Mietin tässä...

Seuraavat sanat on kirjoitettu erään anglikaanisen piispan hautakiveen:

»Kun olin nuori ja vapaa ja mielikuvituksellani ei ollut rajoja, unelmoin maailman muuttamisesta. Kun tulin vanhemmaksi ja viisaammaksi, ymmärsin että maailma ei muuttuisi, ja niin tingin hiukan tavoitteistani ja päätin muuttaa vain omaa maatani. Mutta sekin vaikutti muuttamattomalta.

Lähestyessäni elämäni ehtoopuolta päätin tehdä vielä yhden epätoivoisen yrityksen muuttaakseni edes perhettäni, minulle kaikkien läheisimpiä ihmisiä, mutta ikävä kyllä hekään eivät halunneet kuunnella minua.

Vasta kun elinpäiväni olivat päättymässä, ymmärsin vihdoin asian: Jos vain ensin olisin muuttanut itseäni, niin sen jälkeen olisin esimerkin kautta voinut muuttaa perhettäni. Heidän kannustuksensa ja rohkaisunsa siivittämänä olisin sitten voinut muuttaa maatani, ja kuka tietää, kenties koko maailmaa parempaan suuntaan.«
1072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Noin suuria en itsestäni enkä läheisistäni ole koskaan ajatellut, mutta miettimistä (tuon piispan kohdalla) se ei estä.

Äänestä

???????????????

Äänestä
  • Kiitos,
    en löytänyt tätä!

    Voidaan jatkaa siis siitä.

    Äänestä

  • Itsellesi rehellisyyttä, miksi aloitit eri nikillä taas ? POIs epärehellisyydestä ja moninikkisyydestä !!! !!!

    Äänestä

  • Turha luulotella, vainoharhaisuutta selvästi.

    Äänestä

  • kaikkein hulluimpia täällä, aina ollut.
    Onko vain tuo #meneitseesi# vaiko useampiakin???

    Menisipä nyt ite itseensä, ja katsoisi peliin,
    itse kirjoittaa jollain sanojen pätkillä ja on toisia mollaamassa!

    Äänestä

Itsensä kehittämisen pitäisi olla jokaiselle itsestään selvää. Ei se saa olla mikään sankariteko.
Kaikki oppi minkä elämä antaa, muuttaa ihmistä. Iän myötä sitä kutsutaan elämänkokemukseksi.
Joillakin on mahdollisuus opiskella ja kehittää itseään yhteiskunnan tukipylvääksi.
Jokaisella ei ole siihen voimavaroja eikä mahdollisuuksia, mutta kaikesta voi ottaa opikseen.

Äänestä

Hyvä aloitus ja tosi, noin olisi varmaan tapahtunut kuin siinä kerrottiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MummeliMia kirjoitti:

Seuraavat sanat on kirjoitettu erään anglikaanisen piispan hautakiveen:

»Kun olin nuori ja vapaa ja mielikuvituksellani ei ollut rajoja, unelmoin maailman muuttamisesta. Kun tulin vanhemmaksi ja viisaammaksi, ymmärsin että maailma ei muuttuisi, ja niin tingin hiukan tavoitteistani ja päätin muuttaa vain omaa maatani. Mutta sekin vaikutti muuttamattomalta.

Lähestyessäni elämäni ehtoopuolta päätin tehdä vielä yhden epätoivoisen yrityksen muuttaakseni edes perhettäni, minulle kaikkien läheisimpiä ihmisiä, mutta ikävä kyllä hekään eivät halunneet kuunnella minua.

Vasta kun elinpäiväni olivat päättymässä, ymmärsin vihdoin asian: Jos vain ensin olisin muuttanut itseäni, niin sen jälkeen olisin esimerkin kautta voinut muuttaa perhettäni. Heidän kannustuksensa ja rohkaisunsa siivittämänä olisin sitten voinut muuttaa maatani, ja kuka tietää, kenties koko maailmaa parempaan suuntaan.«

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu