Laitan tämän nyt tähän osioon kun mielestäni nyt koskee enempi seksuaaliterveyttä kuin mielenterveyttä.
Eli siis. Minulla on historiaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Olen ollut useamman vuoden sinkkuna. Mielestäni ihan omasta halustani kun en ihan kenen tahansa kanssa halua enää alkaa pistämään itseäni peliin. Kaverit sanoo krantuksi. Itsestäni alkanut tuntua että yritän vain hurjasti suojella itseäni uusilta vastoinkäymisiltä. Ehkä vähän pelkäänkin kanssakäymistä. Seksiä, sitä että olisin toisen armoilla siinä. Minulla toki joskus on seksifantasioita, mutta niissä olen aina päällä ja tilanteen hallinnassa. Olen miettinyt, että kuinka minulla voi olla mitään mahdollisuutta tasapainoiseen parisuhteeseen jos haluan koko ajan pitää ohjat käsissäni. Kuka hullu sellaiseen suhteeseen lähtisi mukaan?
Nyt olen sitten mietinyt, että menisinkö kuitenkin terapiaan. Erään tuttava/työporukan kautta olen tutustunut erääseen terapeuttiin, joka ilmeisesti on yksi harvoista seksuaaliterapeuteista alueellani. Tämä saattaisi olla oikeanlainen terapia minulle, mutta kehtaako sitä mennä kysymään tutulta ihmiseltä, että otatko minut potilaaksi? Kehtaako sitä niin purkaa tuntemuksiaan ihmiselle joka on tavallaan tuttu mutta tavallaan vähän niin kuin työtuttu? Vai helpottaisiko se tilannetta? Mitä jos yhteiset tuttavat saisivat selville, että olen hänen potilaansa? Kuolisin varmaan häpeästä. Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?
Eli siis. Minulla on historiaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Olen ollut useamman vuoden sinkkuna. Mielestäni ihan omasta halustani kun en ihan kenen tahansa kanssa halua enää alkaa pistämään itseäni peliin. Kaverit sanoo krantuksi. Itsestäni alkanut tuntua että yritän vain hurjasti suojella itseäni uusilta vastoinkäymisiltä. Ehkä vähän pelkäänkin kanssakäymistä. Seksiä, sitä että olisin toisen armoilla siinä. Minulla toki joskus on seksifantasioita, mutta niissä olen aina päällä ja tilanteen hallinnassa. Olen miettinyt, että kuinka minulla voi olla mitään mahdollisuutta tasapainoiseen parisuhteeseen jos haluan koko ajan pitää ohjat käsissäni. Kuka hullu sellaiseen suhteeseen lähtisi mukaan?
Nyt olen sitten mietinyt, että menisinkö kuitenkin terapiaan. Erään tuttava/työporukan kautta olen tutustunut erääseen terapeuttiin, joka ilmeisesti on yksi harvoista seksuaaliterapeuteista alueellani. Tämä saattaisi olla oikeanlainen terapia minulle, mutta kehtaako sitä mennä kysymään tutulta ihmiseltä, että otatko minut potilaaksi? Kehtaako sitä niin purkaa tuntemuksiaan ihmiselle joka on tavallaan tuttu mutta tavallaan vähän niin kuin työtuttu? Vai helpottaisiko se tilannetta? Mitä jos yhteiset tuttavat saisivat selville, että olen hänen potilaansa? Kuolisin varmaan häpeästä. Mitä itse tekisitte tässä tilanteessa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.