Puheluiden hinta

nallukkainen

Joko puheluiden hinnat ovat halventuneet Thaimaasta Suomeen soitettuna/vastattuna?
Olimme muutamia vuosia sitten Phuketissa, silloin maksoi maltaita, otimme paikallisen liittymän.
En jaksa selata entistä viestiketjua, voihan siellä jossain olla ko. asiasta.

13

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • same-same

      Saman 5 THB /minuutti se maksaa jos ilmaista skypen video puhelua ei osaa käyttää.

    • Jos thaimaasta soittaa thaimaalaisesta liittymästä suomeen, voi käyttää 009 palvelua. silloin suomen numerosta jätetään se pois. eli numeron alku 009358.... silloin hinnaksi tulee noin 9thb/ minuutti

      Kun taas suomesta soitetaan Thaimaalaiseen liittymään voi käyttää 99577 palvelua. Palvelun hinta on 4snt/min pvm. Tällöinkin jätetään se thaimaan suuntanumerosta 66 pois. ennen puhelun yhdistämistä kuuluu nauhalta musiikkia, ja sitten kerrotaan palvelunhinta 4senttiä minuutilta. Halvempiakin on, silloin pitää ladata etukäteen haluttu määrä puheaikaa.

      Näiden palveluiden edullisuus perustuu siihen että, kulkevat nettiä pitkin maasta toiseen.

      Kuten jo aijemmin kerrottiin, niin skype ja esim fb:n puhelut ovat sitten ilmaisia. Joten jos ei kiireellistä asiaa, ja niin miksei sitten käyttäisi niitä lomatunnelmien vaihtamiseen.

      Toivottavasti näistä oli apua.

      • tarkennusta

        Monissa hotelleissa on ilmainen WiFi ja myös joissain baareissa myös, eli ei Skypen käyttö mitenkään aikaa vie ihmettelin tuota kiireellisyys kommentia m,y.m? Mutta 004358 alulla soittaessa hinta 5 paateroa minuutti ainakin D-tacin prepaid liittymällä.


    • tarkennusta

      Sorry en ole varma ilmaisesta Wifistä Khao Lakissa. Bangkokissa on.

    • Monissa hotelleissa on myös khao lakissa ilmainen Wifi. Monissa se vain toimii esim aulassa. Hotellihuoneessa saattaa sitten olla hyvinkin hinnakas. Joissakin ilmainen wifi taas yltää jopa naapurihotelliin jne. Eikä ilmaisen wifin takia tarvitse mennä edes kyseiseen ravintolaan aina. Näin se lienee globaalistikin.
      Pointti kuitenkin oli se että wifiä saattaa joutua joskus etsimään, vaikkei kaukaa. kun taas noi palvelunumerot pelaavat missä tahansa. Ei nyt aleta saivartelemaan että varjopaikkojakin saattaa kentässä olla.

      Jos itse soittaisin suomeen, syy pitäisi olla akuutti ja heti toimitettava. Joku luottokortin katoaminen, sairastuminen, vakava loukkaantuminen tai muu sellainen syy, ettei se voisi odottaa. Muuten sen hoitaisin jollakin muulla tavalla, esim. sähköpostilla, fbllä tms jossa vastaanottajan ei tarvitse olla juuri sillä hetkellä läsnä välttämättä.

      Thaimaahan taas on joskus tullut soiteltua useamminkin. Nykyisin harvemmin, kiitos somen

    • Jos lähtee lomalle,onks pakko soittaa?Jos hätä, niin matkatoimiston kauttaa saa apua.

      • mitäkuuluuMarjaleena

        Tyypillinen kaksviikkoisen kommentti. Jos on hätä menee vessaan ei siihen matkatoimistoa tarvita, niinkuin ei matkailuun muutenkaan. Kavereille voi soitella ilman sen kummempaa syytä.


      • 7voppaanathaimaaex

        Pakettimatkaajat ovat niin sidottuja matkaoppaisiin että välillä sitä ihmettelee kuinka ne pärjää kotonaan. Siivooja unohtanut vessapaperin, pakettimatkaaja soittaa oppaalle, ei osaa ilmoittaa hotellin vastaanottoon. Pankkiautomaatin käyttö ylivoimaisen vaikeata kun rahat on loppu soitetaan yöllä oppaalle heti pitäisi mennä auttamaan että pakettimatkaaja pääsee jatkamaan baariin juomistaan. Hotellin sisäänkirjaaminen ei osata englantia edes sen vertaa- mitä tarkoittaa nationally,First name, day of birth ym. Oppaalle valitetaan kun naapuri on ostanut jonkun tuotteen 50 bahtia halvemmalla tällöin oppaan pitäisi lähteä selvittämään tätä törkeää huijausta. Ei kaikki valmismatkaajat uusavuttomia ole mutta joka ikisessä ryhmässä niitä on. Huumorilla oppaat niiden kanssa pärjää ja lempinimet he saavat joilla heitä kutsutaan. Töpseli Saariset saivat kahden viikon aikana 3 pistorasiaa rikki kahden viikon aikana.Urputtaja Ut..nen.


      • Hoitajatar

        Pitäisköhän sinun mennä terapiaan, jos saisit pahan olosi helpottumaan. on kysymys PUHELUISTA, ei siitä millä muotoa matkustaa, koeta jotenkin tajuta, jokainen matkustaa kuten haluaa!!!! Parempi hoitaa mielenterveys kuntoon, ennenkuin lähdet sille ensimäiselle matkalle.Säälin sinua, mutta ehkä voit vielä parantua...


      • eioppaille

        Mielestäni jos maksaa matkastaan ylimääräistä, siksi että saa opaspalveluita suomenkielellä, luulisi ettei oppailla olisi sitä mitään vastaan. Ei entisillä eikä nykyisillä. Etenkin vanhemman ikäpolven ihmisissä tosiaan on paljon jotka eivät osaa englantiakaan. Toisaalta heillä on rahaa käyttää matkusteluun. Suotakoon se heille.

        Ammattimaiseen asiakas palveluun kuuluu myös pitää mölyt mahassaan eikä levitellä niitä somessa. Täytyy siis onnitella ko matkatoimistoa jotta eroon on päästy yhdestä osaamattomasta asiakaspalvelijasta.

        Omat kokemukseni suomioppaista Thaimaassa on pelkästään negatiivisia. Siksi en suostu sitä lisähintaa maksamaan, koska osaaminen suomi oppailla on ollut surkeaa. Asiakaspalvelu on ollut ala-arvoista. Työnteko ei ole kiinnostanut pätkääkään. Tuntuu kuin he olisivat enemmän lomalla, kuin matkastaan maksaneet. Ikinä en ole tavannut yhtä surkeaa asiakaspalvelijaa missään asiakaspalveluammatissa, kuin eräs Mllä alkava hintahtava opas fm:llä.

        Tuntuukin siltä että pakettimatkaajat on oppaille harmiksi. Siksi toivonkin muidenkin siirtävän matkansa omatoimisiksi. Silloin saa aina hyvää palvelua, eikä tarvitse häiritä näitä yli-ihmisiä.
        คุณคนโง่


      • hauskaohjelma
        eioppaille kirjoitti:

        Mielestäni jos maksaa matkastaan ylimääräistä, siksi että saa opaspalveluita suomenkielellä, luulisi ettei oppailla olisi sitä mitään vastaan. Ei entisillä eikä nykyisillä. Etenkin vanhemman ikäpolven ihmisissä tosiaan on paljon jotka eivät osaa englantiakaan. Toisaalta heillä on rahaa käyttää matkusteluun. Suotakoon se heille.

        Ammattimaiseen asiakas palveluun kuuluu myös pitää mölyt mahassaan eikä levitellä niitä somessa. Täytyy siis onnitella ko matkatoimistoa jotta eroon on päästy yhdestä osaamattomasta asiakaspalvelijasta.

        Omat kokemukseni suomioppaista Thaimaassa on pelkästään negatiivisia. Siksi en suostu sitä lisähintaa maksamaan, koska osaaminen suomi oppailla on ollut surkeaa. Asiakaspalvelu on ollut ala-arvoista. Työnteko ei ole kiinnostanut pätkääkään. Tuntuu kuin he olisivat enemmän lomalla, kuin matkastaan maksaneet. Ikinä en ole tavannut yhtä surkeaa asiakaspalvelijaa missään asiakaspalveluammatissa, kuin eräs Mllä alkava hintahtava opas fm:llä.

        Tuntuukin siltä että pakettimatkaajat on oppaille harmiksi. Siksi toivonkin muidenkin siirtävän matkansa omatoimisiksi. Silloin saa aina hyvää palvelua, eikä tarvitse häiritä näitä yli-ihmisiä.
        คุณคนโง่

        Kun katsoo telkusta matkaopas ohjelmaa niin näkee mitä peetä ne asiakkaista puhuvat. Varmasti pahimmat jätetty pois.
        Yksinkertaiset oppaat yksinkertaisille P-luokan matkaajille.


    • lääkitystä satunnaiseen ja vähän kroonisempaan puheripuliin:

      mie en isommin Thaimaan tilannetta tunne mutta jonku verran tuola kaukoidässä lommailleena vois jotaki vaihtoehtoja ehotella. aika laila samala kaavala net ylheensä toimii (paitsi Intiasa). nuot roaming-numerot on mulle ihan outoja mutta varmaan homma toimii justhiin nuin ko m.y.m kirijottellee. hän ylheensä tuntuu tietävän mistä puhhuu. ja tuomonen yhteys varmaan riittää ihan satunnaiseen tarpeeseen. jos enämpi haluaa yhteyttä pittää, niin sillon häätyy sitten mennä nuihin VoIP-yhteyksiin. ei minusta WiFin löytäminen Khao Lakissa tuottanu mithään ongelmaa. mejän hotlassa oli suurimmasa osasa aluetta toimiva yhteys, vaikka solikin ihan semmonen pikkunen parinkymmenen mökin resortti. samaten usseisa kuppiloisa tarijothiin ilimasta WiFiä. mutta olihan net monasti aika tukkosia. yks aika kätevä värkki henkilökohtaseen nettiyhteytheen on vaikkapa TP-LINKin akullinen WiFi/mokkula: 3G Mobile Wi-Fi M5250. siihenkö ostaa paikalisen Pre-Paid SIMmin jonkulaisela Data Planila, niin on oma netti käytösä aina kuuluvuusaluheela. toki mithään LTE-vauhteja on ihan tyhyjä ootella ;-) mutta 0.256Mbit/s piisaa hyvin tavallisseen äänipuheluun ja vaikkapa AISn SIMmi näyttäis maksavan 69THB/viikko. nuita VoIPpeja on tieten vaikka kuinka, mutta Skype on mulle tutuin, joten joku sana siittä:
      Jos käytösä on Lumia-kapula, niin Skype istuu tietenki siihen, niinkö nenä päähän, mutta ei kai muilakhaan käyttiksilä ole mithään ongelmia. toki Skype / Skype - puhelut on ilimasia, mutta ostamala Skype-saldoa, niin kaikki puhelinnumerot on kans soitettavissa suorhaan osotekirijasta. Thaimaa / Suomi - hinta näyttäs olevan 2,1 - 2,7 senttiä / minuutti 3,6 senttiä / soitto, tahi pakettina 400 min 4,58 €. lisäksi tuhon Skype-saldoon saapii automaattitankkauksen, jollon luottokortilta siirrethään sovittu summa, aina sovitusta saldon alarajasta, jollon ei ite tartte huolehtia saldon ehtymisestä. jos on tottunu soittelemhaan ulukomaan puheluja läppäriltä, niin onhan siinä äänesä vähin kaikua. mutta puhelimesta soitettuista puheluista seki jää kokonhaan pois, eikä kyllä ylheensä huomaa ollenkhaan puhuvansa VoIP-puhelua.
      "ohjelma sisältää tuotesijoittelua" anteeksi se. koska onhan nuita samanlaisia palveluja pilvin pimein, mutta tuo Skype vain esimerkkinä, koska lienee lajimmalle levinny ja mulle tutuin.

      Happy Calling:
      perapappa

    • Otan kannettavan mukaan, viime reissulla ostin valmiiksi Dtacin mokkulan seuraavaa reissua varten, paikanpäällä ostan puheaikaa kuukaudeksi, sillä on kiva soittaa skype-puheluita, paikallinen prepaid-kortti voimassa yli 6 vuotta. Jos ostaa jatkossa prepaid-kortin, pitää passi olla mukana rekisteröintiä varten

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1443
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1247
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1229
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1130
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1068
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe