jukolan ässä

Mitä on tapahtunut Jukolan S-marketille?
K-market lopetettiin jo yli kuukausi sitten,mutta ässässä ei osata vieläkään toimia suurenneen kysynnän mukaan. Hyllyt loistavat tyhjänä.
Lukunsa sinänä on uusi "kauppias", joka ei ole näkevinäänkään asiakkaita, saati edes tervehtisi.Mukanaan tuomista umpimielisistä työntekijöistä onneksi osa on jo kadonnut ja ihanat vakihenkilöt ovat edelleen paikalla. On kiva mennä kauppaan, kun eve, emmi jne. tervehtivät ja jopa juttelevat sanasen.
29314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Hävikki on varmaan suurta, kun tuoretavaran kolosiin mahtuu vaan 3 pakettia eli on liian pienet hyllyt liian isolle valikoimalle. Tuore tavara happanee takahuoneessa, kun vanhaa yritetään epätoivoisesti punalapuilla saada myytyä. Samalla menevän tuotteen kolo on koko ajan tyhjä.

Äänestä

Hyllyt on usein vajaita, mutta aloittajalle tiedoksi ettei osuuskaupassa ole edelleenkään kauppiaita.

Äänestä
  • Kauppias eli myymäläpäällikkö,ihan sama, pilkunviilaaja. Tämä sitruunoita syönyt henkilö. Olen sitä paitsi iäkäs eläkeläinen, enkä pysty ostoksiani kauempaa kotiin raahaamaan eli se siitä jaloilla äänestämisestä.

    Äänestä

Jos Lidi tulee k:n tilalle niin ässällä kyllä tulee tukalat paikat

Äänestä
  • Tilaa ei vuokrata Lidlille, siitä pitää paikalliset osuuskuntademarimme hyvän huolen. Vaikka toisella poskella laskettelevat soopaa köyhille ja lupaavat ruokaa halvemmalla.

    Äänestä

Harmi.Idänpäässä erittäin toimiva ja hyvin varustettu S-ruokakauppa.
Hinnat joissain käyttämissäni tuotteissa joapa edullisempia kuin Lidlissä.
Perustuotteissa en ikäväkseni ole huomannut merkittäviä hintaeroja.
Siis yhtään en hyötyisi, jos hankkisin kaikki kulutukseeni tarvittavat tuotteet Lidl-kaupasta.

Lidlissä tulee käytyä koulukkaan välipala ostoksilla.

Äänestä
  • No en itse ole havainnut mitään loppuunmyynti tai hyllyt tyhjänä ongelmaa Länsipuolen S-Marketissa. Käynkö sitten eri aikaan vai eikö satu olemaan ko. tuotteille tarvetta, kun ei ole näitä ongelmia.
    S-ketjun nykyhintapolitiikalla Prisma on kuitenkin edukkaampi kuin S-Market ja ABC-Marketit kalleimpia.

    Äänestä

  • Idänpään ässä on ehkä iso ja hyvin varusteltu mutta henkilökuntaa nuivaa ja vähän ylimielisen ja pahantuulisen oloisia aina... en viitsi käydä kun aina tuntee olevansa siellä häiritsemässä kassaneitien rauhaa. Ikäviä ihmisiä kaikin puolin. Mieluummin ajan kauemmas k-kauppaan

    Äänestä

  • Länsipuolella kassat toimii yleensä suhteellisen hyvin, joka tapauksessa aina paremmin kuin siellä halvaksi kehutussa myymälässä, jossa ei ainakaan ole pelkoa kenenkään hymyilemisestä.

    Äänestä

Voisiko Jukolaan tulla Alko?

Äänestä
  • ..Olisi asiakaspohjaa !

    Äänestä

Ilmankos ei enään näe juurikaan -30% tuotteita kun entiset k-kaupan asiakkaatkin ostaa kaupasta.

Äänestä

Älkää vaan Alkoa s!inne enää hommatko. Olipa ällö ensivisiitti alueella. Kaikemaailman heiluvaisia katoksissa, tupakankäryä, kun sattumoisin jouduin alueen palvelua käyttämään. Kaksi juottolaa pitänee tasosta huolta.

Äänestä

Jukolan tori on täynnä rumuutta, ongelmalähiön keskus, jo 15 minuuttia riittää sen tarkkailussa katsomaan koko kuvaa. Miksei kukaan auta näitä ihmisiä? Ei voida puhua oikein muusta kuin slummista, tähän favelaan vaan ei aurinkokaan paista. Suomi on rikas maa, miksei kukaan voisi auttaa?

Äänestä
  • Käyhän Filadoffi siellä maggaraa ja tulitikkuja aina tietyin tarkoitusperin jakelemassa.

    Äänestä

Mitä siinä narisette hyllyjen tyhjänä olemisesta.Äänestäkää jaloilla.Itse en mene semmoiseen kauppaan jossa saa huonoa palvelua.Viimeisin jota poikotoin on katteen dressmann,siellä tämä tummahiuksinen " myyjä " on täysin epäsopiva asiakaspalveluun.

Äänestä
  • Mä käyn ruokakaupassa lähes päivittäin ainoastaan ja vain Helsingin Stokkalla ja siellä Stokkan Herkussa. Hinnat ovat huomattavasti korkeammat kuin favelan kaupoissa mutta palvelukin on moitteetonta. Näin voi toimia jos pakka on koko ajan lyönnissä.

    Äänestä

Taas puhui sossun asiakas.

Äänestä

Semmoinen on kauppa kun asiakkaatkin.

Äänestä

Sisäänkäynti jo pelkästään Jukolan S-markettiin on jokseeenkin, masentava....,pimeä,synkkä katos epäsiisteys.

Äänestä
  • hei k-kauppias. sulla oli vielä synkempi.

    Äänestä

  • Sulla on sitten aikaa ihmetellä jotain sisäänmenoa ja katosta? Siitä läpikulku vie pari sekuntia...

    Äänestä

  • Haiseekin derkkulien eritteille.

    Äänestä

  • vasuridemulin pissi on lähinnä totuutta.

    Äänestä

En käytä enää mitään tämän ketjun palveluita. Täysi poikotti. Full poicott.

Äänestä
  • poicott? eikös se ollut se kasaribändi. silloin soi pingo ja bobeda ja rariossa kuului reino brön.

    Äänestä

Joo kyllä hyllyt paikoin tyhjiä Jukolan S marketissa ei hyvä asiakkaiden kannalta.Pitäs saada Lidi naapuriin tai K Kauppa takas.Jukolassa pitää olla 2 KUNNON kauppaa alueen kokoon nähden.

Äänestä
  • Ei sovi osuuskunnalle.

    Äänestä

Miksette mene Saleen? Se on siisti mesta ja tosi hyvä palvelu ja aina löytyy safkaa tuvan täydeltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vakiasiakas kirjoitti:

Mitä on tapahtunut Jukolan S-marketille?
K-market lopetettiin jo yli kuukausi sitten,mutta ässässä ei osata vieläkään toimia suurenneen kysynnän mukaan. Hyllyt loistavat tyhjänä.
Lukunsa sinänä on uusi "kauppias", joka ei ole näkevinäänkään asiakkaita, saati edes tervehtisi.Mukanaan tuomista umpimielisistä työntekijöistä onneksi osa on jo kadonnut ja ihanat vakihenkilöt ovat edelleen paikalla. On kiva mennä kauppaan, kun eve, emmi jne. tervehtivät ja jopa juttelevat sanasen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu