Pikkunälkä

Mistä paras lihapiirakka pikkunälkään?
11240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Puistolan grillitä saa höyrylihapiirakoita!
Mantan grillillä on hyvät lihikset myös!

Äänestä

Luin että höyläyslihapiirakoita. Niitäkin kajaanissa kyllä löytyy.

Äänestä

Mikä on pikkunälkä?
Hysteeristen akkojen tv:stä oppima tapa napostella turhia väliaterioita?

Äänestä

Ei saa aina höyrylihiksiä puistolan grilliltä, tai ei ainakaan aikaisemmin saanut.

Äänestä

Syö terveellisemmin, älä mitään lihapiirakka rasvapaskaa. Tai sinusta tulee läski.

Äänestä

Äitisi vagina

Äänestä

Syö exäni pieni pili. Hänellä meni puurot ja vellit saduista sekasin.Kun pienillä sinisillä pillereillä ei kasvanut, muisti vissiin väärin ja alkoi valehdella. Muisti Pinokkion onneton väärin. Muisti, että kun valehtelee kokoajan, se pili kasvaa. Mutta nokkahan siinä sadussa kasvoi ja kun hänet tässä jokuaika sitten näin, nokasta oli tullut melkoinen pitkä pyykkikoukku.

Äänestä

j-pennanen 10.2.2015 18:15
Keskioluen siirtämisestä Alkoihin on ihan keskustan puoluekokouksen päätös.
Eilen Keskustan puoluesihteeri Laaninen puolusteli tätä hyvänä ratkaisuna.
Eilisen päivän keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä pysytteli median tavoittamattomissa.
Tänään sitten Juha Sipilän olikin vaihtanut kantaansa ja kertoi ettei haluakkaan siirtää keskiolutta pois kaupoista.

Ei keskustalaiset tämä kaksilla rattailla ajelu teiltä näköjään onnistu. Äänestäjät kyllä huomaavat teidän venkoilun ja piirtävät kevään eduskuntavaaleissa tämän episodin jälkeen sellaiset numerot äänestyslappuun joka ohjaa äänet pois puolueeltanne.

Äänestä

Puistolassa grilliltä saa höyryssä lämmitetyt lihapiirakat makkaralla (tottakai sekin höyrystetty)

Äänestä

Minä tietäisin, mistä miehet saa kikkeliä peppuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinappijakurkkusalaatti kirjoitti:

Mistä paras lihapiirakka pikkunälkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu