Minulla on Sunair 450, jolla ikää n. 10 vuotta. Kone alkoi yhtäkkiä pitää nakuttavaa ääntä. Parin sekunnin välein tasaisesti kuuluvaa (naks, naks, naks) -ääntä. Kone puhalti ilmaa aivan normaalisti.
Syyksi paljastui rikkoontunut peltimoottori. Peltimoottori on pieni mötikkä, joka liikuttaa ilmanvirtausta ohjaavaa läppäpeltiä auki-kiinni -asentojen välillä.
No, iv-yritys kävi korjaamassa tilanteen. Lasku 488 euroa. Siinä oli ajokustannuksia 30 euroa, työn hinta oli 47e/h (2 h kesti homma). Peltimoottorin (Belimo LH230A60) hinta oli 235 e alv = 291,4 euroa. Lisäksi tuli kaiken maailman muita laskutuslisiä.
Aika tyyriiksi tuli. Katsoin sitten itse peltimoottorin valmistenumeron moottorin etupinnalta. Googletin: Belimo LH230A60. Saksalaisesta ja brittiläisestä nettikaupasta ko. moottori olisi lähtenyt 60-70 eurolla postikulut.
Mikäli koneestasi alkaa siis kuulua em. kaltainen nakutus tilaa itse vastaava uusi peltimoottori netistä (katso koodi vanhasta peltimoottorista). Pyydä sitten joku tuttu, halpa sähkömies kytkemään uuden peltimoottorin virtajohdot paikalleen. Juuri muuta asennuksessa ei vaadita. Samassa yhteydessä kannattaa katsoa, tarviiko läppäpellin saranoita voidella. Säästät tällä menettelyllä helposti vähintään 200-300 euroa.
Hakusanat: iv-kone, häiriö, ongelma, ääni, häiriöääni, nakutus, iv-kone nakuttaa, iv-kone ongelma, Belimo LH230A60, nakuttaa
IV-koneen häiriöääni Sunair 450
19
12207
Vastaukset
- nordia
Hyvä, että sait huoltoliikkeen tekemään tuon homman. Meillä on ihan sama vika päällä ja otin yhteytta pariin huoltoliikkeeseen (Airwisen huoltoverkostoon kuuluvia). Toinen ei vastannut ollenkaan ja toinen oli sitä mieltä, että vika ei ole peltimoottorissa. Tämä on jo toinen kerta kun Sunair -koneen korjaus ei huoltoliikkeitä kiinnosta. Edellisellä kerralla puhaltimen moottori alkoi vinkua. Huoltoliike lupasi selvittää missä aikataulussa he saisivat uudet puhaltimet tehtaalta. Eivät ilmeisesti saaneet sitä koskaan selville. Eipä tuo haitannut. Puhaltimessa käytetään 608ZZ laakereita. Ne on tosi helppo itse vaihtaa. Kyllä nuo huoltoliikkeet itseltään leipää vievät omalla toiminnallaan.
- Pepe23
Kiitos vihjeestä. Omassa koneessani on vastaavat oireet.
- WK77
Itselläni Valloxin vehkeessä alkoi vastaava Belimon peltimoottori nakuttaa. Itselläni ei tarvinnut vaihtaa ko. kikkaretta, riitti että sulkurajaa sääti hieman pienemmäksi siitä.
- SamavikaRahikaisella
Osaatko neuvoa, miten tuo sulkurajan säätäminen onnistuu?
- Johanna84
Kiitos vinkistä! Meilläkin sulkurajojen säätö auttoi.
Belimon oranssissa vehkeessä näkyy lämmitystolpan kellon näköinen kiekko siinä kammen takana. Toisella puolella on 1 ja toisella 0. Molemmissa päissä on ruuvilla kiinnitetyt palat, joihin osuessaan moottori pysähtyy. Testaa kumpaan suuntaan mennessä moottori alkaa nakuttamaan, löysää hieman sen puolen ruuvia ja siirrä palaa milli kerrallaan lähemmäs sitä toista palaa. Eli kutista moottorin liikerataa.
En tiedä johtuuko nakutus jonkun muovisen hammasrattaan kulumisesta, jolloin moottori jää hyppimään kun ei mielestään pääse ajamaan tappiin saakka.
Meillä piti siirtää molempia paloja hieman lähemmäs toisiaan. Pellin asennot jää pikkuriikkisen vajaiksi, mutta riittää hyvin tähän hätään. Kunhan ei nakuta, niin kelpaa. - SamavikaRahikaisella
Lämmin kiitos sinulle, Johanna84, selkeistä ohjeista, joiden avulla jopa minä onnistuin korjaamaan ongelman. Ei naksu enää!
- Janke
Kiitos vinkeistä, näillä ohjeilla naksutus lakkasi myös Hattulassa. Oranssi mötikkä oli vaan ahtaassa paikassa mutta onnistui kuitenkin.
- Anonyymi
Johanna84 kirjoitti:
Kiitos vinkistä! Meilläkin sulkurajojen säätö auttoi.
Belimon oranssissa vehkeessä näkyy lämmitystolpan kellon näköinen kiekko siinä kammen takana. Toisella puolella on 1 ja toisella 0. Molemmissa päissä on ruuvilla kiinnitetyt palat, joihin osuessaan moottori pysähtyy. Testaa kumpaan suuntaan mennessä moottori alkaa nakuttamaan, löysää hieman sen puolen ruuvia ja siirrä palaa milli kerrallaan lähemmäs sitä toista palaa. Eli kutista moottorin liikerataa.
En tiedä johtuuko nakutus jonkun muovisen hammasrattaan kulumisesta, jolloin moottori jää hyppimään kun ei mielestään pääse ajamaan tappiin saakka.
Meillä piti siirtää molempia paloja hieman lähemmäs toisiaan. Pellin asennot jää pikkuriikkisen vajaiksi, mutta riittää hyvin tähän hätään. Kunhan ei nakuta, niin kelpaa.Ei tuossa Siemensin mallissa taida olla säätörajojen rukkausta manuaalisesti. Tämä peltimoottori mikä "nasahtaa" niin on luukun nyt aukaissut. Silti se vissiin yrittää vielä aukoa sitä lisää. kun ääni kuuluu. Joutunee tilaamaan varmaan uuden siihen.
- Anonyymi
Olisiko kellään tidossa mistä saisi sunair 450 kosketinlevyn sähkösuodattimeen. Levy hapettunut kosktinpinnat
- Anonyymi
Janke kirjoitti:
Kiitos vinkeistä, näillä ohjeilla naksutus lakkasi myös Hattulassa. Oranssi mötikkä oli vaan ahtaassa paikassa mutta onnistui kuitenkin.
Täällä myös "Johanna84lle" vinkistä kiitollinen😀. Alkoi jo syödä jo isosti miestä kun kuunteli vajaan viikon resonoivaa naksutusta kun en oivaltanut missä vika on. En ole tekniikan ihmelapsi mutta sain noilla ohjeilla naksutuksen pois. On tämä netti kyllä hyvä apuväline kun on myös teitä asiallisia vastaajia esiintuleviin ongelmiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko kellään tidossa mistä saisi sunair 450 kosketinlevyn sähkösuodattimeen. Levy hapettunut kosktinpinnat
Taitaa tulla tämä vinkki liian myöhään mutta Sunairin 450, jollainen myös itselläni on, ei ole valmistettu enää vuosiin. Sen korvaaja on (ja sieltä saat myös Sun airin 450 varaosia), nykyään Parmair OY. Tästä löydät lisä ja yhteystiedot https://parmair.com/tuotteet/laitteet/ilmanvaihtokoneet/sunair-450-450-ec-ilmanvaihtokone/
- Anonyymi
Meikällä kärähti toinen moottori (puhallus). Naputus johtunee siitä? Täytyy tilata jostakin uusi moottori. Vuodelta 2003 ovat, jos ovat alkuperäiset. Yritin niitä Belimon ruuveja myös löysätä, mutta ei mikään meisseli käy niihin. Ja nyt eivät taatusti enää aukea millään tempulla yrittämisen jälkeen.
- Anonyymi
Johanna84 kirjoitti:
Kiitos vinkistä! Meilläkin sulkurajojen säätö auttoi.
Belimon oranssissa vehkeessä näkyy lämmitystolpan kellon näköinen kiekko siinä kammen takana. Toisella puolella on 1 ja toisella 0. Molemmissa päissä on ruuvilla kiinnitetyt palat, joihin osuessaan moottori pysähtyy. Testaa kumpaan suuntaan mennessä moottori alkaa nakuttamaan, löysää hieman sen puolen ruuvia ja siirrä palaa milli kerrallaan lähemmäs sitä toista palaa. Eli kutista moottorin liikerataa.
En tiedä johtuuko nakutus jonkun muovisen hammasrattaan kulumisesta, jolloin moottori jää hyppimään kun ei mielestään pääse ajamaan tappiin saakka.
Meillä piti siirtää molempia paloja hieman lähemmäs toisiaan. Pellin asennot jää pikkuriikkisen vajaiksi, mutta riittää hyvin tähän hätään. Kunhan ei nakuta, niin kelpaa.Meikäläisellä oli sellainen ongelma, että ruuveja ei saanut auki millään. Nyt ovat viimeistään lopullisesti käyttökelvottomat yrittämiseni jälkeen. Näköjään oli toisen puolen (puhallus) moottori myös hajonnut, joten naputus saattoi johtua siitä. Uutta moottoria hankkimaan siis.
- Anonyymi
Kiitos vinkistä
- Anonyymi
Onko kukaan vaihtanut lähivuosina Sunair 450 tilalle toisen merkkisen, vaikka tuon Parmairin? Lähinnä että mitä tuli maksamaan jne. Oma vajaa 10 v vanha ja ainakin puhaltimet pitää kohta molemmat uusia ellen itse saa laakereita vaihdettua. Lähinnä paljolla viitsii huoltaa vs vaihtaa kokonaan uuden tilalle.
- Anonyymi
Moi.
Kannattaa vaihtaa laakerit itse. Ei ole vaikeaa. Youtubesta löytyy ohjevideo/videoita. Samat laakerit moottoreissa kuin esim rullalaudoissa käytetään. Maksaa muutamia euroja. Meillä hiljeni kone lähes täysin laakerien vaihdon jälkeen. Meidän kone 25 vuotta vanha ja edelleen toimii hyvin. Ainut mikä mietityttää on sähkönkulutus. Joskus jostain olin lukevinani, että tuollainen Parmair maksaisi kai jotain 3000-4000€. Tosin hintoja vaikea löytää.
- Anonyymi
Kiitos Johanna84
Sain ohjeillasi säädettyä naksutuksen pois.
T. Juke Osaako joku kertoa missä asennossa Sunair450 mallin pellin pitää olla kovalla pakkasella? Tarkoitan sitä peltiä, jota peltimoottori ohjaa. Vaihdettiin peltimoottori, ja näyttää, että alapelti jää auki, ja yläpelti menee kiinni, jottei ilma mene suoraan LTO-kennon läpi. Nyt pakkasta -18.
- Anonyymi
Kovalla pakkasella pelti voi olla välillä kiinni ja välillä auki. LTO-kennon kaksi peltiä on vivustolla toisiinsa kytketty, eli kun yläpelti mene kiinni, sulkeutuu alapelti ja päinvastoin. Peltimoottori on kiinnitetty alapeltiin, josta vivusto jatkaa yläpeltiin. Peltien tarkoitus on ohittaa LTO-kenno kun lämmön talteenotolle ei ole tarvetta tai on jäätymisvaara. Kone ohjailee peltejä lämpöanturien mukaan ja estää tarvittaessa LTO-kennoa jäätymästä ohittamalla kennon peltien avulla. Yläpelti estää tuloilman menemästä kennon läpi (kuten sanoitkin) ja alapelti avaa tuloilmalle reitin kennon ohi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 30726939
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?482304- 2011640
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1541570Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien351431- 341331
- 1221018
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30932Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex94893Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t81830