Ilmailupalstalta poimittua:
"Minullakin on asuntovaunu joka on jo pitkään majaillut Räyskälässä mielestäni mukavien mafiosoiden läheisyydessä. Ongelmani on se, että tunnen suurta vastenmielisyyttä koko liittoa kohtaan niin kauan kuin tämä muuan hullu (subjektiivinen mielipide; en ole koskaan tavannut enkä haluakaan) remeltää hallituksessa (ja kaikkialla muuallakin). Eniten pelkään, että tilanne tulee pahenemaan kun täydennysjäsenehdokkaiksi ei asetu ketään täyspäistä, vaan samanmielisiä ym. henkilön kanssa. Niinpä olen ajatellut erota koko liitosta.
Kysymykseni nyt onkin, voinko jatkaa leiriytymistä Räyskälässä kuulumatta liittoon ja huolehtiiko SUIO G tms edelleen suojelurahaa vastaan hienon purtsikkani arc-leimauksista?
Toivon vastausta ylläoleviin kahteen asiaan; kyllä tai ei ovat ihan riittäviä vastauksia molempiin.
Esitän kysymyksen täällä, koska tiedän muutaman muun pohtivan samaa. Flightforumilla tätä en voi kysyä, sillä en halua että joku pöljä alkaa vainota ja kaivella kaikkia menneisyyden rikkeitäni piereskelyn ja ilmailurikkeiden väliltä.
Tämä on kirjoitettu tekopartaan naamioituneena ja mobiililaitetta ympäriinsä kanniskellen, joten kaikki jäljitysyritykset ovat turhia.
Jos joku hallituksen jäsen luulee tunnistavansa itsensä ja suunnittelee vastaavansa jotain muuta kuin kyllä tai ei edelläoleviin kysymyksiin, toivon että suuntaa kommenttinsa Aunukseen (kaunista seutua rajan takana)."
Liitossa kuohuu
31
248
Vastaukset
- mitähähh
onko kyse siitä peteristä
- LuovutankoAjoissa
Minä kanssa ulos hullujen kerhosta. Liitto ja sen hallitus eivät edusta minua tai mielipiteitäni sen enempää kuin Esko Aho huippuhiihtäjiä. Liiton ansiosta (tai ainakin yhden sen näkyvän edustajan) olen alkanut inhoamaan koko harrastusta.
- Kiittimulleriitti
42 vuotta maksoin. Enää ei maksulappu "osallistunut arvontaan." Toivotaan että homma jatkuu pienen katkon jälkeen.
- Räyskälän_setä
Nyt minutkin on tällä foorumilla liitetty “räyskälän mafiaan” ja samalla esitetty mainittujen henkilöiden julkista hirttämistä, ajattelin ennen sitä esittää somessa esiintyville ilmailijoille vähän mietittävää.
Olin ensimmäisen kerran Räyskälässä vuonna -60 purjelennon SM kisojen käännepistemiehenä ja toistaiseksi viimeisimmän kerran viime syksynä luennoimassa SUIO:n kurssilla, eli takanani on kohta 55 vuotta ilmailutoimintaa Räyskälässä. Mitä ilmeisimmin olen niitä “räyskälän miehiä”, joiden toiminnassa nämä mimimerkin takaa ja puskista ampuvat henkilöt väittävät olevan rikollista toimintaa ja oman edun tavoittelua.
Omaa etua olenkin saanut runsaasti; hienon harrastuksen, ammatin ja mahtavia sekä avuliaita ystäviä, joiden kanssa olen ollut yhteydessä harrastus- ja ammattiasioissa vuosikymmeniä. Kiitos siitä heille.
Vaikka se aika on ollut mukavaa ja antoisaa, niin rikollista se ei ole ollut. Jos rikollista toimintaa on Räyskälässä nyt havaittu, niin se tulee tutkia ja rangaista lain edellyttämällä tavalla, ei joukkohysteriana ja -hivutuksena somessa.
Kaltaisiani “pitkän linjan harrastajia” on Räyskälässä runsaasti ja toivon että he jatkavat harrastustaan edelleenkin mustamaalauksesta huolimatta. Kokemusta tarvitaan ilmailussa aina, eikä sitä kannata hankkia kantapään kautta.
Itse asiaan:
Nyt kun SIL:n liittokokous lähestyy niin harrastajien kannattaa myös huomioida että liitolla ja erityisesti sen hallituksella on edessään mittavat tehtävät liiton hajaannuksen korjaamiseksi ja ilmailun harrastajien etujen puolustamiseksi sekä myös harrasteilmailun turvallisuuden edistämiseksi.
Nämä asiat eivät korjaannu sosiaalisessa mediassa toisiaan syyttelemällä ja mustamaalaamalla. Liitto tarvitsee tähän asiantuntevan ja harrastajien etuja ajavan, yhdessä ruodussa toimivan hallituksen, jonka takana on myös jäsenistön luottamus.
Ilman tälläistä liiton hajaannus vain pahenee ja saattaa johtaa jopa liiton hajoamiseen.
Jos nämä toiminnan edellytykset eivät tyydytä hallituksessa olevia tai siihen valittavia, olisi heillä oltava sen verran arvostelukykyä että eroavat hallituksesta, ennen kuin aiheuttavat liiton toiminnalle vahinkoja. Tai sitten hallituksella ja liittokokouksella on oltava kanttia erottaa liiton hallituksesta sellaiset henkilöt jotka toimivat liiton etujen vastaisesti.
Nyt ovat liiton hallitukselle ja liittokokoukselle hyvät neuvot tarpeen, esitti niitä kuka tahansa kotikenttään katsomatta.- Prismakiikari
Asiaa, asiallista pohdintaa!
-Kiitos - Rötvelö
No niin pikku pioneerit, kaikki Petterin pioneeri leiriin!
- Peter__T
Hyvä nimimerkki Räyskälän_setä
Kiitokset tälle palstalle poikkeuksellisen alanyyttisesta ja kiihkottomasta kirjoituksesta.
Jotta me SIL hallituksessa voimme toimia edelleenkin liiton parhaaksi, pyydän sinua arvioimaan vielä, mitä tarkoitat "liiton hajaannuksella". Siitä on eri yhteyksissä puhuttu, mutta mikä on sinun näkemyksesi hajaannuksesta, miten se esiintyy, millainen se on ja mistä se sinun käsityksesi mukaan johtuu? - jormas.sucsi
Niin, räyskälän setä oli sitä mieltä rivien välistä luettuna että Tähtisen kaltaiset pitäisi potkaista liiton hallinnosta helvetin kuuseen.
- sakari.kuosma
Lauantain liittokouksen asialistalla Peter Tähtisen erottaminen liiton hallituksesta.
- Peter__T
sakari.kuosma kirjoitti:
Lauantain liittokouksen asialistalla Peter Tähtisen erottaminen liiton hallituksesta.
Siinäpä vasta asialista.
Sitä "helvetin kuuseen potkaisemista" innokkaasti odotellessani uudistan kysymykseni "liiton hajaannuksesta". Väittämä liiton hajaannuksesta nimittäin askaruttaa jossakin määrin.
Jos teillä on totuuteen perustuvaa tietoa "liiton hajaannuksesta" niin kertokaapa nyt ihmeessä se julkisestikin; millä tavoin LIITTO on hajaantunut? Milloin se on tapahtunut ja miksi?
Kovinkaan moni Liiton noin 9.500:sta rivijäsenestä tuolla maakunnissa kun ei juurikaan tiedä olevansa "hajaantunut" - ja liitto koostuu juuri niistä rivijäsenistä.
Hajaannusta sen sijaan on ollut nähtävissä siellä, missä henkilökohtaiset valtapyrkimykset ja tehtyjen rikosten peittely olisi toivottavaa. Mutta siinä ei ole kyse LIITON hajaannuksesta.
Otetaan esimerkiksi noin 150 MILK:in rivijäsentä, jotka eivät ollet lainkaan tietoisia siitä että heidän ääniään käytettiin hyväksi kun yhdistyksen hallitus jäsenten tietämättä piti kokouksen jonka tuloksena se esitti SIL:in hallitukselle aloitteen erityisen luottamusäänestyksen pitämisestä liittokokouksessa. Voitaneen siis kysyä, että oliko "hajaannusta" nähtävissä siellä MILK:in hallituksessa vai MILK:in jäsenistössä? Demokratia ei ole sitä että käytetään toisten ääniä heidän tietämättään sellaisen asian ajamiseen joista äänten omistajat ivät ole edes tietoisia. Se on demokratian irvikuva.
Toki liitossa on varmasti sellaisia henkilöitä jotka toivovat että minä en olisi liiton hallituksessa. Sellaisiakin henkilöitä on, jotka taas ovat erityisen voimakkaasti sitä mieltä, että minun nimen omaan tulee siellä olla. He taisivat oikein äänestää minut sinne hallitukseen. Vuonna 2011 eka kerran ja uudellaan vuonna 2013. Näin se demokratia sääntöjen mukaan toimii. - Leka.Louhija
Vonkaappa Latikalta Liiton oikea rivijäsenten määrä. Yllätyt väittämäsi luvun 9500 suhteen. Pyydän nöyrästi tekemään saman jäsenmaksun eräpäivän jälkeen mikäli olet saanut tuolloin vielä Liiton pallistasi kiinni pitää. Löytyisikö sieltä mieltäsi askarruttanut hajaantumisen merkki?
Kehoitan kohteliaimmin syvään itsetutkintaan muille osoittamiesi tutkintapyyntöjen sijaan. - Pohdiskellut
Yhdyn tuohon Lekan kirjoitukseen. Kyllä välillä kannattaisi vilkaista peiliin vaikka vauhti olisi kuinka kova. Nykypäivänä "roiskuu kun rapataan" ei ole enää oikein käyttökelpoinen puolusteluargumentti.
- SUURKIITOS
sakari.kuosma kirjoitti:
Lauantain liittokouksen asialistalla Peter Tähtisen erottaminen liiton hallituksesta.
Jos näin tapahtuu, liityn välittöämästi takaisin liiton jäseneksi. KIITOS
En pysty olemaan Narsisti seurakunnassa. - Ulosjaheti
sakari.kuosma kirjoitti:
Lauantain liittokouksen asialistalla Peter Tähtisen erottaminen liiton hallituksesta.
Ulos vaan ja heti mokomakin riidan lietsoja Tähtinen, kukaan ei jää kaipaamaan,
ennenkuin se tili Räyskälään mesomaan, kaikki olivat tyytyväisiä ja kaikilla oli hauskaa,
nyt ei ole muuta kuin tulenpalavaa katkua jokapaikassa.
Yli 50 vuotta olen minäkin näitä polkuja tallannut, ei koskaan ole ollut mitään eripuraa.
Peter Tähtinen ULOS JA HETI .
- IsäAurinkoinen
Perustakaa nyt joku täysjärkinen "Ilmailu ilman Jeesustelua" liitto. Puheenjohtaja saa mun puolesta olla tuomittu rikollinenkin kunhan ei ole nyky-petterin tapainen tärkeilevä itsensäkorostaja. "Demokratiaa ilman vaihtoehtoja" järjestelmähän toimii todellakin helvetin hyvin.
- räyskäläsetä
Liitosta on eronnut vuoden aikana törkeä määrä porukkaa. Kaivakaa numerot esiin, pohditaan sitten onko hajaannusta.
- Peter__T
Kaivaukset suoritettu.
Joka vuosi Ilmailuliittoon liittyy huomattava määrä "kurssilaisia" jotka ovat enimmäkseen hyppääjiä. Tai tandemhyppääjiä. He eivät miellä tehneensä "kestotilausta" kerhon & liiton jäsenyydestä. Joka vuonna, kun näille melkein-jäsenille lähtee liitosta seuraavan vuoden jäsenyyslasku, he otavat yhteyttä liittoon laskun saatuaan ja haluavat perua jäsenyytensä. Siihen on yleensä suostuttu. Tämä joukko on yleensä joitakin satoja. Ja se on suurin liitosta eroava ryhmä joka vuosi.
Vuonna 2014 on liitosta eronnut joitakin kymmeniä jäseniä erityisesti sen jälkeen kun hallitus on hajaantunut, jonkinlaiseksi protestiksi jollekin pahalle jota he uskovat liitossa vallitsevan.
Liiton jäsenmäärän trendi on jo useamman vuoden ajan ollut laskeva, ja sille on useita pitkän tähtäimen syitä, eikä vähiten vallitseva yhteiskunnan taloudellinen tila.
Mitä mitattavissa olevaa määrää tarkoittaa "törkeä määrä" voi kukin näiden tietojen valossa mielessään miettiä.
Alkuvuonna liitosta lähti maailmalle jonkin verran alla 9.000 jäsenmaksulaskua. - Timo.Latikka
Tarkka määrä on 6700
- Anonyymi
Peter__T kirjoitti:
Kaivaukset suoritettu.
Joka vuosi Ilmailuliittoon liittyy huomattava määrä "kurssilaisia" jotka ovat enimmäkseen hyppääjiä. Tai tandemhyppääjiä. He eivät miellä tehneensä "kestotilausta" kerhon & liiton jäsenyydestä. Joka vuonna, kun näille melkein-jäsenille lähtee liitosta seuraavan vuoden jäsenyyslasku, he otavat yhteyttä liittoon laskun saatuaan ja haluavat perua jäsenyytensä. Siihen on yleensä suostuttu. Tämä joukko on yleensä joitakin satoja. Ja se on suurin liitosta eroava ryhmä joka vuosi.
Vuonna 2014 on liitosta eronnut joitakin kymmeniä jäseniä erityisesti sen jälkeen kun hallitus on hajaantunut, jonkinlaiseksi protestiksi jollekin pahalle jota he uskovat liitossa vallitsevan.
Liiton jäsenmäärän trendi on jo useamman vuoden ajan ollut laskeva, ja sille on useita pitkän tähtäimen syitä, eikä vähiten vallitseva yhteiskunnan taloudellinen tila.
Mitä mitattavissa olevaa määrää tarkoittaa "törkeä määrä" voi kukin näiden tietojen valossa mielessään miettiä.
Alkuvuonna liitosta lähti maailmalle jonkin verran alla 9.000 jäsenmaksulaskua.Tähtinen valittiin ensimmäisen kerran 2011? 2010 toimintakertomuksessa kerrotaan että
"Vuoden 2010 lopussa liitossa oli 10 197 henkilöjäsentä"
Jos nyt on alle 9000 jäljellä, niin aika hiuku on käynyt pois liitosta viime vuosina. - Peter__T
Jaa jos nyt sitten asiasta ymmärtävät ystävällisesti kertoisivat mikä on se "törkeän paljon" joka eros vuonna 2014 ja edelleen, mikä on se "hajaannus".
Liiton jäsenmäärä on todellakin ollut laskussa ja kyse on pitkän aikavälin trendistä. Vuotuinen vaihtuma on tänään toimistolta kuulemani tiedon mukaan noin 1.000 jäsentä.
Noin 70 euron vuotuinen jäsenmaksu on usein iso summa rahaa. Liiton jäsenmäärän lasku korreloi paikallisten ilmailuyhdistysten jäsenmäärän laskuun, mikä korreloi puolestaan jäsenistön ikääntymiseen ja ennen kaikkea harrastamisen kalleuteen. Yhtenä tekijänä esim. moottorilennossa on 100LL-polttoaineen huikea hinnannousu. Lisätään tähän harastusedellytysten yleinen kaventuminen lentoasemien aukilon, lentopolttoaineen saatavuuden, vähenevien koulutusreurssien sekä pitkäjänteisyyttä edellyttävän harrastuksen jääminen "Minulle ha heti" -tyyppisen välitöntä tarpen tyydytystä tarjoavien elämyslajien jalkoihin.
Unohtamatta lupakirjojen ylläpitämiseen vaadittavien viranomaismaksujen moninkertaistumista.
Vieläkö jatkan luetteloa ?
Vakio.opponenttini "Anonyymi7" koettaa vihjaten viritellä mielikuvaa että jäsenkato johtuisi minun mukaantulostani liiton hallitukseen, Fantasiansa kullakin. - Kerro.kerro.kuvastin
Hmmmm.... -Ja mikäli tuo Timo.Latikka nimimerkin antama 6700 pitää paikkansa.... Hmmmm....
-Olisiko nyt Peterin syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tallustaa peilin ääreen. Pelastaa se, mikä pelastettavissa on... - Peter__T
Peiliin tuijottaminen ei asiaa paranna. Timo Latikka ei ole täällä käynytkään, mikä lie pikku trolli käynyt.
SIL on lähettänyt 8.686 jäsenelle v 2015 jäsenmaksulaskun.
Jäsenmäärän nostamiseen tarvitaan peiliin tuijottamisen sijaan erityisesti aktiivista nuorisotyötä siellä ruohonjuuritasolla. Tämä on ukkoutuva harrastus. - matenmaatiko
Siis
2010 10197
2011 10361
2012 9946
2013 9447
2014 8686 - liitosuhde
Kerro.kerro.kuvastin kirjoitti:
Hmmmm.... -Ja mikäli tuo Timo.Latikka nimimerkin antama 6700 pitää paikkansa.... Hmmmm....
-Olisiko nyt Peterin syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tallustaa peilin ääreen. Pelastaa se, mikä pelastettavissa on...Eiköhän se syy kuitenkin ole näissä purjelentäjäsakareissa jotka kokevat olevansa eliittiä, ainuita ketkä osaa oikeasti lentää (ja joita ei lait eikä säädökset koske). Tässä skenessä uusia harrastajia tulee vain muutama kymmenen vuodessa Suomen laajuisesti. Mitä voi odottaa kyräileviltä vanhuksilta.
Liitto liiti kunnes maa tuli vastaan, uutta nostoa ei löytynyt. Varalaskupaikkaakaan ei viitsitty ajoissa valita, sellanenhan on amatöörien hommaa. Peteriä siitä on turha syyttää. - Peterfan
Peter tuntuukin oikealta jäsenharavalta. Loistavaa jäsenhankintaa joka keskustelupalstoilla. Tästä se lähtee: -LIITTO NOUSUUN!
Purjelentäjät, tuo eliittirupusakki kaiken pahan alku ja juuri !!!
Niitähän jopa sikiää Räyskälässä. Leirialueet ja kaikki. Perheineen siellä pahuuksien teillä puuhastelevat!
Toivottavasti alkavat jakaa kondomeja hinauslipun ohessa etteivät lisäänny liiton vaivoiksi. Vanhuksissakin jo riesansa. - piiperöinen
Peterfan kirjoitti:
Peter tuntuukin oikealta jäsenharavalta. Loistavaa jäsenhankintaa joka keskustelupalstoilla. Tästä se lähtee: -LIITTO NOUSUUN!
Purjelentäjät, tuo eliittirupusakki kaiken pahan alku ja juuri !!!
Niitähän jopa sikiää Räyskälässä. Leirialueet ja kaikki. Perheineen siellä pahuuksien teillä puuhastelevat!
Toivottavasti alkavat jakaa kondomeja hinauslipun ohessa etteivät lisäänny liiton vaivoiksi. Vanhuksissakin jo riesansa.Mikä pahinta,ovat keksineet uuden tavan tehdä Räyskäläläisiä, lessujen hihhulointipäivät!
2027 on tulossa ennätysmäinen viisitoistavuotiaiden invaasio purjentokursseille EFRYyn! - Peterfan
Ou mai gaad ! -Pitääkö tämäkin nähdä!
- tuhkapilvi
Ei se tuhkapökäläys siitä vaikka kuinka kuumia lessutyttöjä olis.
- Varmistus
Ihan selvennyksenä; jos mulla on oma kone ja huollatan sen siellä missä pitää niin eihän mun tarvii kuulua mihinkään liittoihin? Mielellään pysyttelen sivussa tästä hölmöilystä, kiitos.
- Peter__T
A amen.
- Rötky
Peter__T kirjoitti:
A amen.
Kyllä Peterin pitääkin pyytää isompia voimia? A amen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082