Eli kaikki tieto juoksuista ja koiran käytöksestä sen aikana on erittäin tervetullutta!!
Eli meidän vuoden ikäisellä nartulla alkoi ensimmäiset juoksut 3 päivää sitten.
Koira käyttäytyy niinkuin sillä olisi todella kovia kipuja, onko tämä normaalia?
Ei siis syö, leiki, eikä edes halua lenkkeillä. Vetäytyy kokoajan vain omiin oloihinsa ja on todella surkeassa kunnossa, vinkuu ja ulahtelee jatkuvasti.
Pitäisikö antaa jotain kipulääkettä vai käyttää ihan lääkärissä?
Pari kertaa on myös näykkäissyt minua kun olen vain silittelyt, koskaan aiemmin ei ole ollut agressiivinen eikä näykkinyt. Murisee myös ihmisille jotka kulkee sen paikan ohi.
Mitä vielä odottettavissa?niin ja onko käytös normaalia juoksujen aikaan?
Kun tulee toisia koiria vastaan niin piiloontuu itkien jalkoihini, tätäkään ei ole ikinä tehnyt, päinvastoin.
Nartun juoksut ja käytös
3
1779
Vastaukset
- Voimuuttua
Käyttäytyminen voi muuttua juoksun aikana/ niiden alettua ensimmäisen kerran. Kai koirillakin voi olla juoksun yhteydessä eriasteisia kipuja kuten ihmisilläkin kuukautisten. Mielestäni voi antaa kipulääkettä, jos koira vaikuttaa kärsivän kivusta. Älä anna ihmisille tarkoitettua särkylääkettä, vahingoittaa maksaa. Käy hakemassa koirille tarkoitettua.
- 8115
Disperiiini on ainoa ihmisille tarkoitettu mutta myös koirille sopiva kipulääke. Asia tarkistettu apteekista. Annostus on todella pieni(onhan koirakin useimmiten ihmistä pienempi), tarkkaa ohjetta en enää muista. Mutta jotain tyyliin 10mg:n tabusta neljännes 20kiloselle tjsp.
- Hiphopheijjaaaa
8115 kirjoitti:
Disperiiini on ainoa ihmisille tarkoitettu mutta myös koirille sopiva kipulääke. Asia tarkistettu apteekista. Annostus on todella pieni(onhan koirakin useimmiten ihmistä pienempi), tarkkaa ohjetta en enää muista. Mutta jotain tyyliin 10mg:n tabusta neljännes 20kiloselle tjsp.
Mielellään ei saisi antaa ihmisten särkylääkettä koiralle.
Jos koira on kovissa kivuissa, vie ell
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2221537- 291393
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691207- 781194
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18942Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855