Älkää tosiaankaan luvatko sellaista jota ette kuitenkaan toteuta? Luonani on käynyt henkilöitä tarinoimassa ja se on ollutkin antoisaa sekä mielenkiintoista. Kun sitten poislähdön aikana sanotaan, että voin tulla toistekin, koska tämä virkistää minuakin vierailijana. Olen sitten odottanut seuraavaa käyntiä sillä jäin siihen uskoon että tulet vielä jatkamaan tarinointia! Mutta kuinkas kävikään. Odotan ja odotan, etkä ole käynyt aikoihin. Se vie surulliseksi ja tunnen tosiaankin itseni unohdetuksi!
Älkää luvatko mitä ette voi toteuttaa!
8
<50
Vastaukset
- Ensivuonnako
Tapasin kaukaisen sukulaisen sukutapaamisessa. Hän pyysi puhelinnumeroni ja toivoi, että voisin tulla käymään jonain päivänä. "Soitellaan". Soitin kerran ja hänellä oli kiire. "Olisi kiva tavata joskus".
Se siitä.- sini-sirkku
Et sinä Kaliperi ole unohdettu! Moni on lukenut järkeviä kommenttejasi, minä muiden mukana :D
Nyt on vaan niin, että joillekin on tullut tavaksi tuo sanominen "nähdään ja tavataan", ja uskovat itsekin siihen silloin. Mukavuus, ja syy mikä lienee, niin into laimenee, ja odottava joutuu pettymään.
Kaikille meille se on tuttua, määrätyiltä kliseisiltä immeisiltä, mutta ota se turhuutena. Arvostettu olet ollut palstalla, ihan ihmisenäkin, ei vain rintamatuntijana. Tässä yks' etulinjan kaatuneen sankarin tytär, heippa - Kaliper
Kiitos sinulle sini-sirkku rohkaisuista jota saatankin tarvita kun ajattelen mennyttä aikaa ja josta olen paljon kirjoitellut. Toisaalta minun tekisi mieli vielä kirjoittaa sillä eihän meitä vanhan ajan muistaneita ole kohta ketään olemassa.
Terveisin Kaliper
- ullamirjami
Tämä ikäihmisten kirjoittelu täälä 80 on tosi jumissa -- Ennen sinä Kaliperi jaksoit pitää meitä täälä virkeinä koska näitä sinun tosikertomuksiasi oli aina jännittävä kuulla ja moni sai paljon apuakin koska oli sukulainen jonka ehkä olit tavannut ,tai olit muuten hyvä neuvomaan koska ne oli vaikeita aikoja ja monta katos sille tielle - Terveyttä ja hyvää kevättä ullamirjami
- talvisotaan
Kaliper minulla olisi sinulle pyyntö, kun sinulla tuo muisti pelaa. Tuosta ruokapuolesta ennen talvisotaa olisi kysymys, että mitä hedelmiä ym. ulkomaalaisia ruoka-aineita käytössä.
Olen syntynyt - makriinaek
Tuosta ennen sotia vallinneesta ruokapuolesta olisikin mukava kuulla niiltä, jotka muistavat.
Kaksikymmenluvulla tulivat tomaatit maalaistaloissa tutuiksi. Äitini kertoi, että talon tytär sanoi opettelevansa niiden syöntiä laskiämpärin päällä. "Haukataan suu täyteen, nielaistaan ja loput syljetään sitten laskiämpäriin!"
Itse muistan syöneeni greippiä korkeassa lastentuolissa istuen. Ikää ei ollut kuin 3 v. korkeintaan. Greipinpuolikkaan päälle sokeria ja sitten syötettiin lusikalla herkku. Muistan vieläkin, kuinka hyvää se oli. Syön siten nykyisinkin, mutta se hurma on mennyttä. - Kaliper
Kerron vähän ennen talvisotaa vallinneesta ruokahommista. Esimerkiksi tomaattia viljelimme kaupungissakin. Monilla perheillä oli pihassaan istutettuja tomaatteja useinkin lähellä omaa portaikkoa tai asuntoa, tällä tarkoitan esimerkiksi vuokrakasarmiasunnon läheisyyttä. Muita ulkomailta tulleita herkkuja myivät kaupungissa ns. Siirtomaatavaraliikkeet. Ja täytyy sanoa, että tarjonta oli laitettu silloin hyvin kauppojen näyteikkunoissakin. Ei niitä työmiehen perheen tuloilla voinut hankkia
se hyvinvointi oli enemmänkin runsastuloisten saatavilla. Appelsiinit ja päärynät olivat tuntematonta herkkua saatavuuden puolesta köyhälle väestölle. Karjalaissyntyisessä perheessämme syötiin mm sultsinoita aina sunnuntai aamusin, myös erilaiset piirakat olivat
tarjolla ruokailussa. Aikoina jolloin isäni ja äitini toimivat torikauppiaina, niin silloin useinkin
syötiin paistetut sokerimunkkeja kylmän maidon kanssa, ja siitäkin kapinoitiin, että aina vaan
munkkeja. Sittemmin sodan aikana tuli monesti mieleen ne munkit joita ei sitten enää ollutkaan. - ullamirjami
Meillä ei ollut mitään herkkuja kun oltiin köyhiä -- jos ei oltu isän rakentamassa talossa olis ollutkin vaikeeta --saatiin istuttaa onaan puutarhaan porkkanoita ja mitä nyt isotsiskot jo osasivat istutella,kun olivat jo toisellakymmenellä .
Marjapansaita oli omassa puutarhassa ,ja omenoitakin --vaikka ne oli kyllä kovia vielä syksylläkin .
Kaupoista sai joskus hyviä omenoita ennen joulua ainakin . Ja joulukuuseen niitä laitettiin - Olin 5v kun Talvisota syttyi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840