Päätöksen virheellinen toimeenpano

SossullePataan

Laitoin "nootin" sossuun koska päätöksessä lukevaa ”Korvataan mahdollinen perusosan korotus päätöksen voimassa ollessa alkaen 1.1.2015.” ei ole huomioitu millään tavalla. Kyseessä on päätös ajalle joulukuu 2014 - maaliskuu 2015 ja on maksettu tammi- ja helmikuussa viime vuoden perusosan ja työmarkkinatuen mukaan.

Lisäksi huomautin lakisääteisen vastaanottokuittauksen puuttumisesta vaikka laki on ollut voimassa jo lähes 12 vuotta, tuskin hämeessäkään ollaan noin hitaita lain toimeenpanossa.
Liitän aina viranomaiselle läettämään sähköpostiin kyseisen lainkohdan:
"Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 24.1.2003/13
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
12 §
Sähköisen asiakirjan vastaanottamisesta ilmoittaminen
Viranomaisen on viipymättä ilmoitettava sähköisen asiakirjan vastaanottamisesta lähettäjälle.
Ilmoitus voidaan toimittaa tietojärjestelmän välityksellä automaattisena kuittauksena tai muutoin.
Vastaanottamisesta ilmoittaminen ei vaikuta asian käsittelyn edellytyksiin, joista säädetään erikseen."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030013#L3P12

Varmaan monelle muullekin jolla on viime vuonna tehty päätös maksetaan vielä tänä vuonna sen mukaan. Ellei tuollaista "indeksiehtoa" kuten minun päätöksessä on ole niin kannattaa tehdä uusi hakemus muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Jos vuokra on vielä noussut vuodenvaihteessa on uuden hakemuksen tekeminen vieläkin kannattavampaa.

2

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikö myös työmarkkinatuki noussut vuoden alussa. Eli jos perusosa nousi saman verran tai vähemmän kuin työmarkkinatuki netto, niin eihän tuossa tule mitään korjattavaa.

      Nuo vastaanottokuittaukset ovat monelle viranomaiselle hankalia ymmärtää. Mutta kun saattaa virheen pari kolme kertaa laillisuusvalvonnan kautta tiedoksi niin alkavat ymmärtää mitä vaatimuksia laki asiassa asettaa. Pelkkä "kädestä pitäen" neuvominen ei siis riitä, koska kaikki eivät omaa riittävää sisälukutaitoa :-D

      http://www.toimeentulotuki.net

    • SossullePataan

      Nosihan se työmarkkinatukikin jonkin verran, mutta silti jää korjattavaa kun tammikuun työmarkkinatuessa on suurin osa viime vuoden päivärahan mukaan niin korjatvaa tuli tammikuulle melkein vitonen, muille kuukausille n. 3 euroa/kk, vähän yli kympin yhteensä.

      Takuulla ovat tietoisia noiden vastauskuittauksien lähettämisvelvollisuudesta mutta kun ei toimi niin ei toimi. Samanlaisia pölvästejä on moni muukin tämän kaupungin virkamies kaupunginjohtaja mukaan lukien. Kanteluita on vireillä kaksin kappalein mm. siitä ja paljon vakavammista rikkeistä, mutta mieluummin vastaavat kanteluihin kun lähettävät tuon vastaanottokuittauksen vaikka se olisi nopeampaa ja helpompaa kun kanteluihin vastaaminen. Omapahan on asia miten virkaansa hoitavat, mutta turha on valittaa kiirettä kun se on itseaiheutettua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45271
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      26006
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      325
      15677
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11213
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      173
      10814
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9717
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8498
    9. 242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6491
    Aihe