RETKET TAI NÄHTÄVYYDET:

matkakuumeisenlääkekö

Pari viikkoinen aikaa ihastella Andamaaninmeren raikkautta, ihanaa ruokaa ja niin mitä muuta. Olen nähnytkin jo jnkn verran, mutten Aasiasta vielä mitään. Jelppaisit mukavasti, jos skriivaisit kysymykseeni asiapitoisen vastauksen. Kaikkiin retkiin en voi osallistua enkä edes yhdellä reissulla halua kaikkia Thaikkujen ihanuuksia nähdäkään, mutta jotain ehdin ja joihinkin retkiin tai nähtävyyksiin matkakassani riitrtänee. Eli mitkä Phuketiin matkustavan turistin on retkistä heti koettava ja/tai mitkä nähtävyydet on tsekattava?

7

239

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teeässä

      Phuket townin iltamarkkinat, kulinaristin taivas, kaikkea muutakin vaatteista kiikareihin löytyy. Samalla reissulla Phuket townin vanha kaupunki missä illan suussa markkinahumua. Similan retki oli oikein mukava, ainoa huono puoli oli pitkät etäisyydet Phuketista lähtösatamaan. Veneretki James Bond saarelle ja merimustalaisten kylään oli mieleenpainuva maisemien takia. Samalla retkellä melottiin hieman kajakilla. Phi Phi saaret, kamalasti turisteja mutta hienot maisemat edelleenkin, samalla reissulla snorklattiin kahdesti erittäin kirkkaassa vedessä. Khao Sokin luonnonpuisto. Phuket fantasea, aivan absurdi mutta hauska esitys. jne Näihin vene retkiin sisältyi kaikki hintaan: limpparit, vedet, oluet, suklaapatukat, sipsit, hedelmiä, lämmin ruoka. Käytettiin vähän hintavampia matkanjärjestäjiä (kts tripadvisor) ja tämän ansioista veneessä oli vähemmän porukkaa (20 hengen veneessä 15 asiakasta), matkanjärjestäjä ei lähde liikkeelle jos tuulee liikaa toisin kuin nämä halvemmat veneet, liikkeellelähtö oli aikaisemmin kuin muilla jonka ansiosta olimme esim James Bond saarella ainoat turistit (yleensä sitä possea on siellä tosi paljon).

    • suuntaanAasiaan

      Hyvä vastaus ja paljon kertova vastaus. Johan alkaa matkakuumekin jo nousta. Vajaa pari viikkoa lähtöön enkä ole vielä Aasiasta pisaraakaan nähnyt. Teitä positiivisia kirjoittelijoita tänne kaskytneloseen tarvittaisiin enemmän. Eli luotan teeässän neuvoihin ja retkiohjelmamme rakentuu iloisesti annetuista vinkeistä. Upeita reissuja sulle minne päin maapalloa vain.

      • THtraveller

        Taatusti ihastut Thaimaahan niin on monille käynyt. Hyvää matkaa ja nauttikaa, muistakaa siinä helteessä juoda vettä(kin) noin kaksi litraa päivässä. Vatsa pysyy parhaiten kunnossa kun syötte paikallista maitotuotteita ja käsihygienia. Maitohappopillereitä sitten kun palaatte (huom!) Suomeen. Ripuli jos tulee niin paikalliseen apteekkiin elekielellä onnistuu selittäminen(roongthoon) thaiksi.


    • Thaimaantietäjä

      Mikäli mielenkiinto riittä ota Taxi ja käy ihailemassa Auringonlaskua Cape Panwassa, eli saaren eteläisin kärki. Paikalliset nuoret käyvät usein ihailemassa auringon laskua komeissa maisemissa.

    • reissuu

      Simon cabaree show,ladyboy'tten show,oli aivan upea...niin kauniita,vaikka alunperin miehiä olleetkin.upea show

    • matkakuumekohdallaan

      Johan alkaa reissumielikin olla kohdallaan. Eli tuonnepa tuonne matkataan pian. Ja, jos vielä kysymykseen vastanneet tämän lukevat, niin mitenkä pärjää parhaiten hyttysten kanssa? Itikat, kun voivat kuulemma häiritä päivisinkin vai häiritsivätkö teidän lomaanne?

    • Patongmaaliskuu

      Pari viikkoa odotusta ja 8:sas reissu phuketiin, Patongille lasten kanssa. Kannattaa käydä katsomassa Kamala Beachilla Fantasea. Oikein kiva ja elämyksellinen mesta. Vauhdin nälkäisille Cable Ski (Kathussa) ja toki matkaajan tulee aina kunnioittaa Big Buddhaa.. Hieman arveluttaa itseä kun olemme tykänneet rannan hyvästä palvelusta, nyt kun tuolit ja varjot kerätty veks ni saa nähä jaksaako makoilla hiekalla, kuuma tulee kyllä ainakin mutta kyllä siellä tekemistä keksii! Mahtavuutta ja hyvää lomaa:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      68
      536
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe