Olin vielä pari vuotta sitten menevä ja tekevä, sosiaalisia suhteita ehkä liikaakin. Väsyin ja sairastelinkin, ja nyt totean, että eihän tässä elämässä ole mitään mielenkiintoista eikä mukavaa. Ystävät ovat etääntyneet, jos he oikeita sellaisia olivatkaan. Tunsin usein olevani pelkkä autokuski, ja kun vähensin tanssireissuja ym menoja, niin eipä minua kukaan kaipaa.
Asun pienellä paikkakunnalla keskisuomessa, josta en ole saanut itselleni kavereita. Olen tyytymätön myös nykyiseen asuntooni. En tiedä, mistä saisin potkua päästä eteenpäin, hakeutua ihmisten pariin, löytää mielekkäitä harrastuksia. Yksinäisyys tuntuu nyt lyijyn raskaalta. Ajattelen usein, että olisi paras päästä täältä jo pois, kun ei ole mitään muuta kuin tyhjyyttä koko elämä. Anteeksi tämä masentava viesti, mutta ehkä toivoisin teiltä jotain vinkkiä ja lohtua tilanteeseeni. Mainittakoon vielä, että masennuksesta tuskin on kyse, lääkkeitäkin on kokeiltu, mutta nyt on jostain muusta kyse
Asun pienellä paikkakunnalla keskisuomessa, josta en ole saanut itselleni kavereita. Olen tyytymätön myös nykyiseen asuntooni. En tiedä, mistä saisin potkua päästä eteenpäin, hakeutua ihmisten pariin, löytää mielekkäitä harrastuksia. Yksinäisyys tuntuu nyt lyijyn raskaalta. Ajattelen usein, että olisi paras päästä täältä jo pois, kun ei ole mitään muuta kuin tyhjyyttä koko elämä. Anteeksi tämä masentava viesti, mutta ehkä toivoisin teiltä jotain vinkkiä ja lohtua tilanteeseeni. Mainittakoon vielä, että masennuksesta tuskin on kyse, lääkkeitäkin on kokeiltu, mutta nyt on jostain muusta kyse
Vastaukset 23
Vanhimmat
Se on totta, tuohon ei varmaan yksiselitteistä vastausta.
Jollei viihdy yksin, sun on etittävä seuraa jollet harrasta mitään olet kotona yksin nii totta maar sitä tylsistyy.
Miekiin olen yksin yksinäinen Suomessa on miljoona yksin asuvaa ja luulen monen haluavan olla yksin. Tee itelles selväksi mitä voit sen eteen tehdä
Lisäisin vielä, mullakin on aikoja joilloin olen turhautunut niin varmaan jokaisella ei siinä mitään ihmeellistä, silloin on hyvä miettiä vaikka ulkona kävellessä, samalla tuulettuu eikä istu kotona miettimässä synkkiä syviä.
Etkö voi mennä esim. kerhoihin, ryhmiin, järjestettyihin juttuihin,tms?
Onko sinulla ketään kenen kanssa puhua?
Paikkakunnalle muutettuani tutustuin yhteen naiseen, jolle puhuin paljon ja liikaa. Jutut levisi kuin kulovalkea ja tulivat korviini aivan erilaisina kuin olin ne aikanaan kertonut. Luottamusta ei oikein enää ole kehenkään. Tuli valtava pettymys, kun huomasin, että luottaa ei voi. Tiedän, että muutos ja muutto jonnekin muualle tekisi hyvää, kun vain jaksaisin alkaa muuttorumbaa. Muutin tänne aikanaan takaisin lasten takia, mutta he eivät enää minua tarvitse kovinkaan paljon, lastenlapset jo isoja, joten kesää kohti on löydettävä uusi osoite.
Tein töitä vielä pari vuotta sitten, ja tunsin, että yksinolo on hyvä asia. Mutta kun en enää ole töissä, yksinolo ei ravitse millään tavalla. Ehkä onkin niin, että työ oli suurin elämän sisältö ja nyt kun sitä ei ole, niin ollaan pulassa.
Voisitteko te yksineläjät kertoa, miten päivät sujuu, mitä teette, mistä nautitte, mikä tekee elämästä elämisen arvoista?
Puolet vuodesta elän kerrostaloelämää.
Kissa on kaverina. Siittä tykkään kamalasti.
Huushollihomman lisäksi luen, katson TV:tä. teen ristikoita, ulkoilen. Saatan piipahtaa jossakin, jos on jotain meneillään. Eilen kävin katsomassa, kun ralliautoja tuli maaliin.
Käyn sukulaisissa silloin tällöin, viivyn muutaman päivän.
Tässä, kun kotona olen viivähdän välillä tällä koneella.
Toinen puoli vuodesta onkin maalaiselämää ja touhua riittää.
Minä kyllä viihdyn yksinkin hyvin (kissan kanssa).
Minusta elämä itsessään on elämisen arvoista. Nautin tästä kiirreettömyydestä. Aamullakin saa venutella sängyssä, eikä pää ole heti täynnä kaikkea mitä pitäisi tehdä.
On ikävää tuo mistä kerroit, kun luottamus petettiin.
Työ on ihmisen elämän iso osa, toisilla saattaa eläkkeelle siirtyminen tuntua tyhjän päälle jäämiseltä.
Ajattelisin, että pitäisi vaan kääntyä itsensä puoleen ja kysyä, että mikä oikeasti kiinnostaisi. Punnita vaan eri vaihtoehtoja ja lähteä rohkeasti liikkeelle.
Kiitos eppu2 vastauksestasi! Kirjoitin äsken vastauksen, joka häipyi jonnekin ja tuli tyhjä sivu eteen joten aloitin uudelleen. Joka tapauksessa vastauksessasi oli paljon sellaista mitä kaipasinkin, eli että elämä on elämisen arvoista vaikka siihen ei niin paljoa erikoista sisällykään. Oikeastaan en haluaisi ja jaksaisi enää muuttaa tai vaihtaa mitään elämässäni vaikka olen tyytymätön. Minun täytyy oppia tyytymään olosuhteisiin ja tehdä niistä edes jotenkin nautittavia, koska lopputuloksen tietää kuitenkin. Jos nyt muutaman vuoden saa elää, tarvitseeko sitä mitään elämyksiä enää hakea?
Mitä aiot voittaa sillä pakenemisella yksinäisyyttä toiseen paikkaan jossa kohtaat saman yksinäisyyden. Tuskin tulet sen onnellisemmaksi vaikka muuttaisit Helsingin keskustaan Stockmannin vintille.
Kyllä se onni ja arki täytyy löytää itsestäsi. Ei se elämä muutu muuksi välttämättä.
Mistä suuresta citystä läksit takaisin maalle? Olitko yhtään onnellisempi aiemmin?
Pystyit keksimään itsellesi tekosyyn muuttaa "lähemmäksi lapsia" joka ei ollutkaan hyvä ratkaisu loppupeleissä.
Vähän kuin alkoholisti päättäisi, että pakenempa juoppoja kavereita ja viinaa pohjoisen perukoille. Mutta kyllä ne juopot ja viina tulevat vastaan sielläkin.
Ihminen on omituinen robotti joka uskottelee, että siellä muualla "jossain" olisi kaikki paremmin, eikä tässä ja nyt ja siellä muualla ovat ne ihan samat juoruajat ja uteliaat ja joutuisit taas vetäytymään neljän seinän sisään ja kiroamaan ja tulemaan palstalle "eipä täällä uudessakaan paikassa tilanne parantunut, samat perkeleet kuin edellisessä kylä pahasessa".
Moni vapaaehtoistöihin osallistuva on todennut, että toisia auttamalla saa paljon hyvää itselleenkin. Sopiiko jokin auttamiskuvio tai -yhteisö sinullekin?
Ei ainakaan ehtisi jäädä tuijottamaan omaa napaa. ;)
Liikkeelle lähteminen tekee varmaan aina hyvää. Muistan kuulleeni jonkin suosituksen, että eläkeikäistenkin pitäisi sulkea kotiovensa ulkopuolelta muistaakseni vähintään kuusi kertaa päivässä. Ehkä kannattaisi kokeilla.
Niin kauan kuin elät voit löytää seuraa. Jos kuolet, jäät lopullisesti yksin vaikka terroristien lailla yrittäisitkin viedä mukanasi mahdollisimman monta.
Jos olit menevä ja tekevä, voit halutessasi olla sitä vieläkin.
Eppu kirjoitti jakavansa vuoden kahteen osaan. Minä jaan vuoden neljään osaan ja viimeiset kymmenen vuotta on vuodet menneet vähän liiankin nopeasti eikä ole yksinäisyys päässyt yllättämään.
Talvisyön, jonka täällä korvessa vietän on upeaa luomisen aikaa. Käyn kaksi kertaa viikossa keramiikkakurssilla. Kurssikavereina samanhenkisiä ihmisiä luomassa käsillään sitä mihin kukin pystyy.
Olen leikitellyt tehden mm. pieniä patsaita jotka kertovat matkoistamme papan kanssa. Tänään toin kotiin kauniin kukkamaljakon, Mamma ja pappa terasilla patsaan ja wc:n pöntön ,,,nukketalooni ; ). Siiliäiti valmistui odottamaan ekapolttoa ja siilivauva on muotiluvaiheessa. Uuniin jäi piirakkavuoka.
Viikot kuluu ja kohta onkin vuoden toinen vaihe alkamassa. Matkustamme toiseen kotiimme Hollantiin. Kesällä sitten Suomen suveen ja mökille. Eilen laskiasisunnuntaina olin yksin mökillä sillä nautin olla yksinkin. Lämmitin rantasaunan ja löylyjen lomassa tiirailin hiihtäjiä järven jäällä. Oli upea kaunis päivä.
Etsi harrastus, jossa viihdyt silloin olet löytänyt onnen jyvän..
Helppo sanoa tee näin ?
Aloittaja käsittääkseni toivoi meiltä jotain vinkkiä tai lohtua tilanteeseensa.
Ihan helppoa on mennä kansalaisopistoon ja alkaa harrastamaan jos jurmittaa eikä suksi luista. Hitsin helppoa on matkustaa vaikka Prahaan viikonloppureissulle jos sitä rahaa ei kulu muuhun kuin kotona istumiseen. Sitä paitsi en kirjoittanut tee näin kun minä vaan etsi harrastus jossa viihdyt silloin olet löytänyt sen tien sinne onnen jyväsen luokse. Understand or not?
Helppo se on sanoa noinkin.
Elämän mielekkyys on ihmisen sisällä ja on kiinni ihmisestä itsestään, sanovat viisaat. Elämän mielekkääksi kokemiseen vaaditaan paneutumista omaan elämään. Elämällä tässä hetkessä, panostamalla tähän päivään, keskittymällä siihen mitä tekee voi lisätä omaa hyvää oloaan. On asioita joita voi muuttaa mutta myös asioita joille ei mitään voi. Ei kannata haaskata aikaa sellaiseen mille ei voi mitään, sillä se alkaa aikaa myöten lamaannuttaa. Kannattaa miettiä, mikä on sinulle tärkeää tässä elämässä, mitä pitäisi tapahtua että voisit paremmin ja pyri oivaltamaan se että omalla toiminnalla saa aikaan tuloksia.
Ihminen tarvitsee myös kiintymystä, rakautta ja arvostusta, jolloin voi tuntea olevansa täkeä ja merkityksellinen. Yhteenkuuluvaisuus muiden kanssa. Ja kuten joku jo tuolla mainitsikin, kiinnostava ja mielekäs tekeminen lisää elämän mielekkyyttä. Onko sinulla unelmia?
Kysyt mistä saisit potkua? Sen potkun pitää tulla sinusta itsestäsi ja sinun pitää itse aktiivisesti toimia että löydät sen. Mieti mikä elämässäsi on tärkeää, mitä toivot siltä ja ala aktiivisesti pyrkiä sitä kohti. Kuulostaa helpolta, mutta kun tiedät mitä haluat ja alat ponnistella sitä kohti, alkaa elämä pikku hiljaa myös näyttää valoisammalta.
Mainitset että olet tyytymätön asuntoosi. Olisiko mahdollista että alat tehdä sille asialle jotain? Kerroit että sinulla aikaisemmin oli liikaakin sosiaalisia kontakteja, voisiko olla myös omassa lamaantumisessasi syy siihen että ystävät ovat kaikonneet. Mieti onko heissä joku jolle voisit vaikka soittaa ja pyytää vaikka käymään tai mennä johonkin kahville. Pinillä asioila voit koittaa muuttaa elämääsi.
Huomenia yksinolijoille, mukava aloittaa päivä yksin rauhassa, päivällä saa olla vähän melua.
Mitä aloittaja on harrastanut tai onko mielessä jokin harrastus sen pohjalta lähetään korjaamaan sulle ohjelma "irti arjesta"
Ymmärrän aloittajaa. Muutin mieheni kanssa pienelle paikkakunnalle,kun löytyi vammaiselle sopiva asunto. Kun mies nukkui pois,jäin totaalisen yksin. Olen lapseton. Alku meni horroksessa,mutta kevään tultua aloin kaipaamaan "jotain". En ole kovin sosiaalinen,joten mitkään kerhot eivät kiinnostaneet.
Mietin asunnon vaihtoa ja kaupunkiin muuttoa. Olin alakuloinen. Yllättäen minut pelasti tästä naapuri,joka tuli hakemaan minut lenkille. Sain mukavaa ja komeata seuraa,sekä raitista ilmaa ja liikuntaa.
Se oli askel parempaan. Vielä liityin talkooporukkaan,joka osallistuu kesäisin tanssilavan pyöritykseen.
Lenkillä tapaa myös muita samanhenkisiä ihmisiä. Mieliala kohenee ja alakulo häviää. Suosittelen.
En ole enää muuttamassa minnekään. Kyllä täällä maalla on mukavaa.
Neuvojia täältä ainakin löytää, minä teen näin, tee sinäkin. ;)
Kysyvälle vastataan, ainakin useimmiten. Eikö ole mukava et löytyy halua auttaa?
Olen kovin erilainen persoona kuin Sinä, koska koskaan en ole ollut "menevä, jolla sosiaalisia suhteita ehkä liikaakin",
vaikka tekevä ja vastuuntuntoinen olen ollut. Väsynyt ja sairastellutkin. Pettynyt lähimpiin ihmisiini ja kauempiin. Viranomaiset ovat olleet pahimpina aikoina lähimmät omaiseni, jotka ovat tukeneet ja ymmärtäneet.
Vilkas sosiaalisuus on minulle vierasta, aina olen varautunut jossain määrin. Paitsi suhteessa omiin lapsiini ja lapsiin yleensäkin. Varautuneisuudesta huolimatta olen omannut liian kauniin maailmankuvan ja pettynyt.
Mutta onko se peilin vika, jos naama ei miellytä. Maailma on, mikä on ja ihmiset ovat, mitä ovat.
Harvoin tapaa ihmisiä, jotka säväyttää hyvyydellään ja rohkealla oikeudenmukaisuudellaan.
Olenko itse sellainen, sitä kysyn. Joskus kai, useimmiten edelleen tarkkailija. Haluaisin rauhallismielisen miehenkörilään kainaloon kehräämään. Kukaan mies, johon olen tutustunut, ei ole selvinnyt tarkkailustani jatkoon. Haluankohan liikaa, kun toivon miehen löytävän herkän minun ja sanoin ja läheisyydellä antavan luottamuksen siihen, että sä oot siinä, jos menet, niin tulet takaisin, ajatuksissasi olen aina ja sä mun ajatuksissani, vaikkei sua silmäni näe eikä kätesi ihoosi yllä.
https://www.youtube.com/watch?v=jaPhslnXgIQ
Vaikka olemme erilaisia sosiaalisuudessa, niin uskon, että kaikille ihmisillä on tarve yhteen läheiseen ihmiseen, läheisen ihmisen tarve.
Sinulla ei ehkä sitä omaa läheistä ihmistä ollut silloinkaan, kun olit "menevä ja tekevä, sosiaalisia suhteita ehkä liikaakin." Sitä läheistä ihmistä, jonka viekussa voi olla hiljaa ja puhumatta, vain ihokosketus ja sydämen lyönnit ja hengitys tuntuvat. Saa olla heikko ja tarvitseva. Ei tarvitse esittää.
Sellaista omaa ihmistä minä kaipaan ja tarvitsen. Ehkä sinäkin? Mitä arvelet?
Kun elämässä tulee pysäys ja alakuloinen mielentila, se tarkoittaa, että tullut purjehdittua elämän merta vikasuuntaan ja on fiirattava luuvartti toiseen suuntaan.
Mie tunnistan varmasti, kun hänet kohtaan. Ehkä kohtaan, ehkä en. Kuljen silmät auki ja etsien.
Lohta kannattaa pyytää, vaikkei saiskaan.
Aloittaja tässä vastaa: Kiitos kaikille mukavista vinkeistä! Kyllä teillä on halu auttaa minua, ja olen siitä kiitollinen.
Harrastin vielä kaksi vuotta sitten lavatansseja ja kävin kursseilla. Tanssiharrastus kävi liian kalliiksi, ja tapahtui muutakin sellaista, jonka takia tanssiminen jäi. Se olisi hyvä harrastus liikunnan ja sosiaalisten suhteiden puolesta, mutta kaikella on kääntöpuolensa.
Viime lauantaina ystävänpäivänä liityin SPR:n ystävätoimintaan mukaan, ja odotan sieltä jotain vapaaehtoistyötä.
Minua on kutsuttu hengellisiin tilaisuuksiin, joka olisi ihan mukavaa, mutta kun pelkään tällä hetkellä, että minua lähdetään viemään suuntaan, joka ei ole itselleni se oma. Luen hengellistä ja muuta kirjallisuutta paljon, mutta osallistuminen johonkin on aika korkean kynnyksen takana.
Kyllä tässä silti on paljon "työsarkaa kynnettäväksi" että alkaisi elämä näyttää valoisammalta.
Totta on se, että kaikki lähtee itsestä. Muuttaminen on pakenemista, samat ongelmat tulevat vastaan meni minne meni.
Lisään vielä, että toki minäkin kaipaisin miesystävää, mutta ehkä olen pettynyt jo liian monta kertaa, etten uskalla etsiä edes. Ystävyyssuhteen kuten muunkin suhteen tulee olla vastavuoroinen ja tasavertainen, ei saa olla hyväksikäyttöä missään mielessä. Kuitenkin toisen ihmisen kanssa asioiden ja elämän ilmiöiden jakaminen olisi ihanaa.
Ehkä sun ystävät vetäytyivät koska sinä vetäydyit? Itse ainakin tykkään ajoittain olla omissa oloissa, ja annan mun ystäville sen saman tilan mielelläni, en tungettele jos tunnen että toinen haluaa olla rauhassa.
Mitä nyt olen vertaillut miesten ja naisten oloja ja masennuksia, niin minusta miehillä on kaksi heikkoa kohtaa. Ensimmäinen on puhumattomuus. Ehkä sun pitää vaan selvittää asioita sun ystävien kanssa? Kertoa miltä susta tuntuu?
Toinen on itsensä hemmotteleminen. Ei miehet noin yleisesti harrasta sitä, nauti siivotun kodin tuoksusta, kukista pöydällä, leivotusta pullasta...
Itse olen voittanut masennuksen sillä että opin näkemään jotain kaunista joka hetkessä. Aluksi se pitää väkisin etsiä, ja siinä luonto voi olla suuri innoittaja. Tai musiikki. Se on aina niin upea, ja upeimmillaan juuri kun olet yksin. Ei sitä kaksin edes niin huomaa, luontoa eikä musaa.
Masennuksesta pääsee kun ohjaa ajatuksiaan. Mieti kaikkea hyvää mitä sinulla on, ja heitä syrjään ajatukset yksinäisyydestä. Ja saat nähdä, että kun olet itse taas vahva ja ehjä, ihmisiä tulee sun elämään. Ja jos ei tule, jaksat ainakin hakeutua ihmisten ilmoille, löydät itse sen oman tiesi ja ratkaisusi.