http://www.mpc.fi/kaikki_uutiset/bittorrent haastaa netflixin alkaa tuottaa omaa ohjelmaa/a1048375
BitTorrent haastaa Netflixin: alkaa tuottaa omaa ohjelmaa
Tiedostonsiirtoprotokollaa kehittävä yhdysvaltalainen BitTorrent ryhtyy kilpasille Netflixin, Amazonin, Hulun ja muiden nettitelevisiopalveluiden kanssa.
Yritys ryhtyy tuottamaan alkuperäissisätöä BitTorrent Originals -nimen alla. Tarkoitus on kiillottaa BitTorrentin mainetta ja todistaa, että sen protokollaa voi käyttää myös laillisiin tarkoituksiin.
Ensimmäisenä alkuperäissarjana julkaistaan scifi-sarja Children of The Machine. Kaikki sisältö tuotetaan yhdessä Rapid Eyes Studiosin kanssa. Tunnin pituisia jaksoja on sarjassa kahdeksan. Sarja ilmestyy BitTorrent Bundlen kautta. Sarjan voi ladata ilmaiseksi, mutta mukana tulee mainoksia. Mainokseton paketti maksaa 9,95 dollaria.
Sarjat ovat tarjolla yksinomaan BitTorrent Bundlessa kuukauden tai kahden ajan. Sen jälkeen niitä aletaan jakaa myös muiden kanavien kautta.
BitTorrent ja Rapid Eye Studios aikovat tuoda myös sarjaan liittyvän videopelin, joka tulee tarjolle erillisenä BitTorrent Bundle -pakettina. Yhtiö ei ole kertonut tarkempia tietoja pelistä.
BitTorrent suuntaa uuden palvelunsa sisällön 14–25-vuotiaille, jonka ikäiset muodostavat suurimman osan sen käyttäjäkunnasta.
Yrityksen tavoitteet ovat kovat: se aikoo saada Children of The Machinen ensimmäiselle tuotantokaudelle 60–80 miljoonaa katsojaa. BitTorrentin mukaan sillä on 170 miljoonaa aktiivista kuukausikäyttäjää eli ”enemmän kuin Amazonilla, Netflixillä ja Hululla yhteensä”. Luku perustuu ilmeisesti BitTorrentin protokollan käyttäjämääriin, ei niinkään sen omien sovellusten käyttäjiin tai BitTorrent Bundlen asiakkaisiin.
-Rikolliseen käyttöön luotu bittorrent (piratismin työkalu) lähtee nyt haastamaan tosissaan kaupallisen netflixin ja hyvä niin. Piraateilla on jo oma Netflixinsä, eli popcorn times, tässä mielessä kaupallisen palvelun haastaminen sen omalla kentällä on looginen vastaisku lisää Netflixiä vastaan. Hienoa kehitystä, että kaupallinen maailma haastetaan laittomuuden puolelta aktiivisesti, eli edistetään rikollista toimintaa joka on hienoa ja toivottavaakin. Näin anarkia leviää pikkuhiljaa ja laillinen valvottu yhteiskuntamalli väistyy. Koittaa vapaus elää miten jokainen itse haluaa ja ilman yhteiskuntaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Netflix. :D Eipä siinä kauheasti ole katsottavaa. Bittorrent, nyt yksi oma ohjelma, niin ei kauheasti haasta vielä netflixin omia.
Yhteiskunta lyhistyy ja anarkia leviää? Vapaus elää, miten jokainen haluaa? Lopetetaan ne yhteiskunnan palvelut, niin päästään eroon miljardeista. 50-vuodessa luonto on vienyt omansa, sinäkin olisit sudenruokaa. Maajusseilla menis loistavasti, ei olis puutteita maajusseista ja rengeistä. Sairaimmat kuolisi ensimmäisenä, kun terveydenhuoltoa ei olisi.
Vapaus elää miten jokainen haluaa = orjuutta ja huonovointisuutta niille jotka ei kykene elämään miten haluaa ja niille, joilla ei ole mitään hajua ruuan raaka-aineista, tai niille, jotka ei ylipäätänsä osaa tai kykene mihinkään.
Täytyy varmaan alkaa varautumaan ja hankkia aseet ja naaraidenkuljetuskettingit. :D
Unohtamatta, että sähköinen palvelu lakkaa myös ja näinollen bittotentti. :D
"Täytyy varmaan alkaa varautumaan ja hankkia aseet ja naaraidenkuljetuskettingit. :D"
-Minä olen varautunut jo pitkän aikaa siihen tilanteeseen kun yhteiskunta tulee loppuunsa ja on aika selviytyä omillani elossa. En luota enkä ole missään vaiheessa aikuisenä elämääni luottanut yhteiskuntaan enkä sen rakenteiden säilymiseen, siksipä varaudun totaaliseen yhteiskunnan ja sivilisaation romahdukseen.
Tämän päivän työ on vesivarastoni läpikäyminen ja päivittäminen sekä uudelleen sterilointi vedenpuhdistustableteilla.
Lisää samalla tavalla ajattelevia ihmisiä täällä:
www.survivalismi.com
Mä olen realisti. Oon maatunut jo ennen sitä, muutenkin pärjääminen on heikkoa, kun jotkut tekevät omia yhteiskuntia, eikä nukkuessa voi luottaa edes omiin jälkikasvuihin, kun vuosikymmenissä varannot hupenee. Yhteiskunnat sanelee omat lait ja yksittäiset survivalistit metsästetään ensimmäisinä isojen varantojen takia.
Mikäli täytyisi miettiä selviytymistä, niin vaihtoehtoja kyllä löytyy. Kun ei varustele, ei silti jää tyhjänpäälle. Sijainnista riippuen joutuisi tekemään valintansa. Joissakin tapauksissa selviytymismahdollisuudet kasvaa, kun hoitaa naapurin ensimmäiseksi. ;) Helpoin saatava ravinto on ihmisenliha. Ihminen on vähän niin kuin lehmä, eli riittävän tyhmä tulemaan uuniin. Lehmäkin saattaa tulla viereen vain ammumaan, siksi se onkin maatalouseläin. Villi- ja petoeläimet onkin asia erikseen, vaikka osa niistä varookin ihmistä.