Kannatan Karstula Lukion säilymistä.
Mutta kyseenalaistan sen että miksi ei olla yhtälailla huolissaan niistä oppilaista
jotka syystä tai toisesta eivät edes jatka lukiossa ja lähtevät pitkin Suomea eri ammatilliseen oppilaitiksiin tosi nuorina.
Olen pannut merkille että heistä kasvaa paljon aiemmin aikuisia ja hyvin itsenäistyneitä kansalaisia.
Mutta kyseenalaistan sen että miksi ei olla yhtälailla huolissaan niistä oppilaista
jotka syystä tai toisesta eivät edes jatka lukiossa ja lähtevät pitkin Suomea eri ammatilliseen oppilaitiksiin tosi nuorina.
Olen pannut merkille että heistä kasvaa paljon aiemmin aikuisia ja hyvin itsenäistyneitä kansalaisia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kannaisi kylän harkita urheilulukiota kun on tuo areena ja toinen porstuakin valmis pian
Jotenkinhan se taas Areenaan juttu kierti...
Viimeks ku vilkaisin KArstulan Lukion facebook-sivua ni siellähän oli lukion rehtorin kirjoittamana ihan hemmetisti kirjoitusvirheitä! Laadukkaalta vaikuttaa...
Taisi olla hyviä kuviakin oppilaista, yksikin taisi olla muokattu jossa oli zombin näköinen kaveri
Kyllä tosiasia on että lukion opettajat vain pelkäävät ommaa tilipussiaan.
Eivät minunkaan perääni kyselleet vaikka lähdin tosi kauas opiskelemaan jo 16 vuotiaana. Ja hyvin olen pärjännyt sekä oppinut elämänkoulussa enemmän kuin mitä lukiossa. Siellähän on vain kahden kerroksen väkeä. Köyhät ja Rikkaat. Sekin näkyi mumeroissa. Joten terveisiä vain sisäpiireille!
Justiinsa noin. Sivukyliltä tulevat "kersat" ovat oppineet jo pienenä kulkemaan pitkiä matkoja. Päivä venyy aina seitsemästä jopa viiteenkin.
Kun taas kirkonkylän "lapset" joitten koulupäivä on noin puoli kahdeksasta korkeintaan kolmeen.
Kukaan opettaja ei kyseenalaista kaukaa tulleitten jaksamista. Sitten tulee hätä kun kirkonkyläiset joutuisivat muuttamaan muihin lukioihin. Että sillai.
Tuo kaikki on totta.
Ainakin 70-luvun alussa vielä kaikki ns. parempien perheiden ja keskustan lapsukaiset pääsivät niille opintokursseille, joille halusivat. Loput, lähinnä syrjäkyläläiset saivat sitten jäännöspaikat. Rehtori "arpoi" luokan edessä vetämällä itse pakasta laput joilla sai opiskelupaikkoja esim. englannin kurssille. Hakijoita oli enemmän kuin paikkoja. Häviäjät laitettiin sitten opiskelemaan saksaa. Kukaan ei uskaltanut kyseenalaistaa "arvontaa", vaikka tuloksesta voi hyvin päätelä, että "painotettu arvonta" oli kyseessä.