Lumia 630 kyseessä. On ollut jo jonkin aikaa kakkospuhelimena. Olin sillä soitellut, mutta kukaan ei ollut soittanut puhelimeen ennen kuin eilen. Ensin siinä luki, että nosta kansi ylös, sitten luki alempana, että vastaa. No onnistuihan se. Olin kyllä jo samsungeissa tottunut, ettei ihan perinteisesti puhelimeen vastata. Tuleekin mieleen, mahtaako olla jokin syy älypyhelimissa, että vastaaminen on tehty vaikeaksi. Eikö perinteinen luurin kuva olisi kelvannut?
Olipa yllätys
luurinkuva
9199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Käy kaupassa ja asenna gestures sovellutus, lienee vielä beta-versiona, niin johan vastaaminen helpottuu. Nostat vaan luurin korvalle ja alat puhua. Kun lasket puhelimen pöydälle kuva puoli ylöspäin, niin kaiutin menee päälle. Jos haluat sulkea mikrofonin tai vaientaa hälytysäänen, niin käännä se kuvapuoli alas päin.
Nettiinkin pääset googlen sovellutuksella helposti painamalla mikrofonin kuvaa ja puhumalla sivun hakusanan. Näpyttely jää sivun hakuvaiheessa pois. Oletan, että 630:sessä nuo ovat mahdollisia kuten 820:ssä.
no osta sitten se samsung , jos tuo oli voimille noin käyvä suoritus,että täytyi täällä avautua voimaharjoittelusta . perkele kun ihmiset on ääliöitä . kaikki puhelimet ovat erilaisia , joten koitahan kestää , tai ota yhteyttä terkkariin .
Ap. on selvästi trolli
Idea näissä on siinä, ettei vastaa tai katkaise puhelua, kun ottaa puhelinta taskusta.
uurinkuva
9.2.2015 08:00
"Lumia 630 kyseessä. On ollut jo jonkin aikaa kakkospuhelimena"
Joo, minulla on ykköspuhelimena iPhone 6 128GB,
maksoi Gigantissa suojakuorineen 928 euroa.
Kakkospuhelimena minulla on Samsung Galaxy S5, kolmosena Nexus 4, nelosena
Lumia 830 ja viitosena merkki jota en muista.
Mikä hiton alemmuuskompleksi on hemmoilla joiden pitää ensimmäisenä
huutaa kovaan ääneen, että tää halpa luuri on mun kakkospuhelin?
Se on huono itsetunto kyseessä.
Taitaa olla huono itsetunto tuolla "halpaluuraaja" vastaajalla.
Halpaluuraajan kommentti oli satiiri eikä suinkaan totta tuo puhelinlista.
No jaa, on minulla yhteensä 9 puhelinta, tabletti, kaksi tietokonetta.
Ei ole huono itsetunto!