Epäilevä isä

Isäni epäilee kaikkee mitä mä ja mun vanhin sisko tehdään nykyään. Ollaan yli 18-v. Jos käydän ulkona ja sanon meneväni tyttökaverin kanssa hän pistää äidin soittaa 2 kertaa ja tarkistaa. Jos menen hesaan se on sitten pahempi. Kuitenkin tarkoitus on sanoa ett jos menenkin talosta ulos ja puhunkin tai menenkin juhliin missä on miehiä/poikia hän alkaa kysellä kaikenlaista äidin kautta. Kuka se oli, mitä se sano, mitä sä sanoit.
Hän ei koskaan sano ei mutta hänen käytöksensä sanoo muuta.
Tänään sain tarpeekseni kun menin kissani ja siskoni kanssa kaverin luo näyttää kissaaa. HÄn oli silloin nukkumassa ja kun kuuli että oltiin siellä hän sanoi äidille että valehdellaanko vai mitä me piilotellaan häneltä.
Isäni on modernin/vanhanaikaisen sekoitus. Olen muslimi joten en saa seurustella jne. Mutta en ole niitä ultrauskovaisia. En osaa puhua isälleni tärkeistä asioita ilman että alan itkeä. Hän vihaa ku me itketään. Tänään aion kysyä häneltä että onko hän kasvattanut meidät valehtelikoiksi? Mikä on syy miksi hän ei usko meitä, ei edes äitiä. Mutta minua pelottaa hirmusen paljon. Oli iso trauma pienenä siksi.
Mitä teen?
2229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sano sille seuraavaksi, että olet täysi-ikäinen etkä siksi mitenkään tilivelvollinen vanhemmillesi. Jos isäs haluaa pitää suhteenne hyvällä mallilla, kannattaisi hänen antaa vähän omaa tilaa. Luulis hänen valitsevan ennemmin hyvän suhteen tyttäriinsä kuin välirikon. Tuossa tilanteessa ainakin omalla kohdallani se olisi seuraus ennen pitkään.

Äänestä

Mielestäni edellinen vastaaja on oikeassa siinä, että kannattaa varmasti puhua isäsi kanssa. Isäsi haluaa varmaan suojella sinua ja siksi tietää, missä liikut ja kenen kanssa. On kuitenkin varmaan hyvä sanoa ääneen se, että koet ettei sinuun luoteta ja arvostaisit sitä, jos saisit enemmän vapautta. Näin voit myös näyttää, että olet sen luottamuksen arvoinen. Usein rehellisellä keskustelulla pääsee pitkälle.

Sanna
NettiSaapas
Helsinki

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IIIIK kirjoitti:

Isäni epäilee kaikkee mitä mä ja mun vanhin sisko tehdään nykyään. Ollaan yli 18-v. Jos käydän ulkona ja sanon meneväni tyttökaverin kanssa hän pistää äidin soittaa 2 kertaa ja tarkistaa. Jos menen hesaan se on sitten pahempi. Kuitenkin tarkoitus on sanoa ett jos menenkin talosta ulos ja puhunkin tai menenkin juhliin missä on miehiä/poikia hän alkaa kysellä kaikenlaista äidin kautta. Kuka se oli, mitä se sano, mitä sä sanoit.
Hän ei koskaan sano ei mutta hänen käytöksensä sanoo muuta.
Tänään sain tarpeekseni kun menin kissani ja siskoni kanssa kaverin luo näyttää kissaaa. HÄn oli silloin nukkumassa ja kun kuuli että oltiin siellä hän sanoi äidille että valehdellaanko vai mitä me piilotellaan häneltä.
Isäni on modernin/vanhanaikaisen sekoitus. Olen muslimi joten en saa seurustella jne. Mutta en ole niitä ultrauskovaisia. En osaa puhua isälleni tärkeistä asioita ilman että alan itkeä. Hän vihaa ku me itketään. Tänään aion kysyä häneltä että onko hän kasvattanut meidät valehtelikoiksi? Mikä on syy miksi hän ei usko meitä, ei edes äitiä. Mutta minua pelottaa hirmusen paljon. Oli iso trauma pienenä siksi.
Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu