INHOTTAVIN juontaja Juhani Seppälä pitäisi

erottaa tuon inhottavan olemuksensa takia, mutta ennen kaikkea sen takia, että vääntää historiaa aina suomalaisia demonisoiden.

Ruotsalaiset ovat muka antaneet sitä ja tätä, venäläiset ovat antaneet sitä ja tätä!!!

Ja katin kontit!

Molemmat naapurimme ovat alistaneet, verottaneet, vieneet miehet sotiin, kurjistaneet ja heikentäneet kansaamme melkein koko viime vuosituhannen ajan.

Kansa köyhtyi raskaan verotuksen alla, miehet vietiin sotiin, sairaudet tulivat kansa kurjistui, kehitys miltei pysähtyi...

Ja siltikin Suomi sai itsenäisyytensä, sai sen vielä säilytettyäkin.
4416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

maiden yritys saada uusia siirtomaita Euroopan Unionin perustamisen kautta
etenee.

Suoranaisia väärennöksiä taloudellisesta asemastaan oli monilla Välimeren mailla

päästäkseen liittymään EUniin ja EMUun.

Kun siirtomaa-herruuden aika on niillä mailla ohi, niin huomasivat: pohjoisessa vielä olisi riistämisen mahdollisuutta, siellä on hyvinvointivaltioita.

Niistä hyvinvointivaltioista vain Suomi liittyi EMUun, Euroopan rahattomuusliittoon Lipposen ..ilman kansanäänestystä, perustuslain VASTAISESTI siis,

viemänä.

Ja Suoi viime tuhatluvun aikana vuorotellen kummankin naapurinsa riistämänä ollut, ensin yllättäen hyökkäsi Ruotsi armeijoineen vuonna 1155 ja kun kansa alkoi köyhtyä ja kurjistua, se hyökkäsi aina uudelleen, kunnes koko maa oli Ruotsin valtaama, sen jälkeen vielä Venäjän hyökkäys aiheutti kauhean Ison Vihan ajan 1700-luvulla jo muutenkin kurjistuneessa maassamme, josta miehet aina vietiin sotiin, kun Ruotsin hullut kuninkaat tekivät Ruotsista suurvaltaa, sitten vielä Venäjän valtaamana, kunnes lopulta vuosituhannen viimeisellä sataluvulla Suomi sai itsenäisyyden v. 1917.

Kun 22 vuotta oli itsenäsyyden aikaa ollut, niin jo sinä aikana Suomi rakentui ja nousi niin paljon, että pystyi SÄILYTTÄMÄÄN itsenäisyytensa vuosien 1939 -45 puolustautumis-sodassa.

Tosin hinta oli liian suuri, sata tuhatta nuorta miestä tapettiin Itä-Suomen sotatantereille ja saman verran haavoittui niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Sotakorvauksetkin (ainoana maana maailmassa)

pystyimme vielä maksamaan tuolle tappaja-ryssä-valtio-jättiläiselle.

Ja sitten kun riistäjä-syöpäläiset olivat poissa heikentämässä ja kurjistamassa

kansaamme, olemme pystyneet rakentamaan hyvinvointivaltion, sivistyneen hienon yhteisön.

KANNATTAKAAMME nyt sitä YHDESSÄ!

Äänestä

TV:ssä YLE:n Ykkösaamussa Tasavallan presidenttiä haastateltiin.

"Ruotsi sotii ja taistelee taas kohta viimeiseen suomalaiseen!"

Äänestä
  • Jos ei tunne menneisyyttään, ei ymmärrä oikein nykyhetkeäkään.

    Näin "avulias" oli entinen valtaajamme, "rakas" naapurimme Ruotsi:

    VIIME vuosituhat, siitä on suomalaisille on syötetty valheita ja salattu tosiasioita!

    Uskomatonta, että tämäkin Talvisodan asia on meiltä pimitetty:

    >> Ruotsi kielsi Suomen länsi-auttajilta kauttakulkuoikeuden Suomeen. <<

    » Länsivallat olisivat auttaneet pientä Suomea Talvisodassa taistelussa Idän jättiläistä vastaan, mutta Ruotsi (ja Norja) kuitenkin kielsivät länsiliittoutuneiden joukoilta kauttakulkuoikeuden Suomen avuksi Talvisodassa.

    Kuten Mannerheim totesi 14.3.1940: "Valitettavasti ei suuriarvoista lupausta avusta, minkä länsivallat antoivat, voitu toteuttaa, kun naapurimme itsestään huolehtien kielsivät joukoilta oikeuden läpikulkuun. «

    Että näin avulias oli entinen valtaajamme Ruotsi.

    >> Kansa, joka ei tunne historiaansa, on tuomittu toistamaan sitä.

    Oma menneisyys pitäisi tuntea, ja siitä pitäisi oppia.

    Silloin säästyttäisiin satojen tuhansien nuorten elämän menetyksiltä,

    heitä ei enää enempää tapettaisi sodissa. <<

    ...

    Suomalaiset eivät tunne historiaansa edes viime vuosituhannen osalta.

    Äänestä

SUSANNA lAINE PUOLI SEITSEMÄSSÄ ON NIIN RAIVOSTUTTAVA ETTÄ EI PYSTY KATSOMAAN ENÄÄ OHJELMAA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


INHOTTAVIN.JUONTAJA kirjoitti:

erottaa tuon inhottavan olemuksensa takia, mutta ennen kaikkea sen takia, että vääntää historiaa aina suomalaisia demonisoiden.

Ruotsalaiset ovat muka antaneet sitä ja tätä, venäläiset ovat antaneet sitä ja tätä!!!

Ja katin kontit!

Molemmat naapurimme ovat alistaneet, verottaneet, vieneet miehet sotiin, kurjistaneet ja heikentäneet kansaamme melkein koko viime vuosituhannen ajan.

Kansa köyhtyi raskaan verotuksen alla, miehet vietiin sotiin, sairaudet tulivat kansa kurjistui, kehitys miltei pysähtyi...

Ja siltikin Suomi sai itsenäisyytensä, sai sen vielä säilytettyäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu