Kaverit kadonnut elämästä

ihmetyttää

Ihmeellistä, mutta totta. Minulla oli hyviä ja läheisiä ystäviä aikoinaan. Näimme toisiamme aktiivisesti ja teimme kaikkea kivaa yhdessä. Tilanne on kuitenkin se, että ystävien yhteydenpito väheni ja lopulta loppui melkein kokonaan. Nykyään läheiset ystävät, joiden kanssa vietin aikaa ja joiden kanssa puhuimme huolistamme ja tuimme toisiamme, ovat kadonneet elämästä. Ystävät eivät ole sanoneet, etteivät haluisi olla kanssani tekemisissä. Yhtäkkiä he eivät ole puhuneet minulle ollenkaan.

Aikoinaan monet ystävät kehuivat minua mukavaksi ja minuun pystyi heidän mukaansa luottamaan. Melkein päivittäin minulle soiteltiinkin ja läheteltiin viestejä, mutta nyt kaikki tämä on poissa.

Joskus satunnaisia yhteydenottoja tapahtuu sosiaalisissa medioissa, mutta sekin on luokkaa "mitä kuuluu?" jonka jälkeen pitääkin lähteä tai sitten ei muuten vaan enää vastausta kuulu. Juttuseura toki kelpaa jos elämä on menossa pieleen! Olen yrittänyt ehdottaa tapaamistakin, johon on kyllä todettu että "yritetään nähdä taas pian." Siihen se jääkin. Tapaamiset jäävät pelkälle suunnittelutasolle ja tulee väkisinkin mieleen ettei tapaamiset kiinnosta.

Olen ottanut aiheen jo pari kertaa esille ystävieni kanssa - turhaan. He ovat luvanneet pitää enemmän yhteyttä ja nähdä taas pitkästä aikaa, mutta eipä kuulu tai näy. Tuntuu todella surulliselta, kun ystävät hylkäävät ilmoittamatta. Jopa paras ystäväni ei pidä enää yhteyttä ellei ole avun tarvetta. Ystävien yllättävä hylkääminen vaikuttaa hieman itsetuntoonkin ja pistää mietityttämään mikä on vikana.

Onko kellään samanlaisia kokemuksia ja miten niistä on selvitty (jos on?) Ja pyydän jo etukäteen anteeksi ehkä hieman sekavaa viestiä. Oli pakko avautua.

4

696

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joku_poika

      Itel vähä sama ongelma... :( Ne vaa yhtäkkii hävis... :(

      Syytä ei tullu, ku yritin sitä hienotunteisesti heiltä kysyä... :(

      Jos haluut jutella täst asiast vaik kikis, tai jossai, nii laita viestii: apple95mh

      • ihmetyttää

        Ei ole kikkiä, mutta kiitos kuitenkin, kun tarjosit juttuseuraa. Ja toivottavasti meidän molempien ongelmat saadaan päätökseen pian! :)


      • Joku_poika

        Jep, toivon samaa! :) Inhottavaa kun kamut vaan yhtäkkii häviää... :(


      • Näkökulmaa

        Ei se oikeastaan ole ongelma että kaverit katoaa.Uusia sitten tulee tilalle jos on tullakseen.Harvoin ystävyys on niin syvää,että se kestää läpi elämän.On hyvä oppi selvitymään yksikseenkin,se on vahvuutta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2077
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1269
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      28
      1130
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      141
      892
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      98
      824
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      726
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      686
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      672
    Aihe