Haluan konsultiksi

uusikonsultti

Mitä vaaditaan, että pääsee konsultiksi? Olen nyt perus it hommissa mutta haluaisin jotain hohdokkaampaa uralleni. Kuinka siis alkaa menestyväksi konsultiksi? Mitkä ovat edellytykset?

21

2978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 911

      Pikkutakki ja suorat housut.

    • aölkdjsflas

      Edellytykset: Erittäin hyvä esiintymiskyky, tietty itsevarmuus ja kyky saada tarvittaessa tuloksia aikaan nopeasti ja sitten se varsinainen IT-substanssiosaaminen. IT-osaamisen lisäksi usein suurta hyötyä liiketoiminnallisten tarpeiden ymmärtämisestä. Parhailla konsulteilla nämä kaikki taidot yhdistyvät. Olen nähnyt joitakin erittäin hyviä konsultteja IT-alalla ja sen voin todeta, että aika harvat ihmiset täyttävät kaikki kriteerit, mutta eihän kaikkien tarvitse huippuja olla. Itse en ainakaan olisi kovin hyvä konsultti, sen verran on jo kokemusta, että uskallan tuon myöntää. Varmaan nuo ominaisuudet myös kehittyy kun paljon on asiakkaiden kanssa tekemisissä.

      • hajoo_paska

        Eli siis tiivistettynä: taito puhua korkealentoista pskaa, piirrellä kauniita laatikoita ja heilutella näyttävästi käsiään.

        Siis faktahan on, että lopulta insulttien suunnitelmat osoittautuvat mahdottomiksi / mahdottoman kalliiksi toteuttaa, mutta insulenttiä se ei haittaa, koska hän on jo toisaalla heiluttelemassa käsiään a 300€/h.


      • aösjfslkdf
        hajoo_paska kirjoitti:

        Eli siis tiivistettynä: taito puhua korkealentoista pskaa, piirrellä kauniita laatikoita ja heilutella näyttävästi käsiään.

        Siis faktahan on, että lopulta insulttien suunnitelmat osoittautuvat mahdottomiksi / mahdottoman kalliiksi toteuttaa, mutta insulenttiä se ei haittaa, koska hän on jo toisaalla heiluttelemassa käsiään a 300€/h.

        Konsultteja on monenlaisissa rooleissa, IT-alalla on paljon myös konsultteja, jotka ihan oikeasti osallistuvat erilaisiin toteutuksiin, eivätkä vain puhu ja näytä jotain powerpoint-esityksiä. Käsite "konsultti" on aika laaja. Mutta oikeasti parhaat konsultit ovat varsin monitaitoisia ihmisiä.


      • ItArkkari
        hajoo_paska kirjoitti:

        Eli siis tiivistettynä: taito puhua korkealentoista pskaa, piirrellä kauniita laatikoita ja heilutella näyttävästi käsiään.

        Siis faktahan on, että lopulta insulttien suunnitelmat osoittautuvat mahdottomiksi / mahdottoman kalliiksi toteuttaa, mutta insulenttiä se ei haittaa, koska hän on jo toisaalla heiluttelemassa käsiään a 300€/h.

        Hah, olisiko parempi olla koodiapina, jolla puutteelliset sosiaaliset taidot? Näitä on nähty, pysykööt sermien takana nysväämässä touhujaan ja katkeroitumassa.


    • nyk_konsu

      Olen työskennellyt konsulttina kymmenisen vuotta. Olen ollut melkein koko ajan asiakasrajapinnassa useammassa projektissa sekä koodarina, projarina että infran puolella asiantuntijana. Nykyään enemmän liiketoiminnan kehittämisessä.

      Konsultilla pitää olla kohtalaisen kova substanssiosaaminen ja, kuten sanottu, kyky esiintyä. Ajatuksen pitää juosta ja omat ajatukset pitää pystyä esittämään yleisölle sopivasti. Nopea oppimiskyky on välttämättömyys. Myös sopivalla tavalla kova ulkokuori ja hyvä paineensietokyky auttavat paljon.

      Monta teknisesti varsin pätevää ja tunnollista on palanut loppuun, koska he eivät ole kestäneet painetta. YT-neuvottelut ovat arkipäivää ja kenkää voi tulla aivan absurdien syiden takia. Pitää pystyä huolehtimaan itsestään, että jaksaa.

      Pidän työstä sen monipuolisuuden takia, mutta olen jo jonkin aikaa katsellut hieman vakaampaa työpaikkaa, jossa olisi enemmän yhteen puhaltamista eikä jatkuvaa toisten kampittamista, jota konsulttitaloissa on paljon. Glamouria en työssäni näe, mutta huomaan oppineeni menneiden vuosien aikana todella paljon alasta ja monenlaisesta liiketoiminnasta. Palkkaus ei ole ihmeellinen, mutta kuitenkin parempi kuin alalla yleensä. Isot talot kannattaa kiertää, ei niissä juuri ole tarjolla oikeaa konsultointityötä vaan bulkkityötä mahdottomilla aikatauluilla ja vaatimuksilla.

      Päättele siitä.

    • Haluan_konsultiksi

      Mikä palkkataso sitten on? Mistä johtuu toisten kampittaminen konsulttialalla?

      • Konsultti

        Yrittäjänä epäonnistunut,mtyömieheksi liian laiska. Joten olet valmis konsultti


      • Kriisikonsultti

        Konsultin työ on vaativaa. Pitää ymmärtää liiketoimintaa monella tasolla. Rahoitukset, liiketoiminta, yrityksen prosessit, sopimusoikeus, yritysjuridiikaa eli monipuolista osaamista sekä yrittäjyys kokemusta. Silloin sinut voidaan ottaa tosissaan. Sinun pitää näyttää millä keinoilla tuot lisää rahaa yhtiöön. Tai miten pelastat yrityksen ja siinä sivussa yrittäjän kriisistä


      • Haluan_

        Siis juristin koulutusta ei löydy, mutta powerpointeja voin pyöritellä. Eli mikä palkkataso on? Vai onko se jokin salaisuus?


      • palkka_kuuluu_tekijälle

        Katoin nyt vasta tätä ketjuu. Oon ollut itse konsultti ja moni muukin on ollut konsulttina. Kysymys konstultin roolista tai työstä on absurdi, koska konsultteja on niiiiiiiiiiiiiiiin monen tasoisia. Skouptaan siis: jos olet koodaava konsultti, joka osaa tehdä koodii ja ottaa selvää mitä oikeesti pitää tehdä ja on siis ihmissuhdetaidot OK. Niin sainoisin että onhan se palkkaa mini-haarukassa 5.000 - 7.000 eur/kk ja jos et saa sitä niin tuu kertoo mulle nii mä vedän turpaa niit houmou pomoja. :)


      • Palkkaloukussa

        Mulla 3k, joten näköjään palkka voi olla mitä vain.


      • lkoi_kkkpp
        Palkkaloukussa kirjoitti:

        Mulla 3k, joten näköjään palkka voi olla mitä vain.

        Nimike voi olla konsultti tuolla liksalla, mutta suoraan sanoen oikeasta konsultoinnista maksetaan alkaen 5000€/kk (plus bonarit).


      • öaflsdjflkdj
        palkka_kuuluu_tekijälle kirjoitti:

        Katoin nyt vasta tätä ketjuu. Oon ollut itse konsultti ja moni muukin on ollut konsulttina. Kysymys konstultin roolista tai työstä on absurdi, koska konsultteja on niiiiiiiiiiiiiiiin monen tasoisia. Skouptaan siis: jos olet koodaava konsultti, joka osaa tehdä koodii ja ottaa selvää mitä oikeesti pitää tehdä ja on siis ihmissuhdetaidot OK. Niin sainoisin että onhan se palkkaa mini-haarukassa 5.000 - 7.000 eur/kk ja jos et saa sitä niin tuu kertoo mulle nii mä vedän turpaa niit houmou pomoja. :)

        Varmaan seniori konsulttina ja hyvillä näytöillä osaamisesta (työkokemus yli 5v) tuo 5000-7000e/kk ihan realistinen, juniori konsulttina selvästi alempi palkkaus.


    • jjjffi

      Täytyisi olla komea.

      • insult

        Ja tykätä ottaa isoa kovaa kakkoseen. Korvausta vastaan tietysti.


    • Anonyymi

      Jos olet helvetin tyhmä niin sinustakin voi tulla konsultti. Lääkäritkin on konsultteja hoitavat etänä potilaita. Helppoa rahaa tulee vastuuta ei ota kukaan. Risto mäkinen on sitä mieltä että lääkärit voi hoitaa etänä milloin hammaslääkäri siivooja ym muut alkaa etätöihin hihhhh. Konsultit on perseestä.

    • Anonyymi

      Muista että jos pääset konsultiksi niin avaa vähintään pari uutta pankkitiliä että kaikki rahat mahtuu

    • Anonyymi

      Konsultilla on sentään helppoa kun sentään saa pitää vaatteet päällä, toisin kuin eräässä toisella asiakaspalvelu-ammatissa. Muutoin toiminta on aika lailla samanlaista.

    • Anonyymi

      Suosittelen konsulin tai haisulin hommia

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3417
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3360
    Aihe