lapsi on sinun. Mutta älä sinä puutu minun perheeni asioihin. Tämä viesti ei mene perille sosiaalitoimistolle. Tämä tarkoita sitä, että valtiolla on ylisuuri rooli. Valtio hoitaa sellasita, mitä ei voi enää kutsua terveeksi. Vihastuttaa sosiaalitoimiston varmuus, jolla he käsittelevät toisten lapsia. Millä oikeutuksella heillä on oikeus olla parempia kuin perheen isä, sillä he näkevät perheen isää ja jo heti ottavat pehren lasta hoidettavakseen. Tällä asenteella isä voi potkaistakin pari sosiaaliämmää. Syy ei ole isän väkivaltaisuudessa, vaan siinä kuin isään suhtaudutaan heti alkuun. Millä oikeudella sosiaalitäti puuttuu perheen sisäisiin asioihin? Silläkö että itse on aika erilainen persoonana, äitinä, naisena? Entä jos perhe on ulkomaalainen, niin pitääkö perheen yrittää olla väkivaltaisesti suomalainen, jotta sosiaalitoimisto ymmärtää perheen sisäistä elämää. Kukaan suomalainen, joka on elänyt ainoastaan suomessa, pystyy koskaan ymmärtää ulkomaalaista perhettä, puuttumatta ja rikkomatta perheen tasapainoa. Tätä Suomi ei tunnusta, mutta pian, toivottavasti, siitä tulee rikollista puuhaa - puuttua toisten asioihin. Byrokratia on pitkä ja perheen rikkoutuminen on aika varmaa. Kukaan viranomainen tee päätöstä ilman hyväksyntää, kirjallisia päätelmiä, vaikka eivät edes nähneetkään lasta ja vanhempaa. Rikollista heti alkuun. Sitten kun ongelmat kasaantuvat, joku kärsii ym, niin ollaan syvemmällä missä oltiin. Tätä on rikollista puuttumista, jonka syynä voi olla aivan muut syyt kuin on tervellistä lapselle itselleen ja perheelle. Vanhemmat ovat tyhmiä, että suostuvat tähän. Heillä ei ole valinnan varaa. Näin valtio on rakennettu. Vihan päälle. Vihaa valtiota kohtaan. Lapset ja perhe ovat kaiken alku. Rikottu alku tuo tuhoa koko elämäksi. Tämä tuhoaa virkavalta itseään.
- Mr.A.B
Siinä se kun ihmiseltä odotetaan hiljaisuutta. Elämä on oikeudenmukainen epäilemättä, mutta täytyy muistaa elää sitä itse.
Valtio on elin ja aika iso sellainen. Kun koko kasvaa, niin odottamisesta voi tulla elinikäinen juttu. Sen tajuaa vasta kuoleman vuoteella.
Miksi ei rangaista heitä, jotka vasikoivat toisista syyttä. Suomessa vasikointi on erittäin herkässä. Vasikoidaan kaikesta. Jos on vähän erilaisuutta, niin valtiolle pitää kertoa. Kun prosessi alkaa ja perheestä tulee maali, niin sitä voi vaikka kupsahtaa välillä, eikä kukaan edes pane vastaan. Toki, jos kala rimpuilee kovemmin verkossa - enemmän siihen joutuu. Mutta kun kala joutui kerran verkkoon, niin kaikki, mitä kalasta on jäljellä on vain ruoto. Tätä kutsutaan tehostetuksia valvonnaksi.
Suomessa kansalaisaktiivisuus on alhainen.
En ymmärrä perhepolitiikkaa. Mielestäni Suomessa ei kannata tehdä lapsia, eikä pitää perhettä. Nykyisellä periaatteella myös pettäminen on oikeutettua (pettämis ja deittisivustot), eikä kukaan edes välitä. Eroaminen on helppoa ja lapsista ei tarvitse edes pitää huoltaa.
Mielestäni Suomessa Äiteys on aika kateissa. Kuka nainen voi sanoa olevansa hyvä äiti, jos vie lapset isältään, jos pettää, jättää lapset tarhoihin, jättää rintaruokinnan, tekee vain yhden lapsen, eroaa, tai on lapseton ja paljon muuta. Ihmeellistä että naiset itse ylläpitävät tätä valtiomallia. Miehelle ei ole tilaa siinä. Ehkä parempi näin, koska mies ei ehkä koskaan ole kuulunut koti-isään rooliin. Mies ei koskaan tuntenut lapsiaan. Veikkaan että nyt isät tuntevat lapsiaan menneitä aikoja vähemmän. Tämän mukaan mies voi harrastaa ja hänen pitää harrastaa irtosuhteita ja äpärälapsia ja olla niin kuin "mies on".
Mitä järkeä on yrittää olla isä, jos jokaisella on oikeutta vasikoida jostakin, mistä heillä ei ole tietoa, eikä ymmärrystäkään usein. Tehkää nyt se yliopisto tutkimus, jossa todettaan, ketkä vasikoivat. Ovatko he yksineläjää, vanhuksia ja lapsettomia bimboja. He rikkovat perheitä, eikä se ole rangaistavissa mitenkään, kuten sekään, että pettää aviopuolisoaan. Vapaa ja hullu yhteiskunta. Kirkkoämmät siellä nuoruutensa tiukkapipoina rukoilleina jättivät lasten teko väliin ja vanhuuden päivinä rupesivat vaatimaan takaisin jotakin, mistä heillä ei ole hajuakaan. Siat. Tätä kutsutaan lapsivarkaudeksi.
Ydinperheessä on vain isä, äiti ja lapset. Vika ei ole perheen, vaan yhteiskunnan, jossa aikaa ja voimaa ei ole työssä käyntiin, lasten hoitoon, talolinnan rakentamiseen, ulkomaan matkoihin. Tajua se nyt, nainen, äläkä vaadi liikoja. Ja jos sosiaalitoimet varastavat lapsia, niin eipäs ole perheestä mitään jäljellä. Kuka voi sanoa olevansa parempi vanhempi lapselle kuin oma venhempi!? Kuka jaksaisi hoitaa parempi kuin oma vanhempi!? Tehän rikotte kaikki. Niin meille kävi ja käy. Tätä on nykyperhemalli. Jokaisella on oikeus toisten lapsiin, ottaa, viedä, käskeä. Jos minä vien rikkaan pomon, poliitikon lapsen, sehän sekoaa ja minä saan rangaistuksen. Epäreilua. Siksi kansalaisaktiivisuuden pitää kasvaa. Pohjolassa ei ole perhekulttuuria, koska sehän kaatui jo aikoja sitten kun muutettin kaupunkeihin. Nytkö on tullut aika varastaa toisten lapsia? Tällä menolla kaikkia lapsia voisi kasvattaa erillään, ottaa pois synnytysvaiheessa. Kuka haluaa synnyttää sairaalassa, jossa kontrolli on tiukkaa ja "sosiaaliapu" herkässä. Lääkärit tappavat saman verran kuin lääkitsevät. Jos sanoo, että lääkärit ovat virheettömiä, niin alkaa nauraa. Lääkärit eivät julkaisee omia tietojaan ja tilastojaan, mutta viranomaisella on oikeus puuttua perheen sisäisiin asioihin. Eikös ole liikaa vaadittua? Onko muka lääkäreillä paljon lapsia? Jokainen vaatii, eikä suomalaisuuteen kuuluu yhtään jättää väliin, huomioitta. Vasikointi ja syyttely on herkässä, varsinkin muotoa "minä kerron valtiolle". Kukaan ei tule, eikä sano suoraan, mistä hän ei pidä, jotta perhe voi tajuta ja olla eril tavalla, jos on tarvetta, mutta kyseinen vasikka vasikoi sosiaalitoimistolle, jonka kierre on aika masentavaa. Tavallinen kansalainen ei voi tehdä paljoakaan virkavallalle. Eikös ole epäreilua?
Nykyaika ei tiedä yhtään mitään, mikä on toimiva perhemalli. Valtio antaa rahaa, mutta vie suuremman osan, mitä antaa. Samassa valtio ei anna kansalaisen pyytämää vapautta olla vapaa, jos hän haluaa, vaan valtio puuttuu koko ajan. Puuttumiset ovat niin tyhmiä ja tyhjänpäiväisiä, että hävettää. Ne johtuvat suomalaisten tyhmyydestä ja äitiyden puutteesta ja yksinäisyydestä. Kukaan ei saa olla onnellinen perheen jäsen. Perhettä pitää rikkoa palasiksi, silloin naapurit, suku, sosiaalitoimisto, koulu, päiväkoti leppyy. Tällä vauhdilla, kuten sanoin, päästään moraalittomuuteen. Minä vihainen mies harrastan irtosuhteita, juon, olen työtön, vitutan kaikkia. Perhe on elämän ydin. Jos perhe on rikki, niin kaikki on rikki. Yhteiskunta ei tajuaa sitä. Yhteiskunta on nuori. Kärsitään sitten yhdessä, kun tähän on menty, vai mitä? Vai löytyykö lisää vastuullisia ihmisiä, kun tyhmiä on liikaa. - Mr.A.B
Valtio ei ottanut pakolaisia kuin vain vähän. Naurettiin Ruotsin innolle ottaa pakolaisia, mutta jäätiin nyt Suomessa tappiolle. Se pieni määrä ulkomaalaisia Suomessa alkaa tukehtua, varsinkin Pohjoisessa, varsinkin Maailmankriisin aikana ja väkivallan lietsomana. Onko syy ulkomaalaisissa lapsissa? Kun joku vanha natsiukki syyttää nuorta ulkomaalaista kaikesta? Pohjoisessa on erittäin paljon rasismiä ja aika moni lasten suojelu terve syntyy tästä. Itse vasikat eivät mitenkään lain mukaan syyllistyy mihinkään. Ulkomaalaisen kannattaa paeta pois, jos valtio ei tajuaa sitä. Globalisaatiossa kannattaa olla erilaisuutta, muuten maa ei pärjää ja taantuu. Ajatelkaa ensin suomalaiset, miksi olette vihaisia ulkomaalaisille. Ovatko syynne siinä, että teillä on vaikeaa, eikä siinä, että ulkomaalainen perhe on paha?
Miksi pidätte yhteiskuntamallia parhaana maailmassa? Millä oikeudella. Globalisaatio on yhteistyö ja ruoka kaupassa, tuontitavarat, kulttuuri, tiede, taide ovat tuontitavaraa. Mitä on suomalaisuus teille? Historiakirja? Kaikki on tuontitavaraa ja Globaalitalous on yhteistyötä, muuten Suomi olisi asumiskelvoton kauan sitten. Suomalaisilla ei ole oikeutta rikkoa ulkomaalaista perhettä, sillä se on rikos. Suomessa on ihmisoikeusrikkomuksia paljon. Jokaisen pitää matkustaa ulkomailla, että ymmärtää mitä on tekemässä ja mitä on suomalainen, muuten tänne kukaan halua tulla. Maaseudulla on vain kuolevia vanhuksia. He ovat edelleen niin vihaisia kaikelle, mutta unohtavat, että heidät hoitavat afrikkalaiset, filippiiniläiset. Jos tähän lisätään rasismi ja vihaa, niin mitä tapahtuu? Hävetkää! - Mr.A.B
Ulkomaalaisilla on erittäin paljon annettavaa. Suomalainen ei halua tunnustaa sitä. Tähän asti suomalainen on yrittänyt pärjätä itse. Se ei kanna kauan, sillä syy ei ole ulkomaalaisissa vaan ajassa missä elämme. Kaikki sekoittuu. Älkää siten tehköö väkivaltaa ulkomaalaisille, ellei tahdotte vaikeuttaa kaikkea. Hyväksy, suomalainen muutoksen ja elä rauhassa, muuten jokaista tulee koskemaan kamalasti.
Huostanotto on rikos. Sitä ei voi mitenkään perustella. Suomalainen voi tietää suomalaisen asioista paremmin, mutta ulkmaalaisen kohdalla kaikki ei ole selvää. Älkää huostaanottako, vaan ottakaa lisää ulkomaalaisia paljon Suomeen ja asia ratkeaa itsestään, muuten sosiaalitoimi jankuttaa samoja 20 vuoden takaisia pakolaisia siihen pisteeseen ja kaikki ovat työttömiä. Antakaa rauhaa. Puuttukaa omiin vasikoihinne, työntäkää omena suuhun.
Vihloo monesti sosiaalitädin into olla valtias penskani kohdalla. Millä oikeudella? OIkeuslaitoksen oikeus olla huoltajaa penskani kohdalla. Millä oikeudella? Lapsi itkee isää ja äitiä. Kun lapsi lopettaa uuvuttaman taistelun jälkeen, eikä tunnusta enää vanhempiaan, niin sossu on tyytyväinen, että sopeutuihan se lapsi vihdoinkin. Tiedättekö miltä se tuntuu minusta? Sama jos tappaisin oman lapseni. Mutta jos teen jotakin lapseni hyväksi, niin poliisi puuttuu peliin. Mitä järkeä kaikella? - Mr.A.B
Huostaanottoon kuuluu poliittisuus. Se on pelottavaa. Poliittinen huostaanotto on valtion sanelema, mutta sosiaalityöntekijä tekeytyy muuksi. Varmaan samoista huostaan otetuista lapsista tulee palkkamurhaaja ja vankilareissaajaa.
- mr.a.b
Hippie aatteessa ihanteena on Rauha, Rakkaus, Kansainvälisyys. Se on paljon enemmän, mitä yksi pohjoismaalainen voi ymmärtää. Se on isoa käytäntöä, mitä tapahtuu Maailmanlaajuisesti. Se miksi Meksikolaisella pakolaisella on tietty elämän muoto Usassa on aika elämästä kumpuavaa, tarpeesta. Tai se, miksi turkkilaisella pizzerian pitäjällä on tietty tapa olla olemassa, johtuu siitä, että hän sopeutuu suomalaisuuteen. Hippie aate on harvojen oikeus, koska kansat eivät ole vielä niin sekoittuneita, mitä voi ajatella. On helppoa olla sekoittunut ruotsalaiseen tai venäläiseen, mutta ei ole helppoa olla sekoittunut afrikkalaiseen tai amerikkalaiseen. Hippie aate on aika yleismaallista ja sen ytimenä on Rakkaus. Kirrkoäideillä opit ovat oikeat, mutta heiltä puuttuu toteutusmahdollisuus. Pitää naida afrikkalaista ensin
- Mr.A.B
Naiset ovat etuasemassa, sillä niiden sosiaalinen uteliaisuus on vahvaa. He naivat ulkomaalaisia ja kansa sekoittuu. Tuskin suomalaisuus häviää, mutta täydentyy toki. Ruotsalaiset ovat sekoittuneita (historiallinen anglosaksinen muutto), venäläiset ovat sekoittuneita, sillä Siberiasta, Euroopasta ja Aasiasta on tullut runsaasti väkeä. Mutta Suomi on aika yhtenäinen vielä pitkään. Toivon, että talous kestää, sillä kansainväliseen praktiikkaan politiikasta urheiluun täytyy olla kansainvälistä tuntemusta, mitä saavutetaan paremmin siten, että on itse ulkomaalainen ja vaikeammin siten, että kirjaopiskellaan 10 vuotta. Mennään siis ulkomaille oppimaan.
Tämä on tendenssi, jota on vaikea pysäyttää. Venäjän kriisi on väliaikainen, mutta Globalismi jatkuu. - Mr.A.B
Jos narttuni eroaa, niin nain afrikkalaisen. Onko ehdokkaita?
- Mr.A.B
Ero ja lasten suojelu kaava - toimeton tyhmä naapuri alkaa viihdykkeeksi pottuilla perheelle. Tilanne vie siihen, että mennään lasten suojeluun. Kun ja jos perheeseen olis itulossa uusi lapsi ja raskausiaika menee vikaan vaikeissa sosiaalisissa olosuhteissa, ja äidithän tekevät lapsia syystä, että he ovat ihmisiä, eikä siksi, että valtio sanoo tai äiti sanoo, vaan siksi että ihmisen eloon kuuluu lasten teko, niinpä kun sitten synnytysvaiheessa lääkäri käskee ja alistaa naista keisarileikkaukseen ja kaikki menee pieleen, niin äidillä ei ole paljon mitään muuta kuin luovuttaa ja hävitä.
Ongelmat kasaantuvat, eivätkä kukaan ole vastuussa, lääkäri, joka ei oikein uskonut vahempia, eikä naapuri, joka vähän välittää, koska on egoisti ja yksinäinen hullu, eikä sosiaalitoimisto, jolle on ihan sama mitä sanoo eikä kukaan muukaan. Ero jotenkin alkaa sointua luonnolliselta ja kaikki mitä siitä seuraa.- angbird
Etelä-Savon sotilastukikohdasta alkoi paniikki, kun yksi sylkäisi päin naamaa ja toinen ja kolmas, kunnes tyhjästä syntyi kokonainen vihan verkko, samalla tavalla kuin arabien naisen joukkokivitys. Mitään syytä ei ollut havaittavissa, paitsi se, että kaikki kertoivat henkilön olevan paha. Ei siihen paljoa tarvita, kunhan saa sylkäistä toista ja näyttää hampaansa. Suomen oikeuslaitoksessa ei ole mitään oikeutta. Sitä ei kannata odottaa, vaikka haluaisin. Toista ihmistä ei voi tietää, jokainen on erilainen. Ei voi ymmärtää, elle rakenna alusta ja jos rakentaa alusta, pitää rikkoa voimassa olevaa. Tämä on raiskausta.
Ihmisillä on omituinen tapa lyödä kunnes henkilö ei jaksa enää. Ihmisille pitää näyttää täyttä alistumisen merkkiä, silloin heille syntyy myötätunto. Lasten kanssa asia on kauhea. En tiedä kuinka lasten suojelija uskaltaa katsoa itseään peilistä. Se on ala, joka ei anna anteeksi. En tiedä muita vanhempia, mutta minä tahdon lapseni. Minä en tahdo jättää lapseni. Minä olen uhri. Sosiaalikeskus otti pois lain uhalla minulta oikeuden perheeseen, vaikka tämä oikeus on väkivaltaa. Sellaista ei ole olemassa. Ampukaa minua mieluummin, sossut! Kuin vedotkaa poliisin ja lakiin. Suomessa ei ole oikeutta ulkomaalaiselle, köyhälle, erilaiselle ja lapselle. Suomessa on täysi ymmärtämättömyys. Älkää kukaan asuko Pohjoisessa. Älköön kukaan kutsuko poliiisit ja sosiaalitoimistot. Ei kannata. Valmistaudu että lastasi tuhotaan jo pienenä. En tiedä kuinka muut vanhemmat selviytyvät. Kun sosiaalityöntekijä näkee kuinka lapsi huutaa isää, hän ei koskaan soita isälle, eikä koskaan salli hänen tulla, mutta hän antaa lapselle mielenterveyslääkkeen, koska on väsynyt itse lapsen hoitoon. Uusi työvuorotyöntekijä uusilla voimilla tulee ja alistaa, samalla tavalla kuin alistetaan hevosta vähä vähältä kunnes lapsi väsähtää. Tätä on lasten suojelua. Älkää kertoko, että laitoksessa ei ole väkivaltaa ja väärinkäyttöä. Vihani ei laannu koskaan. - angrybirdynen
Suomessa ei puhu kukaan. Pohjoisen pienellä paikkakunnalla vihaa saa niskaan erilainen ihminen. Suomessa pienillä paikkakunnilla yksi kylä on yksi suku. Ulkopuolisia ei suvaita. En tiedä kuinka ulkomaalaiset asuvat pikkukylissä, jos asuvat. Rovaniemellä, Kemijärvellä, Oulussa, Kajaanissa, Joensuussa...pizzatyöntekijät, kiinalaiset, venäläiset, kurdit, afrikkalaiset. Jos erilainen joutuu silmätikuksi, eikä hänen tarvitse edes olla paha, syyksi riittää erilaisuus, niin peli on menetetty. Kylä lyö kunnes ihminen pakenee. Erilaisella ihmisellä ei ole puolustus mahdollisuutta, sillä hänellä ei ole tukijoita. Sellainen tilanne on Ihmisoikeuksia rikkova.
Ukrainan kriisin aikana Supo on tarkistanut aika monia ulkomaalaisia ja suomalaisia. Valtio rikkoi metsäläisiä, hippieitä, taiteilijoita, erilaisia ihmisiä, heikossa asemassa olevia. Pääkaupunkiseutu nauttii yhä vapaudesta, mutta Pohjoinen on asia erikseen. Ulkomaalaisen ei sovi sanoa ääneen asioita. Suomessa ei ole yksityisomistusta. Kaikki on valtion. Miten saa korkeassa virka-asemassa olevan ymmärtävän, että hän tekee väärin. Onko hän oikeudenmukainen toimija, virkansa ansainu, korkeasti koulutettu? Jotta osaisi ottaa reilun päätöksen. Onko hänellä maailmanlaajuista näkemystä ja rohkeutta uskoa erilaisuuteen, vai sortuuko hän halpaan massamurhaan? - angrybirdinen
Psykologit kertovat että melkein kaikki ihmiset ovat diagnosoitavissa. Että jokainen on jossakin määrin hullu, erilainen, outo, sopimaton, vaarallinen. Harvemmin psykologit puhuvat itsestään. On turha syyttää köyhää ihmistä psyyken ongelmista, jos valtio ei anna työtä, jos valtiosta puuttuu vanhempianpalkkaa ja perheen tuki rajoittuu ylimalkaisesti buranaan tai perusvoiteeseen. Lääkärille luonnon arvot ovat tuntemattomia siihen pisteeseen, että ajattelen ovatko he ihmisiä. Jos ei ole mahdollisuutta vaihtoehtoon ja oppositioon, niin valtion vallasta tulee pakkovalta. Jos luonto, eko arvot ovat sorrettuja kuten on mahdollisesti voinut tapahtua salaisissa kokouksissa, että eko ihmisiä pitää rajoittaa, niin tärkä osa ihmisyyteen kuuluvaa ja luonnollista, sen praktiikan puutteesta johtuvaa, voi aiheuttaa vääristynyttä ihmiskuvaa. Ihminen on tunteellinen ja heikko, joka kaipaa rauhaa ja rakkautta. Ihminen ei ole kone. eikä ikuinen. Rikottu ihminen tekee toiset rikkinäisiksi. Perhe on pehmeä arvoinen. Perhe on välittämistä, rauhaa, rakkautta, myötätuntoa, huolenpitoa, yhdessäoloa. Tätä ovat pehmeät arvot. Ei ole äidin syytä, että yhteiskunta on niin vaikeaa, jota ei yhdenkään elämän aikana pysty opiskelemaan valmiiksi. Poliitikoilla äidin tuki ei ole palkka, vaan se on pientä tukea, joka ei riitä. Jos poliitikko järjestäisi niille äideille, jotka tahtovat kunnon työläisen palkkausta, niin äidit olisivat iloisempia synnyttää lisää lapsia ja elää normaalia perhe elämää. Kyse ei ole etuoikeudesta, sillä on paljon toisenlaisia naisia, jotka horoskooppi opin mukaan, eivät haluaa tehdä lapsia koskaan, tai tekevät vain tietyissä olosuhteissa, eivätkä he välttämättä ole parhaita mahdollisia äitejäkään, sillä luonto on luonnollisesti tarjonnut heille joitakin muita vahvoja mahdollisuuksia esim. kova urheilija, seikkailija, poliitikko ym. Kovat arvot vastaan pehmeät arvot pitää opiskella ja tiedostaa, lukeaa horoskooppi, joka on ikivanha oppi ja perustuu planeettojen liikkeisiin. Pehmeitä arvoja pitää tukea lisää, koska harvemmin pehmeät arvot jaksavat puhua puolestaan lisää oikeuksia. Kovat arvot vaatimalla vaativat, mutta tasapainon kannalta väkivalta ja huutaminen ei ole eduksi. Ennen kuin valtio ei hoksaa, että ihmisten erilaisuus johtuu siitä, että toiset ovat luonnostaan vain erilaisia, eikä tätä erilaisuutta voi lääketieteellisesti muuttaa mitenkään, eikä erilaisuus ole rangaistavaa, kuten joku ylpeä haavoittunut sosiaalityöntekijä saattaa olettaa, koska haluaa olla tarpeeksi hyvä hoitaja vieraalle lapselle. Kuten sanoin, elämää pitää elää. Pitää elää omaa elämäänsä eikä toisten. Mitä haluaisitte tehdä isona? Kysymys joka ei laannut koskaan. Kun ihmiskunta osavat selittää itselleen miksi ihmiset ovat erilaisia, niin ihmiset osaavat jättää näennäiset ongelmat väliin, sillä ne eivät ole ongelmia, vaan normaalia PERHEARKEA ja perhe-elämää. Suomessa lyömättömyys linja on todellisuudessa yliampuva ihanne. Yksi totuus on se, että mies on poikkeuksellisesti syyllinen. Hauskaa päivää! Minä sanon sossutädille. Jos perheessä on ongelmia ja riidellään, mikä on aika tavallista kaikissa perheissä ja jos tulosta ei synny ja mies jättää seksit väliin vaimonsa kanssa, kuten tietokirjoista voi olettaa, että tämä olisi perimmäinen ongelma - puhutaan seksiongelmista, vaikka pitää puhua lasten onnesta, niin päädytään että nainen alkaa valittaa tätä asiaa pahasti, vaikka mies juuri siitä syystä, että on riitoja ei jaksa kiinnostua mistään ja lähtee kävelylle. Jos halutaan ajatella lapsen etua, niin pitää lopettaa huutamista aina siellä, missä on lapsi. Huutaa voi erillään kahdestaan, mutta ei lapsen edessä. Tämä on lapsen edun mukaista. Perheet ovat aina asuneet perheenä. Nykyisin ilmestyy tyhjästä sosiaalitoimi ja vie lapsesi. Mitä ihmettä! Miksi? Siksi että miehellä on pahoja ongelmia töissä, siksi, että vaimo kärsii köyhyydestä ja maennuksesta!? Syitä voi löytää. Ehkä olennaisin syy on siinä, että sossutätien työkuva on varastaa lapsia. Eikös? Mitä muka muuta lasten suojelijat tekisivät muuta jos he ovat lasten suojelijoita? Älä puhu lasten suojelijalle autoilusta tai Dostojevskistä, mutta puhu suojelijalle lapsistasi, niin näet mitä tapahtuu. Kun kerran suojelija on kotisi nurkilla, niin älä ole ylevä eikä optimistinen, sillä kerran he kenkänsä työntävät väliin, niin samaa kenkää näet usein. Miestä vituttaa pikkusievyys. Nimi alle, lomakke sinne, auton avaimet tänne, au riverderchi mon ami'. Jos eläisimme rautakauden aikana, varmaan tappaisin yhden lasten suojelijan perheen illalliseksi. Ei me niitä turhaan tähden lapsia kasvatetaan, jotta Sauli Niinistö varastaisi lapsiamme.
- angrybirdinen
angbird kirjoitti:
Etelä-Savon sotilastukikohdasta alkoi paniikki, kun yksi sylkäisi päin naamaa ja toinen ja kolmas, kunnes tyhjästä syntyi kokonainen vihan verkko, samalla tavalla kuin arabien naisen joukkokivitys. Mitään syytä ei ollut havaittavissa, paitsi se, että kaikki kertoivat henkilön olevan paha. Ei siihen paljoa tarvita, kunhan saa sylkäistä toista ja näyttää hampaansa. Suomen oikeuslaitoksessa ei ole mitään oikeutta. Sitä ei kannata odottaa, vaikka haluaisin. Toista ihmistä ei voi tietää, jokainen on erilainen. Ei voi ymmärtää, elle rakenna alusta ja jos rakentaa alusta, pitää rikkoa voimassa olevaa. Tämä on raiskausta.
Ihmisillä on omituinen tapa lyödä kunnes henkilö ei jaksa enää. Ihmisille pitää näyttää täyttä alistumisen merkkiä, silloin heille syntyy myötätunto. Lasten kanssa asia on kauhea. En tiedä kuinka lasten suojelija uskaltaa katsoa itseään peilistä. Se on ala, joka ei anna anteeksi. En tiedä muita vanhempia, mutta minä tahdon lapseni. Minä en tahdo jättää lapseni. Minä olen uhri. Sosiaalikeskus otti pois lain uhalla minulta oikeuden perheeseen, vaikka tämä oikeus on väkivaltaa. Sellaista ei ole olemassa. Ampukaa minua mieluummin, sossut! Kuin vedotkaa poliisin ja lakiin. Suomessa ei ole oikeutta ulkomaalaiselle, köyhälle, erilaiselle ja lapselle. Suomessa on täysi ymmärtämättömyys. Älkää kukaan asuko Pohjoisessa. Älköön kukaan kutsuko poliiisit ja sosiaalitoimistot. Ei kannata. Valmistaudu että lastasi tuhotaan jo pienenä. En tiedä kuinka muut vanhemmat selviytyvät. Kun sosiaalityöntekijä näkee kuinka lapsi huutaa isää, hän ei koskaan soita isälle, eikä koskaan salli hänen tulla, mutta hän antaa lapselle mielenterveyslääkkeen, koska on väsynyt itse lapsen hoitoon. Uusi työvuorotyöntekijä uusilla voimilla tulee ja alistaa, samalla tavalla kuin alistetaan hevosta vähä vähältä kunnes lapsi väsähtää. Tätä on lasten suojelua. Älkää kertoko, että laitoksessa ei ole väkivaltaa ja väärinkäyttöä. Vihani ei laannu koskaan.Virhe: siis ei Etelä-Savon vaan Etelä-Pohjanmaan eräästä sotilastukikohdasta....
- mr.a.b
angbird kirjoitti:
Etelä-Savon sotilastukikohdasta alkoi paniikki, kun yksi sylkäisi päin naamaa ja toinen ja kolmas, kunnes tyhjästä syntyi kokonainen vihan verkko, samalla tavalla kuin arabien naisen joukkokivitys. Mitään syytä ei ollut havaittavissa, paitsi se, että kaikki kertoivat henkilön olevan paha. Ei siihen paljoa tarvita, kunhan saa sylkäistä toista ja näyttää hampaansa. Suomen oikeuslaitoksessa ei ole mitään oikeutta. Sitä ei kannata odottaa, vaikka haluaisin. Toista ihmistä ei voi tietää, jokainen on erilainen. Ei voi ymmärtää, elle rakenna alusta ja jos rakentaa alusta, pitää rikkoa voimassa olevaa. Tämä on raiskausta.
Ihmisillä on omituinen tapa lyödä kunnes henkilö ei jaksa enää. Ihmisille pitää näyttää täyttä alistumisen merkkiä, silloin heille syntyy myötätunto. Lasten kanssa asia on kauhea. En tiedä kuinka lasten suojelija uskaltaa katsoa itseään peilistä. Se on ala, joka ei anna anteeksi. En tiedä muita vanhempia, mutta minä tahdon lapseni. Minä en tahdo jättää lapseni. Minä olen uhri. Sosiaalikeskus otti pois lain uhalla minulta oikeuden perheeseen, vaikka tämä oikeus on väkivaltaa. Sellaista ei ole olemassa. Ampukaa minua mieluummin, sossut! Kuin vedotkaa poliisin ja lakiin. Suomessa ei ole oikeutta ulkomaalaiselle, köyhälle, erilaiselle ja lapselle. Suomessa on täysi ymmärtämättömyys. Älkää kukaan asuko Pohjoisessa. Älköön kukaan kutsuko poliiisit ja sosiaalitoimistot. Ei kannata. Valmistaudu että lastasi tuhotaan jo pienenä. En tiedä kuinka muut vanhemmat selviytyvät. Kun sosiaalityöntekijä näkee kuinka lapsi huutaa isää, hän ei koskaan soita isälle, eikä koskaan salli hänen tulla, mutta hän antaa lapselle mielenterveyslääkkeen, koska on väsynyt itse lapsen hoitoon. Uusi työvuorotyöntekijä uusilla voimilla tulee ja alistaa, samalla tavalla kuin alistetaan hevosta vähä vähältä kunnes lapsi väsähtää. Tätä on lasten suojelua. Älkää kertoko, että laitoksessa ei ole väkivaltaa ja väärinkäyttöä. Vihani ei laannu koskaan.siis ei etelä savo vaan etelä pohjanmaa
- angrybirdinen
Mielenterveys on Tabua. Kerran hankittu paperi on pitkäksi aikaa sinulle ikimuistoinen lahja, jota töllöttävät kaikki. Mielenterveydestä ei kannata puhua, eikä voi puhua ilman, että joku karttaa sinua. Tämä on Tabua. Kehitysmaissa, jossa sosiaalisuus on vahvempaa kuin Pohjolassa, on suurempi mahdollisuus parantua mielenterveyssairauksista. Intiassa valitaan perinteisen ja länsimaalaisen hoitojen välillä. Siellä joogaillaan, seurataan sosiaalista ohjelmaa, syödään Brahmia ja Aschwagandhaa ja opiskellaan ja muuta, mitä en tiedä. Fyysinen läheisyys on kanssa aika olennaista. Suomessa voi helposti jäädä tyhjiöön pillerikäyttäjäksi kymmeniksi vuosiksi, vaikka parannus tulee helpommin aktiiviselle liikkujalle kuin passiiviselle. Avainsana on sosiaalisuus. Postaisin osan vahempien päälle asetettua Tabua, että mielenterveyspotilas ei ole hyvä vanhempi. Todellisuudessa mielenterveysongelma syntyy lapsettomuudesta yhtä lailla. Ihminen masentuu jos kehon biologia ei saa oikeutusta. Miksi koulussa puhutaan matematiikasta, mutta ei puhuta rakkaudesta, eikö se kuuluu elämään? Opiskellaan niin paljon, että herätään sairaalasta ihan puhki. Sitten oivaltaa, että ai niin lasten teko unohtui. Turha syyttää valtiota pakottamisesta. Ihmisen pitää kuunnella itseään, kuka on. Kaupunki vie nuoruuden ja neitsyyden. Hälinässä paljon muuta samassa.
Monen vanhemmat pelastus ovat lapset. Perhe on oma yksikkönsä. He elävät toisilleen ja selviytyvät yhdessä. Tätä on perhe-elämää. Mitä on perhe, jos he eivät koskaan tapaa? Älköön lasten suojelija rikkoo perhettä hyvässä eikä pahassakaan. Jos suojelija haluaa tukea perhettä, niin tule kotiin siivoamaan, jos kiinnosta, puhumaan ystävänä, eikä vaarana, näin edistät perheen sosiaalistumista, mutta älä sosiaalitoimi, hyvä, varasta lapsiamme. Ei ne teidän ole.- Mr.A.B
Neuvostoaikana Stalinilla oli kiintiöt, kuinka paljon ihmisiä viedään vuodessa. Onko valtiolla samanlaista politiikassa?
Lokeroituneessa yhteiskunnassa kukaan ei ota vatsuuta, vaan vastaa suppeasti omasta työkuvasta. Jos alkuräjähdys - ilmianto - on tapahtunut pahan ihmisen koston ja ilkeyden takia, niin tuksin kukaan muu osaa tarkistaa alkusyytä. Perhettä pompotetaan kunnes rikotaan. Ketään ei saa syylliseksi, ketään ei voi rangaista kun puhutaan virkavallasta.
Miten sosiaalitoimi voi ottaa vastuun lapsista? Sosiaalitoimi valvoo kansalaista, mutta kuka valvoo sosiaalitoimea, jos heillä on vahva ryhmähuostajahenki ja kovin kova vihaisuus niitä kohtaan, jotka ovat heitä vastaan? Tämä asetelma ruokkii hyökkäys ja puolustus mekanismia, eikä siinä ole yhtään enää kyse lastensuojelusta vaan sodasta. Tämä ei ole lapsen edun mukaista.
Lapsi isossa ryhmässä ei ole persoona. Varsinkin pieni lapsi isossa vieraassa ryhmässä on hengensä uhalla selviytyjä. Valtinormi on joukko, se ei ole yksilö. Siksi joukkoon mahdutetaan vaikka minkälaisia lapsia, jotka eivät joukkoon sovi. Niitä mahdutetaan vain siksi, että on sellainen käytäntö. Käytäntöä on vaikeampi muuttaa, varsinkin yksilön kannalta. Lääkärille, hoitajalle lapsi/hoidokki on potilas, asiakas ja virkavalta ottaa oikeuden hoitaa.
- Mr.A.B
Lakiin nojautuen isältä on viety oikeus lapsiin, jos oikeudesta voi puhua, vaan lapsen oma isä on enemmän kuin pelkkä oikeus. Isälle luetaan syytteitä ja häntä testataan hänen omilla lapsillaan kuin apinaa, että miten isä reagoi erilaisiin tilanteisiin. Jos isä on väkivaltainen, niin hän kiihtyy, mikä on suomalaisittain erittäin negatiivista ja huostaanotettavaa. Jos isä on välinpäitämätön, niin sekin on merkki siitä, että isä laiminlyö velvollisuutensa. Jos isä alkaa hyväksi kanssakeskustelijaksi, niin rajat tulevat nopeasti vastaan, sillä sosiaalitoimiston ja vanhemmat intressit poikkeavat aikalailla toisistaan. Suurempi hyvyys kuin isän ja sosiaalitoimiston välinen kiista on se, että miettii, mikä on oikein. Terveellä järjellä voi vastata siihen, mikä on lapselle parempaa - oma perhe vai vieras pelottava vaarallinen ympäristö.
En voi puhua kaikista vanhemmista, vaan heidän on itse kirjoitettava kaikki ajatuksensa ylös. Kirjoitan paljon, mitä itse tiedän.
Millä oikeudella sosiaalitoimi vie lasta, joka rakastaa vanhempiaan?- Mr.A.B
Wikipedian mukaan Suomessa 10 000 lasta joka vuosi käy lasten suojelua.
- Mr.A.B
Mr.A.B kirjoitti:
Wikipedian mukaan Suomessa 10 000 lasta joka vuosi käy lasten suojelua.
Henkeä kohti Suomessa on suurin byrokraattiluku. Kuin Euroopassa. Kuin maailmalla? Suuri byrokratialuku, jossa on erittäin paljon työntekijöitä suhteessa väestöön jemmaa papereita, aikaa, nuoruuden, ihmisiä, sairaita ja synnyttää sairauksia. Byrokratiassa on se vaiva, että kukaan ei suoranaisesti vastaa mistään, vaan kansalaisen on sata kertaa juostava kaikki laitokset läpi ja edelleen ei ole varmuutta, että asia edistyisi, jos vaikka paikallasi vaihteeksi olisi itse pomo, jonka yksi puhelu riittää asioiden hoitamiseksi. Tavallisen Jeren siis on juostava kovempaa kuin hän itse siihen pystyy.
Byrokratiassa on se juju, että
1) päätöksiä tekevät tavalliset ihmiset, joille on luonteenomaista, kuten kaikille muille ihmisille, virheiden tekeminen ja tahallinen pahasuopaisuus, joka johtaa tilanteen pahenemiseen, varsinkin kun he käsittelevät ihmiskohtaloita persoonattoman oikeutetusti, koska laki ja oikeus on heidän puolellaan.
2) Byrokratiassa on paljon laitoksia, joiden välinen tiedon kulku ei aina toimi. Toisin sanoen, vaikka byrokraatti tahtoisi hyvää, niin hänellä ei ole mahdollisuutta edetä asiassa, koska jokin todistus on voinut jäädä roikkumaan toiseen byrokratialaitokseen. Kukaan ei tiedä miestään ja todistuksen metsästys vie todella paljon vaivaa. Helpompaa on juoksuttaa ja turhauttaa jälleen kerran kansalaista uusilla todistuspyynnöillä.
3) Kun vastuullisia byrokratian laitoksia on paljon, jossa työskentelee vastuullisia työntekijöitä, niin jokaista heistä kiinnostaa tuhannesti se, miten yksityinen kansalainen pärjää. Suhdeluku on 100:1. Sata byrokraattia suhteessa 1:een kansalaiseen. Niin ainakin minusta tuntuu. Minun täytyy jankuttaa samat asiat uudelleen, eivätkä ne koskaan mene perille, sillä aina syy, miksi minusta kiinnostutaan, ei ole olettamani liitteen puuttuminen esimerkiksi, mutta syy voi piileä vaikkapa Ukrainan sotakriisissä tai siinä, että byrokraatin pikkuserkku on kolaroinut autoni vahingossa, eikä halua/pysty maksaa rahaa minulle, mutta pyytää byrokraatti sukulaista kiristämään minua sillä, etten minä pyydä korvausta. Tämä tilanne on sitäkin yleisempää, kun kyseessä on mafiakaupunki, jossa yksi suku on johdossa ja opponentina on vähemmistöihin kuuluva. Kaikki mitä minulta odotetaan on se, että minä tajuan, että pikkuserkulta ei kannata pyytä korvausta ja annan asian olla. Kaiken kukkuraksi paikallisen pankin johto on samasta suvusta kasvanut, joten korvausvaatimushakemus voi käydä muutoksia matkalla, jos sitä ajetaan eteenpäin. Jos minä pyydän oikeudenmukaisuutta toisesta kaupungista, niin he palauttavat minua takaisin kotikuntaan, koska asiakkuuteni on täällä. Toivon, että toisen kaupungin johtossa ei ole kotikuntani mafiasukuun kuuluvia työntekijöitä.
Suhdeluku 100:1:een tarkoittaa sitä, että vastuullinen kaupunkityöntekijä pyytää selvityksiä ja työntää nenäänsä yksityiseen elämään, jos minä leikkaan ruohikkoa väärin, kun minä kuuntelen musiikkia klo 22 jälkeen, kun minä laitan liian tuoskuvaa ruokaa, kun minä säilytän polkypyöräni väärässä paikassa, kun lapseni huutavat, mikä on todella normaalia perhe arkea. Miten muka Suomessa voi pitää perhettä ilman lasten suojelua ja tehdä paljon lapsia ilman lasten suojelua, jos jokaista liikettä, jos jokaista erilaisuutta ja henkilökohtaista intentiota valvotaan, tarkistetaan, kyseenalaistetaan? Miten Suomi hyötyy tästä moraalittomuudesta ja ahdistelusta?
Vanha sanonta: Elä ja anna muiden Elää!
Sosiaalitoimi vääristää asioita siten, että ihmiset oppivat, että ainoa oikea elää on sosiaalitoimiston kautta. Ihmiset unohtavat elää omaa NORMAALIA elämäänsä ilman että pelkäisisivät pieraista siellä, missä haluavat. Sosiaalitoimi tekee ihmisistä jankuttajaa. Ihminen ei pysty rentoutumaan, vaan alkaa käyttäytyä samalla tavalla kuin piilovihainen ja pahaa tahtova sosiaalitoimi. Pitää pysähtyä ja tehdä hyvää, pitää olla välittämättä toisten ihmisten uteliaisuudesta ja ELÄÄ OMAA ELÄMÄÄNSÄ.
Kun sosiaalitoimi kasvaa kasvamistaan, sillä sillä on sellainen tendenssi. Ja se kasvaa muiden kustannuksella, koska valtio ehkä väsyi antamaan ilmaista rahaa tai valtio yrittää sata kertaa tarkistaa menonsa. On muuten vaikeampaa antaa rahaa tuntemattomalle köyhälle kuin investoida rahaa puolustusvoimiin, jossa suuret tankit toimivat ulkopoliittisena ja sisäpoliittisena pelotteena. On vaikeaa ymmärtää, mitä on köyhyys, erilaisuus, taide, marginaali, se mikä ei kuulu joukkoon, lapset, perheet...Se ei kuulu varsinaisesti valtion päälinjauksiin. Siihen kuuluu kovan luokan ylikansallinen yritystoiminta kulta ja öljy ryntäyksin ja vakoiluneen, mutta siihen ei kuulu yksityinen Tavis Tavallinen, jolla on kaksi lasta ja tavallinen perjantai, jossa katsotaan TV:tä ja syödään. Tavallinen perjantai on aliarvostettu perhemalli. Vihainen johtaja, väsynyt vastuun otosta ajaa kotiin, eikä hänen päänsä oikeun rauhoitu kaikista synneistä, mitä johtaja on tehnyt. Eläkeläisenä johtaja sitten haluaa etsiskellä anteeksiantoa rivikansalaisilta. - Mr.A.B
Mr.A.B kirjoitti:
Henkeä kohti Suomessa on suurin byrokraattiluku. Kuin Euroopassa. Kuin maailmalla? Suuri byrokratialuku, jossa on erittäin paljon työntekijöitä suhteessa väestöön jemmaa papereita, aikaa, nuoruuden, ihmisiä, sairaita ja synnyttää sairauksia. Byrokratiassa on se vaiva, että kukaan ei suoranaisesti vastaa mistään, vaan kansalaisen on sata kertaa juostava kaikki laitokset läpi ja edelleen ei ole varmuutta, että asia edistyisi, jos vaikka paikallasi vaihteeksi olisi itse pomo, jonka yksi puhelu riittää asioiden hoitamiseksi. Tavallisen Jeren siis on juostava kovempaa kuin hän itse siihen pystyy.
Byrokratiassa on se juju, että
1) päätöksiä tekevät tavalliset ihmiset, joille on luonteenomaista, kuten kaikille muille ihmisille, virheiden tekeminen ja tahallinen pahasuopaisuus, joka johtaa tilanteen pahenemiseen, varsinkin kun he käsittelevät ihmiskohtaloita persoonattoman oikeutetusti, koska laki ja oikeus on heidän puolellaan.
2) Byrokratiassa on paljon laitoksia, joiden välinen tiedon kulku ei aina toimi. Toisin sanoen, vaikka byrokraatti tahtoisi hyvää, niin hänellä ei ole mahdollisuutta edetä asiassa, koska jokin todistus on voinut jäädä roikkumaan toiseen byrokratialaitokseen. Kukaan ei tiedä miestään ja todistuksen metsästys vie todella paljon vaivaa. Helpompaa on juoksuttaa ja turhauttaa jälleen kerran kansalaista uusilla todistuspyynnöillä.
3) Kun vastuullisia byrokratian laitoksia on paljon, jossa työskentelee vastuullisia työntekijöitä, niin jokaista heistä kiinnostaa tuhannesti se, miten yksityinen kansalainen pärjää. Suhdeluku on 100:1. Sata byrokraattia suhteessa 1:een kansalaiseen. Niin ainakin minusta tuntuu. Minun täytyy jankuttaa samat asiat uudelleen, eivätkä ne koskaan mene perille, sillä aina syy, miksi minusta kiinnostutaan, ei ole olettamani liitteen puuttuminen esimerkiksi, mutta syy voi piileä vaikkapa Ukrainan sotakriisissä tai siinä, että byrokraatin pikkuserkku on kolaroinut autoni vahingossa, eikä halua/pysty maksaa rahaa minulle, mutta pyytää byrokraatti sukulaista kiristämään minua sillä, etten minä pyydä korvausta. Tämä tilanne on sitäkin yleisempää, kun kyseessä on mafiakaupunki, jossa yksi suku on johdossa ja opponentina on vähemmistöihin kuuluva. Kaikki mitä minulta odotetaan on se, että minä tajuan, että pikkuserkulta ei kannata pyytä korvausta ja annan asian olla. Kaiken kukkuraksi paikallisen pankin johto on samasta suvusta kasvanut, joten korvausvaatimushakemus voi käydä muutoksia matkalla, jos sitä ajetaan eteenpäin. Jos minä pyydän oikeudenmukaisuutta toisesta kaupungista, niin he palauttavat minua takaisin kotikuntaan, koska asiakkuuteni on täällä. Toivon, että toisen kaupungin johtossa ei ole kotikuntani mafiasukuun kuuluvia työntekijöitä.
Suhdeluku 100:1:een tarkoittaa sitä, että vastuullinen kaupunkityöntekijä pyytää selvityksiä ja työntää nenäänsä yksityiseen elämään, jos minä leikkaan ruohikkoa väärin, kun minä kuuntelen musiikkia klo 22 jälkeen, kun minä laitan liian tuoskuvaa ruokaa, kun minä säilytän polkypyöräni väärässä paikassa, kun lapseni huutavat, mikä on todella normaalia perhe arkea. Miten muka Suomessa voi pitää perhettä ilman lasten suojelua ja tehdä paljon lapsia ilman lasten suojelua, jos jokaista liikettä, jos jokaista erilaisuutta ja henkilökohtaista intentiota valvotaan, tarkistetaan, kyseenalaistetaan? Miten Suomi hyötyy tästä moraalittomuudesta ja ahdistelusta?
Vanha sanonta: Elä ja anna muiden Elää!
Sosiaalitoimi vääristää asioita siten, että ihmiset oppivat, että ainoa oikea elää on sosiaalitoimiston kautta. Ihmiset unohtavat elää omaa NORMAALIA elämäänsä ilman että pelkäisisivät pieraista siellä, missä haluavat. Sosiaalitoimi tekee ihmisistä jankuttajaa. Ihminen ei pysty rentoutumaan, vaan alkaa käyttäytyä samalla tavalla kuin piilovihainen ja pahaa tahtova sosiaalitoimi. Pitää pysähtyä ja tehdä hyvää, pitää olla välittämättä toisten ihmisten uteliaisuudesta ja ELÄÄ OMAA ELÄMÄÄNSÄ.
Kun sosiaalitoimi kasvaa kasvamistaan, sillä sillä on sellainen tendenssi. Ja se kasvaa muiden kustannuksella, koska valtio ehkä väsyi antamaan ilmaista rahaa tai valtio yrittää sata kertaa tarkistaa menonsa. On muuten vaikeampaa antaa rahaa tuntemattomalle köyhälle kuin investoida rahaa puolustusvoimiin, jossa suuret tankit toimivat ulkopoliittisena ja sisäpoliittisena pelotteena. On vaikeaa ymmärtää, mitä on köyhyys, erilaisuus, taide, marginaali, se mikä ei kuulu joukkoon, lapset, perheet...Se ei kuulu varsinaisesti valtion päälinjauksiin. Siihen kuuluu kovan luokan ylikansallinen yritystoiminta kulta ja öljy ryntäyksin ja vakoiluneen, mutta siihen ei kuulu yksityinen Tavis Tavallinen, jolla on kaksi lasta ja tavallinen perjantai, jossa katsotaan TV:tä ja syödään. Tavallinen perjantai on aliarvostettu perhemalli. Vihainen johtaja, väsynyt vastuun otosta ajaa kotiin, eikä hänen päänsä oikeun rauhoitu kaikista synneistä, mitä johtaja on tehnyt. Eläkeläisenä johtaja sitten haluaa etsiskellä anteeksiantoa rivikansalaisilta.Lakiin nojautuen isältä viety oikeus lapsiin, josta kerrotaan muille ihmisille, tekee muista ihmisistä varautuneita, eivätkä he tahdo isää lähelle.
Tuomari voi tehdä päätöksiä koskaan tapaamatta asianomaisia.
Äiti voi valehdella isästä ja sosiaalitoimi vie isältä oikeuden, koska naisen etu on parempi kuin isän etu.
Oikeutta ei ole olemassa, on vain yhtä elämää, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Älä siis masennu, vaan elää sitä siten, mitä tulee vastaan. Jos olet Jumalasta niin et potkaise sitä, mikä on edessä, vaan hyppäät ylitse, näin pääset matkallasi yksilönä eteenpäin, jos on tarkoitus. Päämäärässä kaikki.
Lapsi on Pyhä. Lapsi on Sinun Lapsesi - Aina. Itkettää. Mutta muista, että Lapsi on ihan Oma Sielunsa. Jokainen ihminen on ajansa vanki. Hyväksy sen ja tilanteen pakosta elä sitä, mitä osaat, siten miten osaat elää. Valtiostruktruuri lyö ja on aina lyönyt. Luota lapseesi. Elä itse!
Sosiaalitoimi tarkistaa isän vihaisuutta ja käyttäytyy sen mukaan, että annetaanko tapaamisoikeus isälle vai ei. Sosiaalitoimea ei voi laskuttaa siitä, että he käytännön pakosta tuhannesti itkittivät lasta ja alistivat koko perheen, sukua ym kun poliisi tulee kotiin ja röyhkeästi vie isän lapsia kuin huoran penikoita, kun koko naapurusto sylkäisee isää päin, kun kylän virkamiehet sylkäisevät isää päin, kun oma suku jättää isää pois ja ystävät. Tästä sosiaalitoimea ei voi koskaan laskuttaa, eikä voi ketään psykologia, jossa ei kannata käydä, vaan ihmisen on opittava selviytymään IHAN ITSE, vaikka mitä valtio ja TV propaganda kertoisi, mistä hyvinvointimallivaltiosta se kertoisikaan! PITÄÄ SELVIYTYÄ IHAN ITSE.
Sen lisäksi, että isän lapsia on viety pois, isälle luetaan ehtoja, miten ja kuinka ja kuinka paljon ja missä ja koska, isä voi tavata ja olla omien rakkauden lasten kanssa.
Tätä on Nykyaikaa! Tätä on perhemalli, jossa jokaisella on oikeus tulla ja viedä perheesi sinne, minne haluavat ja tehdä heille sitä, mitä haluavat lakiin nojautuen.
Luuletko, että kukaan voi/haluaa auttaa? Miksi muka? - Mr.A.B
Mr.A.B kirjoitti:
Lakiin nojautuen isältä viety oikeus lapsiin, josta kerrotaan muille ihmisille, tekee muista ihmisistä varautuneita, eivätkä he tahdo isää lähelle.
Tuomari voi tehdä päätöksiä koskaan tapaamatta asianomaisia.
Äiti voi valehdella isästä ja sosiaalitoimi vie isältä oikeuden, koska naisen etu on parempi kuin isän etu.
Oikeutta ei ole olemassa, on vain yhtä elämää, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Älä siis masennu, vaan elää sitä siten, mitä tulee vastaan. Jos olet Jumalasta niin et potkaise sitä, mikä on edessä, vaan hyppäät ylitse, näin pääset matkallasi yksilönä eteenpäin, jos on tarkoitus. Päämäärässä kaikki.
Lapsi on Pyhä. Lapsi on Sinun Lapsesi - Aina. Itkettää. Mutta muista, että Lapsi on ihan Oma Sielunsa. Jokainen ihminen on ajansa vanki. Hyväksy sen ja tilanteen pakosta elä sitä, mitä osaat, siten miten osaat elää. Valtiostruktruuri lyö ja on aina lyönyt. Luota lapseesi. Elä itse!
Sosiaalitoimi tarkistaa isän vihaisuutta ja käyttäytyy sen mukaan, että annetaanko tapaamisoikeus isälle vai ei. Sosiaalitoimea ei voi laskuttaa siitä, että he käytännön pakosta tuhannesti itkittivät lasta ja alistivat koko perheen, sukua ym kun poliisi tulee kotiin ja röyhkeästi vie isän lapsia kuin huoran penikoita, kun koko naapurusto sylkäisee isää päin, kun kylän virkamiehet sylkäisevät isää päin, kun oma suku jättää isää pois ja ystävät. Tästä sosiaalitoimea ei voi koskaan laskuttaa, eikä voi ketään psykologia, jossa ei kannata käydä, vaan ihmisen on opittava selviytymään IHAN ITSE, vaikka mitä valtio ja TV propaganda kertoisi, mistä hyvinvointimallivaltiosta se kertoisikaan! PITÄÄ SELVIYTYÄ IHAN ITSE.
Sen lisäksi, että isän lapsia on viety pois, isälle luetaan ehtoja, miten ja kuinka ja kuinka paljon ja missä ja koska, isä voi tavata ja olla omien rakkauden lasten kanssa.
Tätä on Nykyaikaa! Tätä on perhemalli, jossa jokaisella on oikeus tulla ja viedä perheesi sinne, minne haluavat ja tehdä heille sitä, mitä haluavat lakiin nojautuen.
Luuletko, että kukaan voi/haluaa auttaa? Miksi muka?Nykymaailmassa ei ole riippumattomuutta. Oma valtio roikkuu samalla tavalla kuin sinä sosiaalitoimessa, ulkopolitiikassa. Oma valtio jankuttaa ja käyttäytyy lapsenomaisesti ulkopoliittisesti. Valtion kaupoissa on tuontitavaroita, hyvinvointihyödykkeet ovat kaikki muualta kotoisin. Ja edelleen kuulee kansan suusta sellaisia sanoja kuin: patriotismi, isänmaa, suomi suomalaisille ym. Millä okeudella sanovat? Vieläkin kuulee, että Suomi on paras ja muut ajettaan alas. Millä oikeudella? Tyhmyydellä toki voi ajaa kaikki alas. Samaa linjaa jatkaen, millä oikeudella läski keski-iän ÄMMÄ, joka on päässyt metsästä keskituloiseksi, joka pukeutuu pitkään mustaan keinokangastakkiin, joka värjää hiuksensa patsaan väriseksi ja harjoittelee näyttäytyä niin kuin sivistyneeltä, vaikka on suorittanut vain ammattikoulututkinnon ja jonka isä oli pahasuinen juoppo ja lapset koulukiusaajaa, niin millä oikeudella tämä, anteeksi kielenkäyttöni, ÄMMÄ tekee lapsisuojelupäätöksiä? Olen kasvissyöjä, en polta en juo, olen perheen isä, joka rakastaa lapsiaan. Millä vitun oikeudella joku läksi Pohjolan ÄMMÄ haluaa viedä lapsiani, kun hän itse tykkää läskisosesta, tupakoi nuoruudessa ahkerasti ja on imennyt noin 12 jätkän kyrpiä, on ollut työttömänä 7 vuotta, ennen kuin pääsi lastensuojeluun, on eronnut yhdesti ja aikuinen poika on lusinut kuukauden rikoksesta, vaikka nuorin tyttö on erittäin hyvä piirtäjä, millä vitun oikeudella kyseinen ÄMMÄ vie ja tekee päätöksiä pitäen päätöstään parhaana mahdollisena minun lapsilleni? Millä oikeudella? Kaupungin johtoa asia ei kiinnosta, joten jos minä hypin silmille, niin johto vain ruksaa minua helvettiin. Millä oikeudella?
- demostor
Mr.A.B kirjoitti:
Nykymaailmassa ei ole riippumattomuutta. Oma valtio roikkuu samalla tavalla kuin sinä sosiaalitoimessa, ulkopolitiikassa. Oma valtio jankuttaa ja käyttäytyy lapsenomaisesti ulkopoliittisesti. Valtion kaupoissa on tuontitavaroita, hyvinvointihyödykkeet ovat kaikki muualta kotoisin. Ja edelleen kuulee kansan suusta sellaisia sanoja kuin: patriotismi, isänmaa, suomi suomalaisille ym. Millä okeudella sanovat? Vieläkin kuulee, että Suomi on paras ja muut ajettaan alas. Millä oikeudella? Tyhmyydellä toki voi ajaa kaikki alas. Samaa linjaa jatkaen, millä oikeudella läski keski-iän ÄMMÄ, joka on päässyt metsästä keskituloiseksi, joka pukeutuu pitkään mustaan keinokangastakkiin, joka värjää hiuksensa patsaan väriseksi ja harjoittelee näyttäytyä niin kuin sivistyneeltä, vaikka on suorittanut vain ammattikoulututkinnon ja jonka isä oli pahasuinen juoppo ja lapset koulukiusaajaa, niin millä oikeudella tämä, anteeksi kielenkäyttöni, ÄMMÄ tekee lapsisuojelupäätöksiä? Olen kasvissyöjä, en polta en juo, olen perheen isä, joka rakastaa lapsiaan. Millä vitun oikeudella joku läksi Pohjolan ÄMMÄ haluaa viedä lapsiani, kun hän itse tykkää läskisosesta, tupakoi nuoruudessa ahkerasti ja on imennyt noin 12 jätkän kyrpiä, on ollut työttömänä 7 vuotta, ennen kuin pääsi lastensuojeluun, on eronnut yhdesti ja aikuinen poika on lusinut kuukauden rikoksesta, vaikka nuorin tyttö on erittäin hyvä piirtäjä, millä vitun oikeudella kyseinen ÄMMÄ vie ja tekee päätöksiä pitäen päätöstään parhaana mahdollisena minun lapsilleni? Millä oikeudella? Kaupungin johtoa asia ei kiinnosta, joten jos minä hypin silmille, niin johto vain ruksaa minua helvettiin. Millä oikeudella?
CIA agentit ovat tummalyhythiuksisia, hoikkia ja punanaamaisia, sillä he käyttävä päihteitä, jolla työn vaativuustasosta selvitään. Sellaisia agentteja kutsutaan myös MIB:eiksi. He toimivat ympäri maapalloa hyvin soluttautuneita ja tavallinen ihminen tuskin huomaa niitä, ellei ole oppinut tuntemaan heitä.
Ukrainan kriisin aikana MIB:it aaltoina levisivät Eurooppaan. Samassa tehtiin monta ihmisoikeusrikkomus. Sodan aikana oikeutta ei kannata hakea, mutta rikottua perhettä on vaikea korjata.
Militantyt vaikka kuinka ovat vahvoja, niin sortuvat painostamaan kansaa, viemällä heidän lapsiaan ja vaimojaa. Soda on aina alhaistakin alhaista touhua. En kannata. Viattomat kärsivät siitä, mitä huippupoliitikko päättää. Sota on kauhea.
Lääkärit piikittävät helposti jotakin muuta kuin rokotteeseen kuuluu. Uskon, että käskyt tulevat Usasta ja leviävät maailmalle, milloin testataan uusia lääkkeitä, osasia, käytäntöjä ym. Niitä testataan tavallisilla ihmisillä.
Lääkkeet, huumeet muuttavat ihmistä toisenlaiseksi, mutta loppupelissä, uskon, että mikään kemia pysty voittaa ihmisyyttä! Rakkaus on tärkeintä, eikä mikään muu.
Uusi pelottava teknologia, joka saavuttaa Suomea - mikrokoneet-, vakoojat, jotka pääsevät kaikkialle vievät kaiken yksityisyyden. Voit rakastella ja huoneessa on kamera tallentamassa sitä, mitä teet. Siksi Selfiet ovat tulleet. Kansa näyttää pillunsa ja kullinsa, jotta viranomainen tietää, että muuta ei ole. Selfiessä on voimaa.
Yksityisyys on aika lailla muuttumassa ja olla avoin ihminen - tuntuu jopa joksikin antoisalta, sillä on kivaa, että ei ole mitään salattavaa, toisin kuin MIB:eillä, joille hiki nousee otsaan, kun aivastat väärään aikaan. Arkirakkaus ja ihminen kunniaan!!!
Lisäksi tahalliset virukset, joita levitetään tahallisesti. Pelottavaa. MIB:it eivät pärjää ilman tavallsta tyhmää kansalaista, sillä jos jokainen olisi sotilas, niin varmaan ihmiskunta sotisi koko ajan. Varmaan siksi on naisia ja lapsia, jotta suuri osa ihmisistä olisivat heikompia. Häpeilee, mies! Hyi sinua, mitä teet! Gandhi on Paras!
Agentit muuttavat tietoisuutensa lääkkeillä, mutta peli on vaarallinen, sillä, uskon, että oma luonnollinen tietoisuutensa on paras tila.
Salapoliiseja ja militantteja tuntee siitä, että heillä on hyvä ryhti, korkea otsa tai kaljuja, terveen näköisiä, päättäväisiä, tykkäävät sinisen värisistä vaatteissa, vahva käden puristus, ehkä punertavat kasvot, älykkäitä. - Mr.A.BjaT
Poliisit ja viranomaiset ovat lailla yksityissuojattuja. Jos Matti Meikäläinen on vaimonsa hakkaaja, niin poliisi ja tuomari eivät ole sitä.
"Suomessa on aika vähän perheväkivaltaa tai ei ollenkaan ja ne tapaukset, jotka tulevat julki ovat todella alhaisia poikkeustapauksia, joita ei pitäisi olla olemassa. Tämä on meidän idealistinen laki." (Parempi huutaa ennemmin kuin kärsiä myöhemmin, mutta jos on älyä ja itsetuntemusta, niin voi vaikka voittaa Olympiamitalin, vai luuletteko, että voittajat eivät pidä agressiosta?) - Mr.A.BjaT
MItä mies voi tehdä aikana kun alaston superkaunis nainen kävelee ohitsesi ja sydämmesi hakkaa sellaista kivihakkuuta, että juokset P. Nurmea nopeampaa....mitä mies sinä teet silloin? Nainen on vaarallinen ase. Korean maassa jostakin kumman syystä juuri siellä naiset ovat vahvoilla, mitä kirjasta lukee, että parhaat shamaanit - ovat naisia, parhaat vakoojat - ovat naisia. Naisvakooja on pelottavampi kuin miesvakooja, koska nainen saa kaikki salaisuutesi auki.
Jossakin suhteessa mies on ÄMMÄ omalla tavalla. Miehen pitää oppia arvostaa miehisyyttä siten, miten se on ja tietää paikkaansa. Kun nainen valloittaa eduskuntaa ja johtoportaikkoa suhteessa mies ja nais syntyvystilastolukuihin, niin miehen on aika viimeistään silloin oppia tuntemaan kuka on mies oikeasti. Voimakkaasti feministien maassa mies tarvitsee fyysistä työtä. Mitä se työ tulisi olemaan. Nykyihmisen on pidettävä arvossa ihan omaehtoisesti, kuten Japanissa tehdään kun yliarvostetaan puutarhan hoitoa, fyysisen työn tarvetta: oma mökki, pihamaa, omat vihannekset ja hedelmät tai muu fyysinen työ - talouden hoito.
Voiko poliittinen päätöksen teko viedä maaseudulle pois karmisesta kaupungista, jossa päätöksen teko on juuttunut sotien aikaisiin pelkoihin ja hikisiin rutiineihin? Voiko päätöksen teko sisäistää verkkokokouksiin...? Voiko antaa poliitikolle tilaa elää maaseudulla perheensä kanssa ja olla maansa päätöksen tekijä?
Mitä on ryhmätyöskentely? Mitä on päätöksen teko? Ihmisyys? Rauha ja tasa-arvo? - Mr.A.BjaT
Voiko poliittista päätöksen tekoa kierrättää kuin kirpputoritavaraa, kun nettiaikakaudella ryhmätyöskentelyä voi viedä nettiin, niin päätöksen tekoa voi antaa vaihteeksi tavallisille rivikansalaisille eri puolella Suomea...niin ajatus- ja tietopääoma ei keräänny liiaksi samoille ihmisille niin paljon, että sotia syntyy, koska heillä on liikaa asioita, mitä yksi ihminen ei voi ottaa koskaan vastuulleen. Tavallinen rivikansalainen ei halua kärsiä toisten aiheuttamia virheitä. Parempi ajoissa antaa pois, kuin myöhemmin haudata elävältä.
- Mr.A.BjaT
Eron ensimmäisen vaiheen allekirjoitustodistus sisälsi vapaaehtoisen oman selvityksen osion. Asia loukkasi minua, koska "vapaaehtoinen" tarkoittaa sitä, että minulta ei aiota kysyä mitään lupia tai mielipiteitä. Asia on väärys. Kirjoitin selvityksen mielellääni ja vielä lisäsin päälle e-mailia.
Lastensuojelun alkamisen jälkeen ei ole kuulunut enää mitään koskaan, paitsi miessosiaalitoimijalta, joka hoiti asiani, mutta jonka kanssa emme pääseen yhteiseen sopimukseen, koska hän ei ollut oikeastaan sosiaalityöntekijä, vaan suojelupoliisin lähetti.
Asiani on ollut yli puolen vuoden auki. Tuloksia ei näy.
Sosiaalitoimi ei ole koskaan enää lähettänyt minulle mitään, ei soitaanut, ei mitään. Minä en ole yhteydessä sosiaalitoimistoon, koska siellä ei ole oikeutta, eivätkä he ole sanaakaan pitäneet minua tilanteen tasalla, vaikka he 1) veivät lapseni 2) heillä on vastuu lapsestani 3) heidän pitää olla avoimia, muuten syntyy kuvaa, että minua vastaan juonitellaan.
Sosiaalitoimen päämäärä on perheen tilanteen parantaminen. Tapahtuu päinvaistaista - perhe on sirpalena siellä ja täällä - ei edes tiedä missä.
Kotiin on tullut TeliaSoneran 50euron laskut, vaikka normaali lasku on noin 27e/kk.
Hain uutta asuntoa, mutta kaikki yrityksen tyrehtyivät siihen, että vastassa on ollut militantti tai supo vuokraan antaja. He tekevät bisneksia asuntokaupoilla. Tämä kertoi suojelupoliisin näköinen mies itse. Hän oli erittäin kiinnostunut tilanteestani ja kyseli koko ajan minusta, mutta vältti vastaamasta kun kysyin. Lisäksi kukaan tervejärkinen suomalainen koskaan anna kyytiä 30 km vuokra-asunnolle omaan piikkiin. Se ei kuulu suomalaisuuteen - auttaminen. Toisen kerran hakiessa, talon omistaja, unohti pestyn sotilaspuvun näytteille ja minulla hävisi into hakea asuntoa. Ukrainan konfliktin aikana asuntoja vuokravat ja ostavat vain valtion työntekijät. Muita kokemuksia on myös. - HuoraOnNimimerkki
Mies ei leiki naisten tyhmiä leikkiä.
Seiso mies täällä niin minä juoksen Ouluun ja yritä etsiä minua sieltä. Pelin nimi on Hippasta. Miehen ei ole järkeä leikkiä narttujen leikkejä, sillä seuraava piilokohde on Mallorca, jonne miehen rahat eivät riitä. Jos miehellä on aivoja, niin mies tajuaa, että hippaleikki tarkoittaa eroa. Mies jättää ennen kuin kala nappaa. Miesmalli - elukka - on voimissaan hyvinvointimallista huolimatta. Seuraus - äpärälapset.
Sosiaalitoimi ei ole edes ihmisyyttä, vaan narttujen aivolohkon ihon hilseilyä, sillä se vääristää onnellisen perheen identiteettiä niin tyystin, että termi "perhe" on väärä. Koko sosiaalitoimi on historian yhtä suurta häpeäpilkkua.
Naisen vapaus on eroa. Mies on voimaton, koska laki pysäyttää häntä jo ennen kuin hän napittaa kengänsä. Mitä miehen on tehtävä tilanteessa? Onko naisilla aivoja ajatella muuta kuin itseään? Jos nainen väittää olevansa rationaalinen - mitä hänestä koskaan tulee, koska luonto on tehnyt niin, että mies ratioasioissa on aina pikkusen luonnollisesti edempänä, niin naisen pitää ymmärtää syy-yhteyssuhteita, että jos mies on tyhän päällä ja jos syy on naisen, niin mitä siitä seuraa. Nykyajassa muutenkin kukaan ajattelee toisen puolesta. Koululaitos lyö, työpaikka invalidisoi, lääkäri laitostaa ja poliisi tappaa. Mistä kaikki alkoi? Siitä kun Tomppa kaveri ei antanut karkkia.
Vaimo vei kotiavaimen mukaansa. Kirjoitin sosiaalitoimelle, että tarvitsen toisen avaimeni takaisin. Vastauksia ei kuulunut. Odotan supolaisia öisin kotiini. - Mr.A.BjaT
Naiselle luonnollisesti kuuluu Rakkaus. Poikkeavuussäännön mukaan, se mitä olet, sitä et havaitsee objektiivisesti, eli et voi elää hetkeä, jos olet tilanteen pomo. Tämä on elämän perus sääntö, että Elämää pitää elää itse. Ajattelu on muuta kuin tässä ja nyt. Ajattelu on ulkoista. Siksi älykkäät ihmiset eivät edes tiedä kuka he ovat ja mitä he haluavat.
.....
Niinpä kun naiselle luonnostaan kuuluu rakkaus lastensa kasvattajana, niin nainen kulttuuriperinteisesti välttää ylikuormittamasta itseään perheen hoidolla. Lasten ja vanhusten hoito on ulkoistettua. Eli naisen rakkaudesta on jäljellä vain pikapano ja naiskaverien kanssa harrastettava huulenheitto.
Nainen unohti kuka hän on. Hänellä on loma perheen asioista, koska nykykulttuurin ihmispaljous on suuri pääoma, joka suo vapaata aikaa. "Menkää siis lapset muualle leikkimään"
Nainen kieltäytyi alkuperäisestä rakkaudesta. Miehen on siten otettava perheen rakkauden kantaakseen. Nykymies ei ole homo, kuten kaikki Frendit epäilevät, saaden kaikki heikot miehet polvilleen, mutta mies pelkää olla perheen Hyvä hoitaja, varsinkin kun nainen inhoaa sitä, että hän on paha äiti, eikä pysty myöntää sitä puolisolleen vaan eroaa. Alkuperäiskansaluontoheimoilla kaikki sukupolvet ja sukupoulet ovat koko elämän yhdessä. Mitä muka vikaa on koti-isyydessä. Painukoot militantyt vuorien taakse!
Mies pehmenee ja hyvää. Lisää kotitukea ja isyyttä! Sivussa sosiaalitoimi polttouuniin.
Mies on unohtanut kuinka pitää lapsistaan huoltaa. Hän sallii lapsivarkauksia. - Mr.A.B
Perhe on pyhää. Kenelläkään ole oikeutta puuttua siihen. Ihmisoikeusjulistus puhuu samaa. Rikottu perhe tuottaa paljon sirpaleita yhteiskuntaan. Mies ja nainen eläävät symbioosissa keskenään. He ovat kokonaisuuden kaksi osaa. Erikseen he ovat puutteellisia, mutta yhdesä täydellisiä. Nuorille pitää opettaa rakkautta - elämän tiedettä. Vanhempien lasten on osallistuttava vanhempien synnytyksiin läsnäololla. Se auttaa lapsia sisäistämään alusta asti, mitä on elämää. Elämä ei ole pelkoa eikä perverssiä vaan Elämä on Rakkautta. Nykykulttuurissa ehdot sille, mitä on Elämää, ovat puutteelliset. Yksilö ei pääse ilmaisemaan itseään tarpeeksi.
Kun vaimo ja mies ovat erotettuja (sosiaalikeskuksen toimeesta ja Suomen lakiin nojautuen), niin aina on mahdollisuus siihen, että jompikumpi pettää. Onko sosiaalitoimisto valmis ottamaan syyn niskoilleen siitä, että perheelle tulee viimeinen piste, kun vaimo tai mies petti?
Muissa kulttuureissa se, että nainen on yksineläjä, on ollut halveksittua: lapseton nainen, itsenäinen...Mitä sellainen nainen tekee, kun hänellä on himoja? Meneekö hän metsästämään tyydykettä? Ja kun hänellä on yksinäistä elämässä ja hän kaipaa perhettä, niin varastaako hän muiden lapsia?
Jos sosiaalitomen työntekjä ei ole perheellinen, eikä hänellä ole lapsia, niin tuskin hänellä on tasa-arvoa ymmärtää perheen arkea, puuttumatta räikeästi perheen SISÄISIIN asioihin. Se mitä sosiaalitoimi tekee nyt, se on rikollista ja on rangaistavaa. Siksi jokaisella on omat ukit ja mummot, joiden on tarkoitus tasapainottaa perheen arkea. Valitettavasti yhteiskunta on rakennettu ydinperheen varaan ja laissa on mahdollistettu kaikenlaiset sosiaalitoimet, joiden henkilökohtainen menneisyys, mieltymyys, elämän filosofiaa, arvot, pyrkimykset, normit, tiedot ja taidot ovat muuta, mitä perhe edustaa. Kyse ei ole paremmuudesta joskus, vaan ERILAISUUDESTA. Juuri erilaisuuden takia, sosiaalitoimeella ei ole oikeutta viedä lapsia.
Keskustelu on universaali elämän lähtökohta. Suomalaisen on opittava keskustelemaan, jotta päästään kansainvälisiin standarteihin, jos on tarkoitus. Kun ilmaisee ajatuksensa, niin ongelma voi ratketa. Sosiaalitoimi päättävänä elinä, ei ilmaise rehellisesti ajatuksensa. Työntekijän ja "pakkoasiakkaan" välillä on vihaista jännitettä. Se johtuu siitä, että perhe arvot ovat AINA henkilökohtaisia. Ja henkilökohtaisia asioita ratkotaan henkilökohtaisella tasolla. Eli oman perheensä kesken. Sosiaalitoimi voi ottaa asiaa hoideltavakseen, jos kysesssä on yksineläjä, orpo ym. Mutta niin kauan kun lapsella, perheellä on sukulaisia, niin kauan sosiaalitoimi asettu jonon perään, eikä sillä ole oikeutta puuttua perheen asioihin. Yhteiskunta arvostaa laitostamista, mutta ei tue perhettä siten, että tuetaan perhettä siten, miten se on, perhettä itsessään. Sosiaalitoimi tukee valtion lakia, joka ei ole koskaan henkilökohtaista. Esimerkiksi minä voin kuunnella valtion lakia siten, että rakastun uudestaan toiseen naiseen, eroan, harrastan seksiä hänen kanssaa ja eroan taas, koska rakastuin kolmanteen naiseen. Tämä ei ole lainvastaista, koska Suomessa ei ole lakia, joka rangastaisi avioliittopetosta. Samalla tavalla sosiaalitoimi voi periaatteessa tehdä kaiken vapaasti, mitä haluaa perheelle. Toisin sanoen laki - "sana", jota Suomessa luetaan orjallisen kirjaimellisesti, on AINA kierrättävissä. Aina löytyy tekosyitä, aina löytyy vastentahtoa. Syy ei ole laissa, vaan ihmisessä itsessään, hänen tyytymättömyydessään. Sosiaalityöntekijät ovat ihmisiä puutteineen ja traumoineen, mutta heidän Rikollisuutensa tulee ilmi siinä, kun he vievät perheeltä perustan - varastavat lapsia; eivät tue perhettä kuten se on omana perheenä; puuttuvat ainiaan, eivätkä anna rauhaa; kyttäävät - pienellä paikkakunnalla; eivät ole oikeudenmukaisia eivätkä hyvätahtovia, vaan koston himoisia ja poliittisia; kun sos.toimi on turhan tärkeä ja pikkutarkka; kun se vähättelee asioita ja yrittää pomottaa. Silloin sos.toimi on rikollinen. Siksi kansalaispalkka on parempi vaihtoehto kuin tukien vuorosuhdanteet, jotka synnyttävät turhamaista liikettä.
Kukaan virkailija ole vastuussa, vaan he ovat organisaationa vastuussa. Siksi koko sosiaalitoimi pitää tarkistaa uudelleen, mitä ovat tekemässä, tekevätkö hyvää vai pahaa. Kun virheitä on kerääntynyt tarpeeksi, niin syntyy yhteiskunnallista liikehdintää. Lapsivarkaus on itsessään kyseenalainen ajatus. Lapsivarkaus on alhaista politiikkaa ja käytäntöä. - Mr.A.Birdy
Länsimaat pääsivät vauhtiin vasta 1800 luvulla. Länsimaat ovat nuoria. Nykyiset kehitysmaat ovat olleet tuhansia vuosia suurten historiallisten tapahtumien näyttämö. Kuitenkin Share International sivusto kertoo, buddhalaiset kertovat ja kaikki uskonnot odottavat, vaikka eivät kertoisikaan paikkaa, että 2000 luvun Jumalan lähettämä apu ihmiskunnalle, kuten on tapahtunut aina uuden ajanjakson ja muutoksen aikana, tapahtuu Länsimaissa. Eli pelastajan uusi syntypaikka ovat Länsimaat. Toki Jumalan apu kattaa koko maapalloa.
Länsimaiden johtajat ovat loogisia, egoja ja kuten historia antaa ymmärtää, kaikista väkivaltaisempia, mitä muihin ihmisrotuihin tulee. Valkoinen väri tarkoitta värisymboliikassa intuitiota.
On sanonta, että jumalat asuvat pohjoisessa. Asia on luonnollinen koska maapallon magneettikentät virtaavat sisään ja ulos Etelä- ja Pohjoisnavoista. Ne kansat jotka asuvat napojen läheisyydessä, ne ovat lähempänä transsendettistä tietoa, eli jumalallista. Lisäksi jos uskoo usktontofilosofiaan, niin napa-alueet voivat olla uusien sielujen syntypaikkoja ja vanhojen sielujen kuolema paikkoja.
Se mitä valkoinen ihminen tietää, se ei ole ainoa oikea totuus. Elämä on erittäin rikasta ja kaikki rodut täydentävät toisiaan, sillä jokaisella rodulla on roolinsa. Siksi jos nykysivilisaation painopiste on Länsimaiden teknologian kehitys ja tiede, niin kuitenkin länsimasten ihmisten on sisällyttävä tietoonsa kaikki entisten pre- ja historiallisten Imperiumien praktiikkaa ja tietoa, jotta nykyajasta tulisi toimivaa.
Se mitä antiikin horoskooppi antoi ihmiskunnalle, on ihmisluonnon tuntemusta. Uskonto on ollut tiedettä ja jopa omassa kristillisyydessä alkuaan on astrologia ollut erittäin vahva tiede, joka katosi uudelle ajalle tultuaan, mutta säilyi kehitysmaiden (intia, kiina) perinteessä ja josta se tsunamoi Länsimaihin avukseen, jotta valkoisten putkiaivoisuus laantuisi leveämmällä katsontakannalla. Rainbow on päämäärä - yhdessäelo. Kaikki kansat ja arvot yhdessä.
Kun opiskelee horoskooppia, niin näkee, että ihmsten toinen puoli on passiivisempi kuin toinen. Yksi osaa ovat ulospäinsuuntautuneita, älykkäitä, kilpailuhenkisiä, häikäilemättömiä, aktiivisia, ikivihreäpositiivisiä, hyväksikäyttäjää, ilman tunnon tuskia ym, niin toinen puoli ihmisistä ovat hitaita, eivät ole välttämättä välkkyjä, ovat intuitiivisia, kotona ja luonnossa viihtyviä, perhettä arvostavia, eivätkä pidä stressistä ym.
Horoskoopissa on määrätty, että jotkut Zodiac merkit eivät millään sovi toisten kanssa. Aina syntyy väärinymmärrystä. Tästä horoskoopin tarjoamasta ihmisluonnevivahteesta kannattaa olla tietoinen, jotta sosiaalitoimen praktiikassa osattaisiin varautua asiaan, eikä turhia epäoikeuden mukaisia ratkausuja synny.
Amerikan presidentteillä on ollut horoskooppi neuvon antajaa. Horoskooppi oppia pitää tuoda koulutusjärjestelmään. Se auttaa elämässä ja itsensä hahmottamisessa.
Kodin merkki on heinäkuun Rapu, joka on perheen ammattilainen. Ravulle vaikeasti sopivat Zodiak merkit ovat joulukuun Jousimies, helmikuun Vesimies, huhtikuun Oinas. Nämä ovat räikeimmät.
Asiakkaalla pitää olla mahdollisuutta valita sosiaalityöntekijä itse itselleen sopivaa kuten myös sos. työntekijällä, jos tuntuu siltä.
Kitkaa syntyy molemminpuoleisesti. Jos sosiaalityöntekijä on pehmeäarvoinen ja perhearvojen ammattilainen ja itse perhe vastakkaista mentaliteettiä, niin hyvää tahtova sos. työntekijä voi rikkoa perhettä, koska pitää omia arvojaan parempana. Siksi pitää osata joko tukea, niin että perhe ei koe kärsivänsä asiasta tai niin että jätetään perhe itse selvittää asiaa. (Olemmehan ihmisiä, joiden kuuluu opiskella vastuun ottoa ja itsenäisyyttä. Elämä ei ole vain nautintoa vaan myös kärsimystä. Kun hyväksyy kärsimyksen, niin oppii olla onnellinen.)
Toinen tapaus on se, kun sosiaalityöntekijä on aktiivinen, ulospäinsuuntautunut eikä omaa kykyä ymmärtää perhettä. Kun asiakkaina ovat pehmeät arvot, joilla on syystä tai toisesta ongelmia kotona, niin tunnevammainen sos.työntekijä voi helposti lyödä perhettä sirpaleiksi. Siksi silloin on tärkeätä sulkea muiden sos.työntekijöiden tiimoilta aktiivisen sos.työntekijän tarmoa huostaanottaa perheen lapsia. Toiset Zodiac merkit väärässä ympäristössä voivat tuoda paljon tuhoa.
Perhe arvoille Universaalisti sopii vain pehmeä arvoiset merkit! Siksi Länsimaiden valkoisen rotuihmisen on opittava jättää rauhaan perhettä siten, miten se on ja tukea mieluummin kansalaispalkalla perhettä, eikä turhalla hälinällä ja puuttumisella ja vapauttamalla laitoksista lapset ja vanhukset, minne ne ovat olleet teljettyjä ja annettavaa ja kehitettävää ihmisille mahdollisuutta tehdä työtä KOTONA omassa asuin ja perhe ympäristössä. Tietokoneaika mahdollistaa tiedon kulun ja logistiikka tavaran ym. perillesaaton. 3D tulostus kohta mahdollistaa suuremmissa määrin kotona elämisen. - Mr.A.B
Valtio pohtii kuinka poistaa työttömyyden ja poistuuko se. Työttömyys ei postu koskaan. Horoskooppi oppiin nojautuen, aina osa ihmisistä tulee olemaan työttömiä. 2012 alkoi uusi ajan jakso - Vesimies. Se kestää tuhansia vuosia. (Kali Yuga). Nykyajan painopistealueet ovat: tekniikka, naiset, lapset, innovaatio ja kommunikaatio (Wikipedia).
Horoskooppi oppi mukaan, osalle ihmistyyppeistä työnteko on elinehto. He tekevät todella paljon työtä. Toinen ihmistyyppi aktiivinen toimija ja kolmas tunteiden hoitaja. Erojen vivahteita voi opiskella lisää.
Vesimiesaika 2012 itsessään on rationaalinen, innovatiivinen ilmamerkki. Sen aikana kaikki muut merkit, jotka eivät soveltuu Vesimiehen ominaisuuksiin, he tulevat kärsimään tavalla tai toisella. He eivät ole vahvoilla. Mutta kullakin yksilöllä toki on oma elämämissionsa, jota kannattaa löytää. Kokonaisuutta silmällä pitäen, ajattelen, että valtion ja Länsimaiden on osattava luoda sellainen yhteiskuntajärjestelmä, joka tukee oppositiossa olevia. Michael Foucault puhui, että hullu on määritelty siten, että hullu on hän, joka ei sovellu vallan pitäjien maulle (Hulluuden historiaa). Ja jotta vältyttäisiin massamurhilta, niin passiivisen Zodiac merkkilaatujen tarpeet ja pyrkimykset pitää osata ottaa huomioon.
Perheen kannalta olisi edullista se, että perhe ymmärrettäisiin ammattina. Ihminen haluaa lokeroida asioita. Länsimaat ovat rakennettu siten, että perhe on harvoin yhdessä: vanhemmat tekevät töitä ja lapset opiskelevat koulussa tai tarhoissa jo vauvaiästä asti. Ihmisillä ei ole aikaa ja tahtoa tehdä lapsia ja pitää perheestä huoltaa, vaan parit eroavat. Tämä on virhe, sille ihmisellä on aina lähde, mistä hän tulee - isä, äiti, suku, mutta nykyisin jostakin syystä, halutaan katkaista kaikki lähteet. Jäljelle jää yksi yksilö, jolla ei ole mitään mieltä. Yksilö on sairas. Voi olla että yksikeskeisyys kasvattaa ihmisen mentaalista osaamista, mutta onko ihminen onnellinen? Mitä varten elää? Onko Rainbow yksilökeskeisyyden tulos? Elääkö yksi ihminen koko ihmiskunnalle? Maapallon tietoisuus on yksilön tietoisuutta itsestään? Siksikö suvun pitävät voimat jouduttiin katkaista, jotta ongelmien kautta yksilöstä tulee itsenäinen?
Suomessa saa työttömyyskorvausta. Muissa maissa ei. Suomessa työttömyyskorvauksen taaksee piiloutuvat monet käytännöt perheongelmista, terveysongelmiin ja muihin. Suomi on maapallo pienoiskoossa. Siksi Suomen ratkaisu on tärkeä ja suomalainen ihminen on tärkeä ratkaisun löytämisen kannalta.
Kun ajattelee asiaa ihmisenä, jonka päämäärä on perhe, lasten onni, terveys, luonto arvot ja rakkaus, niin en näe erityisemmin kehityssuuntaa siinä, mitä yhteiskunnallisesti tapahtuu. En näe henkilökohtaisesti arvoa siinä, että minä, vanhempi en tapaa lapsiani, vaimoni eroaa, maksan elatusmaksut, masennut eron tuskasta ja kärsin lopun elämäni sosiaalitoimistoa vihaten.
Siksi ehdotan, että pehmeitä arvoja on tuettava ja osattava ymmärtää paremmin kuin tehdään. Vanhemmuudesta voi tulla ammattia. Nuorilta viedään tilaa tulla vanhemmiksi tyrkyttämällä heille koulutuksia. 17 vuotias joutuu anarkistien leiriin kun synnyttää lasta. Tämä on väärin, koska naisen luonnollinne ja oikea tarve on synnyttää. Lasten teko on normaalia ja toivottua. En ymmärrä miksi jopa omat vanhemmat sallivat lastensa synnyttää yli 30 vuotiaina. Se kostautuu synnytys- ja teveysongelmina ja laajakantaisilla yhteiskunnallisilla seurauksilla. Nuori tyttö joutuu taistelemaan mahdollisuudesta synnyttää, eikä synnytyksen jälkeen hän saa kaipaamansa tukea vanhemmiltaan, koska yhteiskuntamme arvo on kodin ulkopuolinen työnteko ja korkeakoulutus.
Pehmeät arvot eivät osaa odottaa 30 jotta synnyttäisivät, vaan nuori sairastuu. Siksi on hyäksi maksaa normaalia työmiehen vanhempain palkkaa, jotta panos onnelliseen perheeseen onnistuu alusta saakka... - Mr.A.B
Voi olla niin, että nuori pari tahtoo, mutta ei saa lapsia. Voi olla niin että nuori pari saa, mutta ei onnistu pitämään lapsiperhettään. Voi olla niin, että nuori lapsiperhe kärsii siitä, että yhteiskunta ei tue nuorten pyrkimyksiä.
Miksi tarvitaan täyttä perhepalkkaa?
- Oman asunnon hankkintaan. Isolapsinen perhe tarvitsee aina omaa rauhaa - omakotitalo.
- Auton hankkintaan ja kulutushyödykkeiden perheen ylläpitämiseksi ja lääkärikäyntiin ym.
- Ulkomaan matkoihin ja muihin matkoihin
Vanhempainpalkka tukee perheen rauhallista kehitystä, lasten onnea ja tuo tasapainoa perheeseen. Nämä edesauttavat lisää terveiden lasten syntyä. Valtion ei pidä olla huolissaan siitä, että kaikki synnyttävät yli 12 lasta, sillä se, että suomalainen nainen synnyttää ongelmitta, sillä ei ole takeita, sillä Länsimaat ovat, mielestäni, unohtaneet kuinka synnyttää luonnollisesti, vaan synnytysvastuu on annettu lääketieteelle, mikä vuorostaan vie intoa ja mahdollisuutta synnyttää uudelleen ja olla täydellinen äiti. Länsimaisen äidin on taas muistettavaa kuinka synnyttää ja luovuttavaa elintapasairauksista.
Joskus perhe haluaa lasta, mutta ei saa. Vanhempainpalkka on mahdollisuus sille, että perhe yrittää hankkia lasta. Nuorella parilla on tarve saada lasta. Siksi valtion pitää tukea paria, eikä viedä parin tahtoa synnyttää tyrkyttämällä työtä ja koulutuksia. Kun valtio hyväksytysti tukee lasten tekoa, niin parilla on suuret mahdollisuudet saada onnellinen ja terve perhe, eikä lääketieteellä ole niin suuren suurta roolia kaiken parantajana. Onnellinen perhe on pyhä parantava ydin. Vanhempainpalkka ei tarkoita, että saisi sitä, sillä jos perheen ja lasten teko epäonnistuu, niin perhe ei saa vanhempainpalkkaa ja valtio voi tarjota muuta tuki ja palkkaus ratkausua.
Perhe arvo sinänsä on arvokas ja on saatava oikean tuen piiriin. Samalla tavalla kuin horoskoopissa työkeskeiset merkti ovat lokakuun Vaaka, tammikuun Kauris ja syyskuun Neitsyt. Niille arvoille työnteko on elämän ehto. Muiden pehmeiden Zodiak merkkien vahvuudet ovat perhe, lapset, intutio, välittäminen ym. - Mr.A.B
demostor kirjoitti:
CIA agentit ovat tummalyhythiuksisia, hoikkia ja punanaamaisia, sillä he käyttävä päihteitä, jolla työn vaativuustasosta selvitään. Sellaisia agentteja kutsutaan myös MIB:eiksi. He toimivat ympäri maapalloa hyvin soluttautuneita ja tavallinen ihminen tuskin huomaa niitä, ellei ole oppinut tuntemaan heitä.
Ukrainan kriisin aikana MIB:it aaltoina levisivät Eurooppaan. Samassa tehtiin monta ihmisoikeusrikkomus. Sodan aikana oikeutta ei kannata hakea, mutta rikottua perhettä on vaikea korjata.
Militantyt vaikka kuinka ovat vahvoja, niin sortuvat painostamaan kansaa, viemällä heidän lapsiaan ja vaimojaa. Soda on aina alhaistakin alhaista touhua. En kannata. Viattomat kärsivät siitä, mitä huippupoliitikko päättää. Sota on kauhea.
Lääkärit piikittävät helposti jotakin muuta kuin rokotteeseen kuuluu. Uskon, että käskyt tulevat Usasta ja leviävät maailmalle, milloin testataan uusia lääkkeitä, osasia, käytäntöjä ym. Niitä testataan tavallisilla ihmisillä.
Lääkkeet, huumeet muuttavat ihmistä toisenlaiseksi, mutta loppupelissä, uskon, että mikään kemia pysty voittaa ihmisyyttä! Rakkaus on tärkeintä, eikä mikään muu.
Uusi pelottava teknologia, joka saavuttaa Suomea - mikrokoneet-, vakoojat, jotka pääsevät kaikkialle vievät kaiken yksityisyyden. Voit rakastella ja huoneessa on kamera tallentamassa sitä, mitä teet. Siksi Selfiet ovat tulleet. Kansa näyttää pillunsa ja kullinsa, jotta viranomainen tietää, että muuta ei ole. Selfiessä on voimaa.
Yksityisyys on aika lailla muuttumassa ja olla avoin ihminen - tuntuu jopa joksikin antoisalta, sillä on kivaa, että ei ole mitään salattavaa, toisin kuin MIB:eillä, joille hiki nousee otsaan, kun aivastat väärään aikaan. Arkirakkaus ja ihminen kunniaan!!!
Lisäksi tahalliset virukset, joita levitetään tahallisesti. Pelottavaa. MIB:it eivät pärjää ilman tavallsta tyhmää kansalaista, sillä jos jokainen olisi sotilas, niin varmaan ihmiskunta sotisi koko ajan. Varmaan siksi on naisia ja lapsia, jotta suuri osa ihmisistä olisivat heikompia. Häpeilee, mies! Hyi sinua, mitä teet! Gandhi on Paras!
Agentit muuttavat tietoisuutensa lääkkeillä, mutta peli on vaarallinen, sillä, uskon, että oma luonnollinen tietoisuutensa on paras tila.
Salapoliiseja ja militantteja tuntee siitä, että heillä on hyvä ryhti, korkea otsa tai kaljuja, terveen näköisiä, päättäväisiä, tykkäävät sinisen värisistä vaatteissa, vahva käden puristus, ehkä punertavat kasvot, älykkäitä.ovatko virkamiehet ilotyttöjen vakiokamuja?
sukupuolitautien lääkärit voivat valaista asiaa
kukaan ihminen ole rautatekoa, niinpä mielenterveyspotilastilastoista voi saada valaistusta toisten tahojen toiminnasta
Ajattelu kuluttaa paljon energiaa. Sivutuotteena ajattelu tuottaa seksuaalista ylijäämää. Siksi sosiaalisesti aktiivinen toimija, joka on myös mentaalisesti aktiivinen älynsä harjoittaja, joka on sen lisäksi tunnettu ja miljoonien ihmisten katseiden kohde, sellaisen ihmisen on opittava ottamaan vastuuta. Jos sellainen ihminen erehtyy sortamaan omaa perhettään, mitä hän suurella todennäköisydellä tekee, niin tuloksena on avioero. Kun sellainen kuuluisa ja arvostettu toimija on vapaalla, niin hänelle helposti syntyy virheitä töissä ja yksityiselämässä. Asia on sääntö kuin poikkeus.
Siksi lain pitää tulla vastaan, että turvattaisiin yhtä avioliittoa.
Siksi pitää tunnustaa, että kukaan ihminen ei ole ylitse muiden, vaan johtajilla on erittäin suuri karma, synti harteilla. Kukaan johtaja voi olla puhdas ja viaton vai voiko?
Siksi kansan on tajuttava sitä, kuka on kansa itse, jotta ihmisen perusoikeudet säilyisivät.
Johtaminen on kirosana, koska johtamiseen kuuluu huoranteko, väärinteko.
(Kun ajattelee paljon, niin energiaa pitää purkaa, muuten tulee hulluksi. Jos poliitikolla ole puolisoa - olipa kyseessä nais tai mies poliitikko, niin hän hakee korviketta muualta).
Tämä on perussyy miksi toiset eivät kestää julkisuutta. Toinen syy on raha. Kolmas - valta. - Mr.A.B
Kun karmikas johtaja päättää tavallisen kansan puolesta, tuloksena on häväistys ja riisto. Siksi kansan pitää uskaltaa elää omaa elämäänsä ja tehdä sellaisia asioita, joita se pitää itselleen tärkeänä, muuten kansa tulee tanssimaan valtion huilun mukaan.
Poliitikon on vaikea tietää, mitä kansa tahtoo, koska poliitikko on aristokraatti. Perheen hoito nykyvaltiossa on tehostetussa valvonnassa, samalla tavalla kuin lapsi ja nuoriso asiat. Ne ovat niin tehostetussa valvonnassa, että näyttää kuin kaikki olisivat tekohengityksessä.
Kaikki on kiellettyä. Vapautta tahdotaan rajoittaa.
Lapsi on kuitenkin itsenäinen oppija ja sellaiseksi hän jää 2000 luvusta huolimatta. Lapsi kokeilee ja oppii. Hän tekee virheitä kuten aikuinen ja se on hyvää. Älä valtio kiellä laissa virheiden tekoa.
- Mr.A.B
"Marginaaliryhmät" (vaikeat tapaukset) - taiteilijat, vähäosaiset, kärsivät, ADHD tyyliset, seikkailijat, vallankumoukselliset, nuoret....ym, oikeastaan ihminen tietää mitä haluaa, mutta ei uskalla toteuttaa. Valtio ei anna nuorille vapauksia, mutta myös ei salli heidän itse kehittää elämäänsä, vaan nuorille "on annettavaa valmiita toimintamalleja". Osalle nuorista valmis malli on hyödyksi, mutta toisille se ei ole. Toisten luonnollinen mentaliteetti on löytää itse. Itsenäisyydessä, vaikka kuinka se näyttäytyisi vanhemman väestön silmissä tyhmältä ja väärältä, niin nuorille on elintärkeätä, että he ITSE saavat kehittää itse itseänsä. He tuntevat siten tekevänsä tärkeän asian ja kuuluvansa yhteiskuntaan. Nuorille pitää antaa tilaa, mutta heille pitää muistuttaa Rakkaudesta. Rakkaudessa kaikki.
Valtio ei anna nuorille vapauksia olla sellaisia kuin nuoret tahtovat ja samassa valtion ymmärrys nuorta kulttuuria kohti on rajoittunutta. Valtion ymmärryksen ei tarvitsee olla täydellistä, sillä nuori itse hahmottaa oman elämänsä. Hän nauttii itsenäisyydestään. Valtio tekee väärin silloin kun nuoren toiveet jää kuulematta ja valtio tyrkyttää pakotteita.- Mr.a.b
isä, joka ei tunne lapsiaan, hänestä tulee samanlainen äpärä kuin lapsensa
- Mr.A.B
Suomessa petos on helppoa. Kortistojen ja henkilödatojen kautta pahaa tahtova voi löytää uhrinsa mistä vain. Ihmisellä oikeastaan ole yhtään mahdollisuutta paeta. Ihmistä löydetään kosmoksesta kuvaamalla, datalaitteista, videokameroista, ihmisten tyhmyydestä....
Selfie!! - Mr.A.B
Globaalivaltiossa on kansalaispalkkaa, liikkumisen vapautta. Se on multikansallinen Maapallo valtio. Elää saa siellä missä haluaa.
Matkustava perhe on mahdollinen ratkaisu.
Luomu on mahdollinen ratkaisu
ja vapaus - Mr.A.B
Parien muodostus
----------------------------
1.
Elämän essentia onnellisen syntymän ohella on parien muodostus. Miten löytää oikea kumppani? En osaa itse vastata tähän, mutta keskustella asiasta on terveellistä, jotta yllätyksiltä vältyttäisiin.
Tuhansia vuosia sitten ihminen tiesi, mitä tulemaan piti vuonna 2012. Veedoissa, Maya ennustuksissa on puhuttu kausivaihdosta ja Maailman lopusta. Pyhissä teksteissä on ennustettu se, että perhe arvot tulevat kärsimään kun lapset eivät enää tunne vanhempiaan ja suhteet ovat hujan hajan. (Kirja: Fraktaaliaika)
Nykylapset ovat itsenäisiä suuressa maailmassa, koska kasvavat yksin, kun vanhemmat ovat muualla töissä. Siksi moni ihmisen perusteellinen asia, mitä onnelliseen elämään kuuluu, on unohduksissa, tuntematon tai sille ei ollut mahdollista antaa riittävää ymmärrystä. Kuitenkin avioliitto on tärkein tapahtuma elämässä, mitä juutalaisessa perinteessä arvostetaan. Juutalaiset kuten arabit uskovat sielun veljeyteen. Asian voi hahmottaa kirjan Sielujen Matka kautta, jonka on kirjoittanut Michael Newton. Kirja kertoo kuinka tavallinen psykoterapeutti löysi hypnoositekniikan avulla uuden ennestään tuntemattoman ulottuvuuden. Potilas vaivutettiin hypnoosiin ja kyseltiin hänen menneistä elämistä, joista nykyelämän monet psyykkiset ja fyysiset traumat ovat lähtöisin. Kävi ilmi, että jokaisella ihmisellä on oma opas, joka auttaa jokaista ihmistä ja että sieluilla on sielujen ryhmä, tietty osa ensisijaisia sielutovereita ja toissijaisia, joiden turvaverkkoon sielut syntyvät. Ihminen voi olla tietämätön asiasta, mutta kyseinen sielu on ihmiselle elämässä tärkeä henkilö - tuki ja voima.
Parien muodostuksen kannalta, jokaisella on oma tarkoitettu sielun toveri. Sielu ennen kuin inkarnoituu elämään, itse oppaansa kanssa suunnittelee elämänsä pilkkuja myöten. Jos elämän sielukumppani ei synny aviopuolisokseen, niin muuksi läheisekseen tai lähipiirissä olevaksi. Kun tiedostaa henkisen kapasiteetin merkitystä ja uskoo sielutoveruuteen, niin se auttaa paljon elämässä.
2.
Toinen ratkaiseva kirja on ruotsalaisen tutkijan Elizabeth Sjö..., joka toi Pohjoismaihin teorian Amerikasta siitä, kuinka ihmisen identiteetti määräytyy sen kautta, monesko perheen lapsijäsen hän on perheessä. Ensimmäinen lapsi on aina älykkäin mutta saattaa kärsiä enemmän kuin muut mielenterveysongelmista. Samalla hän on vastuullisin ja pitää muista huoltaa. Hän ei sotkeudu pikkusisarten lailla ikävyyksiin ja saa vanhemmiltaan vähemmän arvostusta kuin pikkusisaret saavat.
Toinen, kolmas ja niin edelleen lapset ovat elämäniloisia ja tekevät kepposia. He ovat sosiaalisia, ulospäin suuntautuneita. Nuoremmat lapset haastavat aina vanhempia sisariaan.
Väliä on sillä, mikä sukupuoli on edellä ja jälkeen. Jos on poika niin tyttö saa maskuliinisia ominaisuuksia ja poika vuorostaan saa feminiinisiä ominaisuuksia. Perheessä jossa pojat ovat enemmistönä, perheestä tulee dynaaminen ja reipas. Tyttöenemmistöisestä perheestä tulee pehmeä ja naisellinen.
Väliä on sillä kuinka paljon sisaria on vanhempien perheessä ja niiden vanhemmilla.
Kirjan mukaan suurempi riski avioeroon on niillä lapsilla, jotka ovat molemmat perheensä ensimmäisiä. Silloin he kilpailevat keskenään vallasta. Toinen riskiryhmä on se, jos avioliitossa molemmat ovat nuorempia lapsia. Silloin aletaan käyttää päihteitä - sillä nuorimmilla on suurempi riski alkoholisoitua ja laiskastua: kukaan ei tee mitään perheen velvollisuuksia, koska viimeisinä syntyneet perheen lapset ovat vanhempien lellikkejä, kun aikuiset sisaret ovat muuttaneet jo kotoa pois, niin nuoremmat vielä saavat vanhempien rakkautta osakseen. On todettu, että vanhemmat suosivat perinnössään mieluiten nuorempia lapsia kuin vanhempia, vaikka nuoremmat eivät olisi ansainneet sitä, jos vertaa toisten lasten työpanokseen.
Hyvä parin muodostuksen suhdanne on esimerkiksi ensimmäinen lapsi ja toinen tai kolmas.... Huono on ensimmäinen ja ensimmäinen tai kolmas ja kolmas.
Historiasta löytyy kuuluisia esimerkkejä: Kennedy perhe, jossa molemmat vanhemmat olivat ensimmäisiä. Heillä oli paljon lapsia ja he olivat poliittisesti ja kansainvälisesti arvostettuja. Kannattaa lukea kirjaa, jossa on paljon muuta hyödyllistä perheen kannalta esimerkiksi se, että on sääntö, että äidin pitää odottaa ainakin yksi kesä, ennen kuin tekee seuraavan lapsen, niin keho palautuu, koska lapsen saaminen ottaa elimistöstä voimaa. Toki lapset antavat myöhemmin paljon enemmän mitä ottavat. Lapset ovat tärkein asia elämässä. - Mr.A.B
Parien muodostus
3.
Horoskooppi on kolmas tärkeä seikka. Intian perinteessä vanhemmat tarkistivat lapsensa horoskooppia ja löysivät kumppania. Perinteessä kastijaolla oli tärkeä sija, sillä näin turvattiin yhteiskunnallista tasapainoa. Lapsiavioliitoilla pyrittiin siihen, että lapset tottuisivat toisiinsa pienestä iästä asti. Nykyisin Länsimaissa opiskellaan ja avioidutaan toisten lähteiden mukaan vain 34 vuotiana, jolloin lapsi syntyy. Myöhäinen asettuminen on haaste ihmiselle, koska jokainen kerkiää keräämään itselleen sievoisen karman, mikä vaikeuttaa toiseen ihmisen sopeutumista.
Horoskoopissa on selkeät lainalaisuudet mikä Zodiac sopii mihin merkkeihin. Itse en tunne kattavasti horoskooppia, paitsi vain perusteet. Horoskooppi perustuu planeettojen suhteisiin ja on ikivanha ikuinen oppi, jonka kautta voi ymmärtää kaikkia fenomeeneja. Se on tiedettä. Horoskooppitietoa löytyy helposti kirjastosta mm. parisuhdehoroskooppi.
On olemassa merkkejä, joiden kanssa ei tulee yhtään toimeen. Toiset merkit vetävät puoleensa mutta saattavat olla vahingollisia ja päätyvät eroon. Nuoren on saatava ajoissa tätä tietoa jo peruskoulussa. Horoskooppi oppia ja monia muita Idän oppeja pitää tuoda Länsimaiseen koulutusjärjestelmään osana Emootio Tiedettä. Länsimainen tiede on Järjen Tiedettä kun taas Idän Viisaus on Tiedettä Emootioista. Kun tiedostaa planeettojen vaikutuksia, niin voi rakentaa pitkäkestoisen ja toimivan suhteen, eikä tarvitse tehdä virheitä. Vanhempien ja ammattiastrologien on tultava apuun. Eli Horoskooppia kannattaa tutkia.
Kun saa vahvan vanhempien välisen suhteen, joka on tasapainoinen ja ehjä, niin lapset saavat hyvän perustan elämään ja perhe kestää. Vaikeampaa on jos vanhempien yhteisymmärrys on vähäistä.
Kiinalaisilla horoskooppi on mennyt niin pitkälle, että vanhemmat tiedostetusti suunnittelevat halutun kuukauden lapsen Zodiakille, eli he laskevat ennakkoon 9 raskauskuukautta siitä käsin, mikä sopii parhaiten perheelle.
Uskon että viimeinen päätös on kuitenkin Jumalalla.
Jotta elämästä tulisi täysi, niin pitää olla kaikki ihmisen elämään kuuluvat ominaisuudet, kaikki 12 kuukautta. Erilaisuus on rikkautta. Elämää ei olisi ollut olemassa, jos jokin planeetta puuttuisi. Elämä muuttuisi. Toisaalta on pitkään puhuttu siitä, että Astrokartalle olisi tulossa 13 planeetta Nibiru, joka on 13 Zodiak Käärme merkillä. Puhutaan Atlantiksen uudesta tulosta. Nasalla olisi todisteita Nibirusta, joka lähestyy kaukaa. Aiheesta on tehty pieni esitys - kirja suomeksi. Käärme vaikuttaa muihin merkkeihin, että niille mahtuu vähemmän tilaa kuin ennen, mutta he lisäksi saavat muiden merkkien ominaisuuksia. Eli horoskooppi voi mennä uudelleen punnittavaksi ja parien muodostus. Kuten sanotaan, kaikkein tärkeintä on kuunnella itseään. Vain itse ihminen pystyy tuntemaan ketä rakastaa ja mitä tahtoo. Rakkaus ja rehellisyys kaikessa. - Mr.A.B
parien muodostuksesta
4.
Yhteiskunnallinen aspekti parien muodostuksessa. Nykyinen aikuisten ja keski-ikäisten sukupolvi on tehnyt paljon töitä. 2012 on ollut jokin rajapyykki nykyiselle ihmisyydelle ja monet asiat muuttuvat ja tulevat muuttumaan. Valtion ja yhteiskunnan on opittava, mitkä arvot ovat tärkeät ja mistä pitää luopua.
Keski-ikä luokka on jättänyt lapset ja vanhukset laitoksiin ja keskittynyt paljon työntekoon ja opiskeluun. Lapsemme kasvoivat itse. Nykyihmisen yleisin sairaus on yksinäisyys. Vastakohtaisuus säännön mukaan, lapsemme saattavat olla vanhempien edempänä ja tahtovat läheisyyttä ja huolenpitoa enemmän, vaikka ovatkin erittäin itsenäisiä.
Nuoret tytöt ja pojat jotka Zodiakkinsa vaikutuksesta eivät pyri johtajiksi tai kaupunkilaisiksi voivat kärsiä huonommuuden tunteesta. Yhteiskunnan on yksinkertaisesti arvostettava paljon enemmän perhe arvoja. Yhteiskunnan on maksettava normaalia työmiehen vanhempainpalkkaa niille, joiden kutsumus ammatti on vanhemmuus ja lasten teko. Lasten luku voi kasvaa yli 10:llä jos pari rakastaa toisiaan ja nauttii perhelisäyksistä. Vanhempainpalkka on tae siitä, että lapset ovat onnellisia ja terveitä. Palkka menee siihen, että perhe ostaa omakotitalon, joka on edellytys perheen onnelle ja pitää huoltaa perheestään.
Nuoret tytöt kypsyvät paljon aikaisemmin, mitä lainsäädäntö määrää. 18 ikävuotta saattaa olla liian myöhäinen ikä, vaan toiset tytöt voivat olla äidillisen sukukypsiä jo 16 vuotiaina, varsinkin maahanmuuttajat. Lain on pysyttävä vauhdissa. On todettu, että elävät pitkään ne lapset, joilla on ollut nuoret vanhemmat. Paras ikä synnyttää naiselle on ennen 25 ikävuotta. Sen jälkeen keho ei enää kehity nopeasti vaan tasaantuu ja 30 ikävuoden jälkeen alkaa hidastaa.
Vanhin mies, josta tuli isä on Intialainen yli 90 vuotias. Lapsen teon aloitti 50 vuotiaana. (Guinnes World Record)
Vanhin nainen joka synnytti oli yli 70 vuotias. Synnytti lääketieteellisin apukeinoin.
Suurin lapsiluku mitä GWR kertoo on Etelä-Aasiassa elävä suku, joka asuu isossa kerrostalossa. Yksi mies ja monia vaimoja, lapsia, lasten lapsia ym. (oliko yli 200 hlö:ä...)
Mitä lasten teko auttaa?
Kun keho ei saa ilmaista itseään biologisesti, se kärsii. Toiset kestävät lapsettomuutta paremmin kuin toiset, mutta kaikille sikäli, että ovat ihmisiä, lasten teko on normaalia. Lapset ovat elämän päämäärä. Ennen vanhaan ihmisen mitta oli lasten määrä. Rikas oli hän, jolla oli perhe. Islamissa enin vaimoluku on 4 vaimoa edelleen.
Länsimaiden ongelma on se, että ihmiset kieltäytyvät tekemästä lapsia. Asia toimii kuin vakuumi, joka sukupolvesta toiseen, lisättynä korkea koulutus ja raskas henkinen työ tai fyysinen taakka sekä nykymaailman ikuinen kiire; nämä yhdessä pitkittävät lasten saantia ja lasten lapsilla siten aika pitkittyy vieläkin enemmän. Se tulee näkymään yhteiskunnallisena kriisinä, jos ei jo nyt näkyy. Ihmiset sairastavat, ovat älykkäitä, julmia, rakkaudettomia, kärsivät psykologisista ongelmista, seksuaalihäiriöistä ja identiteettikriiseistä, sillä psyyke ja keho eivät ajoissa kerkiä kehittyä pitkittyneiden opiskelu ja työjaksojen takia. Yhteiskunnan pitää tiedostaa tämän ja kannustaa lasten tekoon. Uskon että Maa Äidin luonnollinen lasten luku on noin 3 tai 4 paikkeilla. En ole varma asiasta, mutta tieto perustuu siihen, että Maa on 3: kivi Auringosta. Kuu on 4:s. Planeetat ennen asteroidinvyöhykettä ovat "sisäpiha" ja edustavat koti arvoja.
Sanovat että nainen on Venuksesta ja mies Marssista. Solar Systeemissä on energiavirtoja kuin valtamerissä. Virrat kulkevat eri suuntiin omina suuntauksina ja saapuvat Maa Äitiin Navoista. Ehkäpä uusi sielu inkarnoituu äidin navasta napanuoraa pitkin. Raskauden alkuvaiheessa sielu kiertää maapalloa, perhettä, on lähellä ja opiskelee. Ja vähitelleen se asettautuu lapsen kehoon kun siellä on tilaa. Se äiti tuntee voimistumisena ja läsnäololla. Ensimmäiset 3 kk ovat tärkeimmät, sillä se on fyysinen vaihe kun biologinen tulo tapahtuu.
Perheellinen ihminen on terve ja tasapainoinen. Yhteiskunta on väärässä kun antaa naisen erota miehestään. Se on rikos lapsia kohtaan ja kumppania kohtaa. Lain pitää turvata perheitä, varsinkin nuoria, sillä kukaan ei ole täydellinen ja kaikki tekevät virheitä. Yhteiskunnan pitää tutkia kuinka pareja muodostetaan, jotta rauha ja onni säilyvät.
Vesimies 2000 on naisen ja lasten aika. Siksi naiset ja lapset kehittyvät itsekseen itsenäisinä - se on opiskelua, vaikka sivutuotteena on kärsimys. Päämäärä on hyvä ja oikea. Kehitys on aina hyvästä vaikka kärsimystä syntyy.
Kun nainen oivaltaa vastuunsa ja asemansa ja itseään yhteiskunnassa, silloin perhe löytää onnensa. - Mr.A.B
Avioliittopetos on sinänsä moraalitonta. Elämä voi helpottua kun oivaltaa eri uskontojen Ikuisia totuuksia esim. kristillisyydessä 10 käskyä. Jokaisella on oma tiensä kuljettavana - karma. Uskon että kun ihmisellä on monia seksikumppaneita, se vaikuttaa raskauteen ja lapsiin. Seksuaalitutkimusten mukaan - Osmo Kontula ihmisellä on elämänsä aikana noin 4-5 kumppania. (Tieto voi olla vanha).
Toisille lasten teko sopii paremmin kuin toisille. Perheen merkki on Rapu eli Rapu taittaa perheen arvoja. Onnellisuuden kannalta kaikki 12 Zodiakkia ovat eduksi perheelle. Silloin Perhe arvona on täysi.
Kun työvoimatoimisto, vanhemmat, ystävät ym. tyrkyttävät työpaikkoja ja opiskelupaikkoja, vaikka nuori vaikka olisikin vasta 17 vuotias ja haluaisi tehdä lapsia, niin nuori voi masentua ja alkaa käyttäytyä huonosti ja itsetuhoisasti itseään ja muita kohtaan. Aika moni nuori teini on väkivaltainen sen takia, koulu ei maistu...Silloin vanhempien on tultava apuun ja avustettavaa nuorta perhe arvoihin, mutta kukaan ei tee niin, vaan toisinpäin pakottaa töihin ja koulutuksiin. Kun perhe aika on ohi, niin nuori ei halua enää perustaa perhettä ja asia venyy. Eli pitää kannustaa perheen tekoon niitä, jotka ovat motivoituneita, eikä sosiaalitoimistolla ja huostaanotolla ole mitään asiaa rikkoa nuoren kokemattoman äidin ja isän arkea. He kyllä tekevät virheitä, mutta niin ovat tehneet kaikki muut vanhempamme. Ihmisen on saatava kasvaa itse, niin hän edistyy ja oppii. Sosiaalitoimi voi kannustaa, mutta ei väärinkäyttää asemaansa.
Yhteiskunnan pitää kehittää äideille lisää palveluja. Keskustaan kokonaisia Naisseurahuoneita, jossa on tilaa ja voi viettää pitkiä aikoja rauhassa lasten kanssa leikkien...Rintaruokkintahuoneita paljon kaikkialle ja WC:itä. Äitiä pitää kannustaa tosi paljon rintaruokkintaan. Se miten äidit rintaruokkivat, se määräytyy, uskon, pitkälti horoskoopin Zodiac merkkien kautta. Toiset nauttivat siitä enemmän kuin toiset. Elämä on seksuaalista ja siitä ei pidä tehdä häpeällistä. Ei ole salaisuus ja on mahdollista, että monet äidit saavat orgasmia tai nauttivat suunnattomasti rintaruokkinasta. Asia on Pyhää, kuten Äitiys maailmassa. Mies on alhaista sorttia, jos väheksyy äitiyttä, naista, elämää ja lapsia. On sanonta, että jos äiti voi hyvin, niin koko perhe voi hyvin.
Lapset ilman rintaruokkintaa kärsivät paljon, sillä tekopurkkiruoka on samaa jos söisi pitsaa joka päivää. Lasten ripuli voikin johtua purkkiruoasta osittain sekä siitä, että lapsille syötetään liian aikaisin raskasta ruokaa kuten lihaa, kalaa, johon heidän nuori kehonsa ei ole tottunut. Luonnossa eläimet ruokkivat pitkään maidolla, niin myös ihmislapsi selviytyy yli vuoden pelkällä maidolla, jonka jälkeen hitaasti lasta kuunnelleen, siirrytään kohti hedelmä ja vihannes puuroja ja äititeetä tai vettä.
Rintaruokkimaton lapsi huutaa ja voi sairastua. Rintaruokkinta on rakkautta, lämpöä, huolenpitoa. Se on elintärkeä lapsen kehityksen ja elämän kannalta. Rakastettu lapsi jakaa muille rakkautta ja on onnellinen. Äiti voi tehdä ihmeitä ihmiselle vain rakastamalla lastaan tosi paljon.
Se kuinka perhettä pitää hoitaa, on tiedettä, jota ei ole helppoa seurata tai ymmärtää. Se on rikasta ja Ikuista. Se elää paikassa ja ajassa. Perhe on paras ihme mitä elämässä ihmisellä on olemassa. Länsimaisen lääketieteen pitää olla varovainen käsitellessään äitejä ja lapsia. Kun aikuinen luulee, että hän määrää ja voi tehdä mitä tahtoo lapsille, niin hän erehtyy, sillä lapset ovat kasvava voimavaara, joka palautuu monikertaisesti takaisin. Lapsen edessä ei voi valehdella, sillä se palautuu. Se on elämän parasta antia - totuus. Nainen on ensisijainen lapsen huoltaja ja siten Pyhää. Miehen rooli on kolmas pyörä.
Nainen on kuningatar. Uskon että hengellinen Kuningatar on Äiti Ufo, joka pitää huoltaa kaikista. Se on voikamas feminiinisyyden Jumalatar, jota rukoillaan Neitsyt Mariana, Kali - jumalattarena, Freijana....ym. Jokainen nainen on kuningatar esikuvan mukaisesti. Miehen rooli on avustaa naista tulemaan kuningattareksi ja naisen rooli avustaa miestä tulemaan omaksi jumalakseen, kuka se nyt onkin...Avioliitto on Pyhää. Se on elämän alku.
Oikeastaan kaikki, mitä ihminen voi opiskella on matematiikka, fysiikka - eli tekniikka, joka on nykyajan fashion. Kaikki muu on opiskeltavissa kotona istuen ja perheestä huoltaa pitäen. (Luonnon kansat). Globalisaation haastetta ovat mittakaavat kun kaikkea on suuressa määrin, niin ihminen joutuu käyttämään järkeään tehostetusti ja sitä pitää opiskella - käydä ulkomailla, puhua kaikille ihmisille, lukea monia sanomalehtiä ym. Kuitenkin pitää muistaa Pehmeitä Perhe arvoja taas, jotta uuden terveen sukupolven tuloa voisi turvata. Nykylapset ovat uuden tyyppisiä 2000 luvun Rainbow lapsia. He eroavat vanhemmistaan, he ovat rauhaa rakastavia, hyvää toivovia, elämän iloisia...
Kun ihmisellä ei ole lapsia, hän sairastuu, elää harhassa, on julmaa ja syyttää itseään turhaan kaikesta, vaikka syy ei ole hänen, vaan siinä, että lapsia pitä - Mr.A.B
parien muodostuksesta
4.
Kun ihmisellä ei ole lapsia, hän sairastuu, elää harhassa, on julmaa ja syyttää itseään turhaan kaikesta, vaikka syy ei ole hänen, vaan siinä, että lapsia pitää tehdä. Kun ihmisellä ei ole lapsia, hän voi olla jumalallinen eli tehokas, "lyömätön", mutta kun ihmisestä tulee vanhempi, hän viisastuu ja "tyhmettyy", mikä on hyvä asia elämässä. Kun ikää tulee on hyvää vähän tyhmettyä ja madaltaa itseään maahan. Toiset sielut ovat valinneet lapsettomuuden, jos tahtovat olla vapaita.
Nykyinen Lääketiede voi auttaa asiassa ja uskon että lapsettomuuden syy on moninainen. On tapauksia, että ravintoa vaihtamalla voi edistää raskautta. Terveet kiireettömät elämän tavat: raaka-ravinto, puhdistautuminen ja rakkaus.
Raaka ja kasvis ravinnolla voi parantaa monia sairauksia - veri ja suonitaudit, psyykkiset häiriöt, ruoan sulatus, impotenssi...monia muita.
On sanonta: Olet sitä, mitä syöt.
Veikkaan, että maidon kulutus Suomessa on ylikorostunutta, varsinkin hormonihoidolla terästetyiltä lehmiltä, joiden utaret kasvavat ylimittoihin. Hormonihoidot vaikuttavat lapsiin, joiden päät eivät mahdu äitinsä kohdusta enää ulos.
Luomua kaikessa ja omavaraisuus.
Mutta uskon, että Ufot yrittävät vaikuttaa ihmiseen tavalla tai toisella ja esimerkiksi lääketieteellä on syynsä, miksi se on miten se on. Kuitenkin jokaisella ihmisellä on valinnan vapautta, mitä se haluaa ja kuka hän haluaa olla. Sitä kannattaa käyttää, muuten joutuu ties kenen ohjaamaksi. Pitää varoa Ufoja, jotka voivat vallata ihmistä pitkiksi ajoiksi. Uskon, että Ufot kehittävät uusia ihmisen olemisen mahdollisuuksia, rotuja lääketieteen, ydinsähköasemien onnettomuuksien ja muiden epäilyttävien keinoin kautta.
Uskon, että Pleyads ovat hoitamassa toisia äitejä, jotka eivät ole hyviä perhe asioissa paremmiksi. Yhteiskunta opiskelee asiaa yhtä paljon kuin mies opiskelee mitä on nykynainen. Ei ole helppoa. - Mr.A.B
parien muodostus
5.
viides neuvo parien muodostuksessa on Rakkaus. Siitä pitää puhua ja Rakkautta pitää elää. Se on kokopitkäelämän juttu, eikä kerran hutaisua. Elämä on Orgasmia, joka tuntuu parhaalta kun se tuntuu. Jos kontrollifriikki pitää Orkku-Elämänsä pienellä vaihteella, peläten jälkiseurauksia, tai sitä, että naapuri kuulee, vaikka oikeasti ihminen ei oikein pysty pidättää huutoa, niin kenties koko Elämä-Orkku jää pimentoon.
Uskon että moraali ja täydellinen ihmisyys ovat yhdistettävissä. Kysyä sopii, että ovatko ihmiset toistensa tukijoita? Vaikea pala se on, jos ovat. Luopuminen yksityisomistuksesta.
Naiset saavat orgasmia enemmän mitä miehet tietävät. Spontanneja orgasmeja päiväs aikaan. Toivon naisille parasta. Ja miehelle toivon sitä, että mies osaa jättää naisia rauhaan, vaikka kuinka kauniita he ovat! Ja viehättäviä. Oma vaimo on paras ja parin voimavaraa on mielikuvitus. Naisen orgasmi on paineen poisto. Nainen on kokonaisvaltainen ja elää ruumillaan. Mies on jäykkä episodi....
Feminiininen ja maskuliininen aktiivisuus vaihtuu planeettojen liikkeiden mukaan. Väliajoin nainen on päällä ja väliajoin mies.
Rakkaus on tiedettä. Se suurinta ja vahvinta. Rakkaus on mystiikkaa, valoa sydämmestä, joka säteilee kaikkialle. Nainen ja mies yhdessä - rakkaudesta tulee täydellistä.- Mr.A.B
parit sopivat paitsi mielensä ja henkensä vertailun kautta, mutta myös kehon kokoja vertailemalla. Kama Sutra on ikivanha seksuaalinen oppi, jossa on määritelty minkä kokoiset sukupuolielimet sopivat toisilleen. Jaossa ovat hevoset, jänikset ym. Jos ihmiskunta olisi käyttämättä vaatteita, niin parin muodostus olisi paljon edullisempaa ja virheiltä säästyttäisiin. Aika moni ongelmamme juontuu vaatteista. Uskon, että olisimme uskollisempia toisia kohtaan ja enemmän omia itseämme, jos emme käyttäisi vaatteita.
- Kansanmurha
Selittäkää, miten vitussa voi olla niin, että joku täysi vieras ja vielä virastotyöntekijä, voi päättää lapsesi asioista! En ymmärrä! Miten vitussa täysin lapseton, tyhmä, kateellinen idiootti, voi päättää minun rakkaiden lasten puolesta!!! Sehän on murhaa, rikosta!
Sellaisen paskapään sopii kuolla, ettei työntäisi sormensa toisten asioihin.
Miten sellainen yhteiskunta on voinut saada alkunsa, jossa vieras tuntematon voi viedä lain nojalla perheen lapsia? Eikös sillä ole omia? Eikös sillä ole omaa elämää elättävänä, jotta hän vielä sekaantuisi toisen perheen asioihin, syyllistäen vanhempia?! Mikä vitun yhteiskunta on sellainen!!! Tekopyhä paska. Sehän oikeuttaa rikoksia itsessään.
Laki on läpimätä paskamuna. Sitä ei ole olemassa. Huorat.
Mikä vittu laki on sellainen, joka oikeuttaa sitä, että nainen lähtee, vie lapset ja mies vielä päälle maksaa hänelle elatukset!!! Kuvitelkaa! Mitä järkeä on tässä!? Niinhän mies voi samalla volyymillä siittää ja lähteä vetää ja se olisi yhtä oikeutettua kuin mikään muu ero. Eikös vain? Mikä vittu yhteiskunta suosii narttuja ja huoria, jotka naivat jokaisen miehen kanssa ja vielä saavat elatusmaksuja päälle!!
Mikä vittu poliitikko on saatana keksinyt tämän yhteiskunnan, jossa lapsia jätetään ilman vanhempia!! Sehän on sairas yhteiskunta, läpimätä moraaliton paska, jota ei kannata tukea mitenkään. Sehän on ihan väärä yhteiskuntamalli!!- Kansanmurha
Sellainen yhteiskunta ei menesty. Se on arvoton yhteiskunta, jossa ihmisen hinta on 0. Järjetön, rakkaudeton. Naiseen ei luottamista. Tämä on Thaiyhteiskuntamalli, jossa jokainen nainen on huora viimeisen päälle, jota sopii naida. Mikä vitun mies kestää sitä, että nainen nai toista miestä ja lapset katsovat vierestä!? Siihen suuntaan Suomi on menossa. Huorien paratiisiin. Naikaa siis neitsyiden aivot pihalle. Sitä he haluavat. Teidän tyttärenne viimeisimmät huorat maailmassa. Rahassa kaikki.
- kansanpaska
Ukrainan kriisi ei mennyt nappiin, sillä Maapallo jatkaa kurjaa eloan.
- Mahmudian
Miehellä on taipumusta järjestää diktatuurit. Mies on militantti, sillä miehen tapa olla sosiaalinen, on luonnollisesti militanttisuus - tappelu, kukkoilu, pahanilkkinen vitsailu. Tätä melskaa pystyy pitää koossa vain vahvan käskyläisuuden avulla eli diktatuurin.
Mies on väkivaltainen ja siksi miehen rinnalle tarvitaan naista. Siksi poliitikassa ja yhteiskunnan aloilla tarvitaan sukupuolikiintiöitä. Naisia pitää olla se luku, mikä on syntyvyystilasto. Silloin yhteiskuntarauha säilyy. Eduskunnassa pitää olla naiskiintiö ja muilla aloilla.
Saksa hyväksyi (yle) 30% naiskiintiöt parlamenttiin. Oikea luku olisi vähän yli 50%.
Kun armeijassa ja poliisissa on liikaa miehiä, niin syntyy kahakoita. Siksi naisia tarvitaan paljon armeijaan ja poliisin riveihin. Maailmaa tasapainottuu ja se on hyvää. Samassa rikokset vähenevät.
-----------------------------------------------------
Kun päästään tasavertaisiin lukuihin, niin vuorossa ovat maahanmuuttajat ja lapset. On laskettavissa se, mikä on turvallinen maahanmuuton luku, riippuen kohdemaan oloista, jolloin mittaskaala voi olla maapallon leveys ja pituus asteet. Elämän vaativuus mitataan asuinpaikkana. Toiset paikat vaativat toisia enemmän erilaisia ominaisuuksia esim. feminiinisyyttä, maskuliinisyyttä tai jotakin täysin muuta.
Kuitenkin maahanmuuttajien luku pitää laskea prosentuaalisesti päätöksen tekoon, jotta vastaava luku maahanmuuttajaa olisi päättämässä maan asioista itse.
Kolmas asia ovat lapset. Aikuisilla on taipumusta ylireagoida, tehdä yliampuvia päätöksiä, niinpä lapset ovat luonnollinen jarru kestävälle kehitykselle. Jokaisella pitää olla lapsia ja yhteiskunnan on toimittava ja otettava huomioon paljon paljon ennemän lapsia, toimittava lasten ehdoilla. Lapsille annetaan vastuuta, itsenäisyyttä, mahdollisuuksia, rakkautta ja turvaa, lapsia kuunnellaan ja otetaan tasavertaisina ehdokkaina päätöksen tekoon. Lapsi ja nainen pääsevät vapaiksi kansalaisiksi yhteiskuntaan. Lapsi ei ole tyhmä, lapsi on rehellinen.- mr.a.b
Nainen on DEMOkratia. Nainen on kuin suo, huntu, joka peittää sinut pauloihinsa. Intialaisessa viisaudessa miehellä on oikeutta kieltäytyä naisen tarjoamasta hunnutuksesta. Nainen voi kusta miehen silmiin avoimesti, sillä naiselle valehteleminen on silkkaa ajan vietettä. Kun nainen on vahvana, silloin mies on pienikokoinen ja hento ja ei ymmärrä naisen punomaa verkkoa. Nainen on niin syyntakeeton, että antaa lapsensa ja itsensä samassa raiskattavakseen ja vielä nauttii siitä. Kamala sosiaalitoimisto on Hitlerin salajuoni 2000 vuosituhannelle. Sen tarkoituksena on kidnapata miehisyys ja miehen vapaus. Varo mies! Kenen kanssa nukut ja kuinka usein. Nainen on kaunis, mutta mies menettää päänsä samassa, kuten luontodokkareissa hämähäkki syö parittelun jälkeen kumppania. Mitä ovatkaan ihmisen perhe arvot 2000 luvulla kun kylmäpäinen dosentti tahtoo huostaanottaa!!! Eikös asia ole tyhmä?! Kun ihminen on yliälykäs, niin häntä pitää muistuttaa. Älykkäillä ihmisillä on pulma, että levy vo jäädä päälle - ajattelu. Herättämistä on päähän lyömistä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa lyöminen on tabua. Toisia ei saa edes koskea. Afrikkalaisessa kulttuurissa lyöminen on ok ja ihmiset eivät edes paheksu samalla idioottimaisella pelolla kuin Suomessa. Voiko lyöminen tarkoittaa välittämistä? Kuoleeko Suomessa ihminen yksinäisyyteen, veri ja sydänsuonitauteihin kun kumppani jättää seksit väliin, koska kumppani ei innosta syystä tai toiseta? Mitä lakina lyömättömyys tarkoittaa? Kirjaimellista lyömättömyyttä, mikä on sama kuin kuolema? Johtaako lyömättömyys seksittömyyteen ja eroon? Onko naisilla liikaa narttujen pelkoa miehisyyttä vastaan, että nainen eroaa ja vie lapsilta isän mielen johteesta?
- Mr.A.B
Femo Killeri
Aboriginaalien heimossa epätoivottu lapsi tai lapsi, joka kuormitti, saattoi äidin taholta joutua hoitovahinkoihin: ruokkimisen unohtaminen, pudota maahan.
Afrikassa selviytyi vahvin. Yhtä kaksosista murhattiin.
----------------------------
Afrikassa heimoäiti synnytti yksin. Missä Länsimaissa nainen tarvitsee ympärilleen joukon, niin afrikan Äiti meni aikaisemmin valmistamaansa synnytyspaikkaan (pygmei) ja synnyttää yksin. Kääriä lasta lehtiin ja tuoda kylään. Afrikkalainen nainen ei tarvitse veistä leikatakseen napanuoran, vaan katkaisee sen hampailla. Luonnossa napanuora irtoaa itsestään. Myös ihmisellä se tekisi niin, jos ihminen antaisi sille aikaa. Youtubessa on video, jossa hippie pariskunta onnellisesti ja menestyneesti odottaa kunnes istukka irtoaa itsestään. Istukka pestään ja desinfioidaan. Nykyversiolla napanuora leikataan heti, mutta Istukkaan jää paljon lapselle tarvittavia aineita. Miksi pitää leikata ja punnita vauva heti? Se ei johdu lapsen tarpeesta, se johtuu siitä, että lääkärillä on aikataulu. Länsimaiden nainen antaa raskauden vastuun lääkärille. On todettu, että lääkäri vieressä lisää riskiä keisarileikkaukseen. Olen huomanut, että lääkäreillä on paha karma, koska he käsittelevät kuolleita, ihmisen kehoa, jätteitä ja sairauksia. Toisin sanoen, jos ihminen on puhdas, niin lääkäri tappaa - antaa terveelle omaa karmaansa - pahaa energiaa ja sairastuttaa. Kysyn, että kuinka monella lääkärillä on, ja kuinka paljon omia lapsia? Synnyttivätkö he luonnollisesti vai ei? Onko pari pysynyt yhdessä koko elämä? Onko lääkäriperheissä fobioita tavallista enemmän?
Lääkäri, virkamies ei pidä luontoihmisistä ja niiden filosofioistaan, koska pitää materialisimia kaiken kattavana. Lääkäri on puhtaasti mekaaninen, älyllinen. Lääkäriltä puuttuu tunne. Luontoihmiselle tunne tarkoittaa selviytymistä, sillä taivaan alla tunne on viestinviejä ja varoittava tekijä. Luonto on puhdasta ja luonto ihminen on puhdas. Kun sellainen joutuu lääkärin pöydälle, niin luonto ihminen heijastaa aurallaan lääkärille sitä, mitä lääkäri haluaa nähdä. Eli lääkäri löytää luonto ihmisessä omia oireitaan ja mielen liikkeitä. Koska lääkäri ei ole harjoitellut sielun tiedettä ja metafysiikkaa, niin hänelle ovat tuntemattomat luonnon lait tai ne ovat siirretyt jonnekin näkyvistä. Luonto ihmisellä on vaarana - pitkittynyt hoitosuhde, jos luonto ihminen ei vain pue paitansa päälle ja lähde vetää pois. Lääkäri tahtoo toimia varman päälle, joten tutkimuksissa voi olla turhia käyntejä.
Jokaisen on opiskeltava yrttilääkintää ja tunnettava mikä on terve ruokavalio ja opiskeltavaa terveitä elämän asenteita, jotta lääkärikäynnit jäisivät vähäisiksi. Omatoimisuus auttaa jokaista. Taistella kannattaa jopa vaikeita sairauksia vastaan. Päihteettömyys antaa elinvoimaa ja oma onnellinen perhe. - MisterAngryBird
Mies ei ole nainen. Naisella on rinnat, jolla hän fiilistelee. Mies ei ole nainen ja oikean miehen on opittava sen. Mies ei voi tavata lapsiaan silloin tällöin ja olla kuin ei miksikään, jos mies rakastaa lapsiaan. Nainen voi pettää, kuten on todistettu, mielensä määrin, mutta mies ei voi pettää, jos hän rakastaa. Nainen voi jättää lapsiaan ilman tunnon tuskia ja olla kuin ei miksikään, käydä shoppailemassa ja ystävätreffeillä, mutta mies ei jätä lastaan. Kun lasta on viety pakolla, niin mies ei palaa takaisin, sillä pesä on rikottu. Lintu jonka pesä on rikottu, mihin biologit usein syyllistyvät - elämän murhaamiseen, ei palaa koskaan takaisin pesään ja poikasen kuolevat. Luonnon laissa, jos pentujasi viedään, se tarkoittaa että pentuille tahdotaan pahaa. Isä ja äiti tappavat pantujen varkaan. Sellaista ei ole olemassa, että sosiaalinatsit varastavat pentuja ja vielä sanelevat ehtoja vanhemmalle. Jos ihmisellä on sydän eikä hän ole idiootti, niin hän tajuaa, että lapsi on syy miksi elämme. Jos poliitikko tykkää rahasta ja tappaa muiden lapsia, niin sellainen poliitikko on rikollinen.
Sosiaalitoimisto sanoo, että se on lapsen edun asialla. Todellisuudessa lasten suojelu on aikuisen asialla ja lasten suojelu on kaukana siitä touhusta, koska lapsia hoitavat aikuiset, jotka käyttävät määräysvalta, eli käskevät lapsia olemaan siten, miten aikuisille on sopivaa. Ja kuka vieras aikuinen tietää paremmin lapsen asioista kuin oma vanhempi? Lapsi kärsii joka tapauksessa. Millä oikeudella lasten suojelija voi sanoa, että lapsen kärsimys lasten suojelijan kanssa on kannattavampaa kuin oman vanhemman kanssa? Lasten suojelija tekee rahaa - saa palkkaa, sillä ei ole aikaa eikä voimia paneutua, ymmärtää lapsen etuja. Lasten suojelija istuu toimistotyössä ja hikoilee aivojen tyhjyyttä. Minkälainen elämä on sitä, että teoreettisesti suojelee lapsia? Sehän on ajattelua. Lapset kuitenkin tarvitsevat rakkautta. Rakkaus on rakastamista. Mummot, ukit voivat antaa pyyteetöntä rakkautta, mutta äidit eivät suostu miehen isovanhempiin, koska ovat kateellisia, mutta vievät lapsia omille isovanehmmilleen. Nartut syyllisiä. RIidellään ja kärsitään. Lasten suojelun mummo ja ukki ovat paremmat kuin oman suvun mummot ja ukit. Jokin läskihevonen rakastaa lasta miten haluaa. Sitä vaimo suosii, mutta inhoaa miehensä mummoa ja ukkia. Miehen pitää sietää vaimon vanhempia. Lasten suojelia ei osaa ajtella lapsen etua, sillä, en tiedä muiden tapauksissa, mutta omalla kohdallani suojelija ei mitenkään edistänyt isovanhempien oikeutta lasten lapsiin, vaan piti lapsia itsellään!! Onko lasten suojelija parempi ja oikeutettu hoitaja lapsille? Millä vitun perusteella? Samassa isovanhemmat masentuvat, ovat yksinäisiä, sairastuvat ym. Syy on lasten suojelijan ja lain. Myös toisinpäin, jos mies on vahvana ja nainen heikkona, niin miehen isovanhemmat voivat alistaa vaimoa. Kokemukseni mukaan ihmisten vastuun otto on ihan alhaista tasoa, jopa lasten suojelijan. Syy on yksinkertainen, koska kukaan voi olla täydellinen. Kysyn, millä perusteella laki on niin voimakas, että tuhoaa perheitä?! Lasten suojelija tyrii lakkaamatta kaiken lasten suojelussa ja se tyrii lapsia.
Minkälainen aikuinen on sellainen, joka lyö toisen lapsia. Esimerkiksi tyytymätön naapuri, vihainen suku, pahatahtova poliitikko mm. sosiaalitoimiston koppaava työntekijä, joka pahuuttaan varastaa lasta? Aikuinen syyllistyy pahimpaan rikokseen, että vahingoittaa perhettä ja lasta! Millä oikeudella läski kyttä tulee toisten kotiin ja vie lasta!! Sama kyttä tappaa rikollisen, tappelee juoppojen kanssa, käsittelee kuolleita, väkivaltaa, huumeita, petoksia...sama kyttä tulee tavalliseen lapsiperheeseen ja väkivaltaisesti vie lasta!!! Onnea tykö pieni lapsi kun pääsen näin aikaisessa vaiheessa tappajien seuraan. Onnea tykö pienokainen kun pääset varhaisessa vaiheessa gestapon lapsivankiloihin, joita Suomi neito on täynnä. Laitoskulttuuri on tukahduttavan masentava ja tappava. Persoonaton, rakkaudeton yhteiskunta. Ruoka tippuu aukosta, kaunis hoitaja, joka lupaa paljon, mutta vitut antaa paskat välittää kivustasi, nuku vain huoneessasi äläkä puhu liikoja, älä mieti liikoja, älä tahdo liikoja, äläkä itke, muuten syyllistyt mielenterveyssairauteen, jota lääkitään innokkaasti ylikuntoon. Haistatkaa koululaitokset ja virastot. Konttorirotat eivät edes osaa allekirjoittaa papereita, jotka ovat hyvähakusia. He allekirjoittavat vain tuomioita. Mitä kumma ihmiselle on tapahtunut?! Onko ihmiskunta Narttu? Jätä penskani rauhaan!!!!- Mr.A.B
https://www.youtube.com/watch?v=JLCybxJU4qM
Astrix - Eye To Eye [FULL ALBUM]
music against stopped minds
crush your social fears
refix your structure,
mindgames...
Just FUCk
- MisterTwisterBird
Mitä vutussa naiselle kuuluu, 50 v vuotiaalle, joka alkaa kaljuuntua, värjää hiuksensa, hermostuu pienestä, työntää nenäänsä kaikien asioihin, pelkää jatkuvasti, ajaa liian kovaa pientä kaupunkiautoa, koko päivän hoitaa sihteerin töitä, on laiha ja kuiva, tupakoi tai on lopettamassa, ei tiedä mihin laittaisi itsensä ja sotkeutuu ihmissuhteisiin, omat lapset jossakin, hoittaa pari kukkaa kotona ja katselee paljon televisiota....Anteeksi rouva, lapseni ovat minun lapseni. Minä en ole jumala, en tiedä miksi elämä on sellainen, mutta olen nuori ja hoidan lapseni aivan itse!!
Valitettavasti kyseinen rouva-tyyppi tahtoo aina haastaa riitaa. Jos sellainen rouva on lasten suojelija, niin hän nauttii väkivallasta kun poliisi selvittelee väliä isän kanssa ja rouva nauttii vallasta kun saa määräillä pienten lasten kohtaloista. Luovuta, nainen! Teet rikoksen ja pahan teon. Luovuta ajoissa.
Vanhemman pitää luottaa itseensä. Vanhempi on sellainen kuin on ja hyvä omalle lapselleen, varsinkin kun tahtoo hoitaa lapsiaan itse, eikä jättää lasta lasten tarhaan. Toivottavasti lasten tarha jää historiaan, muuttuu valinnaiseksi entistä enemmän. Kun oma vanhempi on kotoa, se on eläkäjuhla! Naiset haluavat valtaa ja rahaa, koska ovat aivosoita, niinpä kun suuri naisenemmistö istuu vihdoinkin vallan kahvaan, niin mies istuu kotisohvalle koko ison ja onnellisen perheen ympäröimänä. Lapset juoksevat ja leikkivät. Oma koti oma rauha kuten lapsiperheen kuuluu olla. Äiti tyrii äitiyden, mutta vanhuuden päivänä hän himoitsee yksinäisyyttään toisten lapsia. Tai hän eroaa nyrppänokkana miehestään, koska sai vallasta kiinni, että tavis elämä ei maistu. Onneksi suomalainen on vaatimaton luonnostaan. Ehdotan että vaatimattomuutta vaalittaisiin, jos vertaa kamalaan Eurooppaan, jossa ihminen on luonnon tappaja. Vaatimaton perhe on elämän ydin. Hyvä olet mies, jos pidät perhe arvoista. Hyvä olet vaimo jos omistaudut perheelle. Isolapsinen perhe ei ollut koskaan kovin rikas. Useimmiten perhe on ollut köyhä. Köyhyys kaunistaa, jos sosiaalitoimiston rikkaat läskimoosekset eivät ole vielä tajunneet sitä, vaan vittuilevat köyhille vanhemmille siitä, että he ovat ison köyhän perheen jäseniä, kun taas tyhjäntoimittaja sossut ajavat audia ja ovat ihan turhia työntekijöitä - tappavat nuoruuden ja elämänsä toisten perheiden tuhoamiseen, eli he elävät toisten elämää ja vielä tekevät heille pahaa. Sossutädit myivät sielunsa rahalle ja itkevät yksinäisyyttä. Heillä ei ole oikeutta viedä toisten lapsia eikä valtiolla ole oikeutta olla antamatta köyhälle isolapsiselle perheelle oikeuden olla vapaasti - rakentaa talon vapaasti ja olla vapaasti perheenä. Älä valtio rahasta ja invalidisoi lakipykälillä meitä! - Mr.A.B
-Aprikoosi auttaa syöpää vastaan ennaltaehkäisevästi
-banaani ja avokado masennusta vastaan
-ananas ja papaija edistää ruoansulatusta
-pähkinät aivoille
-porkkanat - pitkä elinikä
-kaali puhdista
-valkosipuli ihmelääke - seksuaalisuus, immuunijärjestelmä...
-punajuuri - rauta, heikkoon oloon, puhdistaa
-mustapippuri muistiin
-omenaviinietiikka tilkka joka päivä veden kanssa tyhjään vatsaan auttaa moneen vaivaan
---------------------
ruoan väri tukee chakrojen värikartan perusteella niitä chakroja, minkä värinen kyseinen ruoka on. Kun tiedät horoskooppi chakrasi, niin syö niitä ruokia jotka tukevat sinua
---------------------
älä syö ennen klo 10. keho puhdistuu. aloita smoothiella
---------------------
älä syö raskasta liian myöhään esim klo 18 jälkeen
---------------------
juo vettä ja syö ruokaa, jonka lopussa juo taas vettä. kuulemma veden juonti ruoan aikana - ei hyvä
---------------------
syö tumman vihreitä vihanneksia
---------------------
kasvisruoka
vegaani
raaka ravinto
frutaisti
breatherian
luomu
--------------------
-horoskoopissa kullekin zodiakille on oma ruokavalionsa
-kullekin veriryhmälle on oma elämän tyylinsä (esim. toiset sietävät paremmin stressiä kuin toiset)
--------------------
mustikka näköön
karpalo naisvaivoihin ja flunssaan
.............................
nokkonen universaali
------------------
...- Mr.A.B
aamulla juo lasi vettä tyhjään vatsaan
ohra alentaa veren painetta. Kasvisruokavalio parantaa verenpaineesta kärsiviä. Raaka ravinto puhdistaa tehokkaasti (pitää olla ehdottomasti luomua). Tutkimuksessa on todettu, että eräs heimo söi vain ohraa, niinpä heillä oli paljon paremmat verenpaine arvot.
kaura - masennusta vastaan
maitotuotteet käytä vain luomuna, sillä luomuton tuote on hormooni ja antibiootti, säilytys, torjuntaaine rikastettua, kun lehmiä piikitetään jatkuvasti ja valvotaan tehokäyttöön. Lehmä kärsii, niinpä maidon laatu on vastaava - täynnä kärsimystä.
Korvaa sokeri hunajalla
syö marjoja, kuivattuja hedelmiä, siemeniä
yrttitee
pahimmat sairastuttajat: sokeri, liikaa leipää mm. valkoiset jauhot, liha, päihteet, liikaa suolaa, epälaadukas ruoka, liikaa syöminen, liikunnan puute, näköalattomuus - Mr.A.B
älä käytä synteettisiä kehotuotteita, käytä luomua, sillä niiden laatu on paljon korkeampaa. Synteettinen sulkee ihoa, kun luonnollinen käyttäytyy luonnollisesti - antaa periksi, mukautuu.
Vaatteet: pellava, puuvilla, villa ja silkki (luomu). Luonnolliset materiaalit hengittävät ja ovat terveelliset ja mukavat, kestävät ja mukautuvat. Synteettinen sähköistää, on outo ym.
Vietä paljon aikaa ulkona taivaan alla. Se pitää sinua nuorekkaana.
Nykyihmiselle: älä peseydy liikaa. Tietokone rajoitetusti. Kävele, älä ajaa koko ajan autolla. Joukkoliikenne. Tee lapsia ja perhettä nuorena. Kierrätä.
Ihmisen oppitie on opiskelua ajasta, paikasta, tavasta riippumatta. Hyväksy sen ja nauti elämästäsi tekemällä elämäsi ihan aivan itse, olemalla sellainen kuin haluat olla. Ongelmasi eivät ole vain sinun ongelmasi, vaan ongelmat ovat aika samanlaisia kaikilla meillä. Homo Sapience osaa puhua. Jos on ongelmaa, niin on ratkaisua.
Lasten määrä on rikkauden tae. Hyvyys voittaa pahuuden. Kaikille on tilaa. - Mr.A.B
musiikki on parantaja. Älä vaivu hiljaisuuteen. Ole luoja ja tee taidetta, vaikka et osaisi.
Terve sosiaalistuminen on suomalaisen nykyinen haaste. Kokonainen kansakunta voi kehittyä epäterveeseen suuntaan, joka sotii ihmisyyden arvojen kanssa. Tila on kuin psykoosi, mutta jokaisen velvollisuus on tunnustella terveen elämän normi. Jos et kulje pakkojen mukaan, niin se ei ole maailman loppua, kuten ympäristö antaa ymmärtää, vaan arvokasta rohkeuttasi.
Rakkaus on Tiedettä. Se on olemassa. Elämä on, mutta tiedätkö missä se on?
- misterangrybird
Vaimoni vanhemmat ovat hitlereitä. Kuinka ihmeessä anoppi voi olla näin ilkeä, että erottaa perheitä!!? Käsittämätöntä. Hän eli elämänsä jo, mitä vittua hän haluaa lisää? Lapsia itselleen? Despootit. Naisten salaliittoteoriat!! Missä oikeutettu mies?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445199Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243420Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982802Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552608- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261871Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161381