:(:(:(:(:(:(:(:(:(

Olen nyt kahdeksannella luokalla ja tänä kesänä menossa protuleirille. Tunnen vain oloni jotenkin yksinäiseksi ja "huonoksi", kun kaikki luokkaliset jauhavat siitä riparista. Ne puhuu siitä koko ajan, enkä mä tietenkään voi/enkä halua osallistua keskusteluun. Sitten kun ne kysyy multa, että, minne mä menen ja vastaan, että protulle, niin he katsovat minua kuin jotakin paskaa ja lausahtavat: siis minne?

Ei ole kivaa. Kesän jälkeen, kun he kaikki ovat olleet siellä (suurin osa menee vielä samaan paikkaan), he tuntevat toisensa paremmin ja ystävyyssuhteet ovat syventyneet tai niitä on tullut lisää.

Ei ole kivaa, kun halveksitaan sellaisten asioiden takia. Nyt olen jo ihan keskusteluiden ulkopuolella.
4451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Odotappa vaan, luulen että siellä protuleirillä on mielenkiintoisempia tyyppejä kuin riparilla olisi ollut. Eiköhän sieltäkin saa kavereita.

Jos olisin tiennyt protuleiristä ja vanhempani olisivat minut sellaiselle päästäneet olisin sinne mennyt miljoona kertaa mielummin. ;)

Äänestä

Protu tulee olemaan äärettömän paljon hauskempaa kuin ripari ikinä. Kavereidesi pitäisi hävetä, ei sinun. Todellakaan.

Itse sain protulta paljon uusia kavereita, kuten myös sinä tulet saamaan. "Hyödyt" siinäkin suhteessa heitä huomattavasti enemmän. Lisäksi olet menossa huomattavasti sisältörikkaammalle leirille kuin he.

Ensi vuonna tähän aikaan en usko, että sinua vielä harmittaa...

Äänestä

Olin itse protuleirin ohjaaja viime kesänä. Leiriläiset tapailevat edelleen, viimeksi kai viime viikonloppuna. Oltiin meilläkin kuuden hengen voimin kuukausi sitten.

Ilmeisestikin ystävyyssuhteita syntyi - leiriläiset kun ovat kotoisin eri puolilta maata ja silti jaksavat kokoontua.

Niinkuin jo kirjoitettiinkin, niin tuskinpa ensi vuonna samaan aikaan kadut protuleirin käymistä.

Äänestä

minä nauroin päi naamaa nille jotka riparille menivät ja kyllä niitä näky nyppivän :D . itse kävin fifteen leirin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suruna kirjoitti:

Olen nyt kahdeksannella luokalla ja tänä kesänä menossa protuleirille. Tunnen vain oloni jotenkin yksinäiseksi ja "huonoksi", kun kaikki luokkaliset jauhavat siitä riparista. Ne puhuu siitä koko ajan, enkä mä tietenkään voi/enkä halua osallistua keskusteluun. Sitten kun ne kysyy multa, että, minne mä menen ja vastaan, että protulle, niin he katsovat minua kuin jotakin paskaa ja lausahtavat: siis minne?

Ei ole kivaa. Kesän jälkeen, kun he kaikki ovat olleet siellä (suurin osa menee vielä samaan paikkaan), he tuntevat toisensa paremmin ja ystävyyssuhteet ovat syventyneet tai niitä on tullut lisää.

Ei ole kivaa, kun halveksitaan sellaisten asioiden takia. Nyt olen jo ihan keskusteluiden ulkopuolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu