Kohta se sanelee missä tanssitte,kenen kanssa ja mitä tanssitte.
Pelastakaa tanssi kaltiaisen kourista
pelastakaa
21297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Lumon tanssit on pelastanut monen tanssijan talven. Ei ole ollut niin hyvää tanssipaikkaa Etelä-Suomessa aikaisemmin talvisin.
SANOO TSEPPO ITE.
Ja tukehtuu torttuunsa jotai jäi viime tanhuista.
Pelastusta löytyy jo nyt muiden tanssipaikkojen muodossa.
On se vaan hyvä juttu kun sitä Kulosaaren tanssipaikkaa ei tullut vaan meille Vantaalaisille suotiin ilo saada hyvä tanssipaikka Korson Lumoon
Kaupunki ei lähtent konkka keisarille rahoittamaan Kulosaareen mikä oli viisasta siinä taas olisi palannut konkka keisarin taskuun vero eguja peevelisti joku järki kerjätessäkin mut kun on vaille mitään omatuntoo niinpä
Onneksi virkamiehet osaa hommansa ettei tanssitoiminta pääse epäluotettavien ja veronkiertäjien käsiin.
Vantaalla on vielä oppimista tämän zuppopellen kanssa. Mahtavat nekin tulla järkiinsä ja lopettaa jumppasalin vuokrauksen ,kun vuokrat jää maksamatta tältä talvelta.
Onko se lavatanssit yhdistys edelleenkään päässyt takaisin ennakkoperintärekisteriin?????
Mahdatkohan epäilijä poloinen olla ihan perillä aiheesta..
http://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Yhdistys_ja_saatio/Ennakkoperintarekisteri
Juu,ei ole edelleenkään lavatanssit yhdistys ennakkoperintärekisterissä vaikka työntekijöitä hyörii joka lauantai lumossa.
Muitakin kuin Tsepon oman yhdistyksen väkeä siis!
Ei saisi olla ketään ulkopuolisia töissä jos ei ole paperit kunnossa.
Lesoillaan tuhansilla kävijöillä mutta yhdistyksen asiat silti rempallaan.
Torttuako siellä palkaksi annetaan?
Pelastakaa Suomi24 tanssikeskustelut kaltaiseltasi tyhjänjauhajalta. Nautimme edelleen Lumon tansseista. Ei tavan kansalainen ymmärrä tuota kaunaasi, katkeruuttasi. Itselle ei tulisi mieleenkään alkaa ihmisiä haukkumaan ja heidän yritystoimintaansa "alas" ajamaan ja yrittää yllyttää muita mukaan. Laitapa nyt mietintämyssy päähän ja keskity ajattelemaan mikä on elämässäsi vialla ja voisiko sille tehdä jotain, voisi helpottaa itseäsikin. Ei kukaan voi sanella toisille missä tanssii ja milloin, normaalit fiksut ihmiset osaa päättää ihan itse.
Se koira älähtää johon jne.
Miksi vaivautuisit kommentoimaan moista jollei asiassa ole jotain perää.
Hoida bisnekset laillisiksi niin ei tarvitse puolustautua. Onko vaikeaa.
Huijari koko äijä.
Kaikista mustamaalauksista huolimatta käyn tanssimassa LUMOssa , enkä kanna huolta pätkääkään onko maksettu vuokria, veroja, teostomaksuja ja mitä kaikkea ikinä kuluukin yrittäjän maksaa. Samoin käytän kaikkia tarvitsemiani palveluja kyselemättä onko verot tai muut maksut maksettu. Kyllä ne on eri instanssit jotka valvontaa suorittaa.
Nyt taas haukut väärä "puuta", olet vainoharhainen. En ole minkään sortin yrittäjä vaan ihan palkkatyössä käyn ja työnantaja pidättää palkastani veron, ja muut tilitettävät kulut, joten minulla ei ole huolta moisesta. Asuntolainanikin olen maksanut ja en ole velkaa pankille en yhteiskunnalle en myöskään yksityisille, minä vaan teen työtä ja tanssin ja molemmista nautin täysillä. En vaan ymmärrä mikä saa ihmisen olemaan noin katkera. Elämä antaa ja ottaa ja me yritetään oppia. Arvostetaan ihmisiä jotka jaksavat olla yrittäjiä ja tuoda meille tämän tanssimisen ilon mahdolliseksi.
Ihan mahdoton keisari tämä kaltiainen.
Joka palsta ja some täynnä lumosoopaa.olen ihan kyllästynyt!
Jostain syystä "ruusulaisilla" on hitonmoinen hinku pitää näkyvissä "Lumoa". Tästä syystä Lumosta on tullut lyhyessä ajassa yksi suomen tunnetuimmista tanssipaikoista. Ja myös yksi suomen suosituimmista tanssipaikoista. Ruusulaiset ovat mainostaneet Lumoa moninkertaisesti lumolaisiin verrattuna........ ja mainonta näkyy jatkuvan.
Eipä taida "ruusulaisia" kiinnostaa koko lumo pätkääkään.
Te jaksatte ripittää jotain kustappia.
Yritetään tehdä siitä yhteiskuntakelpoista, huonolla tuloksella kylläkin. Pääpipi on paha asia.
On ihan PAKKO mennä lauantaina LUMOON, on PAKKO parkkeerata auto isoon parkkihalliin tai mennä junalla, on PAKKO maksaa 15 € joka sisältää NARIKAN, on PAKKO syödä TORTTUA ja on PAKKO juoda ILMAISTA vettä ja hyödyntää suolarakeet ON IHAN PAKKO TANSSIA KOKO ILTA IHANIEN VIEJIEN KANSSA. IHANAA KUN ON PAKKO. Kuka pakottaa, ei kukaan muu kuin minä itse, tanssi on vaan niin mukavaa ja tällä kertaa LUMOSSA ja seuraavana ehkä jossain muualla jos nyt en sitten taas PAKOTA itseäni LUMOON.