Riu Ocho Rios

Röökaajat

Palattiin juuri lomalta kyseisestä hotellista. Savuton mesta, mikä ei käynyt ennen matkaa mistään ilmi. Oltiin tavallisella puolella 2-hengen huoneessa. Huone hyvä, sängyt leveät, kylppäri iso ja siisti. Kaikille löytyy ruokaa ja juomaa. Palvelu tosin on vielä vähän lapsenkengissä, tilausravintoloissa ei esim. annettu viinilistaa. Kokemusta on muista AI-hotelleista. Huomasimme sellaisen vasta poistuessamme, hovimestarin pöydällä. Jos haluat pihvin mediumina kannattaa tilata well done muuten tulee raakana. Tarjoilijat on opetettu odottamaan tippiä. Hoitellin asiakkaat olivat pää-asiassa jenkkejä ja kanukkeja. Uima-allas on todella törkyinen, tuolla kukaan ei käy suihkussa ennen altaasen menoa, pesevät vielä kenkänsä ohimennessään. Ei taideta koko allasta kloorata ollenkaan, vesi tosi sameata. Aktiviteettiä löytyy jokaiselle. Varatkaa paljon jenkkitaaloja mukaan, eurot eivät käy missään. Sateita tuli useina öinä ja parina päivänä. Kunnon kuuroja ja välillä aika tuulista. Lämmintä oli. Span palvelut aika hinnakkaita tasoon nähden. Hieronta 100 US taalaa. Tupakkaa myytiin hotellissa 11-12 $ aski. Lapsia ei ollut paljonkaan yleisellä puolella, mutta adults only puolella oli myöskin lapsia. Kyseiseen hotelliin ei tarvitse kyllä mennä toista kertaa. Jamaikalle ehkä.

11

1349

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuulipuvuto

      Sama hotelli, samaan aikaa, Junior Svit eli aikuisten puoli.
      Todella hyvä huone (1356) siisti, kiva poreamme, pehmeät kylpytakit, näköala merelle/uima-altaalle. Hyvä vuode oli 240 cm leveä. Baarikaapissa olutta ja erilaisia alkoholittomia juomia. "seinäbaarissa" 4 kpl litran pulloa paikallisia alkoholijuomia (viski, vodka, rommi ja brandy) . Juomatilanne tarkistettiin joka toinen päivä ja täydennystä tuotiin pyydettäessä.
      Vaikka hotelli on periaatteessa savuton alueella sai polttaa vapaasti kunhan huomioit muut asiakkaat ja menit sauhuttelemaan hieman syrjemmälle. Huoneen parvekkeella oli jopa tuhkakuppi. Hajuista päätellen alueella poltettiin muutakin kuin "malboroa",
      Söimme kaksi kertaa tilausravintoloissa todella hyvät medium pihvit, ei moittimista.
      Tippiä annoimme hyvästä palvelusta 1 USD kerralla,
      Olemme vierailleet useammassa Riu-ketjun 5 tähden hotellissa ja tämä sijouttuu keskikastiin.
      Merivesi oli lämmintä ja ranta hyvä. Välillä myrsky toi levää rannoille mutta rannan puhdistuspartio puhdisti rantaa aina tarvittaessa. Aikuisten puolen uima-allas oli siisti ja uin siinä paivittäin.
      Asuimme aikuisten puolella enkä nähnyt siellä asuvina asiakkaina lainkaan lapsia.
      Hotellin rannalla paviljongissa järjestettiin lähes päivittäin 1-4 vihkimistilaisuutta ja näin lapsia ainoastaan häävieraissa ja morsiustyttöinä ja poikina.
      Hotellin kaupat olivat hinnakkaita.
      Kiva loma, voisin mennä toistekkin.

      • RiuOchoRios

        Kävittekö matkatoimiston järjestämillä retkillä, vai järjestääkö hotelli retkiä? Ja missä kannattaa käydä?
        Ja jos käy Ocho Riosin kaupungissa, niin missä kannattaa käydä shoppailemassa ym.?
        Ja onko taxi paras vaihtoehto mennä sinne?
        Kaikkia vinkkejä ja kokemuksia otetaan vastaan!
        Meillä lähtö 19.3. ja valittuna Junior Suite. EI enää jaksaisi odottaa :D


      • Tuulipuvutot

        Tästä kyseisestä kohteesta Finnmatkat järjesti ainoastaan englanninkielisiä retkiä. Retkiä sai ostaa eri järjestäjiltä hotellinaulasta.
        Kävimme Ocho Riosin kaupungissa hotellin taksilla. Taksi vei kaupunkiin turvalliselle ostosalueelle ja haki sovittuna aikana samasta paikasta ja hintä yhteensä oli 35 USD/ 4 hlöä /seuraavat henkilöt 9 USD. Kävimme myös viereisellä markkina-alueella joka oli risteilysataman vieressä.
        Hotellilla oli myös muutama kallis pikkukauppa ja huom. niissä hinnat ilman arvonlisäveroa ja se lisätään kassalla maksettaessa, Hyvää matkaa.


      • Riisikeitin

        Tiedättekö onko huonetta mahdollisuus pitää pidempään lähtöpäivänä, maksusta tietenkin? Entä oliko hyttysistä kiusaa? TripAdvisorista olen lukenut joistakin varkaustapauksista hotellissa. Sattuiko teidän aikananne mitään? Entä ala carte ravintoloihin varaukset, teittekö heti mentyänne ja oliko niihin vaikea saada pöytää?
        Kiitos!


      • tuulipuvut
        Riisikeitin kirjoitti:

        Tiedättekö onko huonetta mahdollisuus pitää pidempään lähtöpäivänä, maksusta tietenkin? Entä oliko hyttysistä kiusaa? TripAdvisorista olen lukenut joistakin varkaustapauksista hotellissa. Sattuiko teidän aikananne mitään? Entä ala carte ravintoloihin varaukset, teittekö heti mentyänne ja oliko niihin vaikea saada pöytää?
        Kiitos!

        Yritimme varata huonetta lähtöpäivänä pitempään. Emme onnistuneet. Hinta klo 15 asti 50 usd ja klo 18 asti 90 usd. Varkaustapauksista emme kuulleet. Hyttysistä ei ollu kiusaa. Pöytävaraus kannattaa tehdä mahdollisimman pian. Klo 21 kattaukseen saa myöhemminkin.


    • Nipsunen

      Hei, ensi viikolla samana hotelliin, normaali puolelle koska lapsia mukana... Onko hotellilla rahanvaihtoa? Entäs kuuluuko rantapyyhkeet huoneisiin?

      • tuulipuvut

        On rahanvaihtoa
        Allaspyyhkeet kuuluvat. Huoneissa myös silitysrauta ja lauta. Matkavaluutaksi USD. Hyvää matkaa teille.


      • enonveneessäkin

        Täälläkin samaan hotelliin lähtijöitä! Miksi matkavaluutaksi USD? Eivätkö vaihda euroja? Onko normaali puolella minibaari huoneessa?


      • tuulipuvuton
        enonveneessäkin kirjoitti:

        Täälläkin samaan hotelliin lähtijöitä! Miksi matkavaluutaksi USD? Eivätkö vaihda euroja? Onko normaali puolella minibaari huoneessa?

        Vaihdetaan euroja. Kaikki hinnat hotellin kaupoissa samoin OR kaupungin kaupoissa ja markkinoilla USD. Emme tarvinneet lainkaan Jamaikan dollareita. Minibaarista en osaa sanoa.


    • vinkuintiaani

      Ei kylläkään kyseisellä aikuisten puolella lapsia ollut. Kun varasimme aikuisten puolelle. Mutta lapsia oli toisella puolella ihan tarpeeksi. Olitko sokea, vai sekoititko paikat?

    • pirunpelto

      Aikuisten puolella ei kylläkään meidän aikana lapsia ollut. Oltiin tammikuussa 2015. Mutta muuten suurin piirtein piti paikkansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      145
      1125
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1017
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      758
    5. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      706
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      63
      705
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      696
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      588
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      57
      541
    Aihe