Onko noilla Symphony/Serenade-laivoilla hirveä rysis spa-puolella? Meinattiin maissa olon aikana mennä aamusta saunomaan ennen ulkona pyrähdystä (ei välttämättä edes mennä maihin) enkä ole koskaan kokeillut noita faciliteettejä.
Ovatko hintansa väärti? Lapsia ei ole vaan kaksi aikuista.
Ovatko hintansa väärti? Lapsia ei ole vaan kaksi aikuista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan kiinni muista matkustajista. Ennustaminen on mahdotonta.
Itse tykättiin kyllä tuosta kylpyläosastosta, kun sattui olemaan rauhallista kun mentin sinne välittömästi laivaan päästyäemme Helsingissä perjantaina ennenkuin laiva edes oli vielä lähtenyt satamasta.
Varmaan myös aamusta voisi olla melko rauhallista? En tiedä, en ole käynyt katsomassa aamulla tilannetta.
Päivällähän tuo on kiinni ja aukeaa taas uudestaan klo 15... meidän risteilyllä Tukholman päässä kun meinattiin tuolloin mennä uudestaan, niin näkyi olevan hirveä ryysis lapsiperheitä paikalla joten jätettiin silloin väliin.
Mutta tilanne siis riippuu varmasti riippuen päivästä ja kellonajasta ja ihan kaikesta... koululaisten hiihtolomaviikkona saattaa olla aina täynnä...
Itse itseä korjaten... taisi se aueta Tukholman päässä jo joskus klo 13 aikaan, mutta silloin oli kova ryysis lapsiperheistä tosiaan meidän risteilyllä.
Aamun tilanteesta en tiedä yhtään, onko edes aamuilla auki? Mutta päivällä ainakin on kiinni ennen tuota klo 13.
Kiitän kommenteista. Tosiaan ollaan tulossa Ruotsin päästä laivaan risteilylle. Ei taida sattua tietääkseni lomaviikolle risteily, on To-Pe ajoitus.Ilmeisesti tilat siis ovat ihan siistit ja hintansa arvoiset.
Onhan ne kun on uusitut tilat.
Parasta antiahan nuo kylpysysteemit ovat hinta/ laatusuhteeltaan mitä nyt tallinkilla tai yleensä laivoilla nykyään saa. Joskus jonkun edullisen sattuman saattaa kaupoista löytää kun kyse ruotsinreiteistä, ruoat ja varsinkin baarit täysin overprice valitettavasti. Luulisi näkyvän edes jossain kun ilman veroja voidaan myydä niin juomaa kuin ruokaakin. Skandik-hotellitason aamupala on laivalla "erikoisaamiainen" hintaan 18€! tavallinen aamiainen 11 euron hujakoilla ja tasoltaan puolalainen hostelli. No joo kaikki kyllä käyneet tietää mikä pointti on. Hyvät eväät mukaan, kaupasta virvokkeita, oma hyttibaari pystyyn..sieltä välillä tunnin pistoja baarien puolelle juomat mukana. Näyttää olevan 20-30 vuotiaiden keskuudessa yleinen toimintamalli. Porukalla yksi sviitti perushyttejä, juomaa ja naposteltavaa sviitti täyteen, diskosta noudetaan puolentusinaa teinihetkuttajaa bileisiin ja avot, sitten se kiva alkaa.
Mistä lähtien Scandicissa on saanut aamupalalla mätiä, kahvin pöytään ym. kysynpä vaan. Ja samaa hintaluokkaa se on hotellinkin aamiainen jos menet ilman hotellissa yöpymistä! Kylpylä ihan kiva ja väkimäärä sitten ihan sattumaa. Voi olla hyvin rauhallista tai sitten taas kiusallisen ruuhkaisaa. Hiihtolomaviikkoja kannattaa välttää
"Mistä lähtien Scandicissa on saanut aamupalalla mätiä"
Joopa joo. Turun välillä mäti oli kallen mätitahnaa pienissä tuubeissa ja sen kahvin saa kyllä itsekin kannettua pöytään samalla kun muunkin. Vielä 1-2 vuotta sitten tämä erikoisaamiainen oli vielä pienimuotoista luxusta mutta eipä ole enää. Syy on varmaan siinä että juuri kukaan ei tuota rahalla osta vaan palvelee kaupanpäällisenä lux-hyteissä matkustavia pisteidenkäyttäjiä. Niin ja siellä scandikissa se aamupala maksaa 8-10 euroa erikseen ostettuna.
Kumma että minun matkatessani ollut ihan siianmätiä