Kokemus sokeritoukkaongelmasta ja sen torjumisesta

kaarinas

Muutin vuosi sitten v 91 rakennettuun rivitaloon. Huomasin heti, että asunnossa on sokeritoukkia joka puolella kaksiota, jopa makuuhuoneessa. Yritin itse ensin torjua toukkia vain viemäritoimenpiteillä, joka oli aivan turhaa. Senjälkeen suihkutin Baygonia lattialistoihin, varsinkin makuuhuoneen puolella, ei apua. Puolen vuoden kuluttua otin yhteyttä isännöitsijään, ja alkoi Anticimexin myrkytys koko rivitaloalueelle joka asuntoon x 2. Muissa asunnoissa oli nähty vain muutama toukka, minulla niitä oli paljon. Myrkytyksestä ei ollut riittävää apua. Pyysin asiantuntijaa tutkimaan asuntoni ja mittaamaan kosteuden. Kosteusvauriota ei todettu, mutta määrättiin lattialistat vaihdettaviksi uusiin ja siihen väliin taas myrkytys. Lattialistat irrotettiin, imuroitiin alustat ja pyyhittiin puhtaiksi. Kuolleita ja eläviä toukkia löytyi paljon. Seuraavana päivänä laitettiin uudet lattialistat paikoilleen.
Anticimex jätti myös toukka-ansoja muutamiin nurkkiin, ja vielä viides myrkytys on nyt tulossa ansojen tarkistus.
Olen tuon operaation jälkeen nähnyt kaksi toukkaa makuuhuoneessa, eivät toki ole menneet ansoja kohti vaan kiipeilivät terhakkaana makuuhuoneen seiniä pitkin. Onko tässä touhussa enää mitään järkeä? Olen puoli vuotta siirrellyt kamoja keskelle olohuonetta, että saadaan myrkytettyä kaikki seinänvieret. Lisäksi lattialistaremontin takia piti siirtää kaikki mahdollinen pois tieltä. Mitään muuta tässä ei ole ehtinytkään tehdä, ja siitä huolimatta aiva vaan toukkia tulee jostain saatanasta.

92

21413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sokeritoukka

      Hihi.

      • sokeritoukkienarmeija

        Eipä naurata.
        Minulla sama ongelma, jopa kylpyhuoneen kattolampun kupu on niitten hautumaa. Kissani on varmaan ainoa joka niitä rakastaa, jahtaa niitä päivät pitkät... Ei niistä pääse eroon, kulkureitit ovat kuulema viemäriputkistoissa ja katossa ilmastointihormistossa. Olen törmännyt niihin sängyssä, puhtaissa astioissa, kirjojen välissä. lattialla, katossa. seinillä, vaatekomeroissa, ihan kaikkialla. Ei auta kuin muutto kerrostaloon missä sitten saa pakoilla turkiskuoriasia. Suo siellä, vetelätäällä. Sympatiaterveiset!


      • ieeww

        Ei niitä kerrostaloon pakoon pääse, meillä niitä ainakin on vessassa, joskin huomattavasti vähemmän kuin aloittajalla D:


      • Anonyymi
        sokeritoukkienarmeija kirjoitti:

        Eipä naurata.
        Minulla sama ongelma, jopa kylpyhuoneen kattolampun kupu on niitten hautumaa. Kissani on varmaan ainoa joka niitä rakastaa, jahtaa niitä päivät pitkät... Ei niistä pääse eroon, kulkureitit ovat kuulema viemäriputkistoissa ja katossa ilmastointihormistossa. Olen törmännyt niihin sängyssä, puhtaissa astioissa, kirjojen välissä. lattialla, katossa. seinillä, vaatekomeroissa, ihan kaikkialla. Ei auta kuin muutto kerrostaloon missä sitten saa pakoilla turkiskuoriasia. Suo siellä, vetelätäällä. Sympatiaterveiset!

        Varmaan osa on paperitoukkia, kun niiden esiintymispaikkoja katsoo. Kyllä näitä sokeri-ja paperitoukkia on kerrostaloissakin. Voit jopa viedä niitä tavaroittesi mukana uuteen kotiin. Toinen viihtyy kosteissa oloissa, toinen kuivissa. Ne varmaan myös nauttivat kissan ihosta irtoavaa hilsettä ja karvoja. Vastapainoksi kissa jahtaa niitä. Tasapainoa elämään😊.

        Aloita sota listimällä toukkia. Se auttaa kyllä paljon, mutta vaatii kärsivällisyyttä jatkossa.


    • Inhottavia

      Ennen muuttoa, muista kysyä, onko asunnossa tuhohyönteisiä!
      Niiden kanssa ei jaksa asua, hermot menee.
      Sen asian voi pyytää kirjallisenakin.
      Parissa asunnossa ollut sokeritoukkia ja nyt viime muutossa tajusin kysyä-
      ei ole.

    • Baygon

      Viemäristä ne tulee, riittävästi muurahaismyrkkyä jauheena tai rakeina viemäreihin muutaman päivän välein lisäten. Aikanaan loppuu kyllä. Huomaa ettei käyttöohjeen mukaan saa päästää myrkkyä vesistöön, yritettävä estää aineen pääsy viemäriin. Eihän siinä tarvitse onnistua.

      • Kallis_ratkaisu

        Meillä ongelman ratkaisi putkiremontti. Sen jälkeen ei ole toukkia näkynyt vuosiin.


      • Ohhoh

        Meillä ongelma alkoi putkiremontin jälkeen. Ilmeisesti pääsivät leviämään kun oli kaikki lattiat auki!


      • armeijaksi

        Sokeritoukat elävät 4-6 viikkoa.
        Elävät epäpuhtaassa lattiakaivoissa.( hiukset, ihon jne...)
        Puhdista lattiakaivojen(saunakin) hajulukot laita Baygoni sirotetta( huom: jossa lukee myöskin Sokeritoukat)
        Lattiakaivosuodatin on tässä hyvä apu. Muista aina sulkea WC-kansi, toukat etsivät vettä.
        Sokeritoukat syövät myöskin selloosaa, eli paperia, tapetteja.Kiipeävät tapetoitua seinää pitkin.
        Siksi menevätkin jalkalistojen alle piiloon.
        Laita jalkalistojen alle sirotetta tai irrota jalkalistat ja myrkkyä.
        Myöskin Kloriitti tehoaa vessanpöntössä. Kerran viikossa kun laittaa myrkkyä, toukat katoavat lopultakin.
        Joku kirjoitti harmittomia, mutta lisääntyessään..... en sanoisi harmittomiksi, armeijaksi lopulta.


      • Anonyymi

        Aika vastuutonta!


    • Kiinankaaliiiiii

      Kuriositeettina mainittakoon, että sokeritoukka elää jopa seitsemän vuotta.

      Meilläkin oli niitä edellisessä kerrostaloasunnossa. Ei mitenkään paljon, mutta aina silloin tällöin tapasi. Minulla on tapana laittaa kahvikone illalla valmiiksi, että aamulla tarvitsee vaan käynnistää. Oli aika kuvottavaa, kun suodatinpussia poistaessani huomasin siinä kahden ison ja lihavan sokeritoukan maallisen tomumajan, niiden läpi oli kahvi suodatettu. Kahvi oli jo juotu. Yök!

      • Sokeritta

        Minulla oli joskus sokeritoukka sokeripalan sisällä.....oli tietysti johkaantunut sinne jo tehdasvaiheessa. Huomasin,kun imeskelin sokeripalaa suussani kahvia hörppiessäni.
        Sen verran kuvottava kokemus,että jätin sokerin käytön kahvissa kokonaan.

        Kyllä niitä toukkia silti on asunnossakin ollut. Vessassa,keittiön kaapeissa, melkeinpä missä vaan. Ahkeralla siivouksella on jonkinlainen kuri löytynyt. Kokonaan eroon en ole onnistunut pääsemään.


      • täältä
        Sokeritta kirjoitti:

        Minulla oli joskus sokeritoukka sokeripalan sisällä.....oli tietysti johkaantunut sinne jo tehdasvaiheessa. Huomasin,kun imeskelin sokeripalaa suussani kahvia hörppiessäni.
        Sen verran kuvottava kokemus,että jätin sokerin käytön kahvissa kokonaan.

        Kyllä niitä toukkia silti on asunnossakin ollut. Vessassa,keittiön kaapeissa, melkeinpä missä vaan. Ahkeralla siivouksella on jonkinlainen kuri löytynyt. Kokonaan eroon en ole onnistunut pääsemään.

        Samat kokemukset. Asun vanhassa kerrostalossa. Joitain yksilöitä tulee joskus, missä vain. Todennäköisemmin veskissä. Tolu spraylla olen siivonnut ahkerasti, kuten myös ruokakomeron, ja siellä en ole niitä pariin vuoteen tavannut :) Ovat todella inhottavia.


    • toukaton

      Muutin noin 5v sitten nykyiseen kerrostaloasuntooni ja huomasin heti saman ongelman. Jonkun aikaa katselin toukkia kunnes otin yhteyttä isännöitsijään ja hän hoiti paikalle myrkyttäjän,lienee ollu tarpeeks hyvää myrkkyä koska yhtään toukkaa ei sen operaation jälkeen ole näkynyt.Suihkutteli vaan lattialistoihin ympäri kämpän.

    • toukaton
      • PEDANTTI

        HÄMEENLINNA ON AINAKIN SOKERITOUKKA KAUPUNKI ON KUULEMMA KAIKISSA SELLAISISSA TALOISSA MISSÄ ON VANHAT PUTKET AINAKIN ISÄNNÖITSIÄ SANOO TALO ON RAKENNETTU 2005 JA SIJAITSEE JÄRVENRANNALLA ON KAIKILLA ASUNNOISSA MUTTA EIVÄT TAHDO MYRKYTYSTÄ MINKÄLAINEN IHMINEN VOI ASUA SELLAISTEN ILJETYSTEN KANSSA KUN ULOSPÄIN NÄYTETÄÄN ETTÄ OLEMME TÄSSÄ VÄHÄN PAREMPAA VÄKEÄ KUIN MUUT.


      • Anonyymi
        PEDANTTI kirjoitti:

        HÄMEENLINNA ON AINAKIN SOKERITOUKKA KAUPUNKI ON KUULEMMA KAIKISSA SELLAISISSA TALOISSA MISSÄ ON VANHAT PUTKET AINAKIN ISÄNNÖITSIÄ SANOO TALO ON RAKENNETTU 2005 JA SIJAITSEE JÄRVENRANNALLA ON KAIKILLA ASUNNOISSA MUTTA EIVÄT TAHDO MYRKYTYSTÄ MINKÄLAINEN IHMINEN VOI ASUA SELLAISTEN ILJETYSTEN KANSSA KUN ULOSPÄIN NÄYTETÄÄN ETTÄ OLEMME TÄSSÄ VÄHÄN PAREMPAA VÄKEÄ KUIN MUUT.

        Kyllä! Hämeenlinna on myös kosteusvaurioiden ja homeen kaupunki, karttakaa!


    • fkparpap

      Ei niistä pääse eroon. Kenties koko rivitalon myrkytys voisi hetkellisesti auttaa. Tulevat viemäreistä. Ovat vaarattomia bakteeriensyöjiä, mutta eivät kovinkaan ihastuttavia.

    • Kokeilethan
      • kertsiasukkinakivaa

        Unileverin myynnissä ei sitten ole mitään tekemistä? Keneltäkään ei vain löydy tuohon ongelmaan näköjään ratkaisua. Kerrostalomme vm 2005 ja näin n.3 vuotta sitten kaksi toukkaa ja kirosin, että kuka mökkiasukki on ne tuonut homemökiltään tännekin, mutta ei ole sen jälkeen näkynyt. Luopukaa niistä homeelle haisevista kesämökeistänne ja rempatkaa rintamamiestalonne kylppärit, ennenkuin muutatte uudempiin kertseihin mukavamman elämän pariin.


    • Koe

      Tavallinen etikka voi auttaa ainakin jonkin verran. Kaada etikkaa viemäreihin ja lattiakaivoihin viimeiseksi illalla, että saa jäädä sinne vaikuttamaan. Tee käsittely vähintään kerran viikossa. Vähenevät huomattavasti, joskaan kokonaan pois niitä ei tälläkään konstilla saa. Kaapit ja listat ym. kannattaa pestä vesi-etikka-seoksella.

    • martsuli1

      kiehuvaa vettä viemäreihin. ja kylppäriin vessanpytyyn , lattiakaivoon ja käsienpesualtaaseen . ihan kiehuvaa. ja vaikka kerran viikossa. kyllä ne ainaski vähenee. ookko varma et ne listan alla on sokeritoukkia ettei ne ole riesakuoriaisia

      • EiNoinKuumaa

        Muovisiin viemäriputkiin ei saisi kaataa noin kuumaa vettä, se putken rakenne sallii vain max.70 ast. veden käytön rt-kortin mukaan.
        Alapohjissa olevien putkien vaihto ei ole pieni työ sn takia että putket on rikkoontuneet tuon ylikuuman veden vaikutuksesta.


      • renzo

        varo ettei vessanpönttö halkea kun kiehuvaa vettä sinne kaadat, olen nimittäin senkin nähnyt, että pytty halkeaa kun sinne kiehuvaa vettä kaataa


      • tärkeää
        EiNoinKuumaa kirjoitti:

        Muovisiin viemäriputkiin ei saisi kaataa noin kuumaa vettä, se putken rakenne sallii vain max.70 ast. veden käytön rt-kortin mukaan.
        Alapohjissa olevien putkien vaihto ei ole pieni työ sn takia että putket on rikkoontuneet tuon ylikuuman veden vaikutuksesta.

        Ei tosiaan missään nimessä kiehuvaa vettä mihinkään viemäreihin tai lavuaareihin, juurikin tuon takia että putket huutavat hoosiannaa sen jälkeen!!!


      • Anonyymi
        tärkeää kirjoitti:

        Ei tosiaan missään nimessä kiehuvaa vettä mihinkään viemäreihin tai lavuaareihin, juurikin tuon takia että putket huutavat hoosiannaa sen jälkeen!!!

        Aika moni on tässä kymmenien vuosien aikana kaatanut esim perunoiden kiehuvan keitinveden suoraan keittiön altaan kautta viemäriin vaikka on muoviviemärit


    • Myrkkykeittoa

      Meillä rivarissa niitä oli myös paljon. Ammattimies kävi myrkyttämässä KAIKKI asunnot. Lupasi että vähintään 5 vuotta pysyvät poissa myrkytyksen jälkeen. Lähes tarkalleen 5 vuoden päästä tulivat uudelleen, silloin tilattiin uudelleen myrkyttäjä. Hävisivät jälleen. En muista enää minkä nimistä myrkkyä laittoivat. Emme enää asu siinä talossa.

      Myrkyttäjä suositteli että myös naapuritalot myrkytettäisiin samalla, koska elukat tosiaan liikkuvat viemäreitä pitkin. Mutta tosiaan hyvin auttoi meillä tuo myrkytys. En usko että tee-se-itse tempuilla pääsis yhtä hyviin tuloksiin.

    • keinojaon

      RAID tappaa kotona takuuvarmasti, sitä sumuttaa niin kyä lähtee. Itse tein niin ja sain sanoa gud bay sokrutoukille. Samoin sumupullosta tärpättiä kaikkiin saumoihin, siinä ei toukka elä sekuntia pidempään.

    • tietävä

      Bio Kill kadottaa ne. Saa marketeista ja maksaa noin 10e puolen litran pullo. Käsittelyn, eli aineen suihkuttelun nurkkiin toistaa neljän viikon päästä, niin ei enää jälkeäkään niistä.

    • tiitsheri

      No ei ne nyt poistu sillä, että tungette tököttejä viemäriin-yrittäkää nyt edes olla fiksuja! Poistuuko torakka tai mikä muu tahansa ötökkä maailmasta tunkermalla jotain tököttiä viemriin? Kiinalainen kuppauskin siis toimii?

    • uyfefe

      Itsellä ainakin auttanut kun säännöllisesti laitto viemärin avaajaa (putkimiestä) lattikaivoihin ja lavuaareihin ja antoi vaikuttaa pidemmän aikaa.

      • maallaeiolemukavaa

        Millä tavalla antoi vaikuttaa pidemmän aikaa? Eihän toukat oleile vain pelkästään Andy-lianräjäyttäjän vaikutuspiirissä vaan ongelma on laajempi. Onhan? Kuten torakkaa ei voi hävittää. Tulevat lopulta ja vievät metsät ja perityn omaisuudenkin.


    • v-asukki

      Itse huomasin erään talon rempan yhteydessä että hyvin tarttuivat teippiin jolla alumiinilistoja oli kiinnitetty.
      Eli myrkyttämisen lisäksi voi tehdä ansoja vaikka kaksipuoleisesta teipistä jalkalistojen lähelle ja kokeilla saako näillä lisää pyydettyä...

      Meillä niitä on,mutta kun ei noita ihan vilisemällä ole niin olkoot.
      Syövät kaikkea kuollutta töhkää joten auttavat siivouksessakin,Hih!

      Vuokratalossa kun ei aina auta edes viestit isännöitsijälle tässä ötökkäasiassa....

      • Klaus_K

        Niinpä! Ei auta isännöitsijälle ilmoittelut, mihinkään toimiin ei ryhdytä, vaikka sokeritoukkia on useammassa asunnossa (kerrostalo).


    • tolueeni

      Sokeritoukat kuolee myös tolulla tai mäntysaippualla kun suihkuttaa päälle.Ahkera tolu-siivous vähentää mutta ei ehkä sukupuuttoon hävitä.

    • opastaja

      Sama avuttomuus jatkuu... maalarinteippiä ja ja hupifirma Tolun litkua-kuka aidosti on tolulla putsannut mitään? Mäntysaippuan tarkoitus on tuoda vain hajullaan menneisyyden oloa kunnan ylläpitämälle mattolaiturille, joka on naurettavaa, sillä mäntysaippua ei ole mikään puhdistusaine vaan hajuntuoja! Mikään ei auta sokeritoukkaan! Myykää heti ne homemökkinne ja älkää tartuttako sivistyskerteisihin toukkianne. Pysykää loppuun asti sokeritoukkamökeisänne-kyllä musta auto vie ne toukanalutkin, mutta sekään ei poista vaan polttakaa vanha peritty kotimökkinne!

      • Anonyymi

        Harvassa vanhassa mökissä on edes viemäriä! Mistähän ne toukat juuri niihin tulisi, ja miten ne eläisi niissä mökeissä yli Suomen pakkastalvien? Mietipä vähän nimim. opastaja kirjoitustasi.


    • kun muutin rivitaloasuntooni joka paikka oli täysi sokeritoukkia. Talossa asuva vanha mummo valitti samaa, hän sanoi että niistä ei pääse eroon kuin tulikuumalla vedellä. Joka aamu viemäreihin tulikuumaa vettä. Tapoin jokaisen näkyvän toukan ja aamuisin kiehuvaa vettä viemäreihin. Pääsin niistä kunnes ne taas pakkasen tullessa ilmestyivät, jatkoin kiehuvan veden kanssa. Taloyhtiöstä poistettiin saostuskaivo ja liitettiin suoraan kunnan viemäriin. Toukkia ei ole ollut nyt kahteen vuoteen. Kiehuva vesi täytyy laittaa heti kun herää ja laittaa valot päälle. Jos sen tekee vaikka iltapäivällä, toukat ovat jo menneet viemäriin kauemmas ja vesi ehtii jäähtyä.

      • sakomies

        Nyt sitten koko maa heittämään kiehuvaa vettä viemäriin, niin johan ovat poissa. Suosittelen aamuyötä välillä 03.30-04.45, jolloin sokeritoukat ovat aktiivisimmillaan. Jäähtyneen veden suhteen, jossa toukat viihtyvät tuon operaation jälkeen suosittelen jalkalistojen irroitusta ja kylpyhuoneen laattojen purkua-ja nehän kootaan sitten jälleen maanantaina, jolloin ongelma on poistunut.


    • toukkanen

      Sokeritoukat viihtyy asunnossa jossa on eläimiä, ruuantähteet lattialla, huono siivous,toukat syö eläinten hilsettä miellään. Jokaisen toukan minkä tapasin lakaisin pois ja laitoin viemäriin. Toukat ei tule viemärin vesilukon läpi, ne tulee kuivien hormistojen kautta ja lattialistojen takaa ,,vedin maalarinteipin 10cm päähän liimapuoli ylöspäin seinästä seinään jotta eivät vaella niin helposti koko huoneistoon. Lopulta ne hävisi,myrkky ei auttanut. Kulpyhuoneessa en tavannut ainuttakaan toukkaa, tiskialtaan päällä ylhäällä on ilmanvaihto ja altaassa tapasin toukkia, ne tuli yläpuolelta myös. Melkoista ajankulua kun harjalla rikkakihveliin metsästää pikkuisia.

    • testattutämäkin

      Viemärien puulaus tuohon auttaa ja huoneistot myrkyllä perässä. Ja niin ne lähtee.

    • raid

      mulla oli pienkerrostalossa joka vuodelta 1979 aika paljon keittiössä hellan takana sokeritoukkia ja jossakin laatikoissa ,sekä wc, raid tappoi ne aina muutamaksi kuukaudeksi eli raid ryömiville toukille ym... muutin kerrostaloon joka valmistunut vuonna 1972 ja jee täällä niitä kans kylpyhuoneessa ,mutta aina vain muutama vipeltää ja raid niskaan ovat sitten pois muutaman kuukauden, ei kai niistä pääse missään talossa kokonaan eroon

    • muihuolcg67u

      muuta pois

    • maajussinussi

      muuta puutaloon maalle

    • Ei pääse kokonaan eroon. Noi otukset ovat olleet täällä jo 300 miljoonaa vuotta. Onneksi lisääntyvät hitaasti.

    • Otsonaattori_tehoaa

      Otsonaattori tehoaa kaikkiin tuhoeläimiin, myös niiden toukkiin, muniin ja koteloihin. Ylipäätään kaikkeen elävään. Ei ole tarkoitettu siihen mutta toimii. Näitä saa vuokrattua esim allergialiitolta. Huoneessa ei voi käsittelyn aikana olla, mutta tuuletus riittää ja huone on kuin uusi. Tehokkaimpia käytetään savuvahinkojen jälkeen, mutta autoliikkeissä tuo on vakio kalustoa. Käytetyt autot käsitellään otsonaattorilla, jonka jälkeen tuoksu on kuin uudessa autossa.

    • AndyNi

      Agrimarketista kärpäspaperia,siitä kun leikkaa kapeita suikaleita lattialle seinän viereen,niin jopas jäävät kiinni:)

    • muitakinolisi

      Yksi esimerkki siitä, mistä sellaisen voi löytää. Keittiöön tehtiin täysremontti, kaikki uusittiin, pesupöydän takaiseen seinään laitettiin kipsoniittilevy, joka kaakeloitiin. Seinään asennettiin lasiovinen, ja lasihyllyinen vitriinikaappi, jossa led-valot ylhäällä. Kaapin hyllyillä on astioita. Yhdessä 3 dl posliinimukissa oli kuollut sokeritoukka. Muki oli lasihyllyllä kaapin puolessa välissä ja yläpuolella oli myös lasihylly. Toukka oli kuollut sinne mukiin, kun ei päässyt sieltä pois, mutta miten se oli sinne mukiin mennyt?

    • Kamalakokemus

      Kerrostaloasunnossa, jossa elän edelleen, oli ihan karmea sokeritoukkaongelma, joka selvisi minulle tietenkin muuton jälkeen. Kun myrkytin itse, oli ekalla kerralla kuolleita toukkia reippaasti yli sata. Myrkyttelin itse, myrkyttäjä kävi pari kertaa. Tein KAIKEN, kaadoin tulikuumaa vettä viemäreihin, laimennettua klooria, putsasin listat kloorilla. Olen äärimmäisen siisti, joten lattioilla ei ollut koskaan ruoanmuruja, missään ei ollut likaa tms., mutta silti toukkia oli kaikkialla. Vihdoin, kun useampikin asukas alkoi valittaa, minua uskottiin. Siihen asti minua pidettiin vain hulluna/sotkuisena/valittajana. Koko kerrostalo myrkytettiin kahdesti ja toukkia ei ole nyt näkynyt, myrkytyksestä kohta kaksi vuotta. Sokeritoukat tuntuvat harmittomilta, harmin tajuaa vasta, kun niitä on kaikkialla: lattialla, astioissa, kattiloissa, kulhoissa, tiskipöydällä, ruoan kimppuun yrittämässä. Valoisalla myös, ei vain pimeässä. En osaa aloittajaa auttaa, täällä auttoi ainoastaan koko talon myrkytys.

      • Klaus_K

        Miten saitte koko talon myrkytyksen alulle? Meillä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaa sokertoukat (joita siis heilläkin on) ei häiritse, sanoo vain, etteivät ne ole vaarallisia. Isännöitsijäkin kehottaa vain siivoamaan ja käyttämään Bayconia. Huoneisto on on todellakin varmasti poikkeuksellisen siisti ja siivous jatkuvaa ja hyvin tehtyä. Myrkytyksiä, etikkaa, setripuuöljyä, kiehuvaa vettä,.... ties mitä on kokeiltu, mutta mikään ei auta. Talo on alle 10 v vanha kerrostalo.


    • Sama vika rahikaisella puu-omakotilalossa. Kissat tykkää, minä en. Huomiona ollut että pitävät puusta sekä pahvista. Vähemmän takkapuita sisälle on auttanut asiaa. Täällä siis ongelma ollut enemmän takan ympäristössä kuin vessassa.

    • toukaton

      Ei auta myrkyt eikä kuumat vedet,kun hetken.Puutarhamyymälät myy kelta-ansoja, niistä leikkaat n.3 sm soiroja ja laitat niistä lattiakaivojen ympärille neliöt.Samoin pesu- ja tiskialtaisiin.Meillä ainakin toimii.HUOM ne ansat ei saa kastua

    • Mangor

      Harmittomia otuksia. Ei tarvitse torjua.

    • 54321yyy

      Minä pääsin toukista eroon laittamalla illalla myöhällä kaikkiin vesilukkoihin noin pari ruokalusikallista klooripesuainetta kloriitti tms. Suihkun lattiakaivo, käsienpesuallas,pytty, keittiöaltaat. Jatkoin sitä noin pari viikkoa joka ilta. Kerran yöllä lorautin desilitran kaikista vesilukoista viemäriin noin desilitran kloriittia viemäriin, jolloin elukat kuolee talon alla viemäreissä. Myös viemärirotat muuttaa toisaalle. Yöllä kun lasketaan vähän vettä, kloori kerkiää vaikuttamaan. .Suljin astiapesukoneen ja pyykkikoneen luukut. Kuivasin illalla huolellisesti pyyhkeellä/mopilla kaikki vesipisarat kylppäristä, suihkusta ja keittiöstä. Käytin myös tuuletinta hyväksi, että lattia varmasti kuivuu. Tiskialtaaseen en jättänyt mitään märkiä astioita. Hävitin kaikki kukat, etteivät elä mullassa. Tiivistin kaikki patteriputkiston läpiviennit alryylimassalla ja kylppärissä siliconilla. Bioastiassa pitää aina olla tiivis kansi. !!! Yleisroskiksessa pitää olla vain kuivia roskia!!! Kloorin kanssa pitää olla tosi varovainen, ettei saa roiskeita silmille, iholle ja vaatteille. Huuhdeltava heti!!! Myös hyvä tuuletus oltava. Klooria ei roiskita pinnoille, vaan tarkasti vesilukkoon!!! Jos taloudessa on pikkulapsia, niin kloori lukkojen taakse yläkaappiin!!!

    • toukkajahti

      Hei, auttaisikohan asiaa, jos hankkisit television ostoskanavalla mainostetun vempaimen, joka laitetaan pistorasiaan. Laiten lähettää värästelyä, joka tappaa kaikki ötökät talossa. Olen kuullut, että siitä on apua, joten sokeritoukatkin saavat kyytiä.

    • kylmätotuus

      Kokemukseni näistä vaarattomista,
      mutta epämiellyttävistä sokeritoukista liittyy lähinnä kylpyhuoneeseen.

      Paras torjuntakeino on laittaa ykskaks valot kylppäriin.
      Silloin nämä pimeää rakastavat eliöt on helpointa havaita ja niitata ne.

      Varsinaisia torjunta-aineita ovat Mäntytolu,Klorin ja ennenkaikkea Domestos.
      Jotain näistä kun laittaa lattiakaivoon illalla ja antaa niiden vaikuttaa yön yli,niin alivuokralaiset häipyvät.
      Mäntytolu on myös hyvä pesuaine kodin viikkosiivoukseen.Sillä voi pestä kaikki kodin kohteet,eikä huuhtelua tarvita.

      Keittiössä paras tapa torjua nämä ötökät lienee laittaa jauhot ym. lasisiin tai muovisiin kannellisiin astioihin?!
      Minulla ei siitä ole kokemusta,mutta näin ajattelen.

    • Karkolako

      Vain remontilla. Talossa on vakava kosteusongelma, mikäli sokeritoukkia on. Yleensä lattia on kosteusvarioitunut, viemäri on tulvinut huonetiloihin tai muuta vastaavaa. Asuin kanssa kunnallisessa vuokra-asunnossa jossa tuo oli aivan riesa. Otus on vaaraton mutta iljettävä ja lapsille eräänlainen kammo etenkin wc ja suihkutiloissa joka voi viedä lapselta oleskeluhalut tiloissa. Myös tuo kunnan tiili/kipsilevyhörskä oli rakennettu 1991. Sadevesi tulvi talojen alle ja sen jälkeen kun talkkari istu baarissa ku naapuri veti viemärit tukkoon ja vesi tulvi viikonlopun kylppärin lattiollle - niitä oli ihan riesaksi asti. Tuli viemäreistä ylös ...
      Ainoo mikä piti aina hetken poissa ne - oli pyyhkiä paikat kloriitilla tai ainakin kaataa sitä lattiaviemäriin hiukka. Se oli sen verran väkevän hajunen et piti ne
      lymysillä. kauempana (enintään 4 päivää). Naapurilla jäi kipsilevystä kipsit
      vanupuikkoon töhnänä. Kunnan mukaan seinissä ollut mitään vikkaa...
      Sitten löyty asiakirjoja joissa terveysviranomainen oli antanu korjausmääräyksen naapuriasuntoon jo vuosia takaperin ... Asialle ollut tehty
      yhtää mittää.

      Sokeritoukka vaatii valkuaisaineita ravinnokseen (homesieni, tomut ja paperi ... ja aivan hirveen kosteusprosentin pesimisympäristölleen joten asuntosi on
      todennäköisimmin erittäin epäterveessä tilassa).

    • kaarinas

      Aloittaja kertoo, että viisi viikkoa myrkytysten ja lattialistojen vaihdon jälkeen on näkynyt olohuoneessa 2 toukkaa, muualla ei. Olen sitä mieltä, että ongelma ei poistu kuin hetkeksi. Syynä on aivan varmaan kosteusvaurio, vaikka asiantuntijan mukaan kosteutta ei ainakaan makuuhuoneessa ole, ei mitannutkaan muualta. Tälläkin hetkellä vesiränni flosottaa vettä makuuhuoneen seinään, lumet ovat sulamassa ja nekin vedet menevät..samaan osoitteeseen. Muutan kesän aikana pois, koska elämässä pitäisi olla muutakin sisältöä kuin vahtia huoneitten nurkkia vapaa-ajalla. Psyyken päälle tämä on jo ottanut.

    • riesako

      Onkohan lajimääritys nyt oikea. Sokeritoukka ei pysty juurikaan kiipeämään.

      • kauas.muuttanut

        Pystyy. Avasin vaatekaain oven ja toukka kiipesi takinhihassa. Inhottavia ötököitä jotka tunkeutuvat melkein joka paikkaan, jauhopusseihin, avonaisiin astioihin joihin jotakin laitettu esim. sokeria, karkkeja.
        Niitä vilisteli pitkin lattioita kun yöllä sytytti valot, tai siirsi kenkien paikkaa lattialla. Ei auttanut koko rivarin myrkytykset, niitä ilmestyi takaisin jonkin ajan kuluttua.

        Muutto toiselle paikkakunnalle auttoi. Piti vaan huolellisesti tuulettaa ja pestä kaikki muutossa siirrettävät tavarat. Eipä ole näkynyt sen jälkeen ainoatakaan.


    • ufo75

      Sokeritoukat elelivät maapallolla jo kauan ennen ihmistä.
      Antakaa sokeritoukkien elää. Nämä jännittävät otukset eivät tee harmia teille.

    • yksinkertaista

      etikkaa lorautetaan viemäriin (n. 2dl) aina sillointällöin,toukat eivät viihdy happamassa ympäristössä, pois niitä ei saa "lopullisesti" , mutta tämä etikka on toiminut hyvin eräissä vanhainkodeissa jo vuosia ja se on kuitenkin ympäristö ystävällinen konsti.

      • Anonyymi

        Etikka on emäksistä


    • kokeillut

      Olisko tästä muille apua,...kiehuvaa vettä kaada viemäriin, ainakin kuolevat sokeritoukan poikaset

    • yöööööks

      Meillä oli joskus vanhassa kerrostaloasunnossa kans ihan hirveästi niitä.. Tein kunnon tehoimuroinnin niin että lattialistat ym. kolot erityisen hyvin, sen jälkeen pölypussi suoraan ulos roskikseen. Sitten vielä samaisiin koloihin Raidia ja viemäreihin muutamaan kertaan kiehuvat vedet parina päivänä. Tällä hävisi pidemmäksi aikaa nämä kuspäät

    • aaaaaaaaaaaaaa

      selvästi olet ollut kusipää toukkia kohtaan edellisessä elämässä ja nyt maksat sen

    • Kuulu_luontoon
    • Meillä oli keittiössä sokeritoukkia. Keittiöremontin yhteydessä laitettiin kaikkiin nurkkiin kunnolla silikonia ja kaikki pinnat maalattiin. Sen jälkeen ei ole otuksia enää näkynyt.

    • toukkaaaaa

      Joo se on aina jännittävää mennä vessaan aamulla kun laittaa valot,että onko toukkia vai ei. Kenkä aina lähellä liistimiseen. Onneksi ei muualla ole kuin kylppärissä.

    • dfsjdyfsdfdfd

      Purkita kaikki jauhot, pastat, riisit ym! Kun ne saavat ravintoa, ne pysyvät siellä. Itsellä tämä on auttanut.

    • ToukanSurma

      Meillä oli kans ongelmana lukuisat sokeritoukat edellisessä asunnossa. Kokeilimme monia konsteja mutta viimein löytyi toimiva keino. Liuotimme yhden kilon sokeria noin litraan väkevää akkuhappoa. Pirskotimme liuosta ympäri asuntoa lattioille. Seos veti sokeritoukkia puoleensa kuin häkä. Koska kuitenkin oli kyseessä melko hapan aine, toukat kuolivat lähes silmänräpäyksessä. Ei näkynyt muutaman viikon käsittelyn jälkeen yhtäkään elävää sokeritoukkaa.

    • Älkääuskoko

      Älkääs nyt ihmiset vaan uskoko tuota akkuhappojuttua. Kirjoittaja on joku tosi ilkeä ihminen, joka haluaa teille pahaa. Akkuhappo on niin väkevää, että ei sitä pidä kotona käsitellä. Katsokaa käyttöturvatiedote:
      http://www.kentso.fi/prebeo/pictures/934-1.pdf

    • Helppo ja toimiva toukkapyydys:
      Pieni posliinikulho, jonne perunajauhoa 1tl
      Kulho seinänviereen ja kuppi täyttyy sokeitoukista tuossa tuokiossa.
      Sokeritoukat tykkäävät tärkkelyksestä ja kulhosta kun ei kiivetä ylös, kun sinne
      sujahtaa.
      Kulho viemärin viereen tai paikkaan missä sokeritoukkia ilmenee, mutta niin että
      seinääpitkin tai jonkinmoisella sillalla kulhoon on helppo päästä kiipeämään.
      Itsekkä muutaman takkapuu tehnyt sillaksi.. ja kuppi täyttyy hetkessä!

      Hävitä huolellisesti vaikka takanpesään polttamalla tai suljetussa muovipussissa roskiin.

      Itsellä on wc-käsienpesualtaan alla kuppi sekä suihkuhuoneessa keittiön lattialla ja jokapaikasta on ansan tullut sokeritoukkia.

      Kylpyhuoneesta jopa ihan pieniä poikasia eksyy kulhoon, joten tämä ansa todellakin toimii!

      Et tarvitse mitän kemikaaleja vaan kulhon ja perunajauhoa!
      Kulho helppo putsata, joskin kun sokeritoukkia on kulhossa sinne
      eksyy enempi sokeritoukkia mukaan, eli mitä harvemmin tyjentää sen
      paremin toukka-ansa toimii.

      • Anonyymi

        Toiset tuolla väittää että toukat juovat wcpytyistä 🙂


    • fvxcvxvxcv
    • okmnhyt

      suuret määrät kertoo yleensä kosteusvauriosta jossakin paikassa sinun asuntoa taikka seinänaapurissa. siksi sanoisin että muuta heti pois!

      minulla asunnon myrkytys suihkutettavalla raidilla auttoi. jos teet viikon välein kaikki huoneet 8 viikon ajan pitäisi niiden määrä vähentyä kun koko toukkavaihe mennyt läpi.

      • egfweggew

        Näin on, kun muutin rivarista nykyiseen kerrostalokämppään, niin alkoi noita toukkia näkyä vähän väliä. Vessassa muodostui aamuisin jo rutiiniksi että sai tampata toukan ennenku istahti pytylle. Mutta niitä näkyi vähän joka huoneessa. Yksi päivä huomasin että maali alkoi kupruilemaan ja laastit murentua lattialle n. metrin matkalta makuuhuoneen lattialistan päältä. Tein ilmoituksen ja tutkimukset paljasti vesivahingon jonka aiheuttanut keskenjätetty sadeveden poistojärjestelmä ja vesi kerääntyi talon alle rakenteisiin. Itseltä jouduttiin rempata vain osa asuntoa, mutta seinänaapurin kämpässä asiat vielä pahemmin ja koko asunto piti rempata. Veikkaan että siellä oli jo seinät kuplineet kauan ja kivasti, mutta asukasta ei ollut asia kiinnostanut. Jos olisi kiinnittänyt asiaan huomiota, ei vahinko olisi todnäk ehtinyt levitä minun asuntooni. Remontin jälkeen ei toukkia ole näkynyt.


    • imrobot

      Selvästi tosiaan sokeritoukat tarvitsevat kosteutta, tai kuolevat hyvinkin pian. Eli pitäkää huoli, että huoneistossa on kuivaa, jos haluaa niitä rajoittaa. Vaikkakin kuiva huoneilma ei kyllä ihmisenkään kannalta ole paras mahdollinen myöskään.

    • Anonyymi

      Olen nähnyt tavallisia sokeritoukkia vähän jokapuolella; kerrostalon roskahuoneessa, ruokakaupassa, tavaratalossa, kirpputoreilla. Kovin ovat yleisiä ja eroon pääsemättömissä. Jos luulet päässeesi niistä eroon, odota ja kohta näet taas nopea liikkeisen esihistoriallisen iljetyksen viilettävän jossain! Siinä on laji, joka ei kuole sukupuuttoon.

    • Anonyymi

      Oppikaa erottamaan paperitoukka ja sokeritoukka. Paperitoukalla perässä pidemmät sukaset, karvaisempi olemus ja muutoinkin kasvaa täysi-ikäisenä jopa yli kaksisenttiseksi. Keskeinen ero näillä on se, että paperitoukka viihtyy myös kuivissa tiloissa. Sokeritoukka vaatii korkean ilmankosteuden, jonka takia niitä esiintyy yleensä vain kylpyhuoneessa ja viemäreiden läheisyydessä. Paperitoukka ei tämän vuoksi myöskään ole kosteusongelman indikaattori (jollaisena sokeritoukkaa pidetään). Molemmat välttävät valoa, joten pimeällä taskulampun kanssa saa realistisemman kuvan tilanteesta.

      Paperitoukka on levinnyt viime vuosina melko tiuhaa tahtia. Sinällään harmiton otus (sokeritoukan tavoin), kunhan ei ihan vapaasti pääse ruokien ja tekstiilien sekaan (itselläni ei ole ollut tätä ongelmaa). Paperitoukka syö lähinnä pölyä ja hiuksia. Kunhan kannan saa pidettyä aisoissa, ettei nyt ihan kaikkialla vilise. Jälkimmäinen yleensä onnistuu siivouksella, liima-ansoilla ja jos aivan pakko, niin myrkyillä. Sitä voi toki kukin itseltään kysyä, sietääkö mieluummin (suht. harmittomia) hyönteisiä tai myrkkyjä. Ilmeisesti paras myrkky näille olisi syötitys (siis myrkyllistä geeliä tms., jota ötökät syövät), mutta se ei nykyisen lainsäädännön puitteissa (ainakaan vielä) ole mahdollista. Eiköhän tämäkin pian muutu. Kokonaan tai ikuisesti sokeri- tai paperitoukista ei tulla pääsemään eroon, eli näiden kanssa on vaan opittava elämään. Leviävät nykyään muuttojen yhteydessä, pahvipaketeissa (globaalien markkinoiden parasta antia...), jne., ja viihtyvät varmasti jokaisessa suomalaisessa taloyhtiössä. Eli muutaman vuoden päästä paperitoukkia on varmaan käytännössä kaikissa kerrostaloissa.

      Jos luomuratkaisut kiinnostaa, niin älkää hyvät ihmiset ainakaan tappako hämähäkkejä. Koska hämähäkit näitä molempia mielellään napsivat. Ja jos käy niin hyvä tuuri, että hämähäkki syö kaikki tuholaiset, katoaa myös hämmärit. Ekologian perusteita. Itse olen jopa adoptoinut pari hämähäkkiä lisää kantaa rajoittamaan.

      Hyvin sekoitettu tomusokerin ja ruokasoodan (ei leivinjauhe, vaan ruokasooda) sekoitus kuulemma myös tappaa paperi- ja sokeritoukat. Tomusokeri houkuttelee ja ruokasooda tappaa (jollain viiveellä). Olen nähnyt yhden toukan näin kuolevan, joten saattaa toimia. Vaikea sanoa varmuudella, miten hyvin.

      • Anonyymi

        Periaatteessa ovat vaarattomia. Myrkytys on aina niitä viimeisiä keinoja, koska myrkyt voivat joutua vääriin paikkoihin.

        Puhtaus erityisesti viemäreissä auttaa. Lattiakaivoihin voi laittaa sellaiset verkot.

        Yksinkertaisin tapa on tarrapaperi. On myös sellaisia ansoja, joissa jotain selluloosaa houkuttimena (Tokmanni). Sitten vaan koko ansa roskiin, esim. 2 kk välein, tms.

        Jos niitä on vaan muutamia, niin parasta pitää paperia aina taskussa ja listiä ihan jokainen, mitä näkee. Siinä pitää olla kyllä joskus todella nopea.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Periaatteessa ovat vaarattomia. Myrkytys on aina niitä viimeisiä keinoja, koska myrkyt voivat joutua vääriin paikkoihin.

        Puhtaus erityisesti viemäreissä auttaa. Lattiakaivoihin voi laittaa sellaiset verkot.

        Yksinkertaisin tapa on tarrapaperi. On myös sellaisia ansoja, joissa jotain selluloosaa houkuttimena (Tokmanni). Sitten vaan koko ansa roskiin, esim. 2 kk välein, tms.

        Jos niitä on vaan muutamia, niin parasta pitää paperia aina taskussa ja listiä ihan jokainen, mitä näkee. Siinä pitää olla kyllä joskus todella nopea.

        "Periaatteessa ovat vaarattomia"
        Ei pidä paikkaansa. Sokeritoukka kämpii hiutaleisiin ja jauhoihin ja on mahdollista että se kulkeutuu ihmisen elimistöön keittämättömänä (tuorepuuro kaurahiutaleista, ruispuolukkapöperö ruijauhoista) ja levittää bakteereita ja tauteja.


    • Anonyymi

      Joo,muutin rivari kaksioon, taistelu alkaa sokeri,uuni ym toukkia vs. Hohhoijaa..

    • Anonyymi

      Makuuhuoneen toukat voivat hyvin olla myös paperitoukkia. Ne viihtyvät kuivissa tiloissa, eivätkä kipitä niin lujaa valoa piiloon kuin sokeritoukat vaan voivat myös jähmettyä paikoilleen, Ne ovat myös sokeritoukkia isompia.

      Asun alueella, missä on asuttu satoja vuosia, ja infrastruktuurikin on vanhaa, mm. viemäristö. Talo on 1980-luvulta. Pari vuosikymmentä meni ennen kuin kotiin ilmestyi em. toukat. Olen kehittynyt hyväksi toukkapoliisiksi, syöksyn listimään ne nopeasti valot sytytettyäni. Sokeritoukkien kulkualueen lattialistojen eteen olen sirotellut hienoa suolaa parin kolmen vrk:n ajaksi, ja se on auttanut useammaksi viikoksi. Olen havainnut, että uusi toukka-aalto syntyy n. kolmen viikon välein. Nyt on tilanne, että löydän n. 3 viikon välein n. 5-7 toukkaa kodistani, minkä alakerta on n. 90 m2 ja käsittää saunan, pesuhuoneen, vessan, keittiön, työhuoneen, olohuoneen ja yhden makkarin. Yläkerrassa ei toukkia ole näkynyt.

      Kuulin, että astianpesuaineen tiputtelu lattiakaivojen veteenkin auttaisi. Sehän sopii tiloihin, missä vettä käytetään vain harvemmin. Aion kokeilla. En halua myrkkyjä käytettävän, en kodissani, enkä pihallani. Ennemmin jatkan tätä asemasotaani toukkia vastaan. Aselepo ei ole näköpiirissä.

    • Anonyymi

      Voi jumalauta kun kuuntelee näitä teidän torjunta-asiantuntijoita... Ei ihme, että Saksastakin hyönteiskanta on romahtanut 76%...

      Biologiset torjuntakeinot on tulossa!!!! Patentit kun raukeavat, älkää hyvät ihmiset nyt laittako sitä permetriiniä, pyretriiniä tai deltametriiniä viemäreihin voi herran jumala...

      Olen ollut ýli 10v tuholaistorjujana ja voin sanoa, että kyllä niistä pääsee eroon ilman myrkkyjäkin..

    • Anonyymi

      Kuina paljon sit on sokeritoukkia jos puhutaan et olisi kosteusvaurio? Riittääkö pelkästään pari yksilöä päivässä vai mistä määristä puhutaan?

    • Anonyymi

      Jos sokeritoukkia näkee valossa, eivätkä ne juokse pakoon, ne ovat silloin paperitoukkia.
      Leviävät nyt postipakettien ja muiden pahvipakkausten kautta todella helposti. Esim. Lappeenrannassa on eräällä terminaalilla valtava ongelma paperitoukista ja yksi kuljettaja kehotti jättämään pahvipakkauksen ulos, jos emme halua paperitoukkia taloomme!

    • Anonyymi

      Muutin myös kerrostalo asuntoon, missä reilusti sokeritoukkia. Myrkyttää kävi, mutta huomasin ettei suihku-vessassa ole lainkaan lattialämmitys päällä. Siis lisääkö lattialämmitys toukka satoa vai vähentääkö?

    • Anonyymi

      terve tässä janne mulla on ratkaisu mikkihiiri ongelmaa

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe