Koulutus Lukio ja ammattikoulu.
Mikael Nylander
pykälät
9132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Östranyland lehdessä Nylander kertoo opettaneensa juridiikkaa. Sitä ei tehdä amispohjalla piste.
Ylioppilas hän on. Ehkä on opettanut juridiikka mutta silloin kyllä täysin epäpätevänä. Eikö opettanut äidinkieltä!? Kuitenkin paljon enemmän koulutusta kuin aviomiehensä, jolla peruskoulu sekä kesken jäänyt ammattikoulun autolinja. Heppoisalla perustalla pääsee meitä johtamaan. No tulokset kertovat karua todellisuutta. Eipä pääse jatkoon nyt ensi vaaleissa.
Eduskunnan sivuilla lukee jotta Koulutus: "taloustieteen opiskelija".
Mikä "koulutus" se on kohta 50 vuotiaalle? Miksei voi myöntää että on ylioppilas?
Ei kuuntele ja puhuu päälle,Vähättelee muiden mielipiteitä. Hyvät tavat kadoksissa.
Toivoisin Porvoonkin saavan poliitikkoja jotka osaisivat nähdä kokonaisedun eivätkä jäisi kynsin hampain ajamaan jokin pienen ryhmittymän intressejä.
S-ryhmä ei ole pieni ryhmä. Varuboden Osla on sentään kaikkien etuja ajava ryhmä. Ota ääskortti ja saa boonusta.
Mieluummin äänestän vaikka sitten Pirkkoa
Olisi kivas myös jos eivät jäisi kynsin hampain ajamaan oman pienen yrityksen intressejä
Se on ihmeellistä miten yo-pohjalta pääsee eteenpäin. Kannattaa siis saada yo-tutkinto.