Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Pertti Vilander ja eläinten koulutusmenetelmät

Ihmiseläin

Itseoppineita eläintenkouluttajia on kasapäin ja menetelmät sen mukaisia. Ajatelkaapa koiran kouluttamista ja lasten kasvattamista. Ei siinä sen kummemmasta ole kysymys. Mutta jos alatte kasvattamaan lasta noilla menetelmillä: pelottelu, kolinapurkki perään kun kiukuttelee jne. Mitä silloin saatte? Pelokkaan ja pahimmillaan aggressiivisen (puolustautuvan) lapsen, joka hyökkää heti kun tilaisuus tulee. Näin toimii koirakin tai mikä tahansa pelossa kasvatettu eläin. Jos koiralla on eroahdistusta tai arkuutta ja se näkyy remmirähjäyksenä niin pitääkö omistajan pelotella vai osoittaa koiralle, että "tämä on ihan simppeli juttu - tästä selvitään"? Kyllä omistajan "johtajuuden" tulee merkitä vain ja ainoastaan sitä, että omistaja on koiran (eläimen) tukena vaikeissa tilanteissa ja juuri omistaja ottaa tilanteen hallintaan. Sen perinteisen laumanjohtajuuden voi samantien heittää romukoppaan, mitä Vilander peräänkuuluttaa. Koira kyllä havaitsee kaiken ja voi alkaa luottaa omistajaansa. Juuri tästä syystä koirat käyttäytyvät eri ihmisten ulkoiluttaessa eri tavoin. Toinen ihminen viestittää koiralle tukea ja turvaa ja toinen pelkoa ja arkuutta. Koira osaa "lukea" ihmisen mielenliikkeet, mikä tapahtuu hienovaraisten eleiden ja ilmeiden kautta eli ei tämä mitään mystiikkaa ole. Kaikkea kannattaa harjoitella ensin kotona ja sääntö (Tommy Wiren: onnistu koirasi kouluttamisessa) 20*20*20 on hyvä. Eli 20 kertaa harjoitus (3*30-60 sek) 20 eri paikassa ja 20 eri häiriön alla. Tulee lukuisia kertoja, mutta mikään ei tule helpolla ja vähitellen kun työskentelee säännöllisesti ja johdonmukaisesti huomaa, että homma alkaa toimia. Koiran kouluttaminen ei ole salatiedettä. Mutta kannattaa valita koulutusmenetelmä, mikä tuottaa pysyviä tuloksia sekä rakentaa luottamusta eläimen ja ihmiseläimen välille.

45

2269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7-9

      Eh, enpä ole koskaan nähnyt lapsen hyökkäävän aggressiivisesti jos sitä heittää koiville kolinapurkin. Enpä tosin ole heitellytkään, mutta yleisesti voisin olettaa että reaktio olisi hämmästys notta mitäs nyt.

      En sitten tiedä sinusta miten lastasi olet kohdellut.

    • Federer

      Aloittaja erehtyy tuossa kun kuvittelee että johtajuus olisi jotain pelottelua. Päinvastoin, johtajuus tarjoaa turvaa koiralle ja saa sen luottamaan ihmiseen pelottavissa tilanteissa. Ei niitä tarvitse harjoitella maailman tappiin vaan osoittaa kerralla, että hallitsee homman.

      Oletko nähnyt, kuinka koira ojentaa toista koiraa? Varsinkin nuorta komennetaan, rähähdys, hampailla kolautus tai näykkäisy. Nuori koira säikähtää, ulahtaa ja väistyy. Mutta ei ala pelkäämään vaan oppii käyttäytymään kunnioittavasti vanhemman lähellä.

      Ihan turha väittää, että asiallinen kurinpito olisi jotain pelottelua, josta henkiset traumat kumpuavat. Suurin osa koirista ei ole mitään arkajalkoja, joita mamin pitää suojella ja paapoa, vaan tervepäisesti toimivia elukoita. Useimmiten koiran turvattomuudessa on kysymys johtajuuden puutteesta ja pureminen on ihmisen komentamista, koska ihminen ei ole johtajuutta osoittanut.

      Aloittaja julistaa nykyajan suurta väärinkäsitystä. Johtajuus ei ole väkivaltaa vaan tinkimätöntä turvaa kaikissa tilanteissa.

      • menehoitoon

        No, koira ei ole tyhmä niin kuin sinä, koira ei pidä ihmistä kaltaisenaan, joten ihminen ei voi käyttäytyä kuin koira, vaan käyttäytyy kuin ihminen. Toki voit mennä koiraasi hampaillakin ottaan kiinni, ihan sama minulle, mutta toisaalta koiratkaan ei heittele toisiaan purkeilla ja harvoin väkisin alistavat toisiaan. Jos koiraa suojelee pentuna se suojelee sinua isona, se on fakta.


      • Federer.oikeassa
        menehoitoon kirjoitti:

        No, koira ei ole tyhmä niin kuin sinä, koira ei pidä ihmistä kaltaisenaan, joten ihminen ei voi käyttäytyä kuin koira, vaan käyttäytyy kuin ihminen. Toki voit mennä koiraasi hampaillakin ottaan kiinni, ihan sama minulle, mutta toisaalta koiratkaan ei heittele toisiaan purkeilla ja harvoin väkisin alistavat toisiaan. Jos koiraa suojelee pentuna se suojelee sinua isona, se on fakta.

        Sinä et ymmärtänyt yhtään mitä Federer tarkoitti.

        Lueppa hänen viesti uudelleen, se on juuri sitä ydinasiaa, ja täyttä asiaa!


    • Hannes1800

      Nykyajan lastenkasvatus ei kyllä kelpaa malliksi edes eläinten kouluttamiseen. Senverran kusipäistä tulosta tulee näillä menetelmillä. Itsekkäitä laiskoja röyhkimyksiä jotka haistattelevat vanhemmilleen ja mellastavat yhteiskunnassa piittaamattomasti. Kuvittelevat sitten että heille kuuluu kaikki oikeudet mutta ei velvollisuuksia.

    • KilleKilinä

      Muistan lukeneeni Vilanderin kirjasta tarinan, että koulutti muistaakseni tanskandoggin sitomalla narun koiran kulkusiin joskus menneinä vuosina. Mahto olla näky kadulla kun munista revitään koiraa. Ilmeisesti toimi kuitenkin:D

    • Palliinaru

      Saman jutun luin minäkin. Vilander kertoi sen esimerkkinä vanhanaikaisista kipua tuottavista menetelmistä, jotka hän hylkäsi, kun oppi enemmän koirista. Ennen koirat koulutettiin kivulla ja pelolla, ja "päävikaisia" tuli paljon. Vilander kehitti omat menetelmänsä koiraystävällisiksi ja rakensi luottamuksen koiran ja ohjaajan välille.

      • rusettirinta

        Olen aina ihmetellyt, että mistä se käsitys on alkujaan lähtenyt, että ennen koulutettiin "kivulla ja pelolla". Ai se onkin Vilanderin omaa mielipidettä. Todella hyvää mainosta tyylin muuttamisesta, mutta kylläkin muiden -ei kurilla- kouluttavien harrastajien kustannuksella.

        Muistan hyvin, kun aikoinaan Vilander oli kuuluisa kovista otteista koiran koulutuksessa. Tämä herra ei tietääkseni koskaan kisannut, mutta kotona kasvoi muutama pentue. Itse kisaavana harrastajana ja monessa mukana olleena en koskaan nähnyt "niitä kivulla ja pelolla" kouluttajia. Eikä se olisi ollut mahdollistakaan, sillä tuomarit katsoivat myös koiralta vaadittavan iloisuuden. Pisteitä olisi pudonnut, jos koira olisi luimistellut.


      • Pallinaru
        rusettirinta kirjoitti:

        Olen aina ihmetellyt, että mistä se käsitys on alkujaan lähtenyt, että ennen koulutettiin "kivulla ja pelolla". Ai se onkin Vilanderin omaa mielipidettä. Todella hyvää mainosta tyylin muuttamisesta, mutta kylläkin muiden -ei kurilla- kouluttavien harrastajien kustannuksella.

        Muistan hyvin, kun aikoinaan Vilander oli kuuluisa kovista otteista koiran koulutuksessa. Tämä herra ei tietääkseni koskaan kisannut, mutta kotona kasvoi muutama pentue. Itse kisaavana harrastajana ja monessa mukana olleena en koskaan nähnyt "niitä kivulla ja pelolla" kouluttajia. Eikä se olisi ollut mahdollistakaan, sillä tuomarit katsoivat myös koiralta vaadittavan iloisuuden. Pisteitä olisi pudonnut, jos koira olisi luimistellut.

        Rusettirinta, koiria on koulutettu jo ennen kuin sinä olit syntynytkään. Kyllä jotkut sitä kipua ja pelkoa vieläkin harrastavat, erityisesti suojelupuolella. Tottelevaisuuskoulutus on lähtöisin armeijan tarpeista, sotakoirakoulutuksesta. Saksanpaimen, rottweiler ja doberman olivat saksassa kehitettyjä rotuja näihin tarpeisiin. Ja keppi oli kouluttajalla kädessä jolla lyötiin koiraa.
        Vilander kirjassaan kertoo aloittaneensa tällaisen armeijan kouluttajan oppipoikana, mutta lähti omille linjoilleen kun ei hyväksynyt koirien huonoa kohtelua.
        Vilander on kisannut agilityssä menestyksekkäästi.


      • rusettirinta

        Pallinaru kirjoitti: "Rusettirinta, koiria on koulutettu jo ennen kuin sinä olit syntynytkään..............."

        Sodan loputtua ilo oli omistaa palveluksesta vapautunut, viestikomppaniassa palvellut rottweiler. Ilo on ollut jatkaa rodun parissa pitkänlinjan kasvattajana. On siis seurattu Vilanderin, kuten muidenkin rottis ihmisten taustaa ihan heidän nuoruusvuosilta asti.

        Koiraharrastajien uusi laji agillity tuli Suomeen 80-luvulla.
        .


      • Ipoilija
        Pallinaru kirjoitti:

        Rusettirinta, koiria on koulutettu jo ennen kuin sinä olit syntynytkään. Kyllä jotkut sitä kipua ja pelkoa vieläkin harrastavat, erityisesti suojelupuolella. Tottelevaisuuskoulutus on lähtöisin armeijan tarpeista, sotakoirakoulutuksesta. Saksanpaimen, rottweiler ja doberman olivat saksassa kehitettyjä rotuja näihin tarpeisiin. Ja keppi oli kouluttajalla kädessä jolla lyötiin koiraa.
        Vilander kirjassaan kertoo aloittaneensa tällaisen armeijan kouluttajan oppipoikana, mutta lähti omille linjoilleen kun ei hyväksynyt koirien huonoa kohtelua.
        Vilander on kisannut agilityssä menestyksekkäästi.

        Kyllä jotkut sitä kipua ja pelkoa vieläkin harrastavat, erityisesti suojelupuolella.

        Unohdetaan nyt jo se, että puruporukoissa koulutetaan koiria erityisen raa´asti. Olen nähnyt (nimekkäiden) koulutusohjaajien käyttävän omilla koirillaan haku-, agility- ja peltojälkitreeneissä sekä koularia että sähköä.


      • Oli-väkivaltaakin
        rusettirinta kirjoitti:

        Pallinaru kirjoitti: "Rusettirinta, koiria on koulutettu jo ennen kuin sinä olit syntynytkään..............."

        Sodan loputtua ilo oli omistaa palveluksesta vapautunut, viestikomppaniassa palvellut rottweiler. Ilo on ollut jatkaa rodun parissa pitkänlinjan kasvattajana. On siis seurattu Vilanderin, kuten muidenkin rottis ihmisten taustaa ihan heidän nuoruusvuosilta asti.

        Koiraharrastajien uusi laji agillity tuli Suomeen 80-luvulla.
        .

        Itse otin ensimmäisen koiran 1980 -luvun loppupuolella. Eräältä hyväksi kehutulta koirien kouluttajalta sain neuvoksi kun koirani veti kuin höyryjuna, nostaa sen hihna olkapääni yli ja vetää se selkääni roikkumaan hirressä. Arvaa vaan toteutinko neuvoa? No en... Onneksi en ollut edes tervetullut koirineni koulutukseen, koska minulla oli seropi ja hän ei oikein tykännyt niistä... Että on niitä väkivaltaisia keinoja ollut aiemmin käytössä ja saman kaltaisia kokemuksia kuullut muiltakin koira -ihmisiltä. Pikemmin nämä palkitsemiseen perustuvat positiiviset menetelmät taitaa olla aika uusia, ja hyvä vaan että tässä on menty eteenpäin. Kuitenkin sekin voidaan vetää ihan överi -kukkahattuiluksi ja kielletään että koira olisi laumaeläin ja tarvitsisi johtajan itselleen. Luullaan että johtajuus on jotain väkivaltaan liittyvää, vaikka sehän on ennen kaikkea turvallisuutta ja luottamusta. Että koira tuntee olevansa turvassa ja voi luottaa omistajaansa.


      • koiraluottaa
        Pallinaru kirjoitti:

        Rusettirinta, koiria on koulutettu jo ennen kuin sinä olit syntynytkään. Kyllä jotkut sitä kipua ja pelkoa vieläkin harrastavat, erityisesti suojelupuolella. Tottelevaisuuskoulutus on lähtöisin armeijan tarpeista, sotakoirakoulutuksesta. Saksanpaimen, rottweiler ja doberman olivat saksassa kehitettyjä rotuja näihin tarpeisiin. Ja keppi oli kouluttajalla kädessä jolla lyötiin koiraa.
        Vilander kirjassaan kertoo aloittaneensa tällaisen armeijan kouluttajan oppipoikana, mutta lähti omille linjoilleen kun ei hyväksynyt koirien huonoa kohtelua.
        Vilander on kisannut agilityssä menestyksekkäästi.

        Tuota tunnen pitkänlinjan sotakoirakouluttajan, ei 70-luvullakaan koiria kivulla eikä pelottelulla kouluttanut, hyviä koiria tuli. Meilläkin oli silloin koira ja sitäkään ei kivulla eikä pelottelulla koulutettu. Ei ole muuten nykyistäkään kivulla eikä pelottelulla koulutettu, ei ole lapsiakaan. Koirani luottaa minuun 100%:sti, eli voin pitää sitä irtikin ja tulee heti kun kutsun, mutta se onkin niitä namilellittyjä koiria. Tutkimuksiakin on tehty, lellityt koirat eivät ole aggressiivisia


      • hyväsuhdekoiraan
        koiraluottaa kirjoitti:

        Tuota tunnen pitkänlinjan sotakoirakouluttajan, ei 70-luvullakaan koiria kivulla eikä pelottelulla kouluttanut, hyviä koiria tuli. Meilläkin oli silloin koira ja sitäkään ei kivulla eikä pelottelulla koulutettu. Ei ole muuten nykyistäkään kivulla eikä pelottelulla koulutettu, ei ole lapsiakaan. Koirani luottaa minuun 100%:sti, eli voin pitää sitä irtikin ja tulee heti kun kutsun, mutta se onkin niitä namilellittyjä koiria. Tutkimuksiakin on tehty, lellityt koirat eivät ole aggressiivisia

        Koiraa ei saa missään tapauksessa lelliä. Normaali ystävällinen suhtautuminen, reiluus ja oikeudenmukaisuus ja yhdessä tekeminen riittää.


      • 6ja5

        ...ostin divarista Yrjö Ylänne, "metsästäjän käsikirja" 1930-luvulta silloin jo kirjoitettiin, jotta kivulla ja pelolla kouluttaminen on menneiden aikojen touhua...
        ...mutta minhkä sitä ihminen tavoistaan, vielä tänä päivänä näkee kummaa mesoamista mm. koiranäyttelissä, kun ollaan "virittämissä" kehään sitä puudelia...
        ...armeijan koirien kouluttaminen lähtee innostamisen kautta... po. tavallaei juuri nameja tarvita..


    • pojåing

      Purkilla heittely koiraan koiraystävällistä? Tai hihnasta nyppiminen pentuakin opettaessa hihnassa kulkemaan? Todellako?

      • dubbell

        Ei sitä purkkia ilmeisesti koiraa päin heitetä vaan eteen tms..?


      • purkitusta

        Häiritsee vastaantulijoita usein nuo purkit ja ei kovin kekseliästä.


      • osaamattomat
        purkitusta kirjoitti:

        Häiritsee vastaantulijoita usein nuo purkit ja ei kovin kekseliästä.

        Yleensä vastaantulijat on niitä jotka häiritsee, jos joku ylipäänsä häiritsee.


    • Haijju

      Löysin tälläisen, tuli facbookissa vastaan. http://laumailu.weebly.com
      Luin läpi ja tajusin Vilanderin idean ensimmäistä kertaa. Kommenteista päätellen tuolla moni muukin on vaihtanut mielipidettään. Kirjoittaja oli mielestäni järkevä kun ei käy haukkumaan tai arvostelemaan muita koulukuntia. Pisteet siitä.

    • Pallinaru

      Kannattaa lukea Vilanderin Pentukirja, siellä on järkevät ohjeet pennunkasvatukseen. Ne ankaremmat keinot, kolinapurkki, jääkausi, laumahäätö, ovat käytössä sellaisessa tilanteessa, että koira on jo pilattu terroristi eikä se kuuntele ihmistä. Itse kasvatan koiriani Vilanderin oppien mukaan, enkä edes omista yhtään purkkia. Ei ole tarpeen ankaruuteen kun ollaan alusta alkaen johdonmukaisia johtajuudessa.

      Katselin juuri kun tutustutin pentuani tuttavaperheen aikuisiin koiriin. Ne aloittivat "jääkaudella"' eivät olleet huomaavinaankaan pentua. Jos pentu yritti liian tuttavalliseksi, sille rähähdettiin. Juostessa se sotkettiin jalkoihin kylmän viileästi. Vasta kun tämä asema oli tehty selväksi, pentu sai armon niiden silmissä ja jopa hieman huomioitiin leikissä.

      Ihmisten olisi syytä ottaa oppia siitä, miten koirat toimivat keskenään. Koiralle pitää puhua koiraa.

      • Haijju

        Juuri tuosta puhutaan tuossa yllä olevassa linkissä! :) Väinön tarinassa enemmän. Olen kanssasi samaa mieltä.


    • 161

      Siinä kohtaa ketju meni ihan lörinäksi, kun aloituspostauksessa puhuttiin lasten ja koirienkasvatuksesta. Ne on kaksi asiaa, jotka täytyy pitää ihan jo kirjotustasolla erossa toisistaan. Ei niitä kahta pidä edes verrata keskenään, koska jostain alitajunnasta kumpuaa koiran inhimillistäminen ja se pilaa koko koulutuksen.

      • Rajat-on-rakkautta

        Onhan ne 2 eri asiaa, mutta hbyvin pitkälti rakentuu samaan "runkoon". Rajat on vedettävä koirille ja lapsille.


    • vanhaVSturha

      En kannata tämän Vilanderin menetelmiä. Namittaminen on toinen ääripää.

    • aloitusteksti_kehno

      Tommy Wiren nyt on ihan eilisen teeren poika. Hyvin paljon ollut tyytymättömiä asiakkaita mitä netistä olen selaillut. Ehkä hyvä kouluttaja, mutta ongelmakoirat on vähän turhan haastellisia hänelle. Aloittajan tarina oli hyvin turhauttava teksti.

    • jääfossiili

      Ei koiriin tarvita kovia otteita, jos osaa homman. Purkkihommat on tietämättömille ja saa helposti koiran huonompaan suuntaan. Jääkausikin oli jo tuhansia vuosia sitten.

    • 3kertatodensanoo

      Ei saatu apua ja kokeiltiin toistakin koulukuntaa. Kolmas kerta toden sano ja ihan mukavasti menee.

    • 351

      Mitähän mä just luin? O_o
      Voit alkaa ymmärtämään koirankoulutuksesta jotain, kun lakkaat rinnastamasta eläintä ihmiseen. Sulla näyttää olevan myös kolinapurkin konsepti ihan hukassa? Sillä ei ole tarkoitus aiheuttaa koiralle sydänkohtausta, vaan se pikemminkin vastaa vähän kovaäänisempää kieltoa. Lueppa huviksesi Vilanderin kirja.

    • MKP1

      Lukekaa Turid Rugaasin "Rauhoittavat Signaalit"

      • Jukkaqaz

        "Lukekaa Turid Rugaasin "Rauhoittavat Signaalit"" Hyvä kirja mutta koiran pitää niitä näyttää ihmisille


    • hölmöillehuvia

      Siitä vaan suuta venyttämään ja haukottelemaan kun koira haukkuu. Haukotus muuten oikeesti tarttuu ihmisestä toiseen. Kokeilkaa vaikka! Kirja pomminvarmasti saattaa lukijan nukkumatin luo. Kaikkea roskaa sitä myydäänkin, oikeasti!

    • kolmas.kerta.toden.sanoo

      Vilanderia ei olla tavattu, mutta 2 ns.opetuslasta olemme nähneet. Toinen ei saanut mitään aikaiseksi ja toinen ajoi koulutusta eteenpäin samoin metodein intensiivisesti ja jopa aggressiivisesti. Anu oli nimi (en muista sukunimeä) ja toinen oli järvenpään kouluttaja. Mielessä pyörinyt miksi menin kaksi kertaa pevi kouluttajalle? Hätäpäissään, tulee joskus oltua ajattelematon. Neuvottiin laittamaan kuristuspanta, pitämään jääkaudella koiraa ja sitten viskomaan kolinapurkilla. Hämmästyttävän kovia keinoja nuoren aussin kohdalla! Kyseessä lähinnä paimentamistyyppinen näykkiminen ja hihnakäyttäytyminen. Kolmannen valitsimme eri koulukunnasta ja hän vieraili meillä. Kouluttaja olisi aina saatava tulemaan kotia.

    • Tarpeen.mukaan

      Vilanderhan on ongelmakoirakouluttaja, ja hyvä sellainen. Ei sellaista koiraa, jolla ei ole minkäänlaisia johtajuusongelmia, tarvitse opettaa Vilanderin opeille.

      Sen sijaan jos koira kuvittelee itsestään liikoja ja luulee olevansa omistajien ja muiden perheenjäsenten tasolla tai yläpuolella, Vilanderin opit ovat todella hyviä ja toimivia. Ne eivät millään tavoin vahingoita koiraa tai tee siitä aggressiivista. Itsellä on kokemusta kun en osannut kouluttaa voimakasluonteista uros rottweileria, varasin Vilanderilta 3 kerran kurssin, ja kun tein juuri niinkuin kurssilla opetettiin, tulos oli : loppuiäksi hyvä ja luottamuksellinen suhde koiraan, koira kunnioittaa ja ennen kaikkea kuuntelee mitä sille sanon, ei rähise vastaantuleville uroksille, vaan katsoo minua ohitustilanteessa, ja tottelee hyvin. Se on kotona rento ja hyvillä mielin, kun se tietää paikkansa eikä sen tarvi elää epävarmuudessa.

      Tähän sopii sananlasku: älä korjaa sellaista, mikä ei ole rikki.

      • jätehuolto

        Kai nyt purkit ainakin korjasin kadulta?


    • hirttopanta

      Miksi niitä purkkeja pitää viskellä?

    • MatildaR

      Vilanderia itseään ei olla nähty, kaksi vastaavaa ollaan. Ihan floppi oli Salli Suorsan koulutus ja toisen nimi onkin jo unohtunut. Käytiin 3 kertaa Tikkurilassa hänellä. Edelleen kärsimme ongelmista ja apua emme saaneet opaskoirakouluttajaltakaan. Joudumme varmasti elämään aina ongelmien kanssa.

    • tökötin-töllykkä

      Jääkausi...kyllä jotkut on helvetin hölmöjä ei voi muuta sanoa. Ja purkilla viskely. Voi vittujen vittu! Tämä Vilanderhan on varsinainen vitsiniekka. Kuuluisi oppiensa kanssa ennemmin mielisairaalan. Liekö spede (rip) ollut opettajana...

    • Ei-toimi-niin-ei-toimi

      En kannata Vilanderin oppeja, mutta voitaisiin täälläkin pysyä silti asialinjalla.

    • 1830

      Tässä keskusteluketjussa ei jää epäselväksi, että koiran koulutus aloitetaan sen JÄLKEEN kun asiat on jo pielessä. Mitäs jos sen koulutuksen aloittaisi jo ENNEN sitä?

    • Erivaisama

      Joku viittasi purkin viittaavan ääneen joka keskeyttää toiminnon. Pointti hyvä vaan eikö äänenä voi heittämisen sijaan käyttää pilliä,pientä torven törähdystä tai aloittaa aivan tyhjältä pöydältä lähestyen "uhkaa" pidemmältä välimatkalta rohkaisten koiraa ja samalla kiittäen kehulla tai namilla aina kun toimii halutulla tavalla?
      Olen nähnyt pevi koiria kyllä jotka toimii vaan ei samalla ilolla kuin namikunnan koirat. Onhan se omistajalle toki helpompaa turruttaa (pika-ratkaisu?) kuin paneutua ja kehittää koiraa.

    • kauhul..katselen..menoa

      Namikunnan tuotoksen näin eilen Helsingissä ja ei mitään järkeä omistajien touhuissa. Huutava 10kg koira, jonka kanssa paettiin paikalta Rakkaiden haukkujen Raili Halmeen neuvojen mukaan. Ei pitäisi nähdälähietäisyydeltä toista koiraa, mutta vastaan tuli labukka ja dobberi, jolloin jäätiin 2 "tulen väliin" ja koiralle todella raskas kokemus. Ei tule ikinä toimimaan tolla tavoin eli Pertti Vilanderin menetelmät olisi nyt ollut huomattavasti vähemmän ikäviä koiran kannalta. Miettikääs nyt itse, jos työ-tai koulumatkallanne saisitte raivarin 5-10 kertaa ja pelkäisitte vastaantulevia tai kiertäisitte ne kaukaa? Tunnen erään henkilön joka lopetti koiranomikoulutuksen alkuunsa, kun totesi "ei tule toimimaan ongelmakoirilla". Kalliita koulutuksia eli puhdasta bisnestä, josta firma nostaa rahat. Ei se nyt väärin olis, mutta kun myydään "tyhjää arpaa".

    • Miksioimiksi

      Kun taito loppuu... Iät ajat eläinten ja lasten kanssa on käytetty piiskaa tuloksena kuitenkin pahoinvointia mielenterveys puolella ja tukkoisat polit. Keväällä yksi purkittaja oli Euroopassa saanut silmilleen koiransa. Ihmiseltä puuttuu lukutaito koiraa kohtaan ja ehkä omaa jälkikasvuansa kohtaankin jos nuorimmat kävijät alkaa olla 10v. vanhoja terapeutin vastaanotolla? Ihmiset ja eläimet liittyy toisiinsa tunnetiloiltaa joka sekin on tuoretta tutkimusta.
      Namitusta ei toki tarvita jatkuvasti vaan kehonkieltä ja oman äänenpainoa ohjaamaan koiraa. Namit on hyvä vahviste näille jotta koira yhdistää äänen tai sanan kehuun. Huono tosiaan jätetään noteeraamatta.

      Väkivalta synnyttää väkivaltaa ja/tai turran mielen eli ongelman laastaroimisen mikä valitetavasti toistaa historiaa. Monella on tarve mennä aidan matalalta puolen vähän joka asiassa vaikka asia ei sillä ratkeaisikaan.

    • hyvät-kesäterveiset

      Periaatteessa suurin osa kaikenmaailman koiranomit yms. on ihan turhia. Enemmän sitä oppii kun käy pari kertaa eläintarhassa katsomassa elukoita. Sitä itse näkee, että monet pahentavat tilanteita koiriensa kanssa. Koiralla monesti kestäisi pää, mutta monella ihmisellä ei kestä. Liian paljon JÄNNITYSTÄ. Ihan sama mitkä vippaskonstit, namit, opit yms. ihmiselle antaisi, mutta mikäli ei se oma pää kestä oman koiran kanssa niin ei ole keinoja kenelläkään auttaa. Ehkä psykologi sitten ihmiselle. Parantaa voi aina ja oppia. Jotkut oppii nopeasti ja jotkut eivät pysty vaikka olisi halua ja jotkut polkevat samoja juttuja koiran kuolemaan asti jne.
      Ja aiheeseen niin en halua edes ymmärtää purkkia. Ja koiranomi juupa-joo...Pari viestiä taaksepäin Rikkaiden Haukkujen toimintatavat ovat kyllä todella outoja.

    • häkkikani

      Niin on juu, omistaja aikaansaa koiransa ongelmat. Eikähän ne korjaannu, kun ollaan niin tietävinään eikä haluta nähdä omia virheitä.
      "Keväällä oli yksi purkittaja Euroopassa saanut silmilleen koiransa"
      - herätti lähinnä hilpeyttä. Purkitus ei ole mikään yleiseurooppalainen koulutustapa vaan Vilanderin oma metodi. Käskyn/kiellon vahvistus. Väärin käytettynä erittäin huono idea. Ellei omaa minkäänlaista käskyvaltaa koiraansa, on hölmöä viskoa sitä purkilla tai yhtään millään. Jos joku hölmöilee purkin kanssa, ei sen perusteella pidä tuomita koko menetelmää.
      KAIKKI menetelmät ovat riippuvaisia myös siitä, miten ne toteuttaa. Tunarilla ei auta mikään oppi, vaikka mitä "soveltaisi"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2033
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1470
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1228
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe