Minula on kolmen kuukauden ikäinen pentu. Roduista ei mitään tietoa, mutta ulkonäön ja käytöksen puolesta sanoisin, että pitkälti saksanpaimenkoira. Koira tuli meille kurjassa kunnossa: nälkiintyneenä ja pelokkaana (koiran myynyt nainen oli ilmeisesti joku pentutehtailija, joka ei ollut viitsinyt huolehtia pennuista, jotka eivät olleet meinanneet käydä kaupaksi. Tiedän ettei näin pitäisi toimia, mutta otin koiran, koska se herätti minussa niin suurta sääliä ja pahan olon tunnetta). Pennulla on kova suojeluvaisto, ja näyttää siltä, että se on ottamassa tehtäväkseen suojella minua kaikelta mahdolliselta (ketään muuta koira ei suojele). Ongelmana on kuitenkin se, että koira tulkitsee tilanteet omalla tavallaan, varmaan juuri taustansa vuoksi. Tänään esimerkiksi mieheni murrosikäinen poika alkoi huutaa minulle siitä, että hänen oli syötävä ruokansa loppuun, ja koira asettui eteeni murisemaan. Miten tällaisessa tilanteessa tulisi koiran kanssa toimia? Aiempien koirieni kohdalla en ole törmännyt vastaavaan, vaikka nekin ovat olleet sakemannimixejä.
Ylisuojeleva koira
Murisija
261691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ihan ensiksi tarttui silmä siihen, että hänen on syötävä ruokansa loppuun. Miksi ihmeessä? Ei se ole nykypäivää. Tärkeää on, ettei aterioita korvata sipseillä, karkeilla ja energiajuomilla, mutta jos ruoka on hänestä pahaa, ei sitä ole pakko syödä.
Koiran luulisin oppivan pikkuhiljaa käskynsä esimerkiksi peti, johon hänet määrätään jos tällainen tulee eteen. Onhan se vauva vielä, ja ehkä tällaiset tilanteet (huutaminen) ovat perin tuttuja menneisyydestä.
nykypäivää on se että otetaan sellainen määrä ruokaa jonka jaksaa syödä loppuun. ruokaa heittävät menemään taloudet kymmeniä kiloja vuodessa samaan aikaan kun ihmisiä kuolee tuhansia nälkään joka vuosi
No miksi helkutissa et komenna koiraa? Luulisi että sinulla on koiran kasvattamisesta kokemusta, vaikka ei olisikaan ennen ollut suojeluvaistoista koiraa, niin periaate on kuitenkin sama. Koira pitää siirtää pois kielletystä tekemisestä. Jos et huomioi koiraa, se jatkaa. Jos kehut koiraa, se jatkaa. Opetat ja teet selväksi, ettei sen käytös ole hyväksyttävää, sillä ei ole mitään asiaa tulla suojelemaan sinua. Sinä suojelet sitä.
Yksinkertaisesti komennat koiran pois jos se tulee suojelemaan sinua. Jos se ei tottele, viet sen tilanteesta pois.
Äläkä missään nimessä lelli koiraa, älä kasvata sitä säälillä. UNOHDA koiran tausta ja menneisyys. Huono ja kurja menneisyys ei tarkoita, että koiralta tulisi sallia ei-toivottu käytös.
Kehitä omaa suhdettasi koiraan, kasvata se oikeudenmukaisesti ja mustavalkoisesti. Koiralle maailma on vain kyllä tai ei. Vaikuttaa, että koirasi on suhteellisen terävä ja kova, joten samanlaista tahdonvoimaa ja mielenlujuutta vaaditaan myös sinulta. Auktoriteettia, joka vetoaa myös kovapäiseen koiraan.
Olet ottanut ison riskin ottaessasi säälistä huonosti kohdellun pennun. Pentutehtaasta, ilman muuta. Etpä taida ongelmastasi selvitä pulinapalstojen ohjeilla. Mielestäni sinun olisi parasta etsiä ammattilaisen apua. Tuommoisesta kasvaa vaarallinen koira. Osaamista pitäisi olla.
Kannattaa 1-3 vuoden iässä raaskia parikin kertaa kuvauttaa ainakin koiran selkä, mielellään myös lonkka. Jos epäilet sakemannixiä, kannattaa terveydestä tosissaan huolehtia ja huomioida se, jos et meinaa saada koirasta kunnon koirakansalaista. Sillä voi olla kasvuhäiriöitä ja kipuja. Olisi suorastaan ihme, jos pentutehtailijalta tuleva sakumix olisi jollain tapaa terve yksilö. Kuitenkin tsemppiä, panosta koiran fyysiseen kehitykseen, minimoi ne kasvuhäiriön riskit joita suinkin voit.
Pentu on kuulemma 3kk, suojeluvaistoa ihmistä kohtaan ei mahdottomia löydy siltä vielä.
Ihan loogisesti ilman tähtitiedettä voisi päätellä tuonkin murinan saman aikaisen ruoan ja huudon aikana tapahtuvaksi ilmiöksi, voisi luulla että muistuu mieleen se kuulemma hono pikkupentuaika, jospa koittaa tuolla systeemillä pitää omasta syömisen saamisesta huolta.
Ensihoidoksi tuohon riittää varmaan hiljainen pois työntäminen ja rauhallisella äänellä jotain kieltävää sanominen.
Kannattaa kokeilla muuta myöhemmin, ellei sille riitä pieni varoitus. Myös riittävä ruokamäärä on ehdottoman tärkeä.
Monelle ostajalle on tärkeämpää se, että koirassa on edes hitunen sakua, ja että se on mahollisimman "halpa".Muutenhan ei pentutehtaita edes olisi, kun ihmiset katsois tarkkaan millasia koiria, ja millasista oloista ottaisivat.
Mixeillä on aina taustassa häikkää, nykypäivänä ei ole pakko antaa vahinkopentujen syntyä.Joten ovat tahallisesti teetettyjä, viallisista vanhemmista.
Jälkimmäinen kappale oli melkoista hevonpaskaa. Terveisin vain seropeja omistanut
Aika hankala, ehkä tehtaasta pentu no huh, lisäksi sekoitus ,ja lapset...en olis ottanut ollenkaan, säälistä, ei ikinä kannata ottaa, ei mitään eläintä.Vain riesaa siitä sitten on, ja usein lopuksi, kuitenkin luovuttava siitä.
Ei kannata ottaa ongelmakoiraa.Tervepäisessä pennussakin on riittävästi töitä, kaikki eivät selviä edes siitä.Monesko koira on sinulle?
Kuinka monta vuotta yleensä sinulla koirat ovat, loppuun asti, vai vain vuosia?
Koira ei saa missään tilanteessa olla uhka ihmisille, ei etenkään oman perheen lapsille.
No, jos koira tulee lähellesi, ja tiedät että se alkaa kohta sinua puolustaa...niin käske koira heti pois luotasi.Älä anna sen kyhjötellä vieressäsi, hakee puolustautumis asemaa.Ja se koira on pomo, jos se siellä uhkailee.Jos sinä uhkailet,ja koira vain katsoo, sinä olet pomo ;)
Enemmillään noita on ollut näinä reiluna 40v 9kerrallaan, kaikki on olleet viimeiseen asti. Juuri tuossa joulun alla 16v vuotiaasta jouduin luopumaan, myin perheeseen eläkepäiviksi (uskoitko?). Kasvattejikin on jonkun verran ollut, ja ainakin yhdet pennut vielä teetän, ennenkuin tuo meidän nuorimmainenkin tulee siihen puuhaan liian vanhaksi, katsos kun se niiden tulevien pentujen isä oli päätetty jo silloin kun tämä viimeinen tyttöni syntyi.
Että sellaista pentutehtailua minä harrastan, niinkuin täältä varmasti olet lueskellutkin. Suomi 24 tietää kaikki:)
Tuohon täytyy vielä lisätä se koiramäärä vieraita, jotka olen käsieni läpi käyttänyt
Piti vielä lisäämäni tuohon pomosta sanomaasi, minä en tunne tarvetta koirasuhteessa käyttää koko pomo sanaa, se kaveruus menee aivan itsestään määrättyyn suuntaan, koska koira tietää olevansa riippuvainen ihmisestä.
Voit hakea kunnonkouluttajaa, ja yrittää kitkeä tulevia ongelmia hänen opastuksessaan, näyttäää siltä ettet ilman apua selviä.Satasia, ehkä tonnikin siihen koulutukseen voi mennä, jopa enemmänkin,eikä lopputuloksesta ole mitään takeita.
Halvemmalla olisit päässyt , kun olisit ottanut kunnon pennun.Koiran, joka oikeasti soveltuu lapsiperheeseen, sakumixeli, ei ole hyvä vaihtoehto.
Mites, kun koirasi kasvaa, onko naapureilla lapsia?
Huolehdi, ettei sinun valinnastasi ole heille vaaraa :)
Tähän onkin ehtinyt tulla paljon vastauksia...
Arvioisin, että koira ei tällä hetkellä ole vaaraksi kenellekään. Sekään ei ole mielestäni ihan totta, etteikö sakumix voisi elää lapsiperheessä: minulla on ollut koiria yksi tai useampi koko sen ajan kun olen ollut mieheni kanssa (eli en nyt edes muista montako vuotta), kaikki saksanpaimenkoirasekoituksia. Koira ei reagoi aggressiivisesti esimerkiksi mihin tahansa huutamiseen kuten lasten kirkumiseen. Tähän mennessä puolustustilanteita on ollut muutama.. Muistan nyt ainakin sen, kun olin aikaisin lauantaiaamuna lenkillä ja joku myöhäinen humalainen tuli ehdottelemaan aika hyökkäävään sävyyn, silloin koirani asettui väliimme puolustamaan minua. Mieheni vanhin poika saa raivokohtauksia, joiden aikana hän huutaa, paiskoo tavaroita ja mahdollisesti lyö miestäni. Pojasta on tullut koiran inhokki, vaikka yritän aina viedä koiran pois riitatilanteista. Jos poika alkaa huutaa suoraan minulle, koira alkaa murista. Aloimme nyt pojan kanssa eilen harjoitella koiran siedättämistä poikaan siten, että istumme lattialla ja poika tarjoaa koiralle makupaloja. Jos minä koen lenkillä jonkun henkilön uhkaavana (aamulenkkireittimme kulkee yhdestä kohtaa paikallisen slummin ohi ja siellä törmää milloin mihinkin), se on koiralle puolustamisen paikka.
Useimmat tilanteet ovat kuitenkin sellaisia, joissa koira haluaa minun suojelevan itseään. Koira esimerkiksi kiipeää istumaan syliini siksi aikaa, kun vieras koira ohittaa meidät lenkillä. Koira myös on pehmeäluontoinen ja helppo kouluttaa, eli tapa asettua minun henkivartijakseni on varmasti ihan kitkettävissä. Joitain ehdotuksia kuinka se tapahtuu täällä jo tulikin.
Jaa jos olisit tilanteen kunnolla aloituksessa selittänyt, olisit ehkä saanut vähän erilaisia vastauksia. Tasapainottomasti käyttäytyvä henkilö luonnollisesti kauhistuttaa koiraa ja tuottaa aggressiivista käytöstä ympärilleen. Ilmeisesti tämä perheenne jäsen on ongelmien syy. Laumassa jos joku tuolla tavalla käyttäytyy, muut hyökkäävät sen kimppuun. Elikkä pidän pennun reaktiota normaalina.
Rescue-koira usein kiintyy kiihkeästi pelastajaansa, se puolustaa raivokkaasti uutta resurssiaan jonka on saanut kärsimystensä jälkeen. Tarvitsette nyt turvallista, luotettavaa johtajuutta, jotta koira ei ota henkivartijan roolia. Olen sitä mieltä, että makupalojen käyttö ei mitään auta, jos pojan käytös pysyy arvaamattomana. Vain kokemus siitä, että pennulle ei tapahdu mitään pahaa pojan raivareitten aikana. Paha juttu on myöskin jos poika lyö isäänsä. Silloin mies näyttää heikolta johtajalta koiran silmissä ja suojelutarve kasvaa.
Tärkein korjaava toimi olisi perheenne sisäisen dynamiikan korjaaminen, mutta onko se mahdollista? Eläimen ymmärrys ei riitä erityislasten käyttäytymisen hyväksymiseen.
Suuri koirakirja (Tammi ) pari-kolmen vuosikymmenen takaa sisältää paljon sekalaisen tasoista tekstiä eteläeurooppalaisittain kirjoitettuna, mutta tämä kohta jäi mieleeni viisaana: Saksanpaimenkoira, joka joutuu elämään perheessä riitelyn ja huudon parissa, kehittyy hermostuneeksi, ns. luonnevikaiseksi.
Eli saksanpaimenkoiran lähiympäristön tulee olla harmoninen ja rauhallinen. Olen pahoillani siitä mitä pentu on kokenut (teit kai ilmoituksen huonosta koiranpidosta?) ja olen pahoillani poikapuolesi käytöksestä. Mutta nyt taitaa tulla kova valinnan paikka: voit pitää joko koirasi tai riitelevän perheesi, mutta et molempia. Parempi luopua koirasta pentuna kuin puremisten ja piikin kautta nuorena aikuisena.
Ensinnäkin, se on pentu. Unohda historia, äläkä kääri pumpuliin. Mieti vain tulevaisuutta. Itse erittäin suojelevan koiran kanssa käytänsitä, että pidän omat hermot hallinnassani. Poistumme paikalta. Luon koiralle turvallisuuden tunteen, tämä on hallinnassani. Kun koira kasvaa, hä oppii mahdollisesti olemaan apunanne raivareiden ennaltaehkäisyssä. Ainakin meillä koirat ovat oppineet siihen, Tietävät mielentilat paremmin ja aikaisemmin kuin me ihmiset. Eli kylläeläimen kyvyt vaanriittävät, ja oman kokemukseni mukaan ovat erittäin tärkeitä nimenomaan erityislasten kohdalla. Ihmisille tilanteiden ennaltaehkäisy on hankalaa, koirilla tulee myöhemmin kuin luonnostaan. Havaitsevat asiat nopeammin . Ei noita eläimiä ihan turhaan terapeuttistenkokemusten apuvälineinä käytetä!
Niin, eli nyt teet siten, että poistutte paikalta, annat koiran ymmärtää, että kaikki on hyvin. Samalla selapsikin saa mahdollisuuden poistua paikalta kunniallisesti. Rauhoittumaan. Tavaroiden paiskomisvaiheessa on jo auttamatta myöhäistä. Siinä ei karjumiskilpailut auta.
Hyvinä hetkinä lapsi touhuamaan koiran kanssa kaikenlaista pientä. Huonoina koira ei ole alkuun paikalla. Ja suosittelen tutustumaan esimerkiksi Mervi Juuselan kirjaan levottomat aivot :D
Oma koirani on ollut aika riskitekijä noissa uusissa tilanteissa. Suojelupyrkimystensä kanssa. Esimerkiksi itse saan valitettavasti välillä pahoja kipukohtauksia sairauteni vuoksi. Tajusin nopeasti, että se on ongelmana, koirani asettui vahtimaan minua noissa tilanteissa, eikä päästänyt auttajia lähelle. Opettelimme ihan tietyn käytösmallin. Jolloin minua pääsi lähestymään. Uskoisin, että nykyään esimerkiksi ambulanssin väki pääsee tekemään työtään. Mutta piti opettaa hommamuulle perheelle. Että kohtauksen iskiessä koira pois. Ja tilanteen rauhoittaminen. Itse en kohtauksentullessa pysty paljoonkaan, Silläpä toimintamallit on harjoiteltu lastenkin kanssa valmiiksi. Ja koiran varttuessa se on oppinut myös ymmärtämäänkin enemmän, kuka auttaa, ja kuka satuttaa. Mutta se on iskostettu mieliin, että jos ambulanssia tarttee soittaa, niin koira ensin pois. Ei oletarvinnut vielä sellaiseenmennä, mutta riski on olemassa. Ja koirakin on tosiaan tajunnut, että ei hätää, hommat hoituvat. Mutta ihmisten panikoidessa koirakin panikoi. Kun se pääsee häkkiinsä, se ei enää panikoi. Lapsetkin tietävät, mitä tehdään. KOira häkkiin, ja sille palkkio. Ja sitten lääkkeiden tuonti emännälle. Itse pidän ohjat käsissäni vaikka viimeisillä voimillani. Ja muu perhe tietää,mitä tehdä, jos en itse enää kykene. Tiedän, että riski on olemassa. Siksi korostan nimenomaan sitä, että koiralle pitää tehdä selväksi, että tilanne on hallinnassa, ja se voimennä hyvillä mielin häkkiinsä, Vaikka emäntä onkin kipeä. Toimepide ei vie aikaa paljonkaan, Mutta se on tehtävä. Joku voi kysyä, miksi olen ottanut moisen otuksen? Ihan ymmärrettävä ihmetys- Mutta jos saan pahan kohtauksen keran vuodessa, ja minulla on muulloin loistava harrastuskumppani, niin ehkä se selventää, Seon valmis suojelemaan ja puolustamaan viimeiseen saakka. Se on hyvä ominaisuus 363 päivää vuodessa. Mutta muodostuu rasitteeksikin joskus. Rasite poistetaan ihan ykisnkertaiosesti takomalla toimintamalli muiden päähän. Jos osaa soittaa hätäpuhelun, osaa sen koirankin laittaa sinne häkkiin. Kun on harjoiteltu. Jos koira on täydellinen kumppani suurimman osan aikaa, ei joku prosentin murto-osa voi olla syy koirasta luopumiseen. Vaikka koiralla saattaakin mennä yitse. JOkainen hätäpuhelun soittaja saa saman ohjeistuksen. Koira häkkiin, ja palkkaus! Koira tietää siitä, että homma on hoidossa! Kiitos kun ilmitit! Ja ihminen hoitaa loppuun.
Eli kyllä koiran ymmäräys riittää erityisihmisen käytöksen hyväksymiseen, jos koirALLE ANNETAAN TILAISUUS OPPIA SIIHEN! Paniikki pois!
Tällä hetkellä toimin siten, että vien koiran toiseen huoneeseen riitatilanteissa ja poistun itse paikalta, kun poika alkaa huutaa. Koira tulee perässä.
Tilanne on kuitenkin nyt muuttumassa hankalammaksi. Siis nuo lyömis-heittely-raivarit tulevat ihan sekunnissa. Mies on saanut poikkeusluvalla olla koti-isänä, koska lapsi on niin vaikea. Nyt tämä etuoikeus kuitenkin lopetetaan, ja mies joutuu palkkatukityöhön. Jään hoitamaan lapsia yksin. Poika hakkaa ja puree miestä useampana päivänä viikossa. Äitiään hän on uhannut kirveellä, luokkakavereitaan puukolla. Tähän mennessä suurin viha ei ole kohdistunut minuun, sillä en ole ollut päävastuussa kasvatuksesta. Tuskin minua kuitenkaan tullaan kohtelemaan mitenkään toisin kuin isää tai äitiä. Nuo raivarit siis tosiaan nousevat aivan sekunnissa ja poika saattaa seurata huutaen huoneesta toiseen. Minua huolestuttaa, että kun alkaa ensimmäisen kerran nyrkki tai leipäveitsi heilua, saa poika hampaat kinttuunsa.
Olen jo miettinyt, pitääkö minun erota koirani takia. Koiraani en jätä. Olen joskus joutunut antamaan yhden koiran pois, enkä tee sitä enää koskaan toista.
Tee ensinnäkin lastensuojeluilmoitus, jos sinua uhataan. Rikosilmoituksesta ei ole hyötyä, mutta lastensuojeluun voi tehdä jos omakin lapsi on hankala. Tämä tapaus kuulostaa jo todella huolestuttavalta - en halua olla ilkeä, mutta kenties tuleva tappaja, murhaaja. Ainakin pahoinpitelijä. Hakkaamista, puremista, kirveellä ja puukolla uhkailua.
Koira on käytännössä kokoajan varuillaan ja stressaantunut, jos on tuon pojan kanssa samassa tilassa. Se joutuu kokoajan olemaan valppaana, milloin poika alkaa riehua. Se on todellakin hyvin todennäköistä, että jos poika kohdistaa aggressioita sinuun, koirasi reagoi. Voi tulla sekin päivä, milloin poika kohdistaa aggressionsa koiraasi.
Sinuna minä eroaisin. Viimeistään silloin, jos poika alkaa uhkailla, edes sanallisesti. Älä eroa koirasi takia, vaan ITSESI takia. Pitemmän päälle noin epävakaa ja turvaton eläminen ei ole kenellekään hyväksi. Käytännössä mitä tahansa vakavaa saattaa milloin tahansa tapahtua, sinulle, koirallesi, kenelle vaan.
Jos et raaski tai halua kokonaan lopettaa suhdetta, niin vähintään asumusero!
Miksi ihmeessä noin epävakaiseen perheeseen on otettu ongelmakoira, tai ylipäätään koko koira? Pankaa ekana perheasiat kuntoon, sitten vasta suunnitellaan eläimen ottamista!
Vai taasko täällä provoillaan?
Ei ole provo. Koira, koska kun meillä aiemmin oli koira, se tasapainotti huomattavasti pojan käytöstä. Poika pystyi tuntemaan koiraa kohtaan lojaaliutta ja kiintymystä, joita hän ei pysty tuntemaan ihmisiä kohtaan. Silloin poika oli enemmän kotona. Nyt hän on paljon kavereillaan ja näprää kotona kännykkäänsä. Silti hän on katkera, ettei koirasta ole tullut mitään hänen henkilökohtaista Lassietaan. Olen yrittänyt selittää, että suhde koiraan ei synny itsestään, että koiran kanssa pitäisi leikkiä ja käydä ulkona. Kaikkimulleheti-ihmisenä hän ei ole oikein tajunnut tätä vaan sanoo vain, että nykyinen koiramme on huono koira.
Lisäisin vielä, ettei koira ole mikään ongelmakoira. Se on päin vastoin hyvin ongelmaton koira. Se on alkanut nyt suhtautua ystävällisesti ja iloisesti vieraisiin ihmisiin ja koiriin. Se ei karkaile ollessaan irrallaan ja tulee kutsusta luo. Se ei hauku. Se ei vedä tai kimpoile hihnassa. Se ei käytä hampaitaan ihmisiin leikkiessään. Se on sisäsiisti. Se ei pureskele tai tuhoa esineitä tai paikkoja. Se ei varastele tavaroita. Se uskoo heti ensimmäistä kieltoa.
Ainut ongelma on koiran ja pojan välinen suhde, ja suoraan sanottuna vika on minusta pojan eikä koiran päässä, nyt kun olen koiran kehitystä seurannut. Tiedän vain sen, että aina jos tulee tilanne, jossa koira vähänkin puree ihmistä, koira on hullu, tappaja, huonosti kasvatettu, pakko viedä piikille. Kukaan ei koskaan kysy, mitä teki purruksi tullut ihminen.
Nyt kun kerroit tuota asiaa selvemmin, en juuri ensimmäistä sanomaani muuta, koira on vielä kakara ei se suojele ,mutta pirusti pelottaa.
En tiedä kuinka usein niitä "raivareita" pojalle tulee, jos harvoin ei koiran tarvitse niihin tottua. Itse kun olisin näkemässä että huono hetki on tulossa, ottasin koiran rauhallisesti ja siirtäisin toiseen huoneeseen, taputtaisinkin vähän ennen kuin suljen oven. Tilanne ohi, koira vapaaksi.
Tai sitten se tulee lähellesi hakeakseen suojaa ja turvaa sinusta ja murisee koska sitä pelottaa mölisevä teini, eikä yritä suojella sinua.
Ihan mahdollista tuokin.
Olen melkolailla varma, että tuosta kyse, koska 3 kk ikäinen koira on vielä ihan vauva, eikä taatusti suojele ketään muuta kuin korkeintaan itseään, jos kokee tulevansa uhatuksi. Murinakin on pikemmin itsensä puolustamista kuin ihmisen, josta se hakee turvaa ja hakeutuu siksi lähelle.
Usein ihmiset tulkitsee koiriensa käytöstä ihan päin peetä ja lähes jokaisella, jolla koiransa kanssa jotain ongelmia on, on mielestään joku todella kovapäinen ja suojeluviettinen ja aggressiivinen koira, kun todellisuudessa on lähes aina pikemmin epävarma joka ei tiedä mitä siltä halutaan, mikä on sen "paikka" laumassa, kuka sitä suojelee, ja usein on vielä lähes täysin ns. pellossa elänyt ja jäänyt vaille tapakoulutusta eikä näin ollen osaa käyttäytyä tilanteissa...
Neuvoni aloittajalle on, että antaa nirson teinin nirsoilla ja juoda vain energijuomia ja syödä sipsejä ja karkkia - omapa on asiansa... Penska alkanee olla jo siinä iässä että pitäisi tajuta itsekin asioita, tai ainakin muutaman vuoden päästä. Jotkut ei vaan tajua koskaan ja heidän kaltaisten kanssa on ihan turha tapella.
Toinen neuvo liittyen koiraan on, että ottaa yhteyttä oikeaan koirankouluttajaan, jos tuntuu että tämä tapaus on kovinkin erilainen kuin aiemmat, eikä osaa toimia tämän kanssa. Yksilöitähän ne koiratkin on, eikä kaikkia voi kouluttaa samalla tavalla. Typerintä mitä voi tehdä, on alkaa kohtelemaan koiraa jonain suojeluviettisenä koviksena, koska yleensä ärinät ja murinat on merkki pelosta ja epävarmuudesta, ja jos sellaista komentaa ankarasti tai on jotenkin kovakourainen sen kanssa, niin menettää kyllä luottamuksen. Nyt koira ilmeisesti luottaa aloittajaan, koska hakee hänestä turvaa pelottavissa tilanteissa.
Jatkoa... Ai sinä olitkin aloittaja, en huomannut heti... No neuvot ja mielipiteeni edelleen samat. En ihan kaikkia kommentteja ole ketjusta lukenut, joten jos pojalla on esim. jotain "ongelmia" adhd tai muuta vastaavaa, niin pahoittelut vähän karkeasta kommentoinnista hänen suhteensa, mutta jos poika on ihan ns. normaali - niin antaa hänen olla. Teinit on hormonimyllerryksissään toisinaan melkoisia kusipäitä suoraan sanottuna.