Vanhojen tanssit

vähän_kuumottaa_jo

Jooh, oon lukion ykkösellä oleva poika, ja ensi vuonna olis itselläni edessä vanhojen tanssit. Kiinnostaisi vaan tietää, miten olette parinne saaneet. En hengaile kuin muutaman tytön kanssa koulussa ja kaikki varattuja. Eli kysymys kuuluu, että miten saisin parin ittelleni? Oon pitkä ja hoikka söpöks kehuttu urheilullinen kaveri, jos nyt on merkitystä.

8

3955

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Abi2014

      Kysyt vaan pokkana kaikilta jopa niiltä jotka on parisuhteessa. Ei yks tanssi yleensä mitään tarkota parisuhteessa olevalle ja jos se jonkun suhdetta haittaa niin aika heikolla pohjalla sen suhteen täytyy olla. Kaikki eivät edes tanssi kumppaniensa kanssa periaatteesta. Sitten kun kyselet vielä niiltä joita et kunnolla tunne niin kyllä sinulle pari löytyy.

      Viimestään parin voi löytää oman suvun sisältä. Itse en tanssinut , koska olen siinä huono ja meillä oli tyttöjä ikäryhmässä todella vähän, mutta siskoni ehdotti että hän voisi olla parini jos se olisi siitä kiinni. Olisihan se vähän kiusallista ollut mutta ei mahdoton ajatus jos olisin todella halunnut tanssia.

      Älä siis ajattele vaan toimi. Ei kenenkään poikaystävä sinua hakkaa jos kysyt.

      • vähän_kuumottaa_joo

        Kiitos, mutta tolla parisuhteella tarkotin, että tuntemillani tytöillä oli automaattisesti tanssipari parisuhteestaan


      • Abi2014

        Vokottelet piruttaan vain toisten naisia. Mitäs yksi tanssi tai yhdenyönjuttu.

        Voi olla että sen tanssiparisi kromosomikoljatti-poikaystävä soittaa sun selkärangalla tangoa
        jos liikaa vietätte aikaa liukkailla siis tanssilattioilla luikkailla tarkoitan


    • abi95

      Moi :) oon abityttö jos sil on mitää merkitystä :D tanssin vanhat siis viime vuonna mut voin kertoo miten parien hakeminen hoidettiin mun lukiossa :)

      eli tosiaan monet puhu ja suunnitelli kaikennäköstä jo vuotta ennen vanhoja mutta meiän koulussa se hoidettiin kunnolla vasta tokan vuoden syksyllä kun koulut alko :D eli sul ei todellakaan oo viel mikään kiire !

      Mutta siis joo kun parien hankinta jäi niin myöhäselle meiän koulussa ja tyttöjä oli poikia enemmän ni se meni sit siihen että tytöt alko porukalla hakee ja kyseli poikia suoraan käytävällä pariks (osa facebookissa), vaikkei niiden kavereita ollutkaan.

      Osa pojista tietenki perinteisesti haki tyttöjä. Mun tapauksessa yks poika kysy mua ihan Facebookin kautta :D koska ei siis tosiaan oltu kavereita ennestään eikä oltu oikeen samoilla kursseillakaan.

      Yhteenvetona parinhakuprosessin ei kannata antaa kuumottaa liikaa, moni hakee pariks vasta syksyllä :) eikä se haku muutenkaan oo mikään iso juttu koska monet oikeesti kysyy Facebookin kautta kun ei muuten tunne :D

      Ja meiän koulussa myös liikunnanopettaja erikseen kuulutti yhteisesti vielä myöhemmin syksyllä että jos ei oo paria niin tulee saliin ja sit siel nekin jotka ei ollu löytäny paria sai parin :) ja osalle järkättiin pari toisesta lukiosta koska meillä oli siis pulaa pojista.

      Ps. Vanhojentanssit on ihan mahtava kokemus vaikka ei sitä omaa paria aluksi tuntisikaan! :)

      • Meni_jo

        Juuri näin! Ite kysyin yhdeltä tytöltä aikanani, että mahtaiskos olla saumaa tanssia. Oltiin oltu yläaste samassa koulussa, ja joitain valinnaisia aineita oli samoja, mutta käytännössä en tuntenut häntä lainkaan. Muutaman kokeilin ennen häntä, mutta ne eivät napanneet. Tämä nappasi, ja olin enemmän kuin onnellinen että sain juuri hänet!

        Eli vastaus alkuperäiseen kysymykseen: katot jonkun mieleisesi ja avaat suusi! Jos vaan nyhjötät jossain ja odotat, ei hommasta tule yhtään mitään. Vaikka kysymäsi tyttö ei suostuisikaan, ei kannata masentua ja sulkeutua, vaan laittaa "uutta matoa koukkuun" (julma ilmaisu, tiedän).


      • Abi2014
        Meni_jo kirjoitti:

        Juuri näin! Ite kysyin yhdeltä tytöltä aikanani, että mahtaiskos olla saumaa tanssia. Oltiin oltu yläaste samassa koulussa, ja joitain valinnaisia aineita oli samoja, mutta käytännössä en tuntenut häntä lainkaan. Muutaman kokeilin ennen häntä, mutta ne eivät napanneet. Tämä nappasi, ja olin enemmän kuin onnellinen että sain juuri hänet!

        Eli vastaus alkuperäiseen kysymykseen: katot jonkun mieleisesi ja avaat suusi! Jos vaan nyhjötät jossain ja odotat, ei hommasta tule yhtään mitään. Vaikka kysymäsi tyttö ei suostuisikaan, ei kannata masentua ja sulkeutua, vaan laittaa "uutta matoa koukkuun" (julma ilmaisu, tiedän).

        työntää koukku kaverin lävitse ja sitoa ihan ikiajoiksi itselleen.

        Kuulostaa ihan teinin kuvalta ikirakkaudesta.


    • siiri9888

      Meillä on paljon vähemmän poikia, joten käytännössä tytöt kysyy parit..

      Olin onnekas kun mua kysyttiin...

    • Anonyymi

      Vanhojen tansseissa parini oli Kirsi. Vaalea ujo hiljainen tyttö sivukylältä. Itse asuin keskustassa. Paras muisto tansseista on tanssien jälkeen, kun pääsin näkemään Kirsin koskemattoman kauneuden. Sain painautua tuohon kauniiseen mättääseen..
      Se poika täyttää 28 vuotta huomenna...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1442
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      56
      849
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      683
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      680
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      644
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      72
      609
    Aihe