Kärsin tietynlaisesta rotukohtaisesta koirakammosta. Joskus pienenä minut kaatoi iso koira, ja pelkäsin isoja jonkin aikaa, mutta pääsin siitä yli; nyt itsellänikin on iso koira.
Yksi mistä en ole vieläkään päässyt yli on kammo saksanpaimenkoiria kohtaan. Olen aina pelännyt jo niiden ulkonäköä. Jostain syystä kuitenkaan mustat yksilöt eivät pelota niin paljon, ehkä silloin unohdan sen rodun koska mustia näkee harvemmin. Veljelläni oli musta sellainen, mutta huomasin kuitenkin karttavani sitä enemmän kuin hänen muita koiriaan, jotenki vaistomaisesti.
Kammoni vain yltyi kun pienen serkkuni päälle hyökkäsi susikoira. Serkkuni pelkää sairaanloisesti vieläkin kaikkia koiria. Myöhemmin kuulin tutusta perheestä jossa susikoira yhtäkkiä hyökkäsi lattialla makaavan tytön kimppuun ja raateli tämän naaman. Hänen naamansa oli pitkään "epämuodostunut".
Tiedän että mikä tahansa rotu voi tälläistä aiheuttaa, mutta mielessäni pelkään eniten kuitenkin tätä rotua. Ehkä se että niitä käytetään paljon vaativissa tehtävissä mm. poliisi käyttää ja luonne on kuulemma kova ja tarvii kovan koulutuksen, niin ehkä nämä jotenkin yltyivät päässäni.
Käsittääkseni tätä rotua käytetään myös vartioinnissa, niin kuin myös muita kuten dobbereita ja rotikoita, enkä näitäkään kauheasti rakasta. Ehkä mielessäni on kuva että niiden täytyy olla todella kovia ja häijyjä luonteeltaan ja usein on nähnyt kuvia joissa varsinkin susikoira roikkuu kouluttajan kädessä kiinni, siis tämä on jokin koulutusmuoto en muista tarkemmin. Tämä tuo kuitenkin mieleen että ne on arvaamattomia ja vaikeita luonteeltaan! Ja täynnä agressioita!
Eräs ystäväni tarjosi ihan kilttiä sussariaan minulle, mutta en voinut ottaa koska tuntui etten pystyisi siihen luottamaan ettei se tekisi jotain kauheaa. Eli minulla on luottamuspula.
Kerran olin veljeni kanssa erään miehen luona jolla oli tavattoman iso susikoira. Se murisi ja oli vihainen kun sinne meni ja minä olin tietenkin ihan paskajäykkänä. Se vahti minua kun siirryin sohvalle istumaan ja rauhottui hetken kuluttua. Yhtäkkiä se yllätti minut siten että tuli takaani ja nuolaisi naamaani! Minulta meinasi pudota silmät päästä!
Myöhemmin kuulin että mies hakkasi ja rääkkäsi tätä koiraa ja pakotti sen syömään omia paskojaan!!! Sieltä veljeni oli pelastanut luonansa asuvan sussarin, joka oli todella arka rääkkäyksestä johtuen.
No, onneksi tämä mies joutui luopumaan koirastaan veljeni toimesta.
En halua yleistää ja mollata tätä rotua häiriintyneeksi. Haluan vain kertoa omista peloistani näitä ihan ylväitäkin koiria kohtaan. Niin kuin jo sanoin tämä on omaa kammoani ja tiedän että minun päässäni voi olla vääristynyt kuva sussareista. Toivonkin siis että pääsisin siitä eroon ja voisin rakastaa näitäkin koiria! Joten auttakaa minua ihmiset joilla on saksanpaimenkoira ja kertokaa hyvistä kokemuksistanne minulle!
Ehkä se auttaisi minua ja hieman rohkaistuisin niin kuin isojenkin koirien suhteen! Vihaa en kuitenkaan sussareita, pelkään vain. Älkää suuttuko jos kerroin tämmöisiä, en vain voi itselleni mitään, joten auttakaa!
Yksi mistä en ole vieläkään päässyt yli on kammo saksanpaimenkoiria kohtaan. Olen aina pelännyt jo niiden ulkonäköä. Jostain syystä kuitenkaan mustat yksilöt eivät pelota niin paljon, ehkä silloin unohdan sen rodun koska mustia näkee harvemmin. Veljelläni oli musta sellainen, mutta huomasin kuitenkin karttavani sitä enemmän kuin hänen muita koiriaan, jotenki vaistomaisesti.
Kammoni vain yltyi kun pienen serkkuni päälle hyökkäsi susikoira. Serkkuni pelkää sairaanloisesti vieläkin kaikkia koiria. Myöhemmin kuulin tutusta perheestä jossa susikoira yhtäkkiä hyökkäsi lattialla makaavan tytön kimppuun ja raateli tämän naaman. Hänen naamansa oli pitkään "epämuodostunut".
Tiedän että mikä tahansa rotu voi tälläistä aiheuttaa, mutta mielessäni pelkään eniten kuitenkin tätä rotua. Ehkä se että niitä käytetään paljon vaativissa tehtävissä mm. poliisi käyttää ja luonne on kuulemma kova ja tarvii kovan koulutuksen, niin ehkä nämä jotenkin yltyivät päässäni.
Käsittääkseni tätä rotua käytetään myös vartioinnissa, niin kuin myös muita kuten dobbereita ja rotikoita, enkä näitäkään kauheasti rakasta. Ehkä mielessäni on kuva että niiden täytyy olla todella kovia ja häijyjä luonteeltaan ja usein on nähnyt kuvia joissa varsinkin susikoira roikkuu kouluttajan kädessä kiinni, siis tämä on jokin koulutusmuoto en muista tarkemmin. Tämä tuo kuitenkin mieleen että ne on arvaamattomia ja vaikeita luonteeltaan! Ja täynnä agressioita!
Eräs ystäväni tarjosi ihan kilttiä sussariaan minulle, mutta en voinut ottaa koska tuntui etten pystyisi siihen luottamaan ettei se tekisi jotain kauheaa. Eli minulla on luottamuspula.
Kerran olin veljeni kanssa erään miehen luona jolla oli tavattoman iso susikoira. Se murisi ja oli vihainen kun sinne meni ja minä olin tietenkin ihan paskajäykkänä. Se vahti minua kun siirryin sohvalle istumaan ja rauhottui hetken kuluttua. Yhtäkkiä se yllätti minut siten että tuli takaani ja nuolaisi naamaani! Minulta meinasi pudota silmät päästä!
Myöhemmin kuulin että mies hakkasi ja rääkkäsi tätä koiraa ja pakotti sen syömään omia paskojaan!!! Sieltä veljeni oli pelastanut luonansa asuvan sussarin, joka oli todella arka rääkkäyksestä johtuen.
No, onneksi tämä mies joutui luopumaan koirastaan veljeni toimesta.
En halua yleistää ja mollata tätä rotua häiriintyneeksi. Haluan vain kertoa omista peloistani näitä ihan ylväitäkin koiria kohtaan. Niin kuin jo sanoin tämä on omaa kammoani ja tiedän että minun päässäni voi olla vääristynyt kuva sussareista. Toivonkin siis että pääsisin siitä eroon ja voisin rakastaa näitäkin koiria! Joten auttakaa minua ihmiset joilla on saksanpaimenkoira ja kertokaa hyvistä kokemuksistanne minulle!
Ehkä se auttaisi minua ja hieman rohkaistuisin niin kuin isojenkin koirien suhteen! Vihaa en kuitenkaan sussareita, pelkään vain. Älkää suuttuko jos kerroin tämmöisiä, en vain voi itselleni mitään, joten auttakaa!
Vastaukset 8
Vanhimmat
(Ensimmäiseksi vinkkinä: saksanpaimenkoirien omistajat eivät tykkää siitä, että heidän koiriaan kutsutaan susikoiriksi. Sano vaikka saku tai sakemanni. Suttahan näissä koirissa ei ole enempää kuin villakoirassakaan.)
Kun on kyseessä niinkin yleinen ja suosittu rotu kuin sakemanni, niin jos jotakin sattuu koirien kanssa niin todennäköisyys on suhteellisen suuri että kyseessä on juuri sakemanni. Lisäksi rotu on melko suurikokoinen ja kunnioitusta herättävän näköinen, joten niitä ostavat vääränlaiset ihmiset (joille ei koiraa pitäisi antaa lainkaan). Rotu on myös hyvin toiminnanhaluinen ja sillä pitäisi olla "työ". Ne eivät kuitenkaan ole häijyjä luonteeltaan. Muista, poliisikoiratkin ovat Suomessa poliisien perheissä kotikoirina vapaa-ajallaan.
Se hihassa roikkuminen kuuluu lajiin nimeltä suojelu. Koira opetetaan (paljon muun ohella) puremaan maalimiehen suojahihaa (eikä mitään muuta). Koiralle se on leikkiä. Suojelukoulutetun koiran pitää hallita myös erittäin hyvin tottelevaisuus.
Eräällä ystävälläni on iso saksanpaimenkoirauros. Kerran kun sitä rapsuttelin ja kyhnytin, niin hän harmitteli että monet muut hänen kaverinsa pelkäävät sitä eivätkä rapsuttele kunnolla. Minä en jotenkin osaa pelätä koiria, ei tietty pelätä pidäkään mutta kunnioitus on hyvä pitää. Voihan koira vaikka kolauttaa vahingossa hampaillaan ja sekin jo sattuu, vaikkei se edes purisikaan. Onneksi ei ole mitään sattunut koskaan. Tai no, on minua ihan pienenä koira purrut niin että poskessa on vieläkin arpi...
Sakemannit ovat koiria siinä missä muutkin, ihania otuksia. Ehkä sinuakin auttaisi jos voisit aluksi tutustua vaikka johonkin sakupentuun. Koirakammo ei ole mikään hävettävä asia, minusta on hienoa kun yrität siitä pois!
että vastasit ja kerroit omia näkemyksiäsi! Arvasin ettei susikoira nimityksestä tulla pitämään, mutta en voi sile mitään että se on pienestä pitäen totuttu tapa. Väkisinkin aina sano susikoira. Sakemannia en ainakaan uskaltanut käyttää sillä luulin sen olevan haukkumanimi. Tiedän siis todella vähän kyseisestä rodusta. Saku on ihan kiva nimitys.
Miehenikään ei pelkää koiria, ei yhtä ainuttakaan tai tiettyä rotua. Olen siis yksin kamppaillut tämän ongelmani kanssa, sillä mieheni ei tässä asiassa minua siis ymmärräkkään. Olen aina pitänyt sakuja vähän arvaamattomina ja liian luja luontoisina. Ehkä olen väärässä, sillä ovathan ne melkoisia monitoimikoiria. Sopiiko saku perhekoiraksi ja riittääkö sille ihan tavallinen peruskoulutus?
Anteeksi nyt kun kokoajan tenttaan, mutta olen todellakin tietämätön tästä rodusta. Ehkä juuri sen vieraus kauhistuttaakin.
No, näitä hyökkäystapauksia tiedän siis muutaman, mutta tiedän niitä kyllä myös muilta roduilta, ettei sakut ole varmaan edes kärjessä. Ei ainakaan mediassa ole niistä paljoa puhuttu. Minulla vain ikävästi sattuu olemaan liian läheisiä tapauksia nämä kaksi mainitsemaani, että niistä muistoista tarvisi päästä eroon. En tiedä kuinka kauan siinä vielä menee, mutta itse sitä ainakin haluaisin.
Olet oikeassa että usein väärät tyypit ottavat juuri näitä koiria. Kerroin kiltistä sakusta, jota ystävämme tarjosi meille. Koira oli vailla koulutusta ja siten todella riehakas. Se oli kyllä myös nuori. Vihaiseksi en sitä koskaan ajatellut, mutta kerran yllätyin kun näin että sen kuonossa oli remmi.
Kaverimme väitti että useilla paikkakunnilla on tullut pakolliseksi pitää sakuilla kuonoremmiä koska ihmiset muuten pelkää. Minä ajattelin että äly hoi! Älä nyt vaan sano et tää on totta! Se on meinaan aina ollu kauhee liiotteleen.
Se koira oli täysin egonjatke, sillä sitä ei kohdeltu mielestäni muutenkaan hyvin. Kotona sillä oli eteinen ainut huone missä se sai olla. Sitten kun taloon tuli vauva, oli koira sittenkin tiellä ja yhtäkkiä kun emme sitä huolineet, se olikin kadonnut jonnekkin. Tämä ns.ystävä kohtelee aina koiria kuin esineitä. Tätä ennen hän oli yhden koiran hukannut jonnekkin. Oli se vaan kumma et kun oli jo toinenkin lapsi, niin kyllä vaan sillon riitti tilaa jopa Tanskandogille.
Doggi sairastu ja se korvattiin äkkiä uudella. Että tämmöstä menoa. Kävi kyllä sitä sakua sääliksi ja olisin varmaan peloistani huolimatta ottanut sen meille, jos meillä ei olisi ollut jo kahta koiraa...
Itselläni ei tosiaan ole saksanpaimenta joten en uskalla sen tarkemmin sinulle vastailla. Sen olen ymmärtänyt, että voivat olla dominoivia (tarvitsevat siis lujan ja määrätietoisen johtajan) mutta ei niitä erityisen "kovalla kädellä" tarvitse kouluttaa. Minusta mitään rotua ei saa kouluttaa kovalla kädellä, vaan kärsivällisyydellä, taidolla ja vähän leikkienkin. Kyllä monella on saku perhekoirana, mutta se tosiaan tarvitsee tehtäviä ja toimintaa ollakseen onnellinen. Ei mikään sohvan koristus. Sakuilla on aika paljon allergiaa, en kovin montaa tunne henk. koht. mutta yksikään niistä ei ole täysin terve, joko ruoka-aineyliherkkyys tai haiman sairaus tms. Hyvän kasvattajan valinta on varmaan hyvin tärkeää tässä rodussa. Toivottavasti asiasta enemmän tietävät jatkavat tästä!
Pollon puhui ihan asiaa minunkin mielestäni. Kokeilepa joskus leikkiä saksmannin pennun kanssa, sellainen ei osaa olla vielä niin uhkaava.
Jos se pelko edes vähän hellittäis. Itse omistan isohkon koiran, mutta (aikuiset) rottikset saa kyllä ihon kananlihalle...
Mutta saksmannista saa kyllä hyvän kotikoiran, kun viitsii opettaa sitä (kuin pientä lasta!). Ne hulluimmat koirat, mitä minä tiedän, ovat järjestään omistajiensa pilaamia. Joko pilalle hemmoteltuja tai pilalle hakattuja, kumpikaan ääripää ei ole hyvä.
Tuo kuonoremmijuttu taitaa olla huuhaata, en ole kuullutkaan tuollaisesta. Luultavasti kaverisi ei vaan enää pärjännyt koiransa kanssa, koska joutui hihnaa käyttämään. En syyttäisi koiraa, jos omistaja ei osaa käsitellä sitä. Toivottavasti hän ei ota seuraavaksi lemmikikseen mitään silakkapihviä elävämpää.
Koirapelolle ei välttämättä ole edes mitään järjellistä selitystä. Sinun tapauksessasi tuntuu, että olet lukenut juttuja ja paisutellut niitä omassa mielessäsi, eikä kukaan ole koskaan niitä korjannut. Paras ystäväni pelkää kaikkia koiria (myös joitain kissoja), siihen ei löydy mitään syytä. Minun koirani ovat 5 kg ja 7 kg eli koolla ei ole merkitystä.
Olen samaa mieltä edellä kirjoittaneiden kanssa. Pentukoiran kasvun seuraaminen voisi olla todella tervehdyttävää. Ei välttämättä oman, mutta jonkun toisen. Jostain voisi löytyä myös ystävällinen ja ymmärtäväinen kasvattaja (rodun maineesta välittävä), joka päästäisi katsomaan pentuja niiden kasvun eri vaiheissa. Vieläpä niin ymmärtäväinen, että vie aikuiset koirat muualle vierailusi ajaksi.
Jos veljelläsi on saku niin kannattaisi oppia tuntemaan se yksilönä. Sellaisiahan kaikki koirat ovat. Voisit myös ottaa enemmän selvää itse rodusta, ihan yleistietoa koirakirjoista. Alunperinhän se on ollut paimenkoira, kuten nimikin jo sanoo.
Lopuksi, älä pakota itseäsi mihinkään. Hiljaa hyvä tulee. Jonain kauniina päivänä näet koiran joka on mielestäsi todella kaunis ja kas kummaa huomaat rodun vasta sen jälkeen ja se onkin saku.
oli saku, mutta kun hän erosi muijastaan, vei muija sen mukanaan...harmi. Kiitti vastauksista edelleen!
Hei sinä "koirakammoinen"!
Ajattelin kertoa jotain saksanpaimenkoirista näin omistajan näkökulmasta. Itselläni on aina ollut oma saku ja rotu on suuri intohimoni, joten saattaa olla, että kirjoitteluni on hieman "puolueellista"... mutta kuitenkin.
Käytät sakuista nimitystä susikoira. En tuomitse sitä, mutta se antaa aivan väärän kuvan rodusta. Pohjimmiltaan saksanpaimen on lempeä ja hyväntahtoinen, ei suinkaan agressiivinen tai hyökkäävä. Nämä "susikoirat" ovat usein juuri niitä suojelukoulutettuja yksilöitä, joiden hihan repiminen ym. varmasti näyttää sakukammoisesta aika pelottavalta. "Sudeksi" luokiteltanee myös naapuruston kouluttamattomat, huonotapaiset ja tauotta louskuttavat kauhistukset, joita myös saksanpaimeniksi kutsutaan. Nämä molemmat esimerkit mustamaalavat tehokkaasti "oikean" saksanpaimenkoiramme kuvaa. Ymmärrän täysin pelkosi. Pelkäisin itsekin raivohullua ketjussa tempoilevaa hurttaa, joka odottaa tilaisuutta iskeä hampaansa viattomaan ohikulkijaan. Nämä hurtat ovat valitettavan usein juuri sakuja, niitä surullisen kuuluisia egonjatkekoiria, jotka hylätään pihan perälle ja otetaan "esille" aina tarvittaessa. Herkkä ja laumaviettinen seehveri sekoaa nopeasti moisesta kohtelusta. Ja kas, meillä on jälleen käsissä yksi luonnevikainen pitovaikeuskoira. Nämä koirat ovat niitä, jotka sitten hyökkäävät ihmisten ja toisten koirien kimppuun. Ne tarvitsevat liikuntaa, koulutusta ja sosiaalisia kontakteja. Vailla niitä saksanpaimenkoira turhautuu, stressaantuu ja siitä voi tulla vaarallinen sekä ulkopuolisille että jopa omille ihmisilleen. Koira on syytön, se vain purkaa omaa pahaa oloaan, mikä aiheuttaa taas kourallisen lisää koirakammoisia.
Sanoin väärin, kun väitin suojelukoirien pilaavan sakujen mainetta. Ihmiset (kuitenkin) alkavat pelätä koiria, jotka repivät hihaa ja vartioivat maalimiehiä, niin kuin kisoissa tehdään. Ei saa kuitenkaan unohtaa, että koirat ovat vain "töissä" ja vapaa-aikansa ne todennäköisesti viettävät mukavina perhekoirina. En näe mitään syytä alkaa pelätä saksanpaimenkoiria siksi, että niitä käytetään suojelussa. Päinvastoin, kun koiran kanssa harrastetaan, se rauhoittuu ja siitä tulee tasapainoinen kun se saa käyttää aivojaan. Ja tämä koskee siis myös saksanpaimenkoiria. Suojelukoulutus ei tee koirasta luonnevikaista tai vihaista. Suojelu on niiden työ ja harrastus, josta ne palkitaan ja josta ne nauttivat. Niillä ei ole lupa käydä kiinni keneen tahansa, vain käskystä ja maalimiehiin, joilla on asianmukaiset suojavarusteet.
Sakujen luonteesta sen verran, että ne eivät tarvitse mitään erityisen kovaa koulutusta, ainakaan omani eivät ole tarvinneet. Peruskoulutus on ainakin tähän mennessä riittänyt. Sekin tietysti riippuu ihan koiran luonteesta ja sukupuolesta.
Omat sakuni ovat luonteeltaan herkkiä, joten niitä ei voi edes ajatella kohtelevansa kovin kovalla kädellä. Belgialaiseni taas vaati nuorempana monta kertaa tiukemman kurin kuin yksikään saksanpaimenista. Belgin kanssa oltiin monesti naamat vastakkain aiheesta kuka määrää, ja uskoihan se pirulainen loppujen lopuksi. Sakujen kanssa ei ole koskaan tarvinnut harrastaa johtajuustaistoja. Mielestäni sakemanni on suhteellisen helppo ja iisi kouluttaa, vaikeampiakin löytyy. Mutta se on osattava kouluttaa oikein.
Mitä halusin sanoa, on se, että oikein kohdeltuna saksanpaimenkoira on ihanteellinen kaveri. Omani ovat suorastaan lällyjä ja pilalle hemmoteltuja hienohelmoja, joita toisinaan pelottaa ryhtyä tositoimiin. Ne rakastavat lapsia ja muita ihmisiä. Jopa kissoja. Olen niille monesti jutellut, että mitäs aiotte tehdä, jos varas tulee. Vastaukseksi saan hännänheilutuksia ja lipaisuja. Enkä usko, että nämä hukkaset ikinä tekisivät kellekkään mitään. Onneksi on kuitenkin olemassa tuo belgineiti, joka pitää porukan kasassa. Temperamenttia on vaikka muille jakaa.
Leikkiessään sakut kyllä ovat aika rajuja. Pari kertaa on häntä osunu silmäkulmaan ja hampaat kolahdellu yhteen, jos erehtyy muiskasemaan nokkaan. Sakun häntä silmäkulmassa on yllättävän kipeä pari päivää... Ne taitaa olla ainoat vammat, joita olen sakuista saanut...
Toivon, että pelkosi hellittää edes hieman. Jos voisin, pyytäisin sinut tutustumaan sakuihini. Voitaisiin juoda vaikka kahvit. Niin mekin aamuisin tehdään, karvakorville vaan paljon maitoa, sokeria ja alekeksejä muruina kuppiin. Heh, tiedän kyllä miten terveellistä kahvi on. Olemmekin yrittäneet vähentää käyttöä hörppimällä vain n. kerran viikossa. Ainakin koirien osalta...
Mutta toivotan koko klaanin puolesta Sinulle hyvää jatkoa ja iloisia saksanpaimenkoira -kokemuksia!
Terkuin Peppiina ja koirakaverit
Kiitos mukavasta viestistäsi. Hymyilin sitä lukiessani. Se todellakin auttoi minua ajatuksissani näkemään nämä koirat melkoisina vekkuleina.
Kerroit mukavasti myös niiden leikkisyydestä ja vain pelkistä hyvistä piirteistä (en tarkoita että jätit kertomatta huonoista. Uskon ettei niitä pahemmin ole koirissasi), joten luotan jo ainakin vähän siihen että osaavat sakutkin aikamoisia mussukoita olla.
Ehkä kuitenkin suurin muutos tulee tapahtumaan, täydellinen luottamus(mihinkään vieraaseen koiraan en luota ennen kuin olen tutustunut, oli rotu mikä hyvänsä) vasta sitten kun todella pääsen läheiseen kontaktiin sakujen kanssa, toivottavasti kilttejen eikä em."pilattujen" kanssa. Ehkä pelkoni silloin lopullisesti väistyy ja opin katsomaan näitä koiria täysin uusin silmin. Mutta jos joudun vielä kanssakäymisiin vihaisen yksilön kanssa on peli taas menetetty pitkäksi aikaa. Kestää kauan ennenkuin pääsen edes tähän vaiheeseen jossa pohdin ei-toivottua pelkoani.
Täytyy siis katsoa kenen kanssa tulee olemaan tekemisissä, sillä näitä huonosti kohdeltuja on tosiaankin paljon. En siis luota vielä, pelkkien puheiden perusteella, mutta ehkä sitten kun pääsen lähestymään sakua, rohkaisen itseäni ja tutustun. Huomaat varmaan epävarmuuden kirjoituksessani, mutta minua jännittä myös se, että miten mahtaa koira sitten minuun suhtautua kun aistii pelkoni?
Yrittää kuitenkin lupaan! Aiemmin yksi vastailijoista sanoi että olen lukenut "sakutapauksista" ja paisutellut siitä ongelman ja pelon itselleni. Niinkin voi olla, olen toki lukenut, nähnyt kuvia ja katsonut telkkaa, mutta luulenpa että ongelmani johtuu kyllä suurimmalta osalta siitä mitä olen läheisteni nähnyt kokevan sakujen takia. He olivat vain liian lähellä minua. Mutta en kyllä osaa sanoa miten näitä koiria oli loppujen lopuksi kohdeltu. Ehkäpä kohdalleni on vain harmikseni sattunut juuri nämä säälittävät yksilöt, jotka ovat onnistuneet luomaan kauhukuvan mieleeni.
Kauhukuvaa varmasti lisäsi myös se että olen aina pitänyt sakuja jotenkin pelottavan näköisinä. En tiedä miksi! Ehkä sakut sitten saivat osakseen kartteluni juuri näiden seikkojen vuoksi ja ulkonäkö on vaikuttanut asiaan, sillä kyllähän minä tunnen muitakin ihmisiä joita on jokin muu kuin saku purrut!!! Enkä silti niitä muita rotuja kammoa!
Mutta. Tämä ei jää tähän! En aio luovuttaa!
P.s Eräällä sokealla miehellä oli kaksi opaskoiraa jotka olivat saksanpaimenkoiria. Toinen näistä oli hyvin suojeleva sokean miehen ja tämän puolison omaisuutta kohtaan..murisi minulle kun menin heidän autonsa lähelle. Tämä oli vielä yksi kokemukseni sakuista, mutta en luovuta siltikään!!